Työpaikan perheystävällisyys arjessa

Törmäsin netissä Lotta Niemisen tekemään julisteeseen, jossa lukee ”sinun arkesi on jonkun lapsuus”.

Lause herätti miettimään, miten lasteni arki rakentuu minun käydessäni töissä? Miten arkea voisi tehdä paremmaksi yhteisellä vapaa-ajalla? Aamulla on kiire ja illalla väsyttää. Lakkasin hokemasta kiirettä, vaikka ei se tietenkään ollut mihinkään kadonnut. Juna lähtee, kun se lähtee. Ja sillä junalla pitäisi matkustaa tunnin verran töihin päästäkseen.

Oman työpaikkani perheystävällisyys näkyy arjessani monin tavoin. Liukuva työaika helpottaa kuopuksen päiväkotikuljetuksissa. Voin tehdä etätöitä silloin tällöin. Tiedän etukäteen, jos työpäivästä on tulossa pitkä, joten pystyn sopimaan lapsen hakemisesta. Töissä ymmärretään, että joskus pitää mennä lapsen koululle arviointikeskusteluun tai hakea sairastunut lapsi eskarista. Kouluikäiset lapseni tietävät, että minulle voi soittaa töihin, jos on jotain hätää. Saan vuosilomani sijoitettua koulujen loma-aikaan. Meillä on myös mahdollisuus vaihtaa lomaraha vapaaksi. Se auttaa koululaisten pitkän kesäloman järjestelyissä.

Minulta työpaikan perheystävälliset käytännöt ovat säästäneet paljon energiaa, jonka voin suunnata työhöni. Asiantuntijatyössä on tiukkoja työskentelyjaksoja, joina ajatukset pyörivät tiiviisti jonkin kehitettävän asian ympärillä, jotta tulosta syntyy. Ennen deadlineja päivät voivat venyä pitkiksi. Lisäksi järjestötyöhön liittyy matka-, ilta- ja viikonlopputyötä, koska silloin tavataan yhdistysten vapaaehtoisia. Perhearjen kannalta siinä on paljon hyviä puolia, koska hektisempinä kausina kertyvä työaika tuottaa joustomahdollisuuksia arkipäiville. Esimerkiksi kun lapset olivat pieniä, pystyin joskus järjestämään arkiviikolle lepopäivän saldotunteja käyttämällä.

Mitä tulee lasten arkeen, olen itse tehnyt valintoja. Tällä hetkellä työskentelen 1,5 tunnin matkan päässä kotoa. En ole pyytänyt lyhennettyä työaikaa, vaikka työpaikallani siihenkin suhtaudutaan myönteisesti. Sekä omani että lasten isän työpaikan liukuva työaika ovat mahdollistaneet työssäkäynnin pitkästä matkasta huolimatta. Lapset ovat saaneet olla heille tutuissa päiväkodissa ja koulussa, eikä perheen ole tarvinnut muuttaa työn perässä.  Minullekin on ollut tärkeää tuntea koulun ja päivähoidon aikuiset. Arjen lapsiystävällisyyttä pohdiskellessa tulee tarkkailtua, millaisella mielellä lapset ovat. Iltaisin kyselen, mitä he ovat tehneet päivällä. Luemme, pelaamme, katsomme telkkaria, teemme ruokaa. Silloin kukin ehtii puhua, mistä haluaa. Joskus rupean kirjoittamaan työsähköposteja – mutta lapset osaavat kätevästi keskeyttää tarvittaessa.

Ja kyllä sillä työpaikan perheystävällisyydellä on merkitystä myös vanhempien jaksamiselle ja hyvinvoinnille. Kannattaa lukea Miia Ojasen juuri julkaistu väitöskirja ” Työn ja perheen ristiriidat, sairauspoissaolot ja avioeroriski suomalaisilla palkansaajilla.

Jenni Helenius
asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka on työskennellyt MLL:ssa mm. perhekeskustoiminnan, ehkäisevän päihdetyön, nuorisotyön sekä arviointitehtävissä. KM ja vanhemmuutta tutkiva tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa.

Perheystävällisyys näkyy arjen käytännöissä

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_233909791Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) työ tähtää lasten oikeuksien ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen. Vaikuttamistyössämme olemme mukana luomassa visioita lapsi- ja perheystävällisestä yhteiskunnasta. Perheystävällinen työpaikka -hanke on haastanut meitä pohtimaan myös oman työyhteisömme perheystävällisyyttä.

Työpaikkamme ilmapiiri oli työntekijöille suunnatun kyselyn perusteella jo valmiiksi lapsi- ja perheystävällinen. Oli helppo todeta, että kyse on konkreettisten käytäntöjen miettimisestä ja hienosäätämisestä. Miten lapsi- ja perheystävällisyys näkyy hallinnollisissa rutiineissa? Entä arkisissa ratkaisuissa: siinä, miten perheystävällisyyttä sovelletaan nopeasti eteen tulevissa tilanteissa? Tai toisaalta: millaisia suunnitelmallisia ja tasa-arvoisuutta lisääviä keinoja on perheystävällisyyden lisäämiseen?

Järjestötyö on ihan omanlaistaan työtä. Sitä tehdään yhdessä vapaaehtoisten ja yhteistyöverkostojen kanssa. Töissä ollaan monenlaisiin kellonaikoihin, koti- ja ulkomaanmatkoilla, toimistolla ja osittain kotona etätyönä. Järjestöjen vapaaehtoisia tavataan lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Työ edellyttää tekijältään oma-aloitteisuutta ja joustavuutta. Toisaalta se mahdollistaa myös työntekijöiden toivomia joustomahdollisuuksia. Nämä positiiviset asiat tulee vain osata yhdistää.

