Koulussa, kavereiden kanssa, harrastuksissa…

Olen todella kiitollinen, miten hienosti päiväkodissa lapseni kiinnostuksenkohteita tuettiin ja se oli heille ihan itsestään selvää. Muistan kuinka hain häntä hoidosta ja milloin hän oli pukeutunut minkäkinlaiseen prinsessamekkoon tai johonkin muuhun hienoon rooliasuun. Kukaan hoitajista ei kyseenalaistanut lapseni asu- tai leikkivalintoja. Se oli heille aivan täysin ”normaalia”. He myös antoivat paljon ihailua ja kehumisia lastani kohtaan. Uskon, että he ovat omalta osaltaan antaneet lapselleni hyvän itsetunnon palasia.

Vielä päiväkodissa lapseni lempikaveri oli poika, mutta esikouluun lapseni meni uuteen paikkaan ja eskarin aikana hän alkoi enimmäkseen leikkiä tyttöjen kanssa, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.  Sen olen laittanut merkille, että lapseni ei ole koskaan jättänyt ketään leikeistä pois ja helposti on aina sujuneet leikit sekä poikien että tyttöjen kanssa. Meidän läheisessä ystäväperheessä on kaksi poikaa, ja lapset ovat säännöllisesti leikkineet aivan vauvasta lähtien. Leikit ovat jatkuneet yhtä luonnollisesti kaiken aikaa. Koulun lapseni aloitti samassa paikassa, kuin missä oli eskarissa. Tämä oli tietoinen valinta meiltä vanhemmilta. Ajattelin, että on helpottavaa hänelle, jos tottuu ja tutustuu koulun ihmisiin jo eskariaikana. Lapseni on aina ollut hyvin avoin ja sosiaalinen luonne. Hän on hyvin kiinnostunut muista ihmisistä ja iloisesti kohtaa uudet tuttavuudet.

Kun lapseni ilmoitti olevansa tyttö, haluaisi itseään kutsuttavan tytöksi ja vaihtoi kutsumanimensä, hän oli juuri aloittamassa toista luokkaa koulussa.  Kaikki on mennyt koulussa hyvin. Opettaja on todella luonnollisesti suhtautunut asiaan. Olemme yhdessä keskustelleet asian läpi ja olemme samalla linjalla asiasta. Opettaja tukee täysillä lastani. Hän järjestää tarvittaessa liikuntatunneilla oman pukeutumishuoneen lapselleni. Uinnista olemme saaneet vapautuksen, koska se olisi ollut hänelle liian ahdistavaa. Tiedän, että osa sukupuoliristiriitaa kokevista lapsista pukeutuu esimerkiksi omaan sukupuoli-identiteettiin sopivaan uima-asuun. Mekin olemme miettineet uima-asua, jossa alaosassa olisi mekko. Emme ole vielä löytäneet sellaista ja siitäkin huolimatta koulukavereiden kanssa uiminen olisi liian epämiellyttävä kokemus lapselleni.

Myös luokkakaverit perheemme ja läheistemme ohella ovat opetelleet lapsemme uuden kutsumanimen. Joillekin luokassa uusi nimi ja se, että nyt lapsi onkin tyttö, on aiheuttanut hämmennystä. Tätä on opettaja käynyt niiden lapsien kanssa läpi. Sen jälkeen asia on ollut kunnossa. Tyttökaverit olivat heti nimenmuutoksen alusta asti aivan fine tilanteeseen. Kukaan ei ihmetellyt tai kyseenalaistanut asiaa, ja paras ystävä ei ole sen koommin enää vahingossakaan vanhalla nimellä lastani kutsunut.  Nimenmuutos on tehty myös Wilmaan. Sekin meni todella helposti. Kysyin asiaa opettajalta, joka kävi asian läpi koulusihteerin kanssa ja niin nimi muuttui jo samana päivänä Wilmaan. Olen kuullut tästä asiasta erinäisiä haasteita vastaavassa tilanteessa olevien lasten osalta.

