Kaikki puhuvat nyt maksuttomasta ehkäisystä. Miten tähän on tultu?

Viime päivinä maksuton ehkäisy on ollut yksi näkyvimmistä aiheista mediassa.  Yle uutisoi maksuttoman ehkäisyn vaikutuksista Vantaalla ja vielä samalla viikolla Ylen Aamu-tv:ssä peruspalvelunimisteri Saarikko esitti toiveen, että ehkäisyn maksuttomuudesta nuorille tulisi maan tapa. Myös Helsingin sanomat otti pääkirjoituksessaan kantaa maksuttoman ehkäisyn laajentamisen puolesta. Väestöliitto näkee maksuttoman ehkäisyn mahdollisuutena tasoittaa nuorten hyvinvointieroja ja saada mahdollisimman moni nuori luotettavan ehkäisyn käyttäjäksi. Asiat etenevät nyt vauhdilla toivottuun suuntaan, joten pysähdytään hetkeksi ja kerrataan, mitä tähän mennessä on tapahtunut.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Ensimmäinen kirjaus maksuttomasta ehkäisystä lienee Väestöliiton Seksuaalipoliittisessa ohjelmassa (2006). Paikoin edelleen yllättävän ajankohtaisessa ohjelmassa esitettiin, että kunnat tarjoaisivat alle 20-vuotiaille ehkäisyvälineet maksutta. Ohjelmaa oli työstetty aikana, jolloin teini-ikäisten aborttien määrä oli nykyhetkeä tuntuvasti suurempi ja toimenpidesuositus oli yritys vaikuttaa huolta herättävään tilanteeseen.

Vuotta myöhemmin ilmestyi STM:n Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2007-2014. Toimintaohjelma oli rakenteeltaan ja sisällöltään pitkälti Väestöliiton ohjelman kaltainen ja myös se sisälsi vastaavan suosituksen; alle 20-vuotiaille ehkäisy maksutta.

Väestöliitto otti maksuttoman ehkäisyn alle 20-vuotiaille eduskuntavaaliteemakseen vuonna 2007, kuntavaaliteemakseen 2008 ja taas eduskuntavaaliteemakseen 2011.

Toimenpidesuositus toistui THL:n Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelmassa vuosille 2014-2020.

Väestöliitossa alettiin pohtia suosituksen ikärajan nostoa 25 vuoteen, sillä raskaudenkeskeytystilastoissa 20-24-vuotiaat eivät näyttäneet pääsevän mukaan samaan laskevaan aborttitrendiin kuin heitä nuoremmat.

Mitä sitten tapahtui?

Toimintaohjelmien julkaisun jälkeen jäimme odottamaan, alkaako kunnissa tapahtua. Kyllä alkoi. Siellä täällä yksittäiset kunnat alkoivat toteuttaa jonkinlaista maksuttoman ehkäisyn tarjonnan mallia. Kuitenkin vasta kun Rauman kaupunki toi alkuvuonna 2015 julki maksuttoman ehkäisyn tuottamat säästöt, alkoi laajempi kuhina.

Yhtäkkiä ympäri Suomen niin tavalliset kuntalaiset, kuin luottamushenkilöt alkoivat vaatia ehkäisyn maksutonta tarjontaa.

Väestöliitto otti teemaan eduskuntavaaliteemakseen 2015. Samana vuonna syntyi Maksuton ehkäisy helsinkiläisnuorille -liike, joka alkoi kerätä kuntalaisaloitteeseen nimiä syksyllä 2015. Vihreät nuoret rummuttivat aloitetta Helsingissä alkuvuonna 2016.

Syksyllä 2016 kansanedustaja Hanna Sarkkinen jätti lakialoitteen laiksi terveydenhuoltolain 13 §:n muuttamisesta. Asian käsittely seisoo yhä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Loppuvuodesta 2016 Väestöliitto kutsui kokoon poliittisia ja ei-poliittisia järjestötoimijoita ja aloimme miettiä yhdessä, miten saada maksuton ehkäisy laajenemaan kansalliseksi toimintakäytännöksi. Syntyi Maksuton ehkäisy -verkosto. Laadimme yhteisen kuntavaaliohjelman, sekä valtuutetuille ja kuntalaisille seikkaperäiset ohjeet asian edistämiseksi omassa kunnassa.

Maksuton ehkäisy -verkosto järjesti helmikuussa 2017 Helsingin yliopistolla kuntavaaliseminaarin, jossa puhuttiin nuorten seksuaaliterveyden edistämisestä seksuaalikasvatuksen, palveluiden ja ehkäisyn saatavuuden näkökulmista. Puheenvuoron piti myös kansanedustaja Annika Saarikko, jonka ministerikausi oli vielä edessäpäin. Paikalla olleille noin sadalle kuulijalle Saarikon puheenvuoro jäi varmasti mieleen, eikä Saarikon viime viikon kannanotto tullut meistä kenellekään yllätyksenä.

Tammikuussa 2018 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti maksuttoman ