Sopivaa elämäntilannetta odotellessa

Pro gradu -tutkielmani kertoo suomalaisten korkeakoulutettujen nuorten aikuisten lastenhankinnasta. Kyllä, luit aivan oikein. Minä, nuorena aikuisena, korkeakoulutettuna, lapsettomana ja kaiken lisäksi varhaiskasvattajana halusin tarttua aiheeseen, joka liittyy myös elämäntilanteeseeni. On sanottu, että pro gradu -tutkielman aiheen tulisi innostaa. Tulkitsin, että lukuisat aiheeseen liittyvät kahvipöytäkeskusteluni kuvasivat innostumistani.

Tutkielman tarkoituksena ei ollut tehdä lähes 80 sivuista selontekoa minun ajatuksistani lastenhankintaan liittyen. Sen sijaan tutkielman aineistona on Väestöliiton vuoden 2017 Perhebarometri-tutkimuksen fokusryhmähaastattelut, joista valitsin neljä käsiteltäviksi tutkielmassani. Mitä siis varsinainen tutkimusjoukkoni, korkeakoulutetut nuoret aikuiset, kertoivat aiheesta?

Lapsia halutaan, ei haluta, tai ei tiedetä halutaanko vai ei. Nuoret aikuiset pohtivat asiaa niin työllistymisen, parisuhteen, asumisen kuin yleisesti ottaen sopivan elämäntilanteen kautta. He myös pohtivat, millaista elämä perheellisenä olisi.

Tutkielman teon loppuvaiheessa huomasin, että samat syyt saattoivat niin kannustaa hankkimaan lapsia tai siirtää sitä. Toisin sanoen nuoret aikuiset ajattelivat lastenhankinnan mahdollistajiksi sopivan ja vakaan elämäntilanteen, johon liitettiin kuuluvaksi esimerkiksi vakituinen työ, sopiva puoliso sekä asuinpaikka. Sen seurauksena esimerkiksi oma tai puolison opiskelu saattoikin siirtää lastenhankintaa, koska silloin ei välttämättä ollut vielä tiedossa vakituista työtä.

Nuorten aikuisten elämän eri osa-alueiden tuli olla heidän omasta mielestään riittävän hyvin hallussa. Kuitenkaan nuoret aikuiset eivät kertoneet, milloin asiat ovat riittävän hyvin. Tutkielman teon yhteydessä ja sen jälkeen jäin pohtimaan, onko olemassa jotain tiettyä tekijää, joka ikäänkuin sinetöi päätöksen lastenhankinnasta. Voi olla, ettei yhtä tekijää voi nimetä. Silti havaitsin nuorten aikuisten odottavan jotain, mitä ei haastatteluissa kerrottu.

Varmuutta tai toiveita lastensaantiin eivät lisänneet läheisten, ystävien, tuttujen tai ylipäänsä kadulla vastaan tulevien ihmisten puheet vanhemmuuden kuormituksesta. Toisaalta nuoret aikuiset myös pohtivat, ovatko heidän melko negatiivisesti sävyttyneet mielikuvansa lasten saamisesta täysin realistisia. Nuoret aikuiset myös ihmettelivät, minkä takia lastenhankinnan positiivisista puolista ei puhuta. Voi olla varsin haastavaa pohtia tai kertoa haastattelutilanteessa lastensaannin positiivisista puolista, jos omaa kokemusta ei ole, ja läheiset kertovat vain lyhyistä yöunista sekä arjen haastavuudesta.

En tarkoita, etteikö lapsiperheen haasteista voisi tai kannattaisi puhua. Siitä on tärkeää puhua niin läheisille kuin tarvittaessa asiantuntijoille. Mutta tärkeää on myös kertoa, miten arki lasten kanssa voi olla palkitsevaa, merkittävää ja elämäniloa lisäävää. Varhaiskasvattajana ainakin olettaisin lastensaannin tuovan myös positiivisia ilmiöitä. Pelkkä toteamus: ”Tiedät sitten kun sinulla on omia lapsia”, ei välttämättä riitä tulevaisuuttaan pohtivalle nuorelle aikuiselle, joka on koulutuksensakin puolesta tottunut analysoimaan asioita. Keskusteluun lastenhankinnasta tarvitaan monenlaisia tarinoita. Ei ainoastaan väittelyitä siitä, kenen tulisi saada lapsia ja mikä olisi oikea ikä siihen.