Arjessa joustomahdollisuus voi tarkoittaa esimerkiksi loman pitämistä koululaisten loma-aikaan, toimivapaan, osa-aikatyön tai tilapäisen etätyön mahdollisuutta perhesyistä. Elämässä on hetkiä, jolloin joustoja saatetaan erityisesti tarvita, kuten lapsen aloittaessa koulun tai päivähoidon, tai jos joku perheessä sairastuu vakavasti.

Käytännössä molemminpuolinen joustavuus tarkoittaa, että työajanseurannan ja etätyökäytäntöjen pitää olla selkeitä. Yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä. Digitaalinen työskentely-ympäristö mahdollistaa etätyön tekemisen. Joustavat työskentelyratkaisut nivotaan esimiestyössä työehtosopimuksiin ja lakeihin. Lisäksi huolehditaan siitä, että työntekijöitä kohdellaan tasa-arvoisesti.

Keskeistä on kuitenkin myös keskusteluyhteyden rakentaminen ja ylläpitäminen. MLL:ssa pyritään siihen, että työnantajan ja -tekijän keskusteluihin liittyisi työpaikan perheystävällisyys rekrytoinneista kehityskeskusteluihin ja tiimipalavereihin asti. Kehittämistyön vaikuttavuutta voidaan seurata jatkossa esimerkiksi kyselyiden avulla, seuraamalla sairauspoissaolojen kehitystä sekä etätöiden ja käytettyjen perhevapaiden määrää.

MLL:n näkökulmasta työpaikan perheystävällisyys on vanhemmuuden tukemista ja lapsen hyvän arjen rakentamista.

Paula Kaivosoja
henkilöstöpäällikkö

 

Mikä susta tulee isona?

blogibanneri_parassyy_584x100sledding-1431789_1920Olen työelämässäni kohdannut burnoutin, konkursseja, velkahelvettiä, työttömyyttä sekä tietysti läjän onnistumisia ja fantastisia työkavereita. Olen tehnyt 18 tuntisia työpäiviä. Olen tehnyt etätyötä. Olen irtisanoutunut töistä. Olen saanut potkut. Olen toteuttanut unelmiani töiden kautta.

Monimuotoisuus pätee myös perhe-elämään. Tosin sillä erotuksella että suhteeni on vuoristoradallaan kestänyt pidempään kuin yksikään yksittäinen työ. Lisäksi minua on siunattu kahdella oivalla lapsella, jotka eivät onneksi ole ainakaan vielä vanhempiensa työelämäurien traumatisoimia.

Olen saanut seurata lasteni kasvua isyyden tarjoamalta aitiopaikalta. Ensimmäiset kymmenen vuotta menivät paljolti työn ehdoilla. Nyt olen ollut käytettävissä enemmän. Olen huomannut että nyt pelkkä läsnäolo riittää usein. Vanhemmuuden roolit ovat selkiytyneet ja hioutuneet. Enää ei tarvitse pohtia erikseen työminää ja perheminää. On vain minä, joka käyttää persoonaansa joustavasti ja tarpeellisesti arkihaasteiden tullessa eteen.

Välillä olen toki pysähtynyt miettimään, että miten sitä ruuhkavuosina jaksoi itkukohtaukset ja vaipparallit. Miten sitä opiskelija-aikoina pärjäsi makaronivellillä ja vaatimattomalla opintotuella. Valvotut yöt ovat vaihtuneet tulevaisuuden ja hyvinvoinnin pohdintaan. Olenko osannut antaa kotiruoan lisäksi lapsilleni muitakin eväitä elämään. Jaksanko jatkossa näyttää lohdullista ja toiveikasta esimerkkiä itse teoillani ja valinnoillani.

Tutkimusten mukaan nykynuori vaihtaa työpaikkaa yli 15 kertaa ennen  40. ikävuottaan. Työelämä on rajussa murroksessa, jonka näkee myös päivittäisissä uutisoinneissa. Työelämän rakenteet menevät uusiksi, muutostahti kiihtyy.

Tulevaisuudessa lasteni työnkuvia voivat olla personal brand trainer, mikrobimaalari, kantasoluista tehtävien ihmisvaraosien valmistaja, 3d-räätäli, nanohyönteishoitaja tai joukkorahoituslobbari. Koneet ja robotit hoitavat rutiinihommat,  ihmiselle jäävät luovuutta, intuitiota ja keksimistä vaativat työt. Jatkossa nuorilta aikuisilta ei kysytä mikä sinusta tulee isona vaan minkä projektin tai unelman aiot toteuttaa seuraavaksi. Tätä olen opetellut kysymään itseltänikin.

Jollain lailla me pohjoismaissa olemme palanneet hyvinvointivaltion myötä antiikin Kreikan olosuhteisiin. Ihmisillä on ainakin teoriassa enemmän aikaa ajatella, leikkiä sekä kohdata toisiaan. Ihmisorjia ei enää ole ja teknologiakin on valjastettu toistaiseksi hyvään renkisuhteeseen.

Meistä entisistä avainkaulalapsista  on tullut jonkin sortin helikopterivanhempia. Ehkä seuraava sukupolvi  luo oman fiksumman hippiytensä ja löytää valinnanvapautensa sallimat mahdollisuudet robotisaation, kansainvälistymisen ja ilmastonmuutoksen ristipaineessa.