Harrastuksissa saattaa olla haasteita. Itse olen huomannut, kuinka tarpeettomasti tietyissä lajeissa jo pienet lapset jaotellaan sukupuolen mukaan joko tyttöjen tai poikien ryhmiin. Toki on esimerkiksi taideharrastuksia, joissa ei ole sukupuolen mukaan jaottelua. Lapseni on kuitenkin aina ollut kova liikkumaan, ja hyvin liikunnallinen ja taitava. On kokeiltu jo useampaa lajia ja onneksi joukosta on löytynyt laji, jossa hän saa olla juuri oma itsensä ja toteuttaa toivomaansa sukupuoli-identiteettiä. Hän pääsee olemaan samalla lailla mukana kuin muutkin tytöt aina kisapukuja, koristeita ja kampauksia myöten. Nostan isosti hattua valmentajalle, joka ei tiennyt sukupuoliristiriidasta juuri mitään ennen kuin tutustui lapseeni, mutta hän osasi suhtautua asiaan niin, että tunsin kovasti kiitollisuutta. Hän kertoi reilusti, että ei tiedä asiasta, mutta haluaa ottaa selvää ja kyseli minulta, miten pitäisi käytännön asioissa toimia, jotta lapsella on hyvä olla. Myös harrastusseura tukee lastani tässäkin asiassa täysillä. Nyt olemme aloittamassa uutta harrastusta lisäksi ja saa nähdä, kuinka siellä asiat menee. Nyt on kuitenkin siinä mielessä helppoa, että lapseni voi heti aloittaa harrastuksen tyttönä eli mennä omana itsenään.

 

Vanhempi, tue nuoren kaverisuhteita

Nuoruusikä on herkkää aikaa. Nuoret voivat etsivät itseään, kokeilla erilaisia rooleja kaveripiirissä ja suuntautua poispäin lapsuuden perheestään. Moni nuori solmii läheisiä ystävyyssuhteita, ja ensimmäiset seurustelukokemukset voivat myös herättää monenlaisia tunteita. Nuoruusiässä moni kokee myös ensimmäisen kerran pulmia ihmissuhteissaan ja mielenterveydessään. Nuoruusikä onkin hyvä aika tukea nuorten sosiaalisia suhteita ja ennaltaehkäistä aikuisiän mielenterveysongelmia.

Tuoreessa Cambridgen yliopiston tutkimuksessa (2017) tarkasteltiin 14-24-vuotiaiden nuorten hyvinvointia suhteessa perheen ja ystävien antamaan tukeen. Tutkimuksessa havaittiin, että sekä perheen että ystävien tuki oli tärkeä positiivinen ennustaja nuorten hyvinvoinnille, mutta että ystävien tuki ennusti nuorten hyvinvointia voimakkaammin. Kun samoja nuoria tutkittiin uudelleen vuoden päästä, ystävien tuki oli edelleen positiivisessa yhteydessä nuorten hyvinvointiin – mutta vanhempien tuki sen sijaan oli negatiivisesti yhteydessä nuorten hyvinvointiin. Näytti siis siltä, että vanhempi tuki vähensi nuorten hyvinvointia, ja ystävien tuki lisäsi sitä.

Nuoruusiässä ystävien merkitys kasvaa. Nuori irrottautuu vanhemmistaan ja rakentaa uusia tärkeitä, läheisiä suhteita perheen ulkopuolella. Ystävien puuttuminen, yksinäisyys ja ulkopuolelle jääminen häiritsevät nuoruusiän kehitystä, riippumatta hyvistä suhteista vanhempien kanssa.

Vanhemman tärkeänä tehtävänä on tukea nuoren kaverisuhteita. Näin voi tehdä esimerkiksi kannustamalla nuorta harrastuksiin, kuskaamalla tapaamaan ystäviä ja pitämällä ovet auki nuoren ystäville.

