Pillimehua ja paikallista sopimista

”Työpaikkamme on ollut jo vuosikausia perheystävällinen. Tunnustus tekee asiasta virallisesti todistetun ja muillekin näkyvän. Se saa myös meidät jokaisen työntekijän miettimään ja arvostamaan asiaa, joka ei ole itsestäänselvyys.”

Suomen Vanhempainliitto on iloinen ja ylpeä Perheystävällinen työpaikka -tunnuksesta. Liitossa on jo vuosien ajan toteutettu ja kehitetty perheystävällisiä käytänteitä. Käytänteistä on sovittu paikallisessa sopimuksessa ja esimerkkejä niistä on kirjattu liiton verkkosivuille. 

”Olen erittäin ylpeä työpaikastani, jossa yhdessä toisten elämäntilanteita kunnioittaen ja tulevaisuuteen katsoen olemme saaneet luotua upeat mahdollisuudet työn ja perheen yhteensovittamiseen.”

Vanhempainliitossa uuden perheystävällisen käytänteen takana on usein ollut työntekijän arjen tilanne, johon on haettu yhdessä ratkaisua. Mm. tilapäisen hoitovapaan 13-vuoden ikäraja on syntynyt tällä tavalla. Paikallisessa sopimuksessa olevien joustojen lisäksi liitossa etsitään yksilöllisiä ratkaisuja, joiden avulla työn ja muun elämän yhdistäminen onnistuu myös erityisen haasteellisissa tilanteissa, esimerkiksi vakavan sairauden kohdatessa.

”Elämä on kokonaisuus. En elä erikseen työ- ja perhe-elämää, vaan molemmat ovat sujuvasti joustojen avulla yhteensovitettavissa. Tämä on työnantajan perheystävällisten käytänteiden ansiota.” 

Perheystävälliset käytänteet eivät ole pelkkiä sopimuksia ja pelisääntöjen kirjauksia, asenne ja käytännön toimintatavat ratkaisevat. Suomen Vanhempainliitossa perheet ja lapset saavat näkyä ja kuulua. Lasten puheluihin vastataan aina ja lapset ovat toimistolle tervetulleita. Pienille vieraille on tarjolla pilttiä ja pillimehua, kaapeista löytyy muovailuvahaa ja piirustuspaperia.

Minulle tämä palkinto merkitsee vahvistusta sille mitä olen aina uskonut, että tämä työpaikka ainutlaatuisella tavalla ja lämmöllä ottaa perheitä huomioon.”

Suomen Vanhempainliitto on perheystävällisyydessä edelläkävijä ja toimimme mielellämme esimerkkinä muille. On hienoa, että työelämän perheystävällisyyden merkitys tunnistetaan ja tunnustetaan yhteiskunnassamme nyt myös laajemmin!

”Tunnustus antoi vahvistuksen sille, mitä ajattelenkin: Suomen Vanhempainliitto on Suomen paras työpaikka myös perheystävällisyyden näkövinkkelistä.”

Ulla Siimes
Toiminnanjohtaja, Suomen Vanhempainliitto

Sitaatit ovat Suomen Vanhempainliiton työntekijöiden kommentteja Perheystävällinen työpaikka -tunnuksesta.

Lisätietoja Perheystävällinen työpaikka-ohjelmasta

 

Iltalenkillä

shutterstock_4898665Tapasin sattumalta iltalenkillä lähiseudulla asuvan isoisän. Hänellä on kohta vuoden ikäinen pojanpoika. Juttelimme niitä-näitä ja mies päivitteli, kuinka miniä on jo menossa töihin, vaikka lapsi on täyttämässä vasta vuoden. Lapsen näkökulmasta olenkin samaa mieltä. Perheen äitiä voin myös ymmärtää: töihin on joskus tarpeellista, mukavaa tai välttämätöntä palata. Siksi kysyinkin tältä seniorikansalaiselta, ”eikö perheen isä voisi vuorostaan jäädä hoitovapaalle?”

Kysymys taisi tulla puskan takaa. Tämä noin 65-vuotias mies ei ollut ehkä ikinä ajatellut, että miehen pitämä vanhempain- tai hoitovapaa olisi oikeasti joku vaihtoehto, ainakaan heidän suvussaan ja lähipiirissään.