Tavoitteenani on elää satavuotiaaksi. Olen siis vielä oman matkani ensimmäisellä etapilla. Uusia töitä ja projekteja on tulossa. Jos en jostain syystä voi rahoittaa omien lasteni opiskelu- ja työkokeiluja sataprosenttisesti, toivottavasti elämäni kokemus ja rakkaus ovat heille kovaa valuuttaa. Edes sitten joskus myöhemmin. Kun he miettivät omaa vanhemmuuttaan.

Viisi ohjetta lapsilleni

  1. Ole yritteliäs, vaikka sinusta ei tule yrittäjää.
  2. Löydä intohimosi ja kutsumuksesi. Yritä löytää niiden kautta itsellesi ammatti tai edes keikkatöitä.
  3. Kokeile ja mokaa,  älä anna liian helpolla periksi unelmistasi.
  4. Apua saa, kun uskaltaa pyytää. Hullu enää yksin yrittää ja murehtii.
  5. Vanhemmillesi sinä olet aina ”lapsi”, silloinkin kun itse täytät 50 vuotta.

Vesa Ilola
Kirjoittaja on ratkaisumuotoilija, joka haluaa kehittää piirun verran parempaan (työ)elämää eri rooleissaan. Hänellä on 15- ja 12-vuotiaat lapset, joten työelämä on perheessä läsnä kaikissa aikamuodoissa. Vesa on ollut mukana vanhempaintoiminnassa yhdeksän vuotta. Hän miettii yhä mikä hänestä tulee isona.

Normipäivä eli perheystävällisyyttä ja työn hallintaa Kelassa

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_262841444Taas edessä mielenkiintoinen HR-työpäivä Kelassa. Istun mukavasti IC-junassa matkalla Riihimäeltä kohti Helsinkiä. Junan nytkähtäessä liikkeelle saan läppärini auki. Sähköpostiviestien kärjessä on pääjohtajamme Liisan viesti, jossa hän kannustaa pohtimaan innovatiivisesti ratkaisuja, joilla voisimme edistää perheystävällisyyttä Kelassa.

Ymmärrän, että asia on tärkeä. Satsaamalla perheystävällisyyteen voisimme parantaa kilpailukykyämme työnantajana. Uudet joustot parantaisivat työn ja muun elämän tasapainoa ja sitä kautta työhyvinvointia ja tuottavuutta. Junan jatkaessa kulkuaan mieleeni muistuu eilisen kokouksen palaute, että asioita työstettäessä olisi hyvä ymmärtää perhekäsite laajasti. Työnantajan, jonka yksi keskeinen arvo on olla ihmistä arvostava, on syytä luoda kaikille edellytyksiä työn joustoille. Joustoja hyväksikäyttäen henkilöstö voi tarpeen tullen huolehtia omista läheisistään ovat he sitten pieniä lapsia, vanhenevia vanhempia, puolisoita tai muita läheisiä.

Kaikki esimiehet eivät lähes kuuden tuhannen henkilön työpaikalla ole aina jakaneet yhtä suurta innostusta kehittää joustoja, kuin HR-asiantuntijat. Pohtiessani uusia työaikajoustoja silmäilen vanhemman kaartin esimiehen palautetta siitä, että joustojen markkinointi tuottaa hänelle lisää työtä ja vaivaa. Vastatessani hänelle, että työn ehdoilla toki joustetaan ja uudet keinot tuovat hänelle parempia välineitä suorituksen johtamiselle, teen mentaalisen merkinnän, että valmentavan johtamisen koulutusta ja muuta tukea esimiesten suuntaan tulee vielä parantaa.

Junan tullessa Tikkurilaan pääsen syventymään projektipäällikkömme Katriinan alustaviin ajatuksiin uusista joustoista. Liukuvan työajan, osa-aikatyön, tiivistetyn työajan, etätyön ja ns. Kela-etätyön rinnalle kaivattaisiin jotain uutta. Jos ratkaisu- ja asiakaspalvelutyössä kaikki eivät samanaikaisesti voi olla etätyössä voitaisiin etätyön nykyistä käyttöä laventaa kiertovakansseilla ja puhelinpalvelua voitaisiin ainakin takaisinsoittojen osalta tehdä kotoa käsin. Asiakaspalvelussa joustoja voitaisiin lisätä sijoittamalla henkilöitä aika ajoin töihin toimistoihin, joiden aukioloaika on rajoitetumpi. Vanhojen omaisten hoito ja tapaaminen olisi helpompaa, jos voisi esimerkiksi viikonlopun jälkeen tehdä maanantaina Kela-etätyötä lähellä vanhempien asuinpaikkaa.

Esimiehenä olo on yhtäkkiä kuin Erkka Westerlundilla Suomen lätkämaajoukkueen pronssipelissä olympialaisissa. Läsnäoloni valmentajana pukukopissa ei ole välttämätöntä, koska joukkueeni on sisäistänyt Perheystävällisen työpaikan hankkeen tavoitteet, motivaatio on kohdillaan ja hienoja ehdotuksia pukkaa. Kiittäessä Katriinaan hyvistä ajatuksista tiedän, ettei minulla ole tarvetta kirkastaa joukkueelleni hankkeen tavoitteita tai merkityksellisyyttä, koska Kela tulee kyllä tämän matsin voittamaan. Tavoitteiden toteutumista tukee myös Kelan toimintakulttuuri, joka tukee perheystävällisyyttä.

Assistenttini Kirsi ilmoittaa tekstiviestillä lapsen olevan sairas, mutta palomiehenä työskentelevä puoliso tulee työvuoroltaan kotiin kello 10, joten hän tulisi töihin kello 11 jälkeen. Kiitän Kirsiä tiedosta. Muistutan tilapäisen hoitovapaan käytöstä, jos hoivavastuun siirto ei onnistu suunnitellusti.

Junan saapuessa Helsinkiin hymyilen hyväntahtoisesti toiselle kelalaiselle, joka varmistaa puhelimella, että jälkikasvu on hoitanut kaikki aamutoimensa ja lähdössä kohti uusia seikkailuja kouluun. Samalla tarkastan kalenteristani, että viimeinen kokoukseni päättyy siten, että voin käydä tervehtimässä vanhaa äitiäni sairaalan vierailuaikojen puitteissa. Onneksi uudet työvälineet mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman työteon ja tarvittaessa voin jatkaa työntekoa junassa tai kotona. Tämäkin tukee oman työn hallinnan tunnetta ja lisää tasapainoa työn ja vapaa ajan välillä.

Minusta tärkeintä on kuitenkin perheystävällinen toimintakulttuuri. Kelassa olemme toiminta-ajatuksemme mukaisesti ”Elämässä mukana ja muutoksessa tukena”. Siksi haluamme olla aidosti perheystävällinen työpaikka.

Pasi Lankinen
Kirjoittaja on Kelan henkilöstöjohtaja ja mukana Perheystävällisessä Diilissä

diiliVäestöliitto järjestää viihteelllisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Kaupungintalon pihalla.

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Väestöliiton varapuheenjohtaja Marianne Heikkilä toimii avustajana. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!

.

Koululaisen pitkä loma – stressin lähde?

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_205323919Lapset pääsivät kesälaitumelle koulusta viikonloppuna. Moni perhe on kuitenkin jo kuukausia aikaisemmin kauhulla valmistautunut tähän tulevaan lomaan miettien, miten saa tänä kesänä lapsen loman aikaisen hoidon järjestymään. Koululaisen pitkä loma aiheuttaa monelle stressiä lapsen ollessa eka- tai tokaluokkalainen, mutta kun perheessä on vammaisia tai pitkäaikaissairaita lapsia, tuo loma-aikaisen hoidon järjestämisen stressi jatkuu vuositolkulla.

Moni kokee erityislapsiperheen elämän niin raskaana, että jättäytyy työelämästä kokonaan pois, koska perheen ja työn yhdistäminen on koettu liian haastavaksi. Töitä ei tarvitse kuulemma ajatellakaan, kun lapsi tarvitsee apua 24h/vrk. Vaikka lapselle on myönnetty avustajat, ei ole itsestään selvää, että vanhempi pystyisi tekemään töitä. Jos avustaja väsyy työhön, sairastuu tai muuten estyy tulemasta, ei lasta tule hoitamaan kukaan muu. Automaattisesti luotetaan siihen, että vanhempi on se joka hoitaa lapsen, vaikka vanhemmalla olisi kuinka tärkeä työpäivä tai joku tärkeä meno.

Pyysin Leijonaemoja kertomaan, miten lapsen kesäloman aikainen hoito on saatu järjestymään. Heti ensimmäinen kommentoija kertoi, että joutui lopettamaan vakityönsä ja tekee nyt osa-aikaista työtä kouluaikaan ja koulujen loma-aikaan sitten on kokonaan töistä pois. Toinen kertoi, että perheen vanhempien lomat pidettiin aina eri aikaan ja sitten äiti piti palkatonta vapaata, mutta lopulta äiti jäi työelämästä pois kokonaan. Kolmas kertoi olevansa koulussa töissä, joten loma on yhtä pitkä ja samaan aikaan kuin lapsella. Onneksi osalla kouluista on järjestelyjä, joissa lapsen hoito on järjestetty kesä- ja elokuussa. Tosin kaikille ei ole mahdollisuutta pitää kesälomaansa heinäkuussa. Tiedättehän te kaikki, mikä riita työpaikoilla on parhaasta lomakuukaudesta?

Itse olen järjestänyt liikuntavammaisen nuoren kesäloman niin, että teen töitä pääasiassa etänä. Pakollisia menoja tulee väkisin ja sillä viikolla kun olen työmatkalla, on mieheni lomaviikolla. Toki se harmittaa, että perheen yhteistä lomaa on vähemmän. Meillä on myös hyvät tukiverkot, omat vanhempani ja poikani kummitäti. He pystyvät auttamaan, jotta pääsen kokouksiin myös kesällä. Jos lähelläsi on erityislapsiperhe ja sinulla olisi mahdollista heitä auttaa, niin tarjoa apua. Me erityislasten vanhemmat olemme huonoja avun pyytämisessä.

Haluaisin kannustaa työpaikkoja perheystävällisiksi myös erityislasten vanhemmille. Meillä Leijonaemot ry:llä on neljä työntekijää, joista jokaisella on ainakin yksi erityislapsi. Meillä on liukuva työaika ja kolme työntekijää tekevät töitä pääasiassa etänä. Työ joustaa, kun lapsi pitää viedä sairaalaan tai terapiaan. Kesälomat pyritään järjestämään niin, että vanhempi voi olla koulunsa aloittavan ekaluokkalaisen tukena pari ensimmäistä viikkoa. Tiiminä tuemme toisiamme ja voimme tilapäisesti tehdä toisen työtehtäviä. Toisen työtehtävän hoitaminen on mahdollista, koska olemme laatineet hyvät ohjeistukset ja panostaneet työvaiheiden kirjauksiin ja raportointiin. Tämä on riskienhallintaa parhaimmillaan ja lisää myös työhyvinvointia ja tehokkuutta, kun voi olla samaan aikaan hyvä äiti ja hyvä työntekijä.

