Muutos

shutterstock_202507969Elämä aina yllättää. Kaikki ei menekään kuten olin käsikirjoituksessani suunnitellut. Enkö voikaan hallita ja suunnitella kaikkea, enkö voikaan aina etukäteen varautua elämän mukanaan tuomiin yllätyksiin?

Muutos ja elämän mukanaan tuoma yllätys voi olla positiviinen tai negatiivinen lähtökohdaltaan. Ja muutos tuo hyvää, sanotaan. Mutta osaanko, uskallanko luottaa muutokseen? Muutos nimittäin tekee aina kipeää. Jollain tavalla. Ei ole helppoa hypätä uuteen ja tuntemattomaan, vaikka tiedossa olisikin jotain hyvää ja itseä kiinnostavaa. Entä silloin, kun yllättävä muutos on negatiivinen asia sinulle itsellesi? Hämmentävä tai jopa pelottava? Kuinka voit millään tapaa tällöin suuntautua muutokseen tai hyväksyä sitä osaksi elämääsi?

Mielemme terveydelle on tärkeää, että voimme joskus laajentaa näkökulmiamme edes hitusen, out of the box. Elämässä kaikki asiat eivät aina ole päivänselviä, oikeita tai vääriä, mustia tai valkoisia. Tällaisiakin asioita toki on, ja se on hyvä. Tiedetään milloin on hyvä käydä nukkumaan, että jaksetaan toimia työelämässä ja leikkiä päiväkodissa. Tiedetään mitä on järkevää syödä, tai miten pukeutua pakkasella, jotta emme palellu. Mutta ihmisyys jättää myös tilaa suurelle määrälle harmaita alueita. Kysymyksiä siitä, milloin on hyvä kuunnella järkeään ja milloin sydäntään. Kysymyksiä siitä, milloin on tärkeä vaan asettua olemaan ja milloin toimimaan. Kysymyksiä siitä, millainen on minuuteni juuri nyt ja millainen se oli mahdollisesti eilen tai vuosi sitten.

Uskallanko siis hyväksyä myös muutoksen elämässäni? Harmauden sävyt, ilon ja surun rajapinnat ja elämän kurjatkin asiat osaksi elämää ja ihmisyyttä siten, että tätä kautta kenties elämän valopilkut saavat vielä enemmän tilaa loistaa? Sillä elämä on. Ainaista muutosta.

Se tärkein mekko?

hääpuku - annetteOlen menossa naimisiin. Päivämäärä on tiedossa, ajatus hääpaikasta on, vihkiseremonia muotoutuu ajatuksissani, vieraslista on alustavasti koottu ja budjetti mietitty. Nyt pitäisi miettiä mekkoa. Sitä erityistä mekkoa. Sitä mekkoa, jota kannan ylläni elämäni onnellisimpana päivänä. Sitä mekkoa, jossa minut muistetaan. Sitä mekkoa, jonka pitää olla täydellinen.

On seitsemän kuukautta häihin ja olen kaasoineni varannut aikoja mekkojen sovitukseen. Minulla on paljon ajatuksia mekosta, mutta selkeää kuvaa ei kuitenkaan vielä ole. Minun on myös vaikea ymmärtää, miten yksi valkoinen mekko voi täyttää kaikki täydellisyyden kriteerit? Mikä siitä tekee niin erityisen – paitsi se, että kaikella hää-etuliitteen omaavalla on hintaa enemmän kuin liikaa?

Ensimmäisessä paikassa kerron myyjälle, etten ole ihan varma siitä mitä etsin, mutta olen avoin kokeilemaan kaikkea. En myöskään vierasta ajatusta lyhyestä häämekosta. Lähdemme kokeilemaan. Pitsiä, maalaisromantiikkaa, lyhyttä, epäsymmetristä, klassista, sähäkkää… Nopeasti tajuan, ettei lyhyt mekko sovi lyhyelle naiselle, ja että pitsi ja maalaisromanttisuus on kaunista – jonkun muun päällä. Sähäkkä helma ja pieni epäsymmetrisyys voisivat olla minun juttuni, mutta myyjä ei ota tätä kuuleviin korviinsa – tarjoaa vain klassisia pitsiunelmia. Vaihdamme paikkaa.

Seuraavassa paikassa emme pääse kokeilemaan mekkoja ollenkaan, sillä meillä ei ole ajanvarausta. Katselemme kuitenkin mekkoja rekissä. Kun kuulen niiden hinnan ja kuuden kuuden kuukauden toimitusajan, jätän ne nätisti roikkumaan paikallensa.

Kolmannessa paikassa valikoima on suppea. Kokeilen liikkeen lähes jokaista mekkoa ja viimeisen mekon kohdalla totean, että se on ihan kiva. Minuun alkaa iskeä epätoivo: onko sellaista mekkoa olemassa, joka miellyttäisi minua edes osittain? Mitä jos en löydäkään sitä ja joudun menemään naimisiin mekossa, joka ei olekaan täydellinen? Mekossa, joka on ihan kiva?

Hätäpäissäni varaan toisen sovitusajan parin päivän päähän. Miten voin panikoida tästä asiasta jo tässä vaiheessa? Aikaa häihin on vielä puoli vuotta!

Neljännessä paikassa vastaanotto on mukava. Liikkeessä on sotku edelliseltä illalta. Liikkeen valikoima on laaja, jos täältä ei löydy unelmamekkoa, niin sitten sitä ei ole. Samaan aikaan tunnen toivoa ja epätoivoa mekon löytymisen suhteen.

Kokeilen mekkoja, monia, kymmeniä mekkoja. Yksi mekko säväyttää. Olisiko tämä se? Jatkan sovittelua, mutta huomaan vertailevani muita mekkoja siihen yhteen. Pyydän saada sovittaa sitä uudestaan. Ostopäätös on tehtävä heti, varausmahdollisuutta ei ole. Kävelen mekko ylläni ympäri kauppaa. Se on hyvin lähellä sitä mitä luulen haluavani, mutta jokin asia siitä puuttuu… Tajuan puutteen ja kerron tästä myyjälle, joka kuittaa ongelmani näyttämällä muutoshinnastoa – haluamani muutos on pieni. Mieleni valtaa helpotus ja hyvän olon tunne. Tämä se on. Ostopäätös on tehty.

Kyllä – mekko on hyvin tärkeä osa häitä. Mekko on usein myös se, mistä puhutaan, varsinkin naisten kesken. Täydellistä mekkoa ei ehkä ole, ja odotukset valkoisen mekon suhteen voivat olla liialliset – niin minullakin. Se on kuitenkin ”vain” valkoinen mekko. Voin kuitenkin kertoa kokemuksesta että, kun se riittävän täydellinen mekko osuu kohdalle, sen kyllä tietää.

Kun myrsky laantuu ja arki tasaantuu… Elämä on ihanaa!

elämä on ihana -annetteMuutto, remontti, tuparit, rikki menneet kodinkoneet, väärin asennetut huonekalut, hääsuunnittelua, polttarisuunnittelua, sosiaalista elämää, uuden kodin sisustamista, uuteen asuinympäristöön tottumista, arkea… Huuhhu! Joskus elämä vie niin lujaa, että on vaikea pysyä mukana. Arki on myrskyisää, eikä se välttämättä johdu ristiriidoista, vaan siitä, että liikaa asioita yksinkertaisesti tapahtuu samaan aikaan. Keskellä myrskyä yrittää kuitenkin muistuttaa itseään siitä, että arki vielä tasaantuu. Kun myrsky laantuu, iskee epäilys: onko se nyt ohi vai olemmeko myrskyn silmässä?

Myrskyn laannuttua olo on ihmeellinen. Koko ajan pitää olla liikkeessä, sillä siihen on tottunut. Mutta oikeastaan mitään ei tarvitsisi tehdä, vaikka on koko ajan liikkeessä, ei ole oikein varma siitä mitä on tekemässä ja miksi. Jossain kohtaa todellisuus iskee kuin seinää päin kävelisi – järjetön väsymys. Pakolliset asiat tehdään, mutta oma kokemus siitä, ettei saa mitään aikaiseksi vaivaa takaraivossa. Illat menevät sohvalla istuskellessa huonoa omatuntoa analysoiden. Miksi en saisi välillä vain istua? Tässä kohtaa pitäisi viimeistään havahtua, ottaa aikaa lepäämiseen – palautumiseen – ja antaa sisäisen rauhan hiipiä takaisin mieleen.

Hetken tauon jälkeen mieli alkaa rauhoittua. Arki on tasaantunut ja rullaa lähes omalla painollaan. Kaikki on hyvin. Arjessa alkaa nähdä sen ihanuuden ja ne pienet arkiset ilot: auringonpaiste joulukuussa, hyvin menneet treenit, ihanat ystävät, ennen kaikkea paras puoliso ja ihana yhteinen arki. Kun myrsky laantuu ja arki tasaantuu, elämä näyttää parhaat puolensa – se pitää vain osata nähdä. Näkeminen ei aina ole helppoa, mutta kun pääsee siihen vaiheeseen että näkee, on elämä ihanaa!