Kiitos hyvästä

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

Kättelyn ja tervehtimisen jälkeen istumme tuokion hiljaa. Lähes kaksi vuotta sitten olimme hyvästelleet muutaman tuloksettoman hoitoyrityksen jälkeen. Laran munarajojen toiminta oli 30-vuotiaana lähes hiipunut. Pari halusi kutenkin yrittää hedelmöityshoitoa omilla sukusoluilla. Erilaisten stimulaatioyritysten tuloksena oli vain kolme alkiota ja yksi keskenmeno.

Odottaessani keskustelun heräämistä, mieleeni muistuu kortti, jonka Lara lähetti minulle jossain tutkimusten ja hoitoyritysten vaiheessa. Siinä oli siteeraus Helena Anhavan runosta:

”En voi katsoa tätä,
otan oikeuden olla pieni ja surkea,
menen kyyryyn itseni sisään
monen verhon taakse.
Näin ei luonto voinut tarkoittaa,
joku käsitti väärin, ihminen,
tiede, joka teki enemmän kuin voi.”

Muistan keskustelumme siitä, kuinka epäreilulle tuomio munasarjojen toiminnan hiipumisesta tuntui e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Miksi kukaan ei varottanut? Rutiinikontrolleissa aina sanottiin kaiken olevan hyvin.

Ajatus luovutetuista munasoluista ei tuolloin tuntunut omannäköiselle ratkaisulle, ja pari päätti lopettaa hedelmöityshoidot. ”Jos asia olisi tiedostettu aiemmin ja munasolujen ennakoiva pakastaminen olisi ollut mahdollista, olisin ehkä voinut sitä harkita.” Lara pohti tuolloin tilannettaan.

Mieleeni nousee ajatus: Onkohan mieli muuttunut? Onneksi maltan olla hiljaa ja kuunnella.

”Haluttiin tulla tapaamaan ja kertomaan, että meillä on kaikki hyvin.” Otso avaa keskustelun. ”Päätimme vaihtaa suuntaa ja valita adoption. Muistat varmaan, että työmme puolesta olemme viettäneet paljonkin aikaa kehitysmaissa – sekin osaltaan vahvisti päätöstämme. Vaikka ensin oli vaikea hyväksyä Laran tilannetta, on pakko sanoa, että kohdallamme muutos on ollut mahdollisuus. Kaikki se hyvä mitä voimme tehdä, tuli näkyväksi kun uskalsi sulkea yhden oven ja päästää irti itse kirjoittamastaan elämän käsikirjoituksesta.”

Lara jatkaa: ”Haluttiin tulla kiittämään kaikesta. Oma diagnoosini oli shokki. Tilanteemme oli monin tavoin kurja ja elämä tuntui juuri tuolloin täydellisen epäreilulle. Täällä purimme aika näyttävästikin tunteita ja kotona käperryimme itsesääliin. Sitten vielä kieltäydyimme ”järkevästä” hoitotarjouksesta. Jaksoitte kuitenkin kaikissa tilanteissa myötäelää tunteitamme, välittää meistä ihmisinä ja tukea omia ratkaisujamme. Se antoi voimaa ja rohkeutta mennä eteenpäin, eheytyä.”

Keskustelussa nousee esille kerran jos toisenkin hoitajiemme tarjoama ”matalan kynnyksen” TUKI-toiminta ja sen mittava merkitys Laran ja Otson lapsettomuuskokemukselle: ”Koskaan emme jääneet ulkopuolelle, yksin tai pulaan.” Kuulumisten vaihtamisen jälkeen saattelen pari oman tutun hoitajan luokse: kiitoksen voima on valtaisa ja haluan sen tavoittavan oikean osoitteen!

Kävellessäni takasin työhuoneeseeni, tiedostan että on aika kirjoittaa piste tälle pari vuotta sitten aloittamalleni blogisarjalle. Tämäkin on hyvä lopettaa kiitoksiin. Kiitos potilailleni ja tiimille, jossa olen saanut työskennellä – ilman teitä tämä ja lukuisat muut kertomukset, jotka elävät sydämessäni, eivät olisi mahdollista. Kiitos lukijoilleni – vaikka kohta pudotan paperille sen viimeisen pisteen, jään miettimään muutosta ja mahdollisuutta: ehkä tapaamme jollain muulla foorumilla jonkun toisen otsikon alla.

