Kertoako vai ei?

Meillä on ystäviä ja tuttavia, joista osa tietää että lapsellani on sukupuoliristiriita ja osa, jotka ovat tulleet meille tutuiksi vasta sen jälkeen, kun olemme alkaneet kutsua häntä tytöksi ja uudella nimellä. Näille ”uusille” tuttaville ja ystäville olen alusta asti puhunut lapsestani ainoastaan tyttönä enkä ole maininnut sukupuoliristiriidasta mitään. Mielestäni se on ollut luontevaa niin ja varsinkin tällä hetkellä, kun lapseni on yhdeksän vuotias eikä hänelle ole tullut vielä mitään murrosiän merkkejä, niin uskon, että kenelläkään ei ole edes epäilystä, että sukupuoleltaan hän olisi jotakin muuta kuin tyttö.

Toisinaan kuitenkin mietin, että olisiko minun hyvä kertoa asiasta esimerkiksi aikuisille ihmisille. Uskon, että lapseni ei halua, että asiasta puhutaan ja sen vuoksi en ole asiasta kertonut. Olen ajatellut, että se kertomisen aika on väistämättä jossakin kohtaa edessä, kun ulkoisia murrosiän muutoksia alkaa tulemaan. Toki sydämestäni toivon, että sitä ennen vielä olisi mahdollisuus saada blokkerihoitoa meillekin Suomeen tai sitten murrosiän muutokset olisivat hyvin vähäiset ja jotenkin peitettävissä lapseni kohdalla. Näin ehkä vältyttäisiin suuremmilta murheilta.

Miksi sitten mietin, että ehkä aikuisille olisi hyvä kertoa. Ajattelen, että entä jos meidän oma ”salaisuus” paljastuu yllättäin. Joku lapseni kaveri vaikka huomaa pippelin ja jos tämä lapsi ei vaikka osaa käsitellä asiaa, hän ei ole koskaan törmännyt vastaavaan tai on ollut tilanteissa joissa on vaikka ilmennyt suvaitsemattomuutta. Voiko silloin asia kääntyä ikäväksi lastani kohtaan. Joutuuko hän silloin kiusaamisen kohteeksi, joutuuko hän kuulemaan ilkeitä asioita tai vaikka menettää kaverin sen vuoksi.

Olisiko kuitenkin parempi, että jakaisin tietoutta etukäteen, kertoisin asioista. Kertoisin meidän tarinan. Osaisivatko ihmiset silloin suhtautua ”yllätykseen” paremmin. Silloin he voisivat myös kysellä asiasta minulta ja voisin jakaa heille tarvittavat asiat. Silloin he myös ehkä suhtautuisivat asiaan eri lailla myös yleisellä tasolla. Voisin antaa heille eväitä, miten asiaa käsitellä lasten ja nuorten kanssa. Törmäsin hetki sitten lapseni kaveriin, joka tietää lapseni tarinan. Hän alkoi kuitenkin meillä kylässä ollessa homotella jotakin muuta ihmistä, ei meidän lasta. Puutuin heti asiaan ja aluksi kyselin, tietääkö hän mitä se tarkoittaa. Kerroin myös ystäväpiirissäni olevan useamman homon ja että en missään nimessä hyväksy, että minun kodissani kukaan haukkuu ketään homoksi. Uskon ja toivon, että jaoin edes pienen palan suvaitsevaisuuden siementä myös hänelle. Ehkä pitäisi jakaa myös hänen vanhemmilleen? Mietin myös tuossa kohtaa, että jännä juttu, että en ole ikinä kuullut oman lapseni suusta, että hän haukkusi ketään homoksi.

Olen varmasti epäonnistunut useammassa kasvatustehtävässä, toivottavasti kuitenkin suurimmassa osassa onnistunut. Tässä sukupuoliristiriita asiassa aioin tehdä kaikkeni, jotta onnistun ja lapsellani on mahdollisimman hyvä olla.

Miksi homo on haukkumasana?

Miksi homo on haukkumasana?

Petteri vastaa:
Homoseksuaalisuuden historia on varsin pitkä — ainakin joitain tuhansia vuosia. Suuri osa siitä ajasta homoja on karsastettu ja kohdeltu muita huonommin.

Homoksi haukkuminen on tapa käyttää valtaa, irroittaa kohteeksi joutunut sosiaalisesta ympäristöstään ja osoittaa ettei hän ole samalla tavalla osa tätä yhteiskuntaa kuten tavanomaisempaa seksuaalista suuntautumista ilmentävät ovat.

Esimerkiksi kouluissa homottelulla voidaan nähdä olevan sekä seksuaalisuutta että sukupuolen ilmentämistä valvova ja kontrolloiva merkitys, opettajien homottelun kohdalla mukaan tulee myös tavoite kyseenalaistaa hänen auktoriteettinsa. Heteroseksuaalisuus nähdään edelleen vähemmistöseksuaalisuuksia validimpina ja arvokkaampana, jolloin elämän murrosvaiheissa, kuten yläkouluissa ja toisella asteella, voidaan kokea tarpeelliseksi ilmentää heteroseksuaalisuutta ulossulkevalla kielenkäytöllä.

Homottelu asettaa vähemmistöön kuuluvan kohteen siihen — ainakin joissain tapauksissa — kiusalliseen tilanteeseen että hän joutuu pohtimaan onko järkevämpää kieltää seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen, ja siten valehdella suuntautumisestaan, vai ei. Sen sijaan toisen heteroseksuaalisuuden avoimesti kyseenalaistava ihminen voi ajatella pönkittävänsä näin julkikuvaa omasta heteroseksuaalisuudestaan, riippumatta siitä mikä se todellinen suuntautuminen on.

Koska homoseksuaalisuutta ja heteroseksuaalisuutta arvotetaan eri tavoin, on
homottelu myös tapa järjestää ihmisiä arvohierarkiaan. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta hierarkioiden luominen ja ylläpitäminen on sietämätöntä, joten kaikkien täytyy osallistua näiden rakenteiden purkamiseen. Homottelun lopettaminen, ja siihen puuttuminen silloin kuin siihen törmää, on hyvä alku.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.