Tag Archives: hedelmällisyys

Milloin lasta tulisi yrittää?

Posted on by
2

”Hänen mahdollisuutensa saada oma lapsi olivat hetkessä pudonneet lähes nollaan. Hän muistaa huutaneensa kuin villieläin, heittäneensä kirjoja, papereita, läppärinsä – ja romahtaneensa maahan.”
Näin kerrotaan teknologiayrittäjä Brigitte Adamsista, naisesta joka neljä vuotta sitten oli keulakuva sille, miten lastenhankintaa on nykytekniikalla mahdollista siirtää.

Muutama vuosi sitten kaunis ja menestynyt Brigitte mainosti lehtien kansissa ratkaisuaan: pakasta munasolujasi, vapauta uraasi! Freeze your eggs, free your career. Näin Adams teki, ja näin Adams erehtyi.
Kun Adams 45-vuotiaana halusi käyttää talteen otettuja munasolujaan, osoittautui, että harva aikoinaan kerätyistä munasoluista oli ylipäänsä käyttökelpoinen. Yksi ainut munasolu hedelmöittyi onnistuneesti, ja sekin päättyi keskenmenoon. Sen yhteydessä Adams koki yllä kuvattuja tunteita. Miksi ei puhuta siitä, että asiat voivat mennä myös pieleen, hän kysyy nyt, jäkiviisaana.

Mietin tuota kysymystä. Eikö kukaan tosiaan puhunut epäonnistumisesta ja riskeistä? Millä tavalla olisi pitänyt kertoa, että Adams olisi kuunnellut?

Väestöliitto tarjosi munasolujen pakastamisen mahdollisuutta samoihin aikoihin kuin Adams pakasti omiaan. Kyse on valtavan hienosta keinosta tukea hedelmällisyyden säilymistä esimerkiksi eri sairauksien tai leikkausten yhteydessä. Pohdimme silloin Väestöliitossakin paljon sitä, miten munasolujen pakastamisesta pitäisi tiedottaa nuorille naisille.
Pelkäsimme, että se kannustaisi juuri Adamsin kaltaiseen toimintaan: pakastamiseen pomon vuoksi, perheellistymisen lykkäämiseen työelämän paineissa. Sitä hedelmöityshoitoja antavat lääkärit eivät suinkaan toivoneet. Päinvastoin, he korostivat, ettei munasolujen pakastaminen koskaan ole omien biologisten lasten saamisen takuu.

Tiedot munasolujaan pakastaneiden naisten lastensaannista ovat vielä alustavia. Menetelmä on uusi ja arviot heittävät. Yksi katsaus arvioi, että noin joka seitsemäs pakastettu ja sittemmin hedelmöittynyt munasolu johtaa elävänä syntyneeseen lapseen. Toinen yhteenveto toteaa, että 36-vuotiaana kymmenen munasolua pakastaneella naisella on noin 30 prosentin todennäköisyys synnyttää elävä lapsi niiden avulla.

Keskeistä tässä ei ole tarkka prosenttiluku, vaan viisas neuvo: jos munasolujen pakastaminen on lisääntymissuunnitelmasi B, sinulla tulee olla suunnitelma C.

Adamsin omasta blogista löytää häkellyttävän rohkeaa itsekritiikkiä:

”Kun pakastin munasolujani tiesin, ettei ole mitään takuita. Suostuin silti ottamaan riskin. Niiden kuuden vuoden aikana kun munasoluni olivat jäissä, vakuutin itselleni, että säännöt eivät koske minua.”

Ihmismieli ei toimi loogisesti. Muistamme ne faktat, joihin haluamme uskoa. Torjumme ne tiedot, jotka uhkaavat nykyistä ymmärrystä ja suunnitelmia tai, jotka tuntuvat ylipääsemättömän vaikeilta tai surullisilta.

Miten pitkään voi lykätä?

Kun lukee Adamsin kokemuksista, on helppo ajatella, että tuollaiset urapaineet ja ylimitoitettu usko lääketieteellisiin ratkaisuihin koskevat vain Yhdysvaltoja. Maata, jossa vanhempainvapaita ei ole nimeksikään ja jossa trendikkäät työyhteisöt tarjoavat munasolujen pakastamista työsuhde-etuna. On helppo uskotella, että kyllä meillä Suomessa tosiasiat tiedostetaan. Näin ei ole. Päinvastoin, törmään jatkuvasti samaan asennoitumiseen meilläkin.

42-vuotias helsinkiläisnainen kertoo, että he ovat nyt alkaneet puolison kanssa puhumaan siitä, haluaisivatko he joskus lapsia. Toinen korkeasti koulutettu ja fiksu nainen kertoo ystäväpiiristään, jossa 38-vuotiaat lapsettomat naiset pohtivat milloin viimeistään pitäisi alkaa yrittää lasta. ”Onko se 40, vai 45?”

Jähmetyn, enkä tiedä mitä sanoa. Sillä oikea vastaus kuuluu: tuollaisten pohdintojen aika oli kymmenen vuotta sitten. Hetki, jolloin vanhemmaksi toivovan kannattaisi ryhtyä suunnitelmiaan toteuttamaan, on 30 vuotta. Ikä, jolloin aivan viimeistään tulee  alkaa yrittää lasta, on 35.