Vanhempi myös näyttää mallia perheessä siinä, miten ihmissuhteissa toimitaan: miten lähestytään uusia ihmisiä ja pidetään yllä ihmissuhteita, miten selvitään konflikteista ja miten vaikeista tunteista voi puhua. Turvallinen kokemus suhteesta omaan vanhempaan voi auttaa luomaan läheisiä suhteita kavereihinkin. Jos kotona on vaikeaa, hyvät kaverisuhteet voivat toisaalta tarjota nuorelle uudenlaisen väylän läheisiin ihmissuhteisiin.

Vanhempi ei aina huomaa, että omiin oloihin vetäytyvä nuori saattaa olla yksinäinen – nuorethan vetäytyvät muutenkin vanhemmistaan. Jos nuori on jatkuvasti yksin vapaa-ajalla, voi kuitenkin olla syytä huolestua. Nuoren yksinäisyys voi tulla esiin esimerkiksi loma-aikoina, jos nuorella ei ole kavereita arjen rutiinien ulkopuolella. Leirit ja harrastukset voivat auttaa saamaan yhteyden ikätovereihin myös loma-aikoina.

Joskus vanhempi voi olla hyvillään, kun nuori viihtyy itsekseen tai vanhempien seurassa. Voi tuntua vaikealtakin, kun nuori kasvaa ja irrottautuu. Aina ei myöskään tunnu kivalta, jos nuori tuo perjantai-iltana ison kaveriporukan kotiin, kun itse tulee väsyneenä töistä viikonlopun viettoon. Nämä tunteet, kuten luopumisen tuska, kuuluvat asiaan, kun nuori rakentaa omaa elämäänsä. Ne eivät kuitenkaan saa vaikuttaa nuoren mahdollisuuteen solmia perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan.

Nuori tarvitsee rajoja, mutta hän tarvitsee myös vapautta viettää aikaa ystävien kanssa ja pitää yllä hänelle merkityksellisiä kaverisuhteita.

Lähde:

van Harmelen ym. (2017) Adolescent friendships predict later resilient functioning across psychosocial domains in a healthy community cohort. Psychological medicine, 47, 2312-2322.

Lisätietoa:

Tukipalvelu murrosikäisten nuorten vanhemmille

 

 

Poikien valinta – tanssi vai yksin jääminen

dancing-156041_1280”Miten mä saan tyttöystävän?”. Soittaja on teini-ikäinen poika pienestä kaupungista. Hän opiskelee amiksessa metallipuolella. Vapaa-aika kuluu kavereiden kanssa autoja tuunatessa ja konsolipelien parissa. Koulussa omalla alalla ei tyttöjä ole ja baariinkaan ei vielä pääse!

Kuulemme Poikien Puhelimessa päivittäin, kuinka pojat pähkäilevät miten ja mistä he saisivat naisen.

Mutta mitä poika voi tehdä sydämensä kaipuun täyttämiseksi?

Suosittelemme aloittamaan uuden harrastuksen.

Vaikkapa tanssin.

”No en vittu varmana alota.” ”Ehämmä osaa tanssia!”. ”Homojen hommaa.” Kommentit eivät varsinaisesti yllätä.

Tanssiryhmään hakeutuminen voikin tuntua nololta. Kaveritkin tulevat varmasti kuittailemaan. Harrastusta emme kuitenkaan suosittele silkkaa ilkeyttämme. Päinvastoin.

Ei joka kaverista tule oman elämänsä Billy Elliotia, eikä ole tarkoituskaan. Päämäärä on toinen: Saada pojat kohtaamaan tyttöjä, edes jossain!

Tanssi on vain yksi esimerkki tavoista, joilla pojat voivat erottua edukseen ja saada kontaktia tyttöihin. Tanssitaitoisella kaverilla on enemmän vientiä, oli paikkana sitten yökerhon tanssilattia tai lavatanssit. Yhteiset kiinnostuksen aiheet tai yhteinen harrastus antavat jo paljon parempaa saumaa suhteen ylläpitämiselle kuin se, ettei keskenään olisi mitään yhdistävää tekijää.