Janet Grundström
Kirjoittaja on Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja

Etänä lähellä

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_192044153Etätyössä jälleen. Teen samoja asioita kuin työhuoneellakin, paitsi että pääsen töihin käsiksi heti kodin tyhjennyttyä aamulla: käyn läpi sähköposteja, sovin tapaamisia, kirjoitan, soitan puheluja, toteutan suunniteltuja asioita. Aivojen paras vire tulee käyttöön saumatta heti aamusta. Keskellä päivää syön pikaisesti lounaan, joka syntyi eilen kokatusta ruuasta. Työn imu vie mennessään.

Etätyössä säästyy aikaa ja voimia, ja tämän plussasaldon moni vanhempi käyttää paitsi tehokkaaseen työntekoon, myös arkisten asioiden hoitamiseen. Erään tutkimuksen mukaan isät tekevät tyypillisesti etätyötä, koska voivat keskittyä silloin häiriöttömästi työntekoon. Äidit pääsääntöisesti suosivat etätyötä kombo-mahdollisuuden vuoksi: näin he pystyvät juohevasti nivomaan yhteen työnteon, vanhemmuuden ja kodinhoidon vastuut, kuten pyykinpesun, kotona olon lasten tullessa koulusta ja erilaiset kodin askareet. Asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen eikä aina sukupuolisidonnainen, mutta isoilla kyselyaineistoilla tällaisia tuloksia nousee esiin. Itse olen tässä suhteessa sekä nainen että mies: arvostan paitsi työskentelyrauhaa myös työ- ja kotielämän sfäärien komboa.

Ainoa mitä ei etänä tapahdu, on työtovereiden ja yhteistyökumppanien kohtaaminen täysin samassa tilassa kasvokkain. Mutta tähänkin löytyy jo välineitä, jotka minimoivat haitat. Kuvapuheluita ja videoneuvotteluja voidaan käyttää fiksusti työnteon tukemiseen. Työpaikalla ollaan silloin kuin se oikeasti on järkevää. Aika ja energia siirtyvät tarkoituksenmukaisiin asioihin eivätkä valu työmatkoilla teiden varsille. Ajasta ja paikasta riippumattoman ja tehokkaan työnteon toteutumisen esteinä ovat usein lähinnä työyhteisön piintyneet asenteet, luottamuksen puute ja liiallisen kontrollin tarve.

Oma isäni teki usein etätöitä jo silloin, kun koko sanaa etätyö ei vielä ollut olemassakaan. Kirjoituskoneen nakutus ja keskustelunpätkät lankapuhelimesta kantautuivat päätyhuoneesta muualle asuntoon 1970-80-luvuilla, kun nykyisiä etätyöskentelyä tukevia välineitä ei ollut keksittykään. Isä teki töitä lähellä muuta perhettä ja edisti samalla kodin arkea, ja pidin sitä itsestäänselvyytenä. Hänen uransa ei tästä kärsinyt, ja perhe-elämä kiitti. Samaa mallia haluan toteuttaa omassa arjessanikin. Töitä tehdään käytännössä aivoilla ja käsillä. Monissa ammateissa ja elämäntilanteissa niille suotuisa työpiste on koti.

Aika ei silti koskaan työpäivän aikana tunnu riittävän kaikkeen tarpeelliseen ja kiinnostavaa, ei kotona eikä työhuoneellakaan. Priorisointia on tehtävä jatkuvasti. Nopeasti katoaa arjen tasapaino, jos ei pidä varaansa. Ajankäytön balanssi häiriintyy tilapäisesti myös elämään kuuluvien sattumusten ja arkisten yllätysten vuoksi: joku lapsista sairastuu, uusia idea vaatii enemmän työaikaa kuin oli ajatellut, on hoidettava kasaantuneita juoksevia asioita, kouluun tai harrastuksiin liittyen tulee extra-tehtäviä tai valmisteluja, jotka koskevat lasten lisäksi myös meitä vanhempia. Oman perheemme arjessa on viime vuosina ollut vaiheita, jolloin en tiedä, miten olisimme selvinneet ilman etätöiden mukana tulevaa joustoa. Työnantajille kiitos.

Pahimmillaan etäpäivän voisi toki käyttää kaikkeen sekalaiseen puuhasteluun, kuten järjestämättömien kaappien siivoukseen tai kynsien lakkaamiseen. Onni on, jos ei pidä kaappien siivoamisesta eikä kynsien lakkaamisesta, kuten en minäkään. Silloin sisäisen pomon ei tarvitse olla kovin tiukka työn suhteen: Tulosta syntyy oikeiden työtehtävien parissa. Silti kotona on vanhempi, kun lapset lähtevät aamulla kouluun, ja joku kun he sieltä tulevat. Etänä lähellä.

Anna Kokko toimii Väestöliitossa Perheystävällisesti töissä -hankkeen erityisasiantuntijana.

Sinulla on maailman paras syy!

blogibanneri_parassyy_584x100Tänään käynnistyvä #parassyy -kampanja nostaa perheen ja työn yhteensovittamisen keskustelun keskiöön.