Satuin tuona iltana olemaan puheliaalla tuulella, enkä päästänyt asiaa käsistäni. Syntyikin vilkas keskustelu perhevapaista, naisten työurista, määräaikaisista työsuhteista, palkoista ja eläkkeiden kertymisistä. Puhuimme myös isistä, työelämän muutoksista ja lapsiperheiden arjesta.

Olimme loppujen lopuksi pitkälti yhtä mieltä siitä, että isä voi äidin tavoin olla pätevä 1-2-vuotiaan hoitaja kotona. Tai ainakin hänestä voi kokemuksen karttuessa yhtä lailla kehkeytyä hyvä ruokkija, pesijä, ulkoilu- ja leikkikaveri, kuhmuun puhaltaja ja iltapäiväunille nukuttaja.

En tiedä, muuttuiko maailma tuon keskustelun jälkeen yhtään. Mutta ainakin yksi ihminen jäi miettimään, mitä kaikkia lyhyt- ja pitkäkestoisia vaikutuksia perhevapailla on paitsi lapsille, myös naisten työssäkäynnille ja työmarkkina-asemalle. Ilman yksittäisten isien tekemiä päätöksiä perhevapaalle jäämisestä, naiset ovat vielä 2010-luvullakin aivan liian yksin työ- ja perhe-elämää koskevissa päätöksissään. Ja he liian yksin kantavat kaikki riskit, joita töistä poissaolo tai lapsen aikainen isoon hoitoryhmään siirtyminen aiheuttaa. Kiintiöimällä perhevapaita lisää isille, asiaa voidaan edistää osittain, mutta suurin muutettava asia ovat silti asenteet ja toimintamallit.

Ymmärrän kuitenkin myös sitä isää, joka ei jää pois töistä pitkäksi aikaa perhevapaalle: riskitöntä se ei ole aina hänellekään. Silti toivoisin kesän aikana kuulevani, että juuri tuossa vauvaperheessä päädyttiinkin nykyaikaiseen järjestelyyn: lasta ei viedä päiväkotiin vielä 1-vuotiaana, vaan isä siirtyy vuorostaan päävastuuseen lapsen kotihoidosta. Samalla hän kantaa osaltaan tähän mittavaan ja hyvään sijoitukseen sisältyvän jonkinasteisen mutta ei mahdottoman työmarkkinariskin.

Isät pakottamalla sankareiksi?

kevätperheHoitovapaan jakaminen tasan äidin ja isän kesken -keskustelu on taas täällä. Ja hyvä niin. Päätökseen voidaan vielä vaikuttaa.

Jokin tässä mättää. Isät, jotka ovat olleet kotona pidempiä vanhempain- tai hoitovapaita kertovat pääasiassa positiivisia kokemuksia koti-isyydestään. Ja naureskelevat samalla sille ihailevalle palautteelle, jota hiekkalaatikolla kuulevat kotiäideiltä. Kotiin jäävä isä on sankari. Noinkohan?

Isät itse ovat hämillään sankarin viitastaan. Heille kotona oleminen on arkista puurtamista, joka antaa mahdollisuuden luoda ainutlaatuista suhdetta omaan lapseen ja joka auttaa ymmärtämään omaa puolisoa paremmin. Ihailijoille kyseessä taitaa olla sama ilmiö kuin minkä tahansa uutuuden edessä. Uusi kiinnostaa ja viehättää. Häntä kadehditaan, jolla tämä uutuus jo on.

Isien kotiin jääminen mahdollistaa sen, että äiti voi pidentää työuraansa ja rakentaa omaa identiteettiään muullekin kuin äitiydelle. Työnantajat pääsevät tasaamaan perhevapaiden aiheuttamia kustannuksia. Lapsi saa luoda läheisen hoivasuhteen kumpaankin vanhempaansa. Kaikki voittavat. Näin ajatellen hallituksen linjaus on looginen. Mutta.

Juuri julkaistun Väestöliiton perhebarometrin mukaan enemmistö vastanneista lapsiperheiden vanhemmista suhtautui kriittisesti hoitovapaiden jakamiseen tasan. Kuitenkin 70 % vastaajista haluaisi pidentää isille kiintiöityä vapaata. Barometrin tulokset osoittavat myös, että erityisesti nuoret isät olisivat halukkaita olemaan pidempiä aikoja kotona.