Lapsia toki syntyy 40 vuotta täyttäneille, mutta ani harvoin. 98 prosenttia suomalaisista naisista saa esikoisensa ennen kuin täyttää 40 vuotta. Eli vain kaksi prosenttia esikoisista syntyy 40 ikävuoden ohittaneille naisille. Kaksi tuhannesta esikoisesta syntyy naiselle, joka on täyttänyt 45 vuotta. Vuonna 2016 tämä tarkoitti, että yli 44-vuotiaille naisille syntyi esikoisia 37 kappaletta koko Suomessa.

Julkaisimme äsken uutta tutkimustietoa siitä, miten suomalaisten parien raskaaksi tuleminen vaikeutuu iän myötä. Jo ennen 35 ikävuotta raskaaksitulovaikeudet kasvoivat monikertaisesti.

Tällaiset tilastot tulevat ilmeisesti ikävänä yllätyksenä. Mediasta kun saa toistuvasti onnellisia kuvauksia äitiyttä lykänneistä naisista. Esimerkiksi Dagens Nyheter kertoi äsken 47-vuotiaana lapsen saaneesta äidistä otsikolla ”Iäkkäämpi vanhempi on hieman kypsempi”. Mitään tietoja siitä, miten äärimmäisen harva nainen synnyttää tuossa iässä, ei artikkelissa annettu.

Olen alkanut pitää tuon tyyppistä journalismia suorastaan vastuuttomana. Yhtä hyvin voisi uutisoida laajasti ja kannustavasti ihmisistä, jotka ovat tupakoineet päivittäin mutta elävät täysin terveinä 80-vuotiaina. Sellaista sattuu, ja se on onnenpotku kyseisille henkilöille. Mutta sen varaan ei kenenkään kannata laskea.

20-vuotiaan äitiydestä harvoin uutisoidaan myönteisesti, päälle 40-vuotiaiden kyllä. Miksi näin on? Siksikö, että toimittajat itse usein kuuluvat korkeasti koulutettujen lykkääjien piiriin?

Kerrataan. 20–35-vuotiaana ihminen on usein vielä hyvin hedelmällinen. Noin 35-vuoden jälkeen naisen hedelmällisyys heikkenee selvästi. Siksi 35 on se ikä, jota kutsutaan naisen ”varoitusvaloksi”. Ei 40. Ei 45. Vaan 35.

Toistan toimittajille näitä lukuja ja mietin, aiheutanko vääränlaista ahdistusta. Tiedän, että lasten saaminen ja vanhemmuus ovat arkoja asioita. Henkilökohtaisia, intiimejä. Kuten 30 vuotta täyttänyt ystäväni kuvailee: ”Kuuntelen syntyvyydestä uutisia ja painan tietoisesti ajatuksia vanhemmuudesta mielestä pois. Ettei sattuisi liikaa.”

Mietin samalla Adamsin tarinaa siitä, kuinka lykkäämisen kansikuvatyttö päätyi huutamaan eläimellisesti lapsettomuuden tuskaa. Sitä tuskaa en toivoisi kenellekään.

Ihminen päättää itse perheellistymisestään, mutta koko yhteiskunnan on hyväksyttävä naisen hedelmällisyyden rajallisuus. Työelämän, median ja kulttuuristen odotustemme tulee tiedostaa ruumiillisuutemme. Jos lapsia haluaa, muun elämän on joustettava, koska hedelmällisyys ei sitä tee.

Lähteet

van Balen, F., Verdurmen, J. E., & Ketting, E. (1997). Age, the desire to have a child and cumulative pregnancy rate. Human Reproduction, 12(3), 623–627.

Berg, V. (2018) Hedelmällisyys laskee ennen 35. ikävuotta. Maaliskuun tietovuoto. Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto.

Cobo, A. ym. (2016) Oocyte vitrification as an efficient option for elective fertility preservation. Fertility and Sterility 105, 3 , 755 – 764.e8.

HFEA (2016) HFEA Fertility treatment 2014 Trends and Figures. http://www.hfea.gov.uk.

Rotkirch, A., Tammisalo, K., Miettinen, A. ja Berg, V. (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E51. Helsinki: Väestöliitto.

Lapset vähenevät- paranevatko Suomen pidot?

Posted on by
1

Maailmassa elää parhaillaan kaikkien aikojen suurin nuorten ihmisten sukupolvi. 10-24-vuotiaita nuoria on 1,8 miljardia. Suomessa väestötilanne on toisenlainen. Meillä suurimmat ikäluokat syntyivät 1945-50 ja ovat jo eläkeiässä. 1950-luvulta alkaen lapsiluku on pysynyt pienenä. Samaan aikaan väestön terveys on parantunut ja elinikä pidentynyt. Tänään olemme kansainvälisissä vertailuissa vauraimpien ja hyvinvoivimpien yhteiskuntien joukossa. Suomi on kyennyt pitkäjänteisellä politiikalla ja investoinneilla hyödyntämään yhteiskunnan rakentamisessa edun, joka syntyy, kun kuolleisuus ja syntyvyys laskevat ja työvoiman määrä suhteessa huollettaviin on ollut edullinen.