Jokaisella lapsiperheellä on omat tapansa yhdistää usein kiireistä työtä ja arjen vauhdikkaita tilanteita. Vanhemmat ovat parhaat asiantuntijat luomaan perheen kulloiseenkin tilanteeseen perheen ja työn yhteensovittamisen tavat. Meidän kaikkien kannattaa silti tarkistaa omia näkemyksiämme, vaikka asiat sujuisivat tällä hetkellä hyvin.

Onko perheen ja työn yhteensovittamisesta keskustelu mahdollista omassa työyhteisössä? Voinko tai uskallanko ottaa asian puheeksi esimieheni kanssa, mikäli yhteensovittaminen tuntuu mahdottomalta? Jos esimiehenä näen työntekijällä yhteensovittamiseen liittyviä haasteita, voinko aktiivisesti ottaa asian puheeksi ja pyrkiä löytämään siihen yhdessä ratkaisun?

Pääsin itse kokeilemaan perheen ja työn aktiivista yhteensovittamista eräällä huhtikuun viikolla, kun vaimoni oli viikon poissa. Meillä vaimoni tekee lyhennettyä työpäivää, jotta nuorimman tyttäremme päiväkotiin viennit ja haut sujuvat helposti. Itse olen tähän asti hoitanut Aadan päiväkotivientejä ja -hakuja lähinnä silloin, kun se on omaan työaikatauluuni sopinut. Omakohtainen kokemus viikon ”pakkoyhteensovittamisesta” oli avartavaa. Olin merkinnyt jo hyvissä ajoin kalenteriini joka päivälle Vie Aada ja Hae Aada merkinnät. Kyseisen viikon päiviäni aikataulutti maailman paras syy!

Haastavinta oli kuitenkin saada pääosa päivän töistä tehtyä päiväkodin asettamassa aikataulussa. Toisaalta omassa työssäni etätöiden tekeminen on mahdollista ja itselleni se on luontevaakin. Jossain vaiheessa viikkoa havahduin siihen, että mitä jos tällainen yhteensovittaminen olisi jokapäiväistä? Meidän perheessä kiitos kuuluu vaimolleni, koska itse pääsen yhteensovittamisesta tällä hetkellä aika helpolla.

Mutta miten yhteensovittaminen onnistuu esimerkiksi yksinhuoltajalta tai omaistaan kotona huolehtivalta vanhemmalta? Voimmeko suomalaisessa työelämässä olla myös isejä ja äitejä – sen lisäksi että olemme hyviä työntekijöitä? Kaikkein pahinta olisi joutua kääntämään vanhemmuus ”pois päältä” kokonaan työelämässä. Näihin asioihin haluamme kiinnittää uudessa kampanjassamme erityistä huomiota.

Perheen ja työn yhteensovittamisen teemoista löytyy monia tasoja: vanhemmat ja perheet ovat lasten hyvinvoinnin kannalta ne kaikkein tärkeimmät asiat. Työnantaja, esimies ja työyhteisö vaikuttavat usein merkittävästi siihen, saako vanhemmuus näkyä myös työelämässä. Avoin keskusteluilmapiiri, keskinäinen luottamus ja sitä kautta paikalliset joustot ovat välttämättömiä asioita. Ne mahdollistavat paremman yhteensovittamisen lapsiperheiden vanhemmille.

Työnantajan kannalta ei kyse ole useinkaan lisäetujen tarjoamisesta tai yksipuolisesta joustamisesta. Kyse voi olla yksilöllisten joustotarpeiden tunnistamisesta silloin, kun vaikkapa yllättävä perhetilanne tai kriisi sitä vaatii. Motivoituneet ja hyvinvoivat työntekijät ovat sitoutuneita ja joustavat myös työnantajan suuntaan. Kun esimiehinä otamme työntekijät kokonaisvaltaisina, he myös tekevät kokonaisvaltaisempaa tulosta.

Oma viikkoni Aadan ”yksinhuoltajana” vierähti yllättävän helposti. Vaikka jonakin päivänä fleece-paita unohtui kotiin, jäi aktiivisesta työn ja perheen yhteensovittamisesta joitakin muistoja meille molemmille. Kun olin ajoissa kotona, niin ehdin tekemään kaikenlaista kivaa oman tyttäreni kanssa.

Yhtenä iltana menimme päiväkodin pihalle kaatuneen puun luokse herkuttelemaan jätskiä ja toisena iltana kävimme iltarasteilla yhdessä suunnistamassa. Viikon kohokohta oli kuitenkin ilta, jolloin rohkeus oli voittanut pelon. Voi sitä riemua, kun pieni lapsi oppi pyöräilemään vihdoin ilman apupyöriä. Tämä ikimuistoinen hetki saatiin jaettua videolla myös äidille.

shutterstock_37004839

Osaatko lopettaa ajoissa?

shutterstock_185964416

Charlotta Niemistö

Istun jälleen kerran iltaa sohvalla kannettavan tietokoneeni kanssa. Äsken otin jo puhelimen käteeni soittaakseni työpuhelun, kunnes päätin odottaa huomiseen. Edellisen työpuhelun vastaanottajan tavoitin ruokapöydästä lastensa kanssa. Pysäyttävää huomata, että toiset osaavat ja kykenevät lopettamaan työpäivänsä iltaan. Itse saan alkuillasta uuden hyvän vireen päälle, ja lopettaminen vaatii itsekuria, konkreettisen ei-työhön liittyvän kilpailevan tehtävän tai perheenjäsenen vihaisen, turhautuneen tai kyllästyneen kommentin. Ei se siis mahdotonta ole, mutta vaikeaa.

Työn imusta puhutaan aika ajoin, ja se esitetään lähtökohtaisesti hyvänä asiana. Työmäärän kasvusta ja työkulttuurin kovenemisesta puhutaan myös paljon, ja näihin viitataan negatiivisemmin ja kriittisemmin. Nämä tekijät saattavat erikseen tai yhdessä aiheuttaa joko mielihyvää, henkistä kasvua ja tuottavuuden paranemista tai toisaalta riittämättömyyden tunnetta, stressiä ja pahimmillaan jopa loppuun palamista.

Työn imusta puhutaan usein nimenomaan luovan työn ja asiantuntijatyön yhteydessä. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa lisääntyneeseen asiantuntijatyöhön liittyy teknologian kehityksen myötä niin työaikojen kuin -paikkojenkin määritteiden vähittäinen mureneminen. Etätyö lisääntyy nopeammin kuin mihin organisaation säännöt ja toimintatavat ehtivät mukaan. Tälläkin hetkellä työpaikoilla on varsin kirjava kattaus sääntöjä etätyön osalta: toisissa paikoissa samat pelisäännöt koskevat kaikkia ja toisissa kukin neuvottelee omat ehtonsa ja sääntönsä omien tarpeiden, mahdollisuuksien ja neuvotteluasemiensa mukaan.

Asiantuntijatyössä työn ja muun elämän rajojen johtaminen jää usein yksilön vastuulle. Työtä on usein liikaa, tehtiinpä se konttorilla tai kotona. Kotona työpäivän sirpaleisuus haittaa vähemmän, ja töitä jatketaan helposti iltaisin. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksemme mukaan hyvin monet asiantuntijatyötä tekevät pienten lasten isät ja äidit pyrkivät rauhoittamaan muutaman tunnin illasta perheelle, mutta jatkavat töitä taas lasten käytyä nukkumaan. Ja toki hiekkalaatikollakin saatetaan vaivihkaa lukea sähköposteja puhelimelta, vaikkei lapsille halutakaan näyttää, että töitä tehdään kotoa.

Omalla kohdallani, teini-ikäisten vanhempana, salailu ei onnistu. Avoin keskustelu perheen kanssa siitä, onko työpäivän venyminen iltaisin välttämätöntä vai vaan huono tapa tai tulosta huonosta työn organisoinnista, on usein ihan paikallaan. Työpaikoillakin tarvitaan pitkän tähtäimen suunnitelmia sille, ettei työpäivän sirpaloituminen ja venyminen uuvuta työntekijöitä ja vaikuta negatiivisesti työpaikan ilmapiiriin ja tulokseen.

Charlotta Niemistö työskentelee tutkijatohtorina Hankenilla johtamisen ja organisaatiotutkimuksen laitoksella.

Iskukykyisenä työmarkkinoille, pullantuoksuisena kotiin?

 

banneri_suomiareena_600x387

 Marianne Heikkilä

Kuva: Timo Porthman

Kuva: Timo Porthman

Olen aina tuntenut, että olen väärässä paikassa väärään aikaan. Töissä huomaan ajattelevani liian usein, että minua tarvitaan kotona. Sinne päästyäni mietin, mitä kaikkea töissä pitäisi vielä tehdä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ikuinen riittämättömyys ei jätä rauhaan, vaikka ikä tuo ripauksen armollisempaa suhtautumista hektiseen ruuhkavuosiarkeen.

Ensimmäinen lapsi tuli, mutta minä olin töissä. Toisen lapsen saadessani halusin tehdä kaiken toisin. Nyt oli mahdollisuus paikata esikoisen kanssa tehtyjä valintoja. En miettinyt hetkeäkään, miten voisin ylläpitää iskukykyäni työmarkkinoilla helpottaakseni pitkän perhevapaan jälkeen paluuta kodin ulkopuoliseen työelämään. Loputon nuoruudenusko elämän kantavuuteen siivitti eteenpäin. Ensimmäisen lapsen kanssa olin äitiyslomalla puoli vuotta. Sitten isä astui remmiin ja jäi hoitovapaalle. Toisen lapsen kanssa jäin itse kotiin lähes neljäksi vuodeksi.

Mitä oli muuttunut?

Alle kolmikymppisenä, juuri valmistuneena maisterina oli tärkeää tarttua ensimmäiseen tarjottuun työpaikkaan, näyttää että pärjää ja osaa. Sitten tapasin psykologi Liisa Keltikangas-Järvisen jossain Ylen suorassa perheohjelmassa ja jäimme keskustelemaan yöhön asti varhaisen vuorovaikutuksen, temperamenttien, kiintymysteorian ja lapsen ensimmäisien vuosien merkityksestä koko myöhemmälle elämälle. Kukaan ei ollut kertonut minulle, kunnianhimoiselle uraohjukselle, että asioita on mahdollista rytmittää ja elämä on valintoja, joilla voi olla kauaskantoiset vaikutukset!

Työelämän & Perhe-elämän eritteleminen on suuri illuusio

En ole koskaan uskonut siihen, että elämää voisi jakaa selkeästi työhön ja vapaa-aikaan. Olemme kokonaisuus johon heijastuu työssä ja kotona eletyt ja koetut asiat. Työelämän globalisoituessa kilpailu, kiire ja stressi lisääntyvät, odotukset kovenevat ja tulostavoitteet tiukkenevat.