Väestöliitto on jo pitkään ehdottanut, että perhevapaat toteutettaisiin ns. joustomallin avulla, jossa vanhemmat voisivat hoitaa lasta kotona kunnes tämä täyttää 16 kk ja he voisivat käyttää vapaakuukausia nykyistä joustavammin yhtä aikaa tai eri aikaan. Molemmille vanhemmille varattaisiin oma 3 kk pituinen vapaajakso ja vanhempien vapaasti jaettava jakson kokonaiskesto olisi 9 kk. Tämä vastaisi kumpaankin huutoon. Perheet saisivat itse jakaa ajan, miten haluaisivat, mutta myös isien oma aika pitenisi. Hoitovapaa kolmivuotiaaksi asti jäisi sitten edelleen perheen itsensä jaettavaksi.

Hoitovapaan pakkomallissa sen sijaan olisi myös häviäjiä. Äiti saisi olla 13 kuukautta kotona ja isä saman verran. Mutta jos äidin palkka on puolet isän palkasta, putoaisivat perheen tulot ratkaisevasti. Tai jos äidillä ei ole työtä, mihin palata, perheellä tuskin on varaa jäädä isän kotihoidontuen ja äidin työttömyyskorvauksen varaan.

Ja kun loistava päivähoitojärjestelmämme vielä varmistaa päiväkotipaikan, ovat häviäjiä kaikki. Lapsi, joka joutuu aikaisemmin päiväkotiin, perhe, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa, kunnat ja veronmaksajat, jotka rahoittavat päivähoidon. Ja hyvin todennäköisesti myös työnantajat ja terveydenhuolto, kun liian pienet lapset sairastuvat päiväkodissa pyöriviin tauteihin ja vanhemmat joutuvat olemaan sen takia pois töistä.

Korvamerkitsemällä isille pidempi aika palkallista vanhempainvapaata kuulostaisi pehmeämmältä ja kannustavammalta keinolta saada isiä jäämään kotiin. Ja aika kotona vauvan kanssa voisi innostaa jäämään pidemmäksikin aikaa kotiin.

Miehekäs koti-isä

Paljon huomiota herättänyt kotihoidontuen jakaminen on aiheuttanut vilkasta keskustelua. Asia kiinnosti minuakin siinä määrin, että päätin asiaa hieman selvittää.

Aloitin googlaamalla sanan koti-isä. Kappas vaan. Google kysyikin seuraavaksi ”tarkoititko: kotiäiti”. Onko hakukonekin sitä mieltä, että koko ajatus koti – isyydestä on täysin naurettava ja outo? Päätin kuitenkin tyytyä tähän hakuun, enkä lähtenyt katselemaan, mitä Google kertoo kotiäideistä. Ensimmäisenä googlen listalla löytyy taannoin Helsingin Sanomissakin julkaistu tutkimus otsikolla Koti-isien salaisuus on pienissä kiveksissä.
Naisen halutessa itselleen ”tosi” miehen, joka haluaa painaa töissä pitkää päivää ja tuoda perheelle leveän leivän, hän valitsee mahdollisimman isokiveksisen miehen. Jos taas nainen kaipaa vierelleen huomaavaisen lapsirakkaan kummajaisen, joka työskentelee matalapalkkaisella alalla, hän toivoo löytävänsä mahdollisimman pienillä kiveksillä varustetun miehen. Tarkoittaako tämä sitä, että nainen biologisen kellon tikittäessä alkaa kantaa mukanaan mittanauhaa?

Seuravana googlen listalta löytyi joitakin koti-isien blogeja ja Talouselämässä julkaistu artikkeli nimeltään Kummajainen nimeltä koti-isä. Mitä ihmettä? Elämme jo pitkällä 2000-lukua ja paikassa nimeltä Suomi. Mikä saa ihmiset vielä ihmettelemään sitä, jos vasta vanhemmaksi tullut haluaakin jäädä kotiin hoitamaan lastaan, eikä painella suoraan synnytysosastolta takaisin työantajan helmoihin.