Väestöliiton Helsingin lapsettomuusklinikka 30 vuotta

Syntysanat lapsettomuushoidoille Väestöliitossa lausui silloisen perhesuunnitteluklinikan johtaja tohtori Juhani Toivonen tahattoman lapsettomuuden psykososiaalisia aspekteja käsittelevässä seminaarissa 28.4.1980: ”Lapsettomuudesta kärsivien parien auttaminen on yhtä olennainen osa perhesuunnittelua kuin ehkäisyneuvontakin”.

kuva1 Lääkäri Outi Hovatta ryhtyi sanoista tekoihin ja käynnisti lapsettomuushoidot yhdessä pienen mutta innostuneen ryhmänsä kanssa syksyllä 1986 hieman siivouskomeroa suuremmassa tilassa Kalevankadulla.
Suomen ensimmäinen IVF-hoidolla alkunsa saanut lapsi oli syntynyt pari vuotta aikaisemmin ja Väestöliitossa päästiin pian mukaan kehityksen kärkeen.

Jokainen onnistunut hoito oli juhlan paikka. Vuonna 1989 alkoi jo 47 uutta raskautta ja oma spermapankki aloitti toimintansa.

Lahjamunasoluhoidot  aloitettiin vuonna 1991 ja mikroinjektiot (ICSI) 1993. Sijaissynnytyshoidot tulivat ajankohtaisiksi 1990-luvun alussa ja alkiodiagnostiikkaa alettiin kehittää.

Toiminnan ensimmäinen vuosikymmen oli voimakasta kasvun aikaa. Hoitomenetelmien kehittyessä yhä useammat ihmiset saivat apua. Hoitojen määrä kymmenkertaistui. 1990-luvun lopulta hedelmöityshoitojen määrä tasaantui.

Hoitotulosten edelleen parantuessa huomio kiinnittyi kaksos- ja kolmosraskauksien suureen määrään ja riskien lisääntymiseen. Klinikkamme oli etulinjassa siirryttäessä turvallisempiin koeputkihedelmöityshoitoihin siirtämällä vain yksi alkio kerrallaan kohtuun. Klinikkamme tutkijat yhteistyössä HUS Naistenklinikan tutkijoiden kanssa saivat pääpalkinnon hedelmöitysalan suurimmassa vuotuisessa kongressissa ESHREssä, Göteborgissa vuonna 1998 yhden alkion siirtoa käsittelevästä tutkimuksestaan.

Pioneerivuosien jälkeen hoitomenetelmät ovat vakiintuneet ja hoitotulokset koko ajan parantuneet. Hoidoissa olemme keskittyneet helppouteen ja vaivattomuuteen potilaan kannalta ja samalla laboratoriossa sukusolujen käsittely ja -viljely on kehitetty huippuunsa. Tämä päivänä jopa 80 % hoitonsa aloittaneista saa toivomansa lapsen. Hoitotuloksemme ovatkin erinomaiset ja suomalaisten klinikoiden vertailussa aivan kärkipäässä.

lapsettomuus_kaavio

Uusin palvelumme asiakkaidemme hoidon tueksi on digitaalinen Kaiku® Health –palvelu hoidon seurantaan ja potilasviestintään. Meille on kaikkein tärkeintä olla lähellä potilaitamme. Tavoitteemme on, että Kaiku Healthin avulla potilaat tavoittavat meidät sujuvasti ja pystyvät seuraamaan hoitojensa etenemistä vaikka kotisohvalta tai työpaikalta. Kaiku Health on vastauksemme potilaiden muuttuviin odotuksiin digitaalisista palveluista osana hoitoa. Haluamme olla etulinjassa kehittämässä digitaalisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat myös meille klinikalla hoitojen tulosten ja potilaan elämänlaadun seuraamisen järkevällä tavalla.

Asiakkaidemme antama palaute kannustaa meitä jatkuvasti parhaaseen niin hoitojen teknisessä toteutuksessa kuin empaattisessa, ystävällisessä ja asiantuntevassa kohtaamisessa. Huipulla on hyvä olla ja olemme ylpeitä Suomen vanhimmasta klinikastamme. Yli 11 000 lasta on saanut alkunsa Väestöliitossa tehdyistä lapsettomuushoidoista!

lapsettomuusblogi_ams

Klinikan henkilökunta virkistäytymässä Suomenlinnassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Klinikan henkilökunta virkistäytymässä Suomenlinnassa.

Lapsettomuuteemme on selitys

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

Kuva: Katja Tähjä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palataanpa vielä Ellin ja Vilin tarinaan. Samalla kun kertasimme parin pitkää lapsettomuushistoriaa, oli tarkoitus pohtia mitä tehtäisiin, jos pakastetun alkion siirto ei tuottaisi toivottua tulosta. Samalla kuulosteltiin matkalla koettuja onnistumisia ja ilontunteita.

Vaikka alkututkimuksista oli kulunut aikaa, pari kertoi muistavansa hyvin sen helpotuksen ja toiveikkuuden tunteen, joka valtasi mielen, kun selkeitä selityksiä ja hoitovaihtoehtoja oli tarjolla raskauden viipymiseen.