Pauliina Kielinen

Pauliina Kielinen on Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva, nykyinen oululainen kasvatustieteen maisteri, joka nauttii asioiden analysoinnista ja ihmisyyden ymmärtämisestä.

Kielinen, P. (. (2018). ”Farmariauto ja kaksi lasta”: Suomalaisten korkeakoulutettujen nuorten aikuisten näkemyksiä lastenhankinnasta. University of Oulu.

Erilaiset elämäntilanteet tarvitsevat joustoja

blogibanneri_parassyy_584x100

shutterstock_263698928”Meillä kaikilla on oma, arvokas elämä”, totesi viisas työkaverini perheystävällisen työpaikan lähtökohdista.

Olemme töissä 117 vuotta kotitalousneuvontaa, kansalaistoimintaa ja tasa-arvoa edistäneessä Marttaliitossa, jossa teemme työtä kotien ja perheiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi ja arjen hallinnan tukemiseksi. Järjestön perustamisesta lähtien on ollut tärkeää tukea perheellisten ja perheettömien tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa osana kotitalouksien toimintakykyä. Olin ilahtunut, että kollega nosti tämän tärkeän asian esille, koska työn ja perheen yhteensovittamisen onnistumisen edellytys on huomioida työntekijöiden erilaiset perhe- ja elämäntilanteet – joustavasti.

Pikkuveljeni ja minut on kasvatettu kotiapulaisten hoivalla. Nuoria ja vanhempia naisia tuli ja meni. Veljeni itki joidenkin perään ja aneli heidän jäämistään. Yritin isosiskona lohduttaa ja paijata päätä, kyllä tästä selvitään. Yrittäjävanhempani ja -sukuni eli työlle. Heitä ei näkynyt arjessa, mutta 70-80-luvulla kotiapulaisten apu oli korvaamatonta. Tukiverkostoja ei perheelläni ollut tai ne sijaitsivat toisella puolella Suomea. Suku oli myös yrittäjinä aina töissä. Kun sain kunnian haudata yhden pitkäikäisimmistä kotiapulaisistamme, Aunen, koin suurta kiitollisuutta ja arvoa siinä, että sain suorittaa hänelle viimeisen palveluksen. Työn ja perheen yhteensovittamisen apuna kotiapulaisemme oli lapsuudenperheeni arjen pelastaja.

historia1167Kohtasin jokin aika sitten Väestöliiton perustaman Kotisisar Oy:n sisaria, jotka olivat käyneet kodinhoitajakoulutuksen 1945 alkaneessa koulutusohjelmassa. Heidän keskellä tunsin tulleeni kotiin. Tänään työn ja perheen yhteensovittamista jatkaa ja helpottaa sisarien antama lastenhoito perheille, sairaan lapsen hoito, kotitöiden tekeminen, arjen neuvojen antaminen ja perinteinen perhetyö. Äitini osti tätä palvelua minulle, kun olin mennyt ensimmäisen lapsen saatuani puolen vuoden sisällä takaisin töihin. Ja toisen kerran, kun jäin vuosiksi kotiin toisen lapsen kanssa ja olin täysin uupunut esikoisen nukkumattomuuteen ja erityishoitoon. Olin lähellä katkeamista.

Meillä Marttaliitossa on päätetty tehdä työyhteisöstä perheystävällinen. Tänään se tarkoittaa joustavia työaikoja, saldojen, etätyön ja lyhennetyn työajan vapautta, erilaisten elämäntilanteiden huomioimista, esimiesten esimerkkiä (vastuun jakamista, kokousten päättämistä ajoissa). Työyhteisössä kannustetaan räätälöityjen ratkaisujen huomioimiseen työaikajärjestelyjä sovittaessa.

Uskon siihen, että jokainen meistä on työssä korvattavissa, mutta kotona emme koskaan. Tärkein asia on kuitenkin pään sisässä; omat asenteemme ja tahtotilamme. Haluamme olla työyhteisönä ja neuvontajärjestönä edelläkävijöitä perheystävällisen työkulttuurin edistämisessä, jota olemme ajamassa myös yhteiskunnallisesti.

Jos saisin aloittaa kaiken alusta, oma ruuhkavuosistrategiani olisi kirkas: Selvitä etukäteen puolison kanssa pelisäännöt, tukiverkostot ja työnantajien asenteet. Meillä valinnat ja päätökset tehtiin spontaanisti tarpeet edellä; mieheni jäi vaativan esikoisen kanssa koti-isäksi ja heidän suhteensa on ollut näihin päiviin asti ainutlaatuinen. Minä olen saanut tehdä työtä, mutta myös halutessani jäädä toisen lapsen kanssa kotiin.

Jos olisin osannut järjestää työn ja perheen yhteensovittamisen toimivammaksi, olisin hankkinut paljon enemmän tukea ja apua arkeen. Lasten hakemiset tarhasta ja koulusta olivat ne kriittisimmät tunnit illoista, silloin olisi pitänyt osata järjestää enemmän apukäsiä. Työnantajalta en nuorena naisena edes osannut kysyä joustoja tai tukea. Painoimme tukka putkella pitkät päivät loppuun asti.

Marianne Heikkilä
Kirjoittaja on Väestöliiton varapuheenjohtaja ja Marttaliiton toiminnanjohtaja

diiliVäestöliitto järjestää viihteellisen shown – Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! – Porin SuomiAreenalla tänään, maanantaina 11.7. klo 17 – 18.15 Porin. Tilaisuus pidetään Kaupungintalon pihalla (sateen sattuessa sisätiloissa).

Diilissä työpaikkoja haastatellaan perheystävällisyydestä. Kansanedustaja Hjallis Harkimo selvittää paikallaolevien viiden työpaikan perheystävällisyyttä. Marianne Heikkilä avustaa häntä tässä tehtävässä. Tilaisuudessa nostetaan herkullisella tavalla työn ja perheen yhteensovittamista esille. Kisaamassa joukko mielenkiintoisia suomalaisia työnantajia!

Äidin työkaveri on supersankari

blogibanneri_parassyy_584x10015713223772_f70a3c8ced_oApua! – kesäloma alkoi ja ahdistaa: miten saan järjestetyksi ekaluokkalaisen hoidon koko pitkän kesän ajaksi? Taas puhelin tärisee kesken aamupalaverin ja varastaa huomion: vasta puoli tuntia sitten selitettiin yksin asuvalle vanhemmalle, että hän joutuu odottamaan aikuisen lapsensa vierailua useita tunteja. Aikuisen alkurakkauden huuma sotkee työkalenterinkin, kun toinen paiskautuu työn uumeniin hävittääkseen arjen murheet edes työajaksi.

Työpaikoilla kuulee kaikuja erilaisista elämäntilanteista. Meillä esimiehillä on etuoikeus kuulla elämän iloja ja suruja, ahdistusta ja helpotusta moniäänisesti sekä monen kokemuksen kautta, ainakin toisinaan. Joskus saa jakaa työyhteisössä ainoana perheeseen liittyviä tapahtumia, joskus kuulee ensimmäisenä uutisia ja toisinaan huomaa viimeisenä ilmiselviä asioita. Välillä murehtii ja ihmettelee heikkoja signaaleja – ja joskus ei huomaa, vaikka väännettäisiin rautalangasta.

Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus myös työn kontekstissa. Kun olemme pyörryksissä onnesta, niin se vaikuttaa toimintaamme ja fysiologiaamme. Askeleemme on kevyt, tapaamme ystäviä joka puolella ja valo sekä värit valloittavat maailmamme. Kun joudumme fyysisen sairauden yllättämiksi, se voi vaikuttaa myös mieleemme ja sosiaalisiin kontakteihimme rajoittavasti.

Esimiehenä on tärkeää olla tietoinen työpaikan ilmapiiristä. Työn sujuminen syntyy yhteisestä keskustelusta, avoimuudesta ja halusta käyttää osaamistaan ja oppimispotentiaaliaan sekä organisaation että oman tehtävän hyväksi. Avoimuus ei tarkoita kaiken jakamista kaikkien kanssa, vaan keskustelua työn kannalta merkityksellisistä asioista. Jos jotain ei voi tai halua heti sanoa, niin senkin voi kertoa – sekä esimiehenä että työntekijänä: ”tästä en voi vielä kertoa tarkemmin, mutta palataan asiaan”.

Ymmärrys erilaisissa elämäntilanteissa elävien työntekijöiden arjesta ja sen vaikutuksista työhön tulee käymällä keskusteluja ja jakamalla ajatuksia. Onko kaikki siis pakko kertoa? Ei tietenkään – eivätkä kaikki asiat välttämättä kuulu työpaikalle. Jos työn ulkopuolisen arjen haasteet puskevat epäkorrektisti esiin työpaikoilla, niin esimiehellä on velvollisuus puuttua asiaan ja ilmaista huolensa työntekijän jaksamisesta. Toisaalta on helpottavaa kuulla, että työhuoneen oven sulkeutuminen johtuukin vaikeasta tilanteesta lähipiirissä, eikä jostain, mikä on jäänyt sanomatta tai ymmärretty väärin työyhteisössä.

Ratkaisujakaan ei tarvitse keksiä kenenkään puolesta, vaikka hyviä käytäntöjä ja vinkkejä voikin ottaa kokeiltavaksi. Esimiehen näkökulmasta tärkeintä lienee se, että tilanne on oikeudenmukainen kaikkien kannalta: pienten ja suurempien lasten perheiden, lapsettomien, vanhempiaan osittain hoivaavien ja sinkkujen. Vaikka kaikki eivät tarvitse kaikkea, niin merkityksellisintä on tunne siitä, että kun tarvitsen vastaantuloa, siitä voi keskustella ja se otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon – oli perhetilanteeni mikä tahansa.

Kun äidin työkaveri on se kaikkein kovin supersankari ja aamulla koko perhe lähtee innokkaasti ”töihin” – joku päiväkotiin ja toinen toimistohotelliin – niin työn kaiku kotiin on parhaimmillaan.

Päivi Saatsi
Kirjoittaja on Työvalmennus Futuuri Oy:n toimitusjohtaja ja osakas. Hän johtaa ohjausalan asiantuntijaorganisaatiota, jossa ratkotaan työssä jatkamisen ja työllistymisen haasteita. Työyhteisö koostuu eri-ikäisistä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevista osaajista, jotka kohtaavat arvostaen, mahdollistavat kehittymisen ja innostuvat onnistumisista.

 

 

Vauvadraivi saa kurkkimaan toisten vaunuihin

shutterstock_115992457Vauvadraivi herättää öisin.  Se saa kurkkimaan toisten lastenvaunuihin. Lapsen itku hellyttää niin, että haluaisit ottaa syliin! Tämä on vauvadraivia. Haluat vauvan ja sillä siisti. Nyt. Tiedät, että sinulla on vauvadraivi, sillä ennen et herännyt öisin, et ainakaan vauvankaipuuseen, etkä kaivannut kenenkään vauvanpuklausta olkapäällesi.

Tutkimukset kertovat, että vauvadraiviin vaikuttavat sekä biologiset että sosiaaliset syyt. On sukuja, joissa lapset saadaan varhain ja naiset kokevat vauvadraivia jo parikymppisinä. Toisiin vauvadraivi iskee vasta reilusti yli kolmekymppisinä. Tuntuu, että nyt on aika.

Jokaisen nuoren aikuisen mielessä on asioiden etenemisjärjestys, joka on meihin iskostettu kasvatuksessa, koulutuksessa ja yhteiskunnassa. Koulutus. Ammatti. Perusturvaa toimeentulosta. Pysyvää työtä, jos mahdollista.  Ura, jos mahdollista. Turvattu asuminen. Omistusasunto, jos mahdollista. Auto. Pitäisiköhän rakentaa talo ensin. Niin, ja oikeastaan, pitäisikö turvata kaikki lapselle ennen kuin se syntyy. Niin sitten olemme valmiita. Olemme valmiita harrastusten ja matkustamisen jälkeen viettämään aikaa lapsen kanssa.

Tällaisesta valmispaketista Ikeakin olisi kateellinen.

Oikeassa elämässä järjestys voi kääntyä ihan ylösalaisin, tai lista ei toteudu loppuun saakka, tai kumppani vaihtuu kesken kaiken. En oikein usko kymmenvuotisiin suunnitelmiin. En ole koskaan ollut hyvä uskomaan odottamiseen ja odotusta seuraavaan palkintoon.

Ihminen on nisäkäslaji, joka hoivaa jälkeläisiään kauemmin kuin yksikään toinen laji. Olemme lisääntymis- ja laumoittumisorientoitunut laji. Jos perheellistyminen ratkaisevasti vähenee ja vauvadraivi katoaa, puhutaan suuresta muutoksesta lajin käyttäytymisessä. Joskus mietin, totuttaako ihminen itsensä olemaan ilman laumaa ja jälkeläistä. Silloin ei kaipuuta ja vauvadraivia enää huomaakaan.

Ainakaan yhteiskunta ei saisi estää vauvadraivia pelottelulla. Siitä voi seurata köyhyys, yksinhuoltajuus…ne voivat olla vaiheita. Vaiheiden jälkeen seuraa uusi vaihe. Elämään kuuluvat monet erilaiset vaiheet. Mutta vauvaonni ei ole vaihe. Rakkaus lapseen on pysyvää, se kestää, venyy ja paukkuu ja syvenee uudelleen. Rakkaus vain vahvistuu ajan myötä. Rakasta lastasi kymmenet vuodet niin tiedät, mitä on rakkaus. Ja tuska. Ja onni. Koko paketti.

Jos sinulla on vauvadraivi, se on hienoa. Vauvaa täytyykin oikeasti haluta. Ja täytyy kokea, että kumppanikin haluaa perheellistyä. Ja että yhteiskunta ja työpaikka iloitsevat kanssasi. Miettiessäsi vauvanhankintaa, eteen tulee niin monta jos-alkuista lausetta. Lähde liikkeelle omasta halustasi, omasta draivistasi.

Hyödyntämätön resurssi

Seppo Sauro, Lastensuojelun keskusliiton  toiminnanjohtaja 2013

Seppo Sauro, Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja 2013

Työn ja muun elämän yhteensovittamisessa piilee valtava mahdollisuus. Kyse ei ole pelkästään työhyvinvoinnista tai tuottavuudesta vaan laajemminkin lasten, perheen ja elämän suojelemisesta.

Eteneminen tällä saralla voisi luoda uudenlaisen arjen, jossa jännitteitä olisi vähemmän, sitoutuminen ja luottamus vahvistuisivat ja yleinen turvallisuuden tunne lisääntyisi.

Löytämällä pelisääntöjä ja joustoa – molempiin suuntiin, voidaan tehdä paljon. Tulevaisuudessa työyhteisö, jossa nähdään työntekijän arki, lapsi tai avun tarpeessa oleva vanha äiti on houkutteleva ja kannattava. Yhtä hyvin voidaan puhua elämäntilanteista, joissa on kyse parisuhteen kriisistä, erosta tai omasta identiteetistä, yksinäisyydestäkin. Pienellä oivalluksessa näissäkin tapauksissa työkyky ja elämänhallinta voivat säilyä, jos joku on minun puolella. Toinen vaihtoehto on viikkojen sairasloma, loputon pettymys ja usein myös pitkään jatkuva työkyvyn ja elämänhallinnan katoaminen.

Eniten tämä vaatii lähijohdolta – siellä on valta ja mahdollisuudet, mutta myös asenteet ja osaamattomuus. Ei konsernin ylimmän johdon kanssa olla erimielisiä. Siellä nähdään työntekijöiden hyvinvointi merkittävänä tuotantotekijänä.

Mutta oivaltaako ylin johto, ettei mikään muutu ihan itsestään. Tarvitaan tilanteiden ja tarpeiden kartoitusta ja lupa hakea ratkaisuja. Yhteisesti ja avoimesti. Lainsäädäntö ja sopimukset eivät tässä ole esteenä. Ne mahdollistavat jo paljon.

Jos oikeasti haluaa työpaikalla vahvistaa sitoutumista ja joustoa niin työnantajan kannattaa nähdä pikku vauva ja vanha isä. Jos ja kun heidän omaisensa ovat hyviä ihmisiä, niin he haluavat kantaa vastuunsa läheisistään. Eivät he halua olla erityisasemassa työpaikalla muita kohtaan, ajatuskin huijata ketään on kaukana – mutta annetaanko heille mahdollisuus tähän yhteensovittamiseen – toivottavasti.

Hyvä alku on kartoittaa tilanteet ja luoda kirjatut pelisäännöt. Epämääräisyys tai ”pärstäkerroin” tuhoaa kaiken. Monen asian kohdalla toimii kokeilu. Selkein pelisäännöin mennään tämä vuosi näin ja sitten arvioidaan yhdessä mitä saatiin aikaan. Monien kokemus siitä, mitä saatiin aikaan on vain hyvää – kukaan ei menettänyt mitään. Kateutta ei ilmennyt ja ymmärrys lisääntyi. Mikään ei tätä estä.

Seppo Sauro, sosiaalineuvos