Lisäksi, mitäpä tilanteessa on menetettävää? Hyvällä lykyllä voi löytää itselleen mieluisan harrastuksen ja sen ansiosta seurustelukumppaninkin. Samalla oppii tekemään valintoja muiden mielipiteistä piittaamatta ja kulkemaan omaa polkuaan. Menestys elämässä lienee parhaimpia tapoja näyttää pitkää nenää ivaajille. Se edellyttää yleensä riskien ottoa.

Tanssin pitäminen feminiinisenä harrastuksena on esimerkki haitallisten stereotypioiden ylläpitämisestä. Feminiinisyydessä sen kummemmin kuin tanssissakaan ei ole mitään pahaa. Joidenkin miehiselle itsetunnolle ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kolauksen.

Poikien Puhelimessa teemme ruohonjuuritason vaikuttamistyötä asennekasvatuksen keinoin. Miespuolisina vastaajina voimme välittää monipuolista kuvaa siitä, mitä mies voi olla.

Keskustelemalla poikien kanssa arvoista ja asenteista voidaan laajentaa heidän kuvaansa ja käsitystään maailmasta sekä mitä voi omassa roolissaan tehdä. Näitä on hyvä pohdiskella ja sanoittaa ääneen. Miksi pojat kokevat ettei tiettyjä juttuja voi tehdä?

Usein ympäristö ja lähipiirissä vallitseva arvomaailma ohjailevat nuoren valintoja. Valinnat voidaan tehdä kyseenalaistamatta, pitäen niitä itsestäänselvyytenä.

Tanssin kaltaisilla esimerkeillä rohkaisemme laatikon ulkopuoliseen ajatteluun. Jos tuntuu että omien kuvioiden parista on mahdotonta löytää kumppania, on muutos kokeilemisen arvoinen asia. Mikäli tanssi ajatuksena kauhistuttaa, on elämä onneksi paljon monimuotoisempaa. Mikä ikinä se oma juttu onkaan, vain kokeilemalla asian voi selvittää. Sitä etsiessä ei kannata kuunnella muita, vaan omaa päätään.

Perheystävällisyys on asennekysymys

blogibanneri_parassyy_584x100

shutterstock_158221838Koulu loppuu kolmelta, tarhasta haku neljältä, puhelinpalaveri samaan aikaan, treenit viideltä ja kaverin synttärit seitsemältä. Missä välissä syödään, kumpi käy kaupassa? Kahden vaativan työn ja kahden kiireisen lapsenelämän yhteensovittaminen vaatii vanhemmilta mestarillisia sumplimistaitoja, lapsilta sopeutumista ja vahvaa tukiverkostoa yllätysten varalta. Myös työpaikan tulee kuulua perheiden turvaverkkoon.

Aiemmassa työssäni ministerin erityisavustajana työpäivät vaihtuivat usein illoiksi, joten poikiemme synnyttyä työn ja perheen yhteensovittaminen oli kiistämättä haastavaa. Nykyisessä työssäni Miltton Networksin toimitusjohtajana pystyn aikatauluttamaan työaikani vapaammin. Nyt poikien kasvaessa harrastukset haukkaavat illoistamme ja viikonlopuistamme leijonanosan, joten työn joustavuus on noussut suureen arvoon.

Milttonilla teemme työtä asiakas edellä. Koko missiomme olla maailman paras kumppani suomalaisille ja pohjoismaisille asiakkaille perustuu siihen, että tuotamme haluttuja tuloksia. Tavoitteellinen työ vaatii työntekijöiltämme venymistä, mutta vastavuoroisesti joustamme myös työpaikkana. Vaikka työkaverit vallan mainioita tapauksia ovatkin, on perhe monelle se arjen suurin voimavara. Jokainen on oman elämänsä asiantuntija siinä, mitä tarvitsee työn ja perheen yhteensovittamiseen. Me työnantajana kuuntelemme herkällä korvalla ja pyrimme mahdollistamaan tarvittavat toimet. Yhdelle on tärkeää, että työaikataulua voi mukauttaa perheen rytmiin, toiselle lomien sopimista perheen tarpeista lähtien, kolmannelle sitä että lapsen voi tuoda leikkimään töihin.