Olen itse kahden lapsen isä. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen päätin jäädä kotiin lapseni kanssa pitämällä isäkuukauden ja jäämällä sen jälkeen hoitovapaalle vielä kolmeksi kuukaudeksi. Suunnitelmiini kuului lapsenhoidon lisäksi paljon kodin kunnostustöitä. Olin myös varannut pinon kirjoja, jotka olin päättänyt lukea. Kuvittelin lapsenhoidon ja kotitöiden sujuvan siinä sivussa. Kertooko ratkaisuni jotain kiveksistäni? Tai osoittaako oma valintani jotain miehisyydestäni? Pitäisikö minun olla huolissani miehisyydestäni? Olenko liian äijä vai pienikiveksinen kummajainen? No ehkä olen jotain siltä väliltä.

No, kuinkas minulle lopulta kävikään? Huomasin hyvin pian, ettei koti-isän aika riittänyt edes kaikkien kotitöiden tekemiseen, saati kirjojen lukemiseen tai nikkarointiin. Lapsenhoitohan olikin oikeasti aikaa vievää puuhaa. Päiväunien aikana piti laittaa ruokaa ja hoitaa kotitöitä. Kun lopulta pääsin oikaisemaan itseni sohvalla kahvikupin ja kirjan kanssa, alkoi lastenhuoneesta kuulua itkua ja oli aika palata vaippojen vaihtoon ja lapsen syöttämiseen.

Lopulta ymmärsin olevani kotona lapseni vuoksi, en hoitamassa omia rästiin jääneitä asioitani ja lepäilemässä. Aloin nauttia vauvan kanssa olemisesta ja päiviini löytyi rauhallinen rytmi. Neljä kuukautta kuitenkin riitti. Töihin päästyäni tokaisin työkavereilleni ”ihana tulla töihin lepäämään”. Toisen lapsen syntyessä pidin isyyslomat ja siihen päälle isäkuukauden. Tämän jälkeen palasin takaisin töihin ”lepäilemään”.

Mitä tämä aika minulle opetti? Ainakin sen, että pienen lapsen kanssa kotona vietetty aika on mittaamattoman arvokasta hyvän isä-lapsi-suhteen luomiseksi. Ymmärsin myös koti-isänä tai -äitinä olemisen olevan kovaa työtä, jota meidän tulee arvostaa. En varmasti sorru tulevaisuudessa vähättelemään kotiin jääviä siitä, että he haluavat päästä helpolla tai ovat työtä vieroksuvia ihmisiä. Lasteni kanssa viettämäni aika on jotain mitä ei voi rahalla mitata. On ehkä kulunut fraasi: ”Lapset kasvavat niin nopeasti ja aika menee niin nopeasti, että lasten ollessa pieniä tulee siitä ajasta ottaa kaikki irti ja nauttia niin kauan kuin sitä kestää. Kohtahan lapset ovat jo teinimonstereita, jotka eivät halua viettää aikaa vanhempiensa seurassa”. Se on kuitenkin kiistämättömästi totta. Voisiko syy miesten kotiin jäämiselle löytyä jostain muusta kuin kivesten koosta?

Yhteiskunta pyörii rahan ympärillä. Kaikki tekemisemme mitataan rahassa. Tänään lehdessä kerrottiin keskituloisen lapsiperheen tulojen putoavan 300:lla eurolla, jos mies jää kotiin. Esiin on myös nostettu työnantajien nihkeä suhtautuminen miesten kotiin jäämiseen, mikä näkyy tasa-arvo barometrin mukaan selvimmin yksityisellä sektorilla. Näiden lisäksi isyystutkija Jouko Huttusen mukaan miesten asenteet kotiin jäämisen suhteen ovat negatiivisia. Koti-isyys koetaan epämiehekkääksi ja oudoksi. Minun mielestä mikään ei ole niin miehekästä kuin mies, joka huolehtii omasta lapsestaan!

Isät jääkää kotiin! Edes muutamaksi kuukaudeksi! Koti-isyys on kovaa työtä, mutta takaan, että ehditte vielä olla työelämässä vähintäänkin tarpeeksi. Isyyden merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Lapset tarvitsevat miehenmallia elämässään, mutta varmasti yhtä paljon isät tarvitsevat tunnetta siitä, että he ovat lapsilleen merkityksellisiä ja tärkeitä kasvattajia.

Niin ja tietenkin, äidit: antakaa miehillenne tämä mahdollisuus ja tukekaa heitä siinä!

 

Kyllä hallitus tietää.

Hallitus tuntuu tietävän, että suomalaiset naiset tekevät liian vähän työtä ja perheissä vallitsee räikeä epätasa-arvo.  Nyt asialle pannaan piste. Äidit töihin – tai ainakin työttömiksi työnhakijoiksi. Samalla esitetään, että isät kotiin palkkatyöstä hoitovapaalle. Tuskinpa hallituskaan ihan oikeasti uskoo, että isät siirtyvät 330 euron hoitorahalla töistä kotiin varsinkin jos heillä on työpaikka. Kokemukset ulkomailta osoittavat, että isät kyllä käyttävät perhevapaitaan, jos heillä on siihen oma kiintiö, he voivat käyttää mahdollisuutta suhteellisen joustavasti ja ennen kaikkea, jos rahallinen kompensaatio on tarpeeksi korkea.

Jos siis hallitus oikeasti haluaa edistää tasa-arvoa se korottaa kotihoidon tuen esimerkiksi työttömän peruspäivärahan tasolle, joka on noin kaksinkertainen kotihoidon tukeen verrattuna. Ehkä isätkin tarttuvat tilaisuuteen.

Hallitus haluaa patistaa nimenomaan äidit töihin. Kotona lapsia kasvattava ja heistä huolehtiva naispuolinen kansalainen ei siis tee oikeaa työtä. Kunhan puuhastelee ja ehkä makailee sohvalla. Jokainen pieniä lapsia kotona hoitanut tietää miten töihin paluu tuntuu luksukselta. Ainakin saa käydä vessassa ilman, että joku hakkaa ovea ja haluaa huomiosi. Suomalaiset perheet, sekä isät että äidit, osallistuvat työelämään kiitettävästi ja eurooppalaisia veljiään ja siskojaan enemmän. Äidit pärjäävät myös pohjoismaisessa vertailussa, koska siellä naisten työssäkäynti on osa-aikaista kun se meillä on kokopäiväistä. Katsotaan tilastoja, ne osoittavat että perheettömien miesten työllisyysaste on huolestuttavan alhainen.

työssäkäyntitilasto_päivitetty_2013

Kiinnostava kysymys onkin miksi vanhemmat haluavat hoitaa lasta kotona 2-3-vuotiaaksi asti.  Ehkäpä he ajattelevat lapsensa parasta. Ansiosidonnainen perhevapaa päättyy kun lapsi on 10- 11 kuukauden ikäinen. Tuon ikäinen ei vielä puhu eikä kävele. Monet kehityspsykologit ovat sitä mieltä, että lapsi ei hyödy alle kaksivuotiaana ryhmämuotoisesta kasvatuksesta vaan siitä saattaa olla jopa haittaa, jos ryhmät ovat liian suuria. Ei tarvita edes psykologin mielipidettä, kun omin silmin voi todeta päiväkotiryhmien ison koon, vaihtuvat työntekijät, ja joskus vielä epäasialliset tilat homeongelmineen.  Eikä vanhempien työpäivän pituus läheskään aina ole sovitettavissa lapsen tarpeisiin.

Miksi isät eivät käytä hoitovapaaoikeuttaan? Koska perheen talous on sen verran tiukoilla, että paremmin ansaitseva jatkaa työntekoa. Useimmiten se on isä. Asenteilla on merkitystä, mutta myös raha ratkaisee.

Subjektiivista päivähoitoa kadehditaan muualla Euroopassa ja mallistamme on viimeksi ottanut oppia Saksa. Sitä ei kannattaisi lähteä murentamaan. Voi näyttää kohtuulliselta, että subjektiivinen oikeus rajataan osa-aikaiseksi silloin kun lapsen jompikumpi vanhempi on kotona. Mutta miten sitä arvioidaan? Entä jos perheessä on mielenterveys- tai alkoholiongelma, synnytyksen jälkeinen masennus tai muu seikka, joka on riski lapsen kannalta. Kuka haluaa avautua näistä asioista varsinkaan pienellä paikkakunnalla. Lisää byrokratiaa on siis luvassa.

Kestävyysvajetta voi tarkastella lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä. Kyse on lopulta väestöpolitiikasta. Perhepolitiikalla on vaikutusta syntyvyyteen. Perheet odottavat politiikalta jatkuvuutta ei kulloisenkin hallituksen ideologista poukkoilemista.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)