Nyt saatamme olla uuden edessä. Syntyvyys on viime vuosina laskenut yllättäen ja nopeasti. Viimeksi 1970-luvulla oli näin alhaisia syntyvyyslukuja. Huoltosuhde on haastava jo nykyisille ja etenkin tuleville työssäkäyvien ikäluokalle.

Väestöliiton näkemys on, että jokaisen aikuisen tulisi voida päästä omaan lapsitoiveeseensa. Olipa toive sitten 1, 2, 3 tai enemmän tai vaikka sitten ei yhtään lasta. Jokaisen lapsen tulisi kuitenkin voida syntyä toivottuna ja jokaisen toivotun lapsen tulisi saada syntyä.

Toive lapsen syntymästä on kunkin oma ja yksilöllinen. Se ei kuitenkaan ole kokonaan irrallaan yhteisestä yhteiskunnastamme ja sen politiikasta. Tietous seksuaalisuudesta, ehkäisystä ja hedelmällisyydestä on osa kasvatusta ja koulutusta. Raskauteen, äitiyteen, isyyteen, parisuhteisiin ja perheisiin liittyy yhteiskunnan palveluja, sosiaaliturvaetuuksia ja laissa säädettyjä yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia. Näitä rakenteita ohjaavat myös Suomen kansainväliset sitoumukset ja oman perustuslakimme perusoikeudet.

Käsityksemme maailman tilasta ja omasta tulevaisuudestamme, arjen kokemukset terveydestä, toimeentulosta ja ihmissuhteista sekä yhteiskunnan ja oman lähiyhteisömme arvot heijastuvat lapsitoiveisiimme. Ystävät ja naapurit ovat tärkeitä esimerkkejä. Tutkimuksista tiedämme, että Suomessa läheskään kaikki eivät saa niin monta lasta kuin toivoisivat.

Väestön muutokset tulevat syntyvyyden, muuttoliikkeen ja kuolleisuuden kautta. Me teemme yhteiskunnassa paljon työtä eliniän pidentämiseksi. Valtio säätelee monin tavoin niin työperäistä kuin humanitäärisin perustein tapahtuvaa maahanmuuttoa. Yhteiskunnallinen päätöksenteko vaikuttaa myös väestön lapsitoiveisiin – tiedostimmepa vaikutukset tai emme.

Onko lasten syntyminen yhteiskunnalle myönteistä ja mihin mittaan asti? Ekologinen kestävyys on yksi näkökulma. Pitäisikö ilmastomuutoksen vuoksi pyrkiä pieneen lapsilukuun ja väestön vähenemiseen täällä Pohjolassa? Olisiko Suomi myöhempinä vuosikymmeninä sopiva suureksi luonnonpuistoksi? Vai tuleeko maastamme väen vähetessä yksi ilmastopakolaisten vastaanottajamaa?

Toinen kysymys on tarve inhimilliseen vuorovaikutukseen ja lasten mukanaan tuomaan rakkauteen ja iloon. Tarvitsemmeko me jo syntyneet ihmiset vuorovaikutusta uuden sukupolven kanssa ja ikääntyessämme myös hoivaa ja huolenpitoa tänään vielä syntymättömiltä ihmisiltä? Kykenemmekö tarjoamaan lapsille turvallisen kasvun, josta olemme vastuussa ja johon heillä on oikeus. Osaammeko tukea vanhemmuutta?

Kolmas näkökulma on työ ja tuotanto. Riittääkö uusien sukupolvien panos tulevaisuuden työtehtäviin? Tähän kysymykseen kietoutuvat myös maahanmuutto ja teknologian mahdollisuudet. Voisivatko ulkomailta tänne muuttavat yksilöt ja perheet nykyistä merkittävämmin täydentää Suomessa asuvien ja tänne alun perin syntyvien osuutta työmarkkinoilla? Olemmeko valmiita laajamittaiseen maahanmuuttoon? Olisiko tekoäly ratkaisu Suomen asukkaiden saattohoitoon?

Mielestäni on tervetullutta ja tärkeää käydä avointa ja monipuolista keskustelua siitä, tarvitseeko Suomi lapsia myös tulevaisuudessa ja miten yhteiskuntana vaikutamme siihen, miten syntyvyys ja lasten määrä koko väestön tasolla kehittyy. Minkälaisen väestötavoitteen satavuotias Suomi voisi itselleen asettaa? Tavoitteen täyttämiseksi tarvitaan sitten rakentavaa, yksilön valintoja kunnioittavaa ja pitkäjänteistä politiikkaa.

Maksuton ehkäisy avartaa maailmaa

Posted on by
2

shutterstock_390676132Tiesitkös, että nuorille aikuisille, eli 20-24-vuotiaille, tehdään lukumääräisesti eniten abortteja, vaikka raskaudenkeskeytysluvut ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan Suomessa? Nuoret aikuiset saavat myös kiusallisen kärkipaikan klamydiatartuntojen toteamismäärissä. Hoitamaton klamydia voi aiheuttaa muun muassa hedelmällisyyden alenemista, ja suurin harmi klamydiassa on sen yleinen oireettomuus. Ilman asianmukaista ehkäisyä klamydiaa voi tartuttaa muihin täysin tietämättään. Aika tautista hommaa.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma vuosille 2014–2020 suosittaa ehkäisyn maksuttomuutta nuorille, eli alle 25-vuotiaiden tulee saada raskaudenehkäisy, niin kondomit kuin hormonaalinen ehkäisy, maksutta. Suomessa jo muutama kunta tarjoaa ilmaisen ehkäisyn nuorille. Way to go, ottakaas loputkin mallia!

Maksuton ehkäisy koskettaisi jokaista alle 25-vuotiasta nuorta, olisi heillä itselleen varaa hankkia sitä tai ei. Itselleen sopivan hormonaalisen ehkäisyn löytämiseen voi mennä hetki, ja joskus sopivin on myös kallein. Nykymaailmassa varallisuus ei saa olla este sopivalle ehkäisymuodolle,vaan on tärkeää, että nuoret löytävät itselleen sopivimman ehkäisymuodon melkein hinnalla millä hyvänsä.

Jos alle 25-vuotiaat saisivat ehkäisyvälineet maksutta, edistäisi se niin valtakunnallista seksuaaliterveyttä kuin myös yksilön omaa terveyttä ja elämänsuunnittelua. Huonoon elämäänvaiheeseen saatu lapsi voi joissain tapauksissa pysäyttää vanhempien opiskelun, ajaa heidät matalapalkkaisiin töihin tai jopa kouluttautumattomina työttömiksi. Elämä on kuitenkin täynnä valintoja, ja jokainen tekee itselleen sopivaksi kokemat päätöksensä, ja se on ihan okei. Vahinkojen syynä ja parhaan valinnan esteenä ei kuitenkaan saisi olla raha.

Maksuttomuus on myös harppaus kohti terveempää seksuaalikasvatusta. Ehkäisystä tulee puhua enemmän, siitä tulee tehdä arkisempaa ja hyväksyttävämpää. Maksuttomuus lieventää tabun ja hyssyttelyn leimaa, ja ehkäisystä tulee jokaista koskettavaa. Jokaisen tulisi tietää mitä ehkäisyvälinettä käyttää ja kenen kanssa, omasta ja kumppanin sukupuolesta riippumatta. Tieto on voimaa ja valtaa, myös ehkäisyasioissa.

Renja Tolvanen, 24, Väestöliiton Nuorisotyöryhmän jäsen
Nuorisotyöryhmä aloitti työskentelynsä helmikuun alkupuolella. Tämä 19-25-vuotiasta koostuva vaikuttajaryhmä on Väestöliiton nuorten ääni ja tiukka kansalaisvaikuttajaelin.

 

Tehdäänkö väestöpolitiikkaa?

Posted on by
Vastaus

shutterstock_57919906AulaMaria-Kaisa_004Väestötiede ja väestöpolitiikka ovat olleet Suomessa pitkään jokseenkin epämuodikkaita aiheita. Väestönkehityksen ”ohjailulla” tai menneisyyden ylisuureellisilla tavoitteen asetteluilla on huono kaiku yksilön oikeuksia korostavassa ajassa.

Jokainen päättää itse parisuhteistaan, muuttamisestaan ja etenkin lisääntymisestään, eikä siinä ainakaan politiikkaa välissä tarvita!

Niin – ellei politiikan tehtävä sitten olekin mahdollistaa jokaiselle omien arvojensa ja onnellisuuden tavoitteidensa mukaiset elämänvalinnat – pieni tai iso perhe tai ei lapsia ollenkaan? Väestöpolitiikkaa sekin on.

Viime aikoina väestöllisistä ilmiöistä on puhuttu julkisuudessa paljon: syntyvyyden laskusta, huoltosuhteesta, ikääntymisestä, maahanmuutosta. Nyt on oikea aika väestötieteen popularisoinnille ja tiedon tarjoamiselle, jota Väestöntutkimuslaitoksessa osataan hyvin. Ministeri Risikkokin totesi Väestöntutkimuslaitoksen juhlisssa keskiviikkona, että hänelle tieto kyllä kelpaa!

Syntyvyys, kuolevuus, parisuhteiden luonne tai muuttoliike maan sisällä tai yli rajojen ovat väestötieteen ja –politiikan ydinaiheita. Ihmisistä ja ihmissuhteista on kysymys. Kaikkien taustalla on yksilöiden henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen, myös tulevaisuuden näkymiin ja onnellisuuden tavoitteluun liittyviä valintoja.

Yksilöt tekevät päätöksiä perheellistymisestä, lapsettomaksi jäämisestä, parisuhteista, eroamisesta tai muuttamisesta toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Ihmisten ratkaisuihin vaikuttavat kunkin yhteiskunnallisen tilanteen olosuhteet ja yhteiskunnan rakenteet. Päättäjät luovat toimillaan sen ympäristön, jossa ihmiset valintojaan tekevät. Ihmisten oman elämän valinnoista seuraa koko yhteiskunnan tasolla kehityskulkuja ja ilmiöitä, joista on tarpeen päättäjien tietää ja vetää johtopäätöksiä.

Väestötiede kulkee kiinnostavasti monen ilmiön rajamailla ja yhdistäjänä. Kyse on perhetutkimuksesta, työllisyydestä, asumisesta, sosiaalipolitiikasta, maahanmuutosta sekä alueellisesta kehityksestä. Väestötiede ennakoi tulevaa. Sen kokonaisvaltaista näkökulmaa ja kovia faktoja talouden ja yhteiskuntakehityksen ratkaisujen tueksi päättäjien pitäisi ymmärtää kysyä enemmän.