Kuten sanotaan, lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, ja meillä hoitotäti tai -setä löytyykin tiukassa paikassa usein viereisen työpöydän takaa. Taannoin päivän ohjelmassa oli tärkeä työpaja, johon oli kauan haettu isolle asiakasjoukolle sopivaa ajankohtaa. Työkaverin lapsen oli tarkoitus viettää kotona sairasloman viimeistä, kuumeetonta päivää, kun aamulla hoitaja ilmoitti olevansa vatsataudissa. Ei muuta kuin lapsi kainaloon ja toimistolle, jossa tapaaminen hoidetaan kunnialla maaliin kollegan sillä välin huolehtiessa jälkikasvusta. Tämän jälkeen lapsi sitten toivoo joka viikko pääsevänsä taas töihin, kun siellä on niin kivaa…

Pienten visiitit ovat iloisia yllätyksiä myös työyhteisössä. Spontaanit ilonkiljahdukset pelien lomassa ja tiukat väittelyt Suomen huvipuistotarjonnan plussista ja miinuksista piristävät kovimmankin konsultin päivää. Myös toimistokoiramme osaavat arvostaa väsymättömien rapsuttelijoiden vierailuja.

Milttonilla koemme perheystävällisyyden asennekysymykseksi. Arki mukautetaan perheen tarpeisiin ja yllättävistäkin perhe-elämän haasteista selvitään, tavalla tai toisella – oli tilanne päällä sitten lasten, vanhempien, kumppaneiden tai muun perheen kanssa.

Jussi Kekkonen
Kirjoittaja on Miltton Networksin toimitusjohtaja ja mukana Perheystävällisessä Diilissä

diiliVäestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!

Seiskan arvoinen elämä

shutterstock_77620603Aloitin lapsena useampia harrastuksia, jotka päättyivät aina lyhyeen. Muistan äitini hieman pettyneen, kun en oppinutkaan pianon soittoa tai jatkanut kuvataidekoulussa. Isäni kuitenkin kannatti useiden sen aikaisten vanhempien tavoin kasvatusta, jossa lapsi sai itse päättää mitä teki. Sain siis koluta ojia, vakoilla lähipeltojen asunnottomia ja kerätä kavereiden kanssa huoneeni lattialle lelumuodostumia. Minulta ei myöskään odotettu liikaa koulumenestymisen suhteen. Isäni totesi aina, että seiska on oikein hyvä numero. Se ei ole siellä kaikista alimpana ja on vielä varaa kehitykselle. Tästä olen ollut myöhemmin hänelle kiitollinen.

Jokainen vanhempi tahtoo yleensä omille lapsilleen hyvää. Nykyään tämä hyvän tarjoaminen liitetään siihen, että lapselle täytyy tarjota mahdollisimman hyvät eväät ”pärjätä” elämässä. Lapsi laitetaan kielikylpypäiväkotiin, jotta hän omaksuisi jo nuorena kielen, josta olisi myöhemmin työelämässä hyötyä. Vanhemmat miettivät myös entistä kovemmin, mihin kouluun lapset kannattaisi laittaa. Ei ole lainkaan selvää, että oma lähikoulu on paras vaihtoehto.

Harrastukset ovat myös oma lukunsa elämään valmentautumisessa. Nykyään jo kolmevuotiaille on omat harrasteryhmänsä ja kun päästään ala-asteelle niin harjoitusten määrä kasvaa exponentiaalisesti. Ruotsista Suomeen muuttanut liikunnanopettaja ihmetteli, kun Suomesta ei löydy harrasteita, joissa voisi vain käydä vähän pelailemassa.

Miksi vanhemmat haluavat uhrata oman aikansa ja mahdollisesti myös parisuhteensa lasten menestymiseen? Siirtyykö yhteiskunnan paine ja nykyinen kilpailukulttuuri myös vanhempiin tavalla jota on vaikea tunnistaa?

Vertailukin on voimistunut sosiaalisen median myötä. Menestyäkseen pitää olla paljon parempi, kuin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Kohtuullinen englannin kielen taito ja välttävä ruotsin kieli ei vie ketään enää mihinkään. Koulussa on pärjättävä, jos mielii yliopistoon. Ja kuka nyt ei haluaisi lapselleen kansainvälistä uraa?

Joskus ”hyvän tarkoittaminen” menee kuitenkin lapsen kokemuksen edelle. Herkempi lapsi, jonka kielelliset valmiudet eivät ole niin hyvät, voi kokea rankkana ”kielessä kylpemisen”. Kolmasluokkalaiselle taas on kova paikka tulla hylätyksi hakemaansa kouluun. Pallosokeasta pojasta ei todennäköisesti tule jalkapalloilijaa, vaikka treenejä olisi neljästi viikossa. Lasten todellisuus on erilainen kuin se, jossa aikuiset elää.

Aikaisemmin tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhempien odotukset lapsen koulumenestyksestä ennustavat myönteisesti lasten oppimistuloksia. Nyt on kuitenkin huomattu, että asia ei ole niin yksiselitteinen. Saksassa tutkittiin 3500 kakkosluokkalaisen koulumenestystä matematiikassa viiden vuoden ajan. Joka vuosi arvioitiin myös vanhempien odotuksia lastensa menestymisen suhteen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että liian suuret, kohtuuttomat ja epärealistiset odotukset vanhempien taholta itse asiassa huononsivat lasten koulumenestystä. Tämä sama tulos saatiin myös 12 000 amerikkalaisen lapsen kohdalla.

On ymmärrettävää, että jokainen haluaisi oman lapsensa menestyvän elämässään. On kuitenkin hyvä miettiä, että mistä omat odotukset kumpuavat.

Joskus oman lapsen pärjääminen koulussa tai harrastuksessa voi paikata vanhemman omia itsetunnon haavoja. Kun on itse tullut aikanaan aina viimeisenä valituksi pesäpallojoukkueeseen, voi tunnistaa sen hivelevän haavaumia, että oma lapsi on edustusjoukkueessa.

Onni syntyy kuitenkin siitä, kun tulee nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään ja kun toisten odotukset itseä kohtaan ovat kohtuulliset. Vanhempien tulisi muistaa, että seiskan elämä on ihan hyvä saavutus.

Lue lisää:
Kou Murayama, Masayuki Suzuki, Japan; Reinhard Pekrun, Stephanie Lichtenfeld, Herbert Marsh (2015). Don’t Aim Too High for Your Kids: Parental Overaspiration Undermines Students’ Learning in Mathematics. Journal of Personality and Social Psychology, Nov. 16.

Pitkä tylsä kesä

shutterstock_155489912”Ei oo mitään tekemistä! Kaverit meni jo matkoille ja ei oo mitään täällä. Ja vanhemmat on töissä ja on tylsää ja… jotain tarttis tehdä.”

Kesä tunkeutuu nuorten miesten mieliin ja puheisiin heidän soittaessaan Väestöliiton Poikien Puhelimeen. Ilmat lämpenevät, illat valkenevat valkenemistaan. Levottomuus, kukkivien kasvien tuoksu, lämpö, pakottava into tylsistyneiden nuorten mielissä. Jotain tekemistä pitäisi olla, mutta ei ole, joten jotain tehdään, ihan mitä vain, tekemisen vuoksi, olemassaolon vuoksi.