Elli kertoi, että PCO-diagnoosi tuli juuri oikeaan aikaan. Se toimi vahvana kannustimena vaikuttaa itse elämäntapamuutoksilla hedelmöityshoidon onnistumisen mahdollisuuteen.

”Onneksi diagnoosi ja siihen liittyvä ohjeistus tuli noin nuorella iällä – tuolloin tehdyistä elämäntapamuutoksista on nyt tullut tapa ja tottumus, palaamista vanhaan ei ole!” Elli toteaa ja jatkaa: ”Vaikken koskaan ollutkaan lihavan lihava, nykyinen painoindeksi 24 ja hyvä lihaskunto ovat minun juttuni. Suvussani on lihavuutta ja aikuistyypin diabetesta. Haluan tehdä kaiken sen mitä itse voin siirtääkseni sairauden puhkeamista.”

Huono-onnisen hedelmöityshoidon jälkeen ei lannistuttu. Toinen hoito tehtiin julkisella puolella ja kun se ei tuottanut tulosta, päädyttiin poistamaan huonokuntoiset, nestettä keräävät munanjohtimet. Senkin kerrottiin parantavan hoidon ennustetta – optimistikoriin saatiin lisäpisteitä!

Mutta miksi se kolmas hoito sitten siirtyi ja siirtyi? Elli ja Vili katsovat toisiinsa. Tuli tarve saada tilaa hengittää, olla oma itse, elää muutakin kuin lääkepistoksia ja annoslaskureita, olla terve, olla normaali. Oli myös pelko epäonnistumisesta. Pelko, että joku sanoisi: ”Se oli nyt tässä – kiitos ja näkemiin.” Lähetä ja sulkea ovi syli tyhjänä.

”Niin, mutta olihan sillä ajankululla lääketieteellisesti hyvätkin puolensa!” Vili toteaa ja jatkaa: ”Muistan hyvin, kun kerroit tarjolla olevista uusista vaihtoehdoista hyperstimulaation estoon kolmatta hoitoa suunniteltaessa! Se loi turvallisuuden tunnetta ja rohkaisi edelleen yrittämään.”

Turvallinen lääkehoito ja aimo annos yhteistä optimismia otettiin käyttöön. Kolmannen hoidon lopputulos oli juuri se oikea ja odotettu!

Elli säteilee: ”Suurin onni ja ilo olivat sittenkin meille varattuna: nyt meillä on kotona pikkuisemme! Ja nyt on edelleen mahdollisuus raskauteen pakastealkion siirrolla.” Vili ehdottaa: ”Jospa jätetään sen mahdollisen tulevat lääkehoidon suunnittelu tuonnemmaksi ja koitetaan elää tässä ja nyt.” Ehdotus hyväksyttiin yhteistuumin!

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Isänpäivän kynnyksellä

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_212966560Kyselen usein jo ensitapaamisella, minkä verran itse kukin on uskaltanut avautua lapsettomuusasiassa läheisilleen, tietääkö kukaan ystävistä tai työtovereista tilanteesta?

Vastaukset vaihtelevat paljon: jollain lapsettomuus on visusti vaiettu salaisuus, toisilla löytyy vertaiskokemuksia lähipiirissä, yksin perheellistymistä pohtiva haluaa jo lähtökohtaisesti vankan tukiverkon ennen mahdollisen hoitoprosessin käynnistymistä.

Oikeaa vastausta siihen milloin kertoa, kenelle kertoa tai miten kertoa, minulla ei ole antaa. Kannustan kuitenkin avautumaan asiassa ainakin rakkaimmilleen ja läheisilleen, jotka voivat aavistaa huolen tai surun läsnäolon. Kertominen ei sinänsä vie surua pois, mutta siitä voi kummuta myötätuntoa.

Isänpäivän läheisyys tuo mieleeni parin, joka ei ollut kertonut lapsettomuudestaan kenellekään. Ystäväpiirin vauvauutiset ja läheisten ”Koska teille?”-kysymykset piinasivat erityisesti Ellaa. Konsta oli huolissaan vaimostaan, alakulo vaikutti jo arkipäivän sujuvuuteen. Konsta haeskeli netistä tietoa lapsettomuudesta – näin sitten tapasimme.

Käynnistimme hedelmällisyyttä kartoittavia tutkimuksia, ja koska Ella on voimakkaan kuormittunut, puhuimme paljonkin vertaistuesta.

Sitten eräänä tiistaina Kosta soitti minulle. Mikä on siemennesteanalyysin tulos? Ei siittiöitä. Piinaava hiljaisuus.