Meillä hyvinvointiyhteiskunnan perhepolitiikka ja tukijärjestelmät on katsottu riittävän eivätkä organisaatiot ole kehittäneet riittävästi ja suunnitelmallisesti ratkaisuja työntekijöiden kokemiin perhe-elämän ja työn yhteensovittamisen ongelmiin. Työpaikoilla on kuitenkin aina valtavan suuri merkitys siinä, kuinka toimivina työntekijät kokevat oman työpaikkansa tukemat käytännöt. Olen nähnyt, miten työpaikkakohtaiset ratkaisut korostuvat erityisesti siellä, missä lakisääteiset normit puuttuvat, kuten ikääntyvien vanhempien hoivaamisen kohdalla.

Uskon siihen, että perheystävällisen organisaatiokulttuurin ja työilmapiirin rakentaminen on pitkä ja jatkuva prosessi, joka muodostuu sitä mukaa kun työntekijöiden tarpeet ja elämäntilanteet muuttuvat ja työpaikan toimintatavat kehittyvät. Ei riitä, että työpaikalla arvostetaan perheystävällistä työpaikkaa, ratkaisevaa ovat käytännön toimintatavat ja jatkuva, määrätietoinen halu kehittää työmenetelmiä työyhteisönä, yhdessä.

Joustavia rakenteita tarvitaan, koska työ- ja perhe-elämän tarpeet elävät ja muuttuvat jatkuvasti ajassa. Järjestöissä muutos on jatkuvaa ja pysyvää, silloin työn organisointi ja oikeiden asioiden tekeminen korostuvat. Työtä on tutkitusti paljon eivätkä työt tekemällä lopu.

Ihailen naapurin ruotsalaisia siinä, että he ovat onnistuneet nostamaan esimerkiksi vanhempainvapaan kestoa niin, että pieni lapsi voi olla yli yhden vuoden kotihoidossa vanhemman ansiosidonnaisen vapaan turvin. Ruotsissa perhevapaat ovat paljon joustavampia ja isät käyttävät myös suomalaisia enemmän vapaita. Mieheni jäädessä perhevapaille lähes vuodeksi vuonna 1997 hän joutui selittelemään ratkaisuaan joka suuntaan.

Järjestöjen hyvät käytänteet toimivat esikuvina työelämälle

Olen työskennellyt lähes koko työurani kolmannella sektorilla. Olen myös ollut yrittäjä ja yrittäjäsuvun vesa. Johtajana olen yrittänyt osaltani olla vahvistamassa sellaisia hyviä käytäntöjä, jossa tuetaan elämänkaariajattelua ja kunnioitetaan eri elämäntilanteita.

Olemme ottaneet säännöllisesti käyttöön (aikaisemmin ei ollut mahdollista) etätyön mahdollisuudet, joustavan työajan saldoineen ja joustojen tarjoamisen iäkkäiden läheisten hoitamiseen tai lasten sairastumiseen. Olemme myös katsoneet yhdessä tärkeäksi, että työyhteisöä kehitetään enemmän monimuotoiseksi (eri ikäisiä perheellisiä ja perheettömiä sekä eri sukupuolta olevia työntekijöitä).

Pyhäpäivien aattoina on lyhennetty työpäiviä ja ylimääräisiä vapaita on annettu. Olemme kehittäneet sijaisjärjestelmäämme ja sähköisiä työkalujamme toimivimmiksi sekä järjestäneet työnantajan toimesta säännöllisesti virkistystoimintaa sekä liikuntaseteleitä.
Työntekijöiden lapsilla on lupa vierailla vanhempien työpaikalla ja työntekijöitä muistetaan perheeseen liittyvissä tapahtumissa sekä syntymäpäivinä ja työsuhteen merkkipäivinä.

Erityisen iloinen olen ollut siitä, että meillä on ollut mahdollisuus tarjota työntekijöiden nuorille työharjoittelupaikkoja. Työyhteisössämme on ollut mahdollisuus myös osa-aikatyöhön, lyhennettyyn työaikaan, sapatti- ja vuorotteluvapaisiin.

Hyvän työilmapiirin ja motivoituneiden osaajien vahvistamisessa on ollut tärkeää ylläpitää perheystävällistä ilmapiiriä, jossa työajalla on mahdollista keskustella kaikenlaisista perheasioista ja löytää niihin yhdessä hyviä toimintaratkaisuja. Perheystävällisten käytäntöjen soveltamisessa ei kuitenkaan koskaan olla valmiita, työ jatkuu niin kauan kuin ihmiset ovat työelämän keskiössä. Vain yhdessä tekemällä on mahdollisuus juurruttaa sitä hyvää, joka kantaa aina pitkäkestoista satoa.

Uskon myös siihen, että etätyöystävällinen ja perhemyönteinen maineemme on suuri kilpailuvaltti tulevaisuuden osaajien rekrytoimisessa. Jo nyt meille hakee työntekijöitä, jotka korostavat haluavansa tehdä työtä perhemyönteisessä työyhteisössä.

Marianne Heikkilä
Kirjoittaja on Väestöliiton varapuheenjohtaja ja Marttaliiton toiminnanjohtaja, päätoimittaja, pappi ja mukana SuomiAreenalla Porissa 16.7. klo 14.-15.15.

suomiareena_uusilogoVäestöliitto järjestää Porissa Suomi Areenalla keskustelutilaisuuden OMG, nyt on ruuhkavuodet! #perheystävällinentyöpaikka keskiviikkona 16.7. klo 14-15.15.

Tilaisuus pidetään Puuvillan puistossa (pohjoisranta 11), joka sijaitsee Kirjurinluotoa vastapäätä, Porin Puuvillan edustalla ja sinne kuljetaan Porinsiltaa pitkin.