Koulujen kesälomat alkoivat, mutta vanhemmista suurin osa jatkaa töissä vielä viikkoja. Nuoret ovat vailla koulun tai vanhempien säätelyä tai tukea. Heille se voi olla mahdollisuus viettää aikaa ystävien kanssa, tehdä töitä, oppia asioita, koettaa arjen asioiden hoitamista itsenäisemmin.

Joillekin tästä tulee ongelma. Nuorten viikkorutiinit eivät rikkoudu kesän ajaksi vain koulun ja kodin osalta. Samaan aikaan kun nuoret jäävät lomille, myös heitä koskevat palvelut menevät kiinni. Nuorisotalot suljetaan. Urheilujoukkueet ja muut harrasteet pitävät kesälomaa. Koulujen kerhot menevät kiinni. Pahimmillaan talviarjestaan irrallaan olevat nuoret kertovat kiertävänsä omassa pienessä elinpiirissään kehää jossa he eivät löydä mielekästä tekemistä tai seuraa.

Mitä nuori ja vanhemmat sitten voivat tehdä nuoren tilanteen helpottamiseksi? Alla lista, jonka tarkastamisella voi saada selvyyttä siihen, onko kesä reilassa.

  1. Onko nuorella suunnitelmia tälle kesälle?
  2. Onko kesässä kiintopisteitä, joita nuori odottaa?
  3. Mitä tällä viikolla tapahtuu?
  4. Mitä huomenna tapahtuu?
  5. Mitä tavoitteita nuorella on kesälle?
  6. Mitä hän oppii tämän kesän aikana?
  7. Ovatko nuoren perustarpeet kunnossa? Nukkuuko hän, syökö hän, onko hygienia kunnossa?
  8. Käyhän nuori ulkona edes joskus?
  9. Onko vanhemmilla ja lapsilla yhteistä aikaa?
  10. Näkeekö nuori ystäviään tai käykö hän harrastuksissa?
  11. Saako nuori vaihdettua maisemaa vakioympyröistään? Onko pyörä kunnossa, toimiiko bussikortti?
  12. Iloitseeko nuori joskus?

Onko harrastamisen määrä lähtenyt lapasesta?

Joulukuussa on hyvä hetki tarkistaa, jatkatteko keväällä samaan tyyliin vai olisiko syytä tehdä muutoksia: Pitääkö lapsi harrastuksistaan? Onko harrastusten määrä viikossa sopiva, vai onko tilanne jossain vaiheessa lähtenyt vahingossa lapasesta?

Joskus varsinkin urheilun puolella voi treenien, kisojen ja turnausten määrä vaivihkaa kasvaa suureksi, kun lapset kasvavat. Joukkueen ja valmentajien tihentyviä kalenterimerkintöjä päivitetään sopimaan omiin aikatauluihin. Perheiden aika kuluu sujuvasti lapsen harrastuksen parissa viikonloppuja myöten. Ja mitä useampi lapsi harrastaa aktiivisesti, sitä enemmän harrastukset myös ottavat aikaa. Perheiden näkökulmasta lapsen tai nuoren harrastus on paljon muutakin kuin treeneissä käyntiä: yhteisten aikataulujen suunnittelua, kimppakyytien sopimista, uusien varusteiden hankkimista, kisamatkoille valmistautumista ja leireille pakkaamista – sekä paljon muuta. Lapsen harrastuksen ja innon tukeminen on kuitenkin pääsääntöisesti erittäin kivaa ja palkitsevaa.

Entä jos epäilys harrastuksen vaativuudesta ja ajankäytöstä alkaa vaivata? Kätevä tapa arvioida lapsen tai nuoren urheiluharrastuksen määrää on tehdä pikatesti: Jos lapsesi urheilee tai liikkuu noin 10 tuntia viikossa, on kyse vielä puhtaasti harrastamisesta. Jos tuntimäärä kipuaa noin 15 tunnin paikkeille, kyse on oikeastaan jo valmentamisesta kilpailumielessä. Ja mikäli tunteja alkaa kertyä viikkoa kohden yli 20, ollaan selkeästi huipulle tähtäävässä valmennuksessa.