Vaikka olimme lyhyesti käyneet läpi tätäkin vaihtoehtoa neuvoessani näytteen antoon liittyvät käytänteet, uutinen siittiöiden puuttumisesta oli tyrmäys. Tyrmäys, jota ei haluaisi tehdä puhelimessa. Kerroin mitä löydös tarkoittaa, mistä se voi johtua ja miten tutkimuksissa kannattaisi edetä.

”Homma selvä. Mutta miten etenemme sen kertomisen kanssa? Olemme Ellan kanssa menossa isänpäivän viettoon vanhempieni luokse ja olimme päättäneet kertoa heille ja sitten seuraavaksi Ellan vanhemmille.”

Kun tapasimme myöhemmin, Konsta kertoi: ”Puhelun jälkeen ajattelin, että tässäpä on isänpäivälahja! Haave isyydestä – ja samalla oman isän isovanhemmuudesta – oli riistetty kahdella sanalla. Tunsin putoavani kuiluun, josta ei ollut ulospääsyä. Päätimme kuitenkin Ellan kanssa puhua asiasta vanhemmillemme. Suuri ymmärtämys, myötäeläminen ja rakkaus, jonka kohtasimme, antoi ihmeellisesti voimaa.”

Perusteellisten selvittelyjen jälkeen todettiin, että Konstan omilla sukusoluilla ei ollut mahdollisuutta tehdä hedelmöityshoitoa. Pohdintojen jälkeen päädyttiin käyttämään luovutettuja siittiöitä. Pari on sittemmin perheellistynyt, ja olen tavannut koko perhettä silloin tällöin. Kun viimeksi tapasimme, Konsta naurahtaen kommentoi: ”Olisikohan osannut nauttia tästä näin paljon, jos lapsen saaminen olisi ollut helpompaa!” Voimallinen, läsnä oleva vanhemmuus täytti huoneen.

Hyvää isänpäivää kaikille – myös niihin perheisiin, jossa isyys on vielä haaveena!
Älkää luopuko haaveestanne. Älkää menettäkö toivoanne.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Viikonlopun siilienne

Image

Ihminen tarvii toivonkipinöitä. Siksi me ollaan toukokuusta lähtien kytätty siilejä hyvän onnen enteinä. Meinasin vähän, että siili vaihtuisi mäyrään, koska sellainen sattui kohdalle viime kuussa. Järki kuitenkin voitti, koska mäyrä on paljon harvinaisempi kuin siili – varsinkin kaupunkioloissa.

Tänä viikonloppuna nähtiin tämä. Tieliikenneasetuksen sanankäänteitä lainaten merkki varoittaa tienkohdasta, jolla liikkuu tavallista runsaammin siilejä.

Onko tulkittava hyväksi vai huonoksi enteeksi, että näkee tällaisen liikennemerkin, muttei näe yhtään siiliä?

Pakko olla hyvä merkki. Muuten viikonlopun saldosta ei tule kaksista. Raskausoirerintamalta ei mitään uutta ja musta on tulossa hirviö.

Olen flunssassa ja itsesäälissä. Pitäis tehdä yksi kakkostyön työ (nää hedelmöityshoidot on kalliita) ja istun toista päivää tuijottamassa ruutua saamatta tehtyä mitään muuta kuin säälittyä itseäni ja kiukuteltua.

Kiukkuni on keskittynyt rakkauteen, jota mieheni tuntee rasioita kohtaan. Meillä on niin monta tyhjää margariini- ja jäätelörasiaa, etten ole vähään aikaan laskenut. Sanonko mitä mieltä oon rasioista? Ne on:

  • Just sen verran eri mallisia, ettei ne mee pinoon ja ne täyttää kaappitilan, joka on alunperinkin pieni.
  • Niin kevyitä, että kun niihin koskee, ne alkaa välittömästi lennellä ympäriinsä.

  • Törkeen rumia (varsinkin kaappitilaa viemättömässä käyttötarkoituksessaan, Suden nippeleiden ja nappeleiden säilytysrasioina meidän makuuhuoneen hyllyllä).

Rasiamarinassa ei ole tietysti mitään järkeä.  Mua oikeesti vaivaavat asiat on luultavasti ennemminkin:

  • Teinkö väärin kun vaadin, että muutetaan paikkaan, josta Susi ei saa töitä ainakaan vähään aikaan?
  • Onko meillä koskaan runsaskaappitilaista keittiötä, joka sijaitsee aina samassa maassa ja johon hankitaan hienoja rasioita kaupasta? Haluanko sellaista ja mitä järkeä mun on haluta sellaista ainakaan siinä tapauksessa, jos meille ei tule lapsia?

  • Mitä meidän suhteelle käy, jos niitä lapsia ei pian tule? Vauva- ja pikkulapsiaika ei ole otollista aikaa korjata lapsettomuuden aikana syntyneitä säröjä, eikä varsinkaan repeämiä.