Väestöliitto teki vuonna 2004 väestöpoliittisen ohjelman, johon sisältyi kaksi skenaariota väestökehityksestä. Nämä olivat 1. Vanheneva suomalainen Suomi 2040 sekä 2. Väestöltään tasapainoinen Suomi 2040.

Ensimmäinen skenaario perustui olettamukseen, jossa väestön määrän ja rakenteen kehitykseen ei pyritä aktiivisesti vaikuttamaan: niinpä hedelmällisyys alenee, ikärakenne vanhenee ja maahanmuutto hidastuu, koska siihen suhtaudutaan kielteisesti.

Toinen skenaario perustui aktiivisiin toimiin joilla halutaan tukea parempaa väestöllistä huoltosuhdetta ikääntyvässä Suomessa. Tämä tarkoitti sekä aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa että perheen ja työn sujuvaa yhteensovittamista ja lapsi- ja perheystävällistä mutta myös monikulttuurisuutta hyväksyvää Suomea. Tässä skenaariossa myös eläkeikäisten osallistumista työelämään, sukupolvien välistä yhteistyötä ja erilaisia monipuolisia hoivaratkaisuja tuetaan.

Mihin suuntaan olemme menossa vuonna 2017? Aluksi kehityskulut vuoden 2004 jälkeen olivat myönteisiä mutta viime vuosina suunta on kääntynyt enemmänkin ”vanhenevan suomalaisen Suomen” kuin ”väestöltään tasapainoisen Suomen” skenaarion suuntaan.

Väestörakenteen kehitys näyttää olevan eräänlainen ajopuu, johon ei haluta vaikuttaa. Tämä on valitettavaa.

Väestöliitto aikoo tarttua haasteeseen. Olemme aloittaneet valmistelut uuden Väestöpoliittisen ohjelmamme laatimiseksi. Haluamme verkostoida tähän mukaan laajasti jäsenjärjestöjämme ja muita väestön kehityksestä ja väestöpolitiikasta kiinnostuneita tahoja. Onnistumme, jos saamme aikaan prosessin joka kiinnostaa ja puhuttaa.

On rohjettava kysyä, millaista väestörakennetta tavoittelemme vuonna 2030 tai 2040? Miten erilaiset politiikan päätökset vaikuttavat ihmisten valintoihin ja sitä kautta yhteiskunnan elinvoimaisuuteen.

Jo nyt voi sanoa, että yhtälö, jossa vanhusten määrä lisääntyy, syntyvyys alenee ja maahanmuuttoon suhtaudutaan kriittisesti ei voi olla pidemmän päälle suomalaisen yhteiskunnan taloudellisenkaan kestävyyden kannalta toimiva.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

 

 

Montako lasta haluat?

Posted on by
Vastaus

 Syntyvyyden lasku tarkoittaa, että moni toivottu lapsi jää saamatta

Olin puhumassa lukiolaisille lastenhankinnasta. Yksi kertoi suunnittelevansa neljää lasta, yksi tiesi ettei halua niitä lainkaan. Hiljainen enemmistö kuunteli heitä tarkasti. Arvelin heidän sijoittuvan toiveissaan näiden välille, noin kahden lapsen kohdalle. Ajattelin, vaikka en sitä tietenkään sanonut ääneen, että näiden nuorten ihanteet tulevat pikemmin alittumaan kuin ylittymään.

Meillä syntyy hyvin vähän ei-toivottuja lapsia. Tämä kuuluu hyvinvointivaltion ja seksuaalivalistuksemme suuriin saavutuksiin.

Samalla meillä jää moni toivottu lapsi syntymättä. Tämä on hyvinvointivaltion ja perhesuunnittelun uusi haaste.

Ylen A2 Lisääntymis-illassa keskustellaan  siitä, mitä päättäjien tulisi tehdä laskevan syntyvyyden Suomessa. Samalla viikolla Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos viettää 70-v. juhliaan. Juhlaseminaari  Tieteiden talossa, jota voi seurata myös netistä, koskee muun muassa talouden kriisin vaikutuksia Euroopan syntyvyyteen.

Lasten saanti on ollut tutkimuslaitoksen keskeisimpiä aiheita aina vuodesta 1947 asti. Väestötieteen vuosikirjamme ensimmäisissä numeroissa ilmestyi Armas Niemisen kirjoittama artikkeli ”Tietoja Helsingin suurista ja keskisuurista perheistä sekä niiden oloista vuonna 1943” ja Leena Valvanteen tutkimus ”Syntyvyyden säännöstelyn sosiaalisesta ja terveydellisestä taustasta Suomessa”. Painopisteet ovat noista ajoista toki muuttuneet. Sodan jälkeisessä Suomessa pohdittiin asumisen ahdinkoa. Elin- ja koulutustason noustessa vanhemmuuden myöhentyminen ja lapsettomuus nousivat tutkimusaiheiksi, ja tuorein Perhebarometrimme etsi vastauksia kysymykseen syntyvyyden uudesta laskusta.

Miten tämän päivän syntyvyyden laskuun tulisi suhtautua? Siitä on liiankin helppo olla yleisesti ja epämääräisesti ”huolissaan”. A2-illan traileri kysyy, romahtaako yhteiskunta kun lapsia syntyy vähemmän? Lyhyt vastaus on: ei. Ainakaan näin ei ole käynyt viimeisen sadan vuoden jatkuvan syntyvyyden laskun aikana.

lapsilukukaavio

Usein jäämme seuraamaan vain keskimääräistä lapsilukua, joka on nyt muuttunut vuoden 2010 1,87 lapsesta naista kohden tämän vuoden noin 1,65 lapseen. Olennaista olisi kuitenkin nähdä keskiarvolukujen takaa ne oikeat ihmiset jotka lapsia tekevät, tai haluaisivat tehdä, ja heidän erilaiset elämäntilanteensa.

Myös suomalaisten lapsilukua koskevat ihanteet näyttävät nyt olevan laskussa. 2010 -luvun syntyvyyttä koskevissa kyselyissä aiempaa useampi ei halunnut lapsia lainkaan, ja harvempi halusi kolmea tai useampaa lasta. Samanlaista viestiä saa tuoreimmasta Eurobarometristä (ks Kuvio).

Niin ihanteet kuin lapsilukukin ovat pienentyneet eniten niissä väestöryhmissä, joissa on vähemmän koulutusta ja resursseja. Lapsettomuus on myös yleisintä pientuloisimmilla naisilla ja miehillä. Keskiluokka taas pohtii tarkasti mahdollisuuksiaan yhdistää työtä ja perhettä niin, että vastuullinen vanhemmuus varmasti toteutuisi. On paradoksi, että meillä on miltei maailman anteliain kokoelma perhepoliittisia etuuksia, ja silti vanhemmaksitulo askarruttaa ja ahdistaa niin monia nuoria aikuisia.

Syntyvyyden huolen, sikäli kun sellaista on, voisi kanavoida seuraavasti:

  1. Kohotamme tietoa lisääntymisterveydestä ja hedelmällisyydestä, ja tuemme hedelmöityshoitoja kaipaavia. Vastentahtoinen lapsettomuus ja raskaaksitulovaikeudet ovat yleinen ja edelleen liian usein vaiettu tai väheksytty ongelma.
  2. Suomeen on ehkä juurtumassa pienten perheiden ihanne. Jos yhä useampi toivoo nolla tai vain yhtä lasta, emme leimaa tätä huonoksi vaihtoehdoksi.
  3. Lopetamme jo toista hallituskautta jatkuneen julkisen keskustelun lapsiperheiden palvelujen leikkaamisesta. Se antaa vääriä signaaleja. Ihmisen käyttäytyminen seuraa herkästi vertaisten ja yleisen ilmapiirin viestejä siitä, onko nyt sopiva hetki saada lapsia vai kannattaako odottaa parempia aikoja.
  4. Lopetamme lapsiperheiden palvelujen leikkaamisen. Työn ja perheen yhdistämisen haasteet ovat yhtä tärkeämpi tekijöitä niille nuorille aikuisille, jotka nyt lykkäävät ensimmäisen lapsen saantia. Päivähoitomaksut ja hoitovapaat taas merkitsevät paljon niissä perheissä, joissa pohditaan seuraavan lapsen saamista.
  5. Unohdamme toiveet siitä, että syntyvyyden nosto korjaisi väestön ikääntymiseen liittyviä haasteita. Se on jo liian myöhäistä, vaikka vauvabuumi alkaisi heti huomenna. Sitä paitsi vauvoja ei tehdä bruttokansantuotetta varten, vaan päinvastoin.

Lähteet:

Anneli Miettinen: Miksi syntyvyys laskee? Perhebarometri 2016. Väestöliitto.
Lassi Lainiala: Toiveesta toteutukseen. Suomalaisten lastenhankintaa selittäviä tekijöitä. Väestöliitto 2012.

Yksin äidiksi

Posted on by
Vastaus

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_227906563Ajanvarauslistalla on tuttu nimi. Vaikka tunnistan nimen, tiedostan samalla, että edellisestä yhteydenotosta on kulunut tovi aikaa.

Astrid tuli klinikalle ensimmäisen kerran elokuussa kolme vuotta sitten. Hän halusi pohtia omaa hedelmällisyyttään ja mahdollisuuksia perustaa perhe yksin.

Astrid oli juuri läpikäynyt rankan eron pitkästä parisuhteesta. Yhteistä taivalta oli kuljettu lähes kymmenen vuotta, mutta sitten mies oli ilmoittanut lähtevänsä. Ei lapsia tähän maailmaan, ei ikipäivänä. Oli käynyt varmistamassa tilanteen vasektomialla puhumatta asiasta mitään Astridille.

Suhde päättyi riitaisasti huutoon ja jyrinään. Vihaan, kaunaan, kiukkuun, itkuun.

Nyt huoneeseen kävelee levollinen, hymyilevä nainen. Mitä on tapahtunut ensitapaamisemme jälkeen?

Astrid kertoo: ”Elämässäni ei ollut mitään, kun viimeksi tapasimme. Olen niin kiitollinen, kun ohjasit minut keskusteluihin hoitajanne kanssa. Hän sai minut oivaltamaan, että tuossa tilanteessa lapsen hankkiminen ei ollut se oikea ratkaisu. Minulla ei olisi ollut voimia vanhemmuuteen.”

Astrid oli eron jälkeen jättänyt koko vanhan elämänsä: muuttanut Turkuun saatuaan hyvän työpaikan ja viihtyisän, tilavan asunnon. Vapaat illat kuluivat yksinäisyyttä itkiessä. Ei ystäviä, ei sukulaisia lähimainlaakaan. Ei pienintä halua pariutua, mutta valtava tarve olla vahva itsellinen supernainen. Voimat vain puuttuivat.

Nyt kolme vuotta myöhemmin terapeutin tukeman itsetutkiskelun jälkeen Astrid kertoo näkevänsä asiat uusin silmin. Myötätunto itseä ja entistä kumppania kohtaan on löytynyt. Sydämessään hän on sanonut anteeksi hyvin monille asioille.

Haave perheen perustamisesta kypsyi, yksin vanhemmuuteen ryhtymisen realismi kirkastui.

”Ensin kuvittelin olevani täysin yksin lapsihaaveeni kanssa, mutta löydettyäni vertaistukea Simpukka-järjestön kautta, voimaannuin. Vertaisiani löytyi muualtakin! Vertaiskeskustelujen kautta oivalsin, kuinka tärkeä vahva tukiverkosto on.”

Reilu vuosi sitten Astridin naapuriin muutti pääkaupunkiseudulta perhe, joka kertoi hyvin avoimesti omasta perheellistymisestään. Tyyne ja Alisa olivat olleet hedelmöityshoidoissa Helsingin Väestöliiton Lapsettomuusklinikalla. Perheen esikoinen oli nelivuotias ja Alisan laskettu aika oli muutaman kuukauden päästä. Ja luovuttajan siittiöitä oli edelleen varattuna mahdollista kolmatta lasta ajatellen.

Kuulosteltuaan naapuruutta jonkin aikaa, Astrid kertoi oman tarinansa ja haaveensa tulla äidiksi. ”Tervetuloa mukaan meidän perheen tukijoukkoihin. Pääset näkemään lapsiperheen arkea läheltä. Tuo meidän esikoinen voi kyllä kertoa, miten monella tapaa vauvoja tehdään!” oli Tyyne sydämellisesti todennut. Ystävyys Tyynen, Alisan ja lasten kanssa vahvisti ratkaisua aloittaa hedelmöityshoidot.

Saatellessani Astridin tapaamisen jälkeen hoitajan luo, tapasin myös osan hänen ”lähiturvaverkostostaan”: Alisa ja lapset odottelivat aulassa.

Mitäkö lapsettomuuslääkäri tässä kohdin miettii? Mainion mainio työpäivä jälleen!

Miksi luovuttaisin munasoluja?

Posted on by
Vastaus

shutterstock_233635255Lapsettomuushoidoissa joudutaan joskus turvautumaan hoitoihin, jossa sukusolut saadaan joltain toiselta, usein tuntemattomalta luovuttajalta, naiselta tai mieheltä. Olen ollut mukana toteuttamassa tällaisia hoitoja monien vuosien ajan ja tavannut useita munasolujen luovuttajia sekä niiden tarvitsijoita. Työ on ollut erittäin kiitollista ja herättänyt monenlaisia ajatuksia.

Olen omassa mielessäni aina harmitellut, että virallinen lakiteksti puhuu hoidoista luovutetuilla sukusoluilla. Minun kielikorvaani ”luovutus” sana värittyy negatiivisena ”luovuttamisena”, vaikka kyseessä on mitä suurimmassa määrin positiivinen asia, lahjan antaminen ja lahjan saaminen. Mahdollisimman hyvien sukusolujen lahjoittaminen, ei ylijäämäsolujen. Hoidot toteutetaan huolella ja laboratorio vaalii soluja laboratoriossa mitä suurimmalla ammattitaidolla.

Muistan nähneeni kerran sarjakuvataituri ja sananikkari Fingerporin sarjakuvastripin, jossa pariskunta lapsettomuusklinikalla keskustelee lääkärin kanssa hoidoista luovutetuilla sukusoluilla. He eivät halua luovuttajia vaan voittajia! Ja niinhän se onkin, hoitotulokset näillä soluilla ovat erinomaisia.

Mikä motivoi luovuttamaan omia munasoluja? Tästä asiasta keskustellaan aina uuden luovuttajaehdokkaan kanssa ja lähes poikkeuksetta se on aina pyyteetön auttamisen halu. Jotkut ovat saattaneet seurata ystävän lapsettomuushoitoja tai lehdestä luettu tarina on koskettanut.

Arvostetussa kansainvälisessä alamme lehdessä julkaisimme juuri tutkimuksen, jossa kysyimme 569:ltä Väestöliiton klinikoilla vuosina 1990 – 2012 munasoluja luovuttaneilta paitsi mahdollisia terveysvaikutuksia, myös heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan jälkeenpäin sukusolujen luovutuksesta. Munasolujen luovuttaminen ei ollut aiheuttanut heille haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia yleiseen terveydentilaan eikä omaan hedelmällisyyteen. Ilahduttavaa oli myös saada tietää, että 99 % luovuttajistamme oli joko tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen päätökseensä luovuttaa sukusolujaan ja 95 % suosittelisi sitä lämpimästi myös muille naisille.

Juuri vietetty joulu lahjoineen on jätetty nurkan taakse. Oletteko huomanneet, että vanhempana lahjan antaminen antaa paljon suurempaa iloa kuin lahjan saaminen? Joululahjoista on helppo kiittää niiden antajaa. Munasolujen luovuttaja ja saaja tuntevat harvoin toisiaan. He eivät tapaa, eivätkä viestittele jälkeenpäin tehdystä hoidosta. Munasolujen luovuttaja voi vain kuvitella mielessään oman lahjansa suuruutta. Sekin tekee luovuttamisesta niin pyyteetöntä.

Selittämätön lapsettomuus – selitä se minulle!

Posted on by
Vastaus

shutterstock_131965010Lapsettomuuslääkärin mietteitä

”Rauhassa yrittämään”, kuului kehotus. Millainen on mieliala, kun rauhassa yrittää. Yrittää ja epäonnistuu. Yrittää ja epäonnistuu. Rauhallinen? Kuin tyyntä myrskyn edellä? Valkoinen Norsu katsoo ilmapuntaria: matalapainetta näyttää ennustavan.

Annan ja Antin kohdalla kävi niin kuin monelle muullekin. ”Rauhassa” yrittäminen ja toistuva epäonnistuminen söivät salakavalasti itsetuntoa. Koko kehossa tuntui syyllisyys, häpeä ja huonommuus. Voimat hakea apua tilanteeseen olivat loppua yrittämiseen.

Taaksepäin katsoessaan Anna totesi, ettei itsekään ymmärrä, miten siinä kului niin monta vuotta. Välillä asiasta puhuttiin, välillä vaiettiin visusti. Kaikkea yritettiin. Yritettiin pitää sisukkaasti yllä uskoa onnistumisesta. Välillä annettiin asian vain olla, yritettiin unohtaa ja elää ihan tavallisesti.

Jossain vaiheessa ajatus avun hakemisesta oli valmis sanottavaksi ääneen. Anna ja Antti pääsivät julkisen puolen sairaalaan hoitoarvioon ja saivat diagnoosin ”selittämätön lapsettomuus” tai ”määrittämätön hedelmättömyys”. Anna oli juuri täyttänyt 32 vuotta.

Olen kysynyt monelta potilaalta, miltä tuntuu, kun lapsettomuuden alkututkimuksissa ei löydy mitään poikkeavaa. Onko se hyvä vai huono uutinen?

Yhdestä näkökulmasta sen voi katsoa hyväksi uutiseksi: ei ole ehdotonta estettä raskaaksi tulemiselle eli mahdollisuus raskauden alkamiseen ilman hedelmöityshoitoa on olemassa.  Toisesta suunnasta katsottuna tilanne voi olla huolestuttava: taustalla voi olla sellainen häiriö hedelmöittymisessä, jota ei voi ennalta testata tai tutkia, vaan se selviää vasta hedelmöityshoitojen edetessä.

Antti kertoi minulle omista tunnelmistaan:
”Sanat ”selittämätön”, jota hoitava lääkäri käytti, ja ”määrittämätön”, joka tulostui järjestelmästä potilaskertomukseen, ovat piinallisia! Ne eivät anna vastatausta mihinkään. Olisin toivonut, että tilanteeseen olisi löytynyt jokin selitys. Jotain jolle olisi oikeasti voinut tehdä jotain.”

Selittämättömän selittämiseen ei ole sanoja.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Minäkö lapseton? Annan ja Antin tarina jatkuu

Posted on by
Vastaus

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_167773418”Milloin lapsettomuustutkimuksiin?” on tuiki tavallinen kysymys, johon löytyy vastauksia Lapsettomuusklinikan www-sivuilta ja monilta muilta hedelmällisyyttä käsitteleviltä sivustoilta.

Aivan toinen asia onkin se, milloin raskautta toivova itse kokee olevansa ”lapseton” ja aivan ainutlaatuista on se, miten hän sen kokee. Oma sisäinen kokemus lapsettomuudesta voi vaikuttaa paljonkin siihen, milloin asiaa lähdetään aktiivisesti selvittelemään. Palaan Annan ja Antin tarinaan.

Yhteistuumin ehkäisy jätettiin pois pian häiden jälkeen. Elämä oli mukavalla mallilla – kotona sopivasti huoneita lasten tulla. Iltaisin pohdittiin, mikä olisi sopiva lapsiluku ja ikäero lasten välillä. Oli kivaa jutella ystävien kanssa, jotka olivat samassa elämäntilanteessa. Vähän arvailtiin jo lasten nimiäkin.

Mennään ajassa eteenpäin: kymmenen kuukautiskiertoa on kulunut huomaamatta ja ensimmäinen hääpäivä lähestyy. Annan ajatuksiin on hiipinyt huolen poikanen – hän päättää ottaa asian puheeksi oman gynekologinsa kanssa.

”Kaikki hyvin! Ei kannata stressata, monilla menee vuosi pari ennen kuin tärppää.”

Lausahdus tuntui huojentavalle, joskin samalla Anna jäi pohtimaan hyväntahtoista kehotusta ”älä stressaa”. Sehän on sama, kun neuvoisi olemaan ajattelematta Valkoista Norsua!

Tämän jälkeen Valkoinen Norsu tuntui muuttaneen makuuhuoneeseen.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.