Tee siis tämä testi, ja ole tarvittaessa jopa vähän kuriton: Jos tuntimäärä alkaa kivuta liian korkeaksi ja perheessä on ruvettu väsymään harrastamisen määrään, voi olla aika ryhtyä toimenpiteisiin. Vain sinä ja lapsesi tiedätte lapsen liikunnan kokonaismäärän viikossa. Joskus teidän on tehtävä itsenäisiä, lapsen tai perheen parhaaksi terveen itsekkäitäkin päätöksiä suhteessa harrastukseen, mikäli tahti ei seuran tai joukkueen puolella muutu. Lapsen ilmeistä, virkeydestä ja innosta lähteä harrastukseen voit vanhempana helposti nähdä, onko harrastusmäärä lapselle sopiva vai tapahtuuko jatkuvasti ’överit’. Joskus yksi ylimääräinen lepopäivä voi palkita paljon parempana jaksamisena seuraavina päivinä ja viikkoina.

Vaikka osalla lapsista ongelmana on liian vähäinen päivittäinen liikunta, voi osalla riski olla päinvastainen. Vanhempien vastuulla on silloin toimia lempeästi mutta jämäkästi myös – ja varsinkin – harrastuksissa, jotta ne pysyvät harrastuksina.

Joulujuhlaesitys

Tässä nyt istun teekuppi kädessä, hymyilen itsekseni kun katselen lapseni riemunkiljahduksia hänen hyppiessään kymmenen muun lapsen kanssa tanssisalin lattialla.

Kaikki taitaa olla tämän arvoista..

Takana kiireen tuntu.

Usein tunne, että asioita jää töissä kesken,

usein tunne, että pienen leikkihetki päiväkotikavereiden kanssa jää kesken,

usein tunne, että kiirehditään joka suuntaan, aamulla päiväkotiin ja iltapäivällä pois sieltä..

Lapsellani on siis joka viikko yksi harrastus päiväkotipäivän jälkeen.

Lapsen harrastaminen vaatii järjestelyjä: harrastuksen valitseminen, osallistumisen ilmoittaminen ja maksaminen, lapsen eväiden ja tavaroiden jokaviikkoinen pakkaaminen, lapsen kuljettaminen harrastuspaikalle ja mahdollinen odottaminen siellä.

Onko kyse vanhemman omasta intohimosta ja halusta mahdollistaa lapselleen sitä samaa hyvää ja niitä kokemuksia joita itse on saanut osakseen?

Onko kyse siitä, että vanhempana annan lapselleni mahdollisuuden tehdä sitä, josta hän selkeästi nauttii?

Olen elänyt lähes puolet lapsuudestani ja nuoruudestani pukuhuoneissa, hikisissä tanssisaleissa ja  esityksissä, nauttien katsellessani toisten ikäisteni tanssia ja iloa samasta harrastuksesta.

Erilaisissa harrastustilanteissa olen saanut mahdollisuuden luoda tärkeitä ystävyyssuhteita ja olen saanut kokemusta siitä, miltä tuntuu olla osana toimivaa ja itselleni tärkeää ryhmää.

Olen tuolloin oppinut elämästä. Olen päässyt kohtaamaan ja käsittelemään ilon, onnistumisen, pelon, jännityksen ja pettymyksen tunteita.  Samoja taitoja, joita kohtaa normaalissa arkisissa tilanteissa elämässä, sekä koulua käydessään että työtä tehdessään.

Jokavuotiset joulu- ja kevätjuhlaesitykset toivat myös aina mukanaan oikean juhlan tunnun, kohta loppuu kiire ja hoppu, päästään lomalle ja levähtämään..

Viiden minuutin esityshetki vanhemmille alkaa, joulujuhla lähestyy ja esitystä täytyy harjoitella..

On suuri ilo saada nähdä lapsensa näin kovasti nauttivan.

Kaikki taitaa olla tämän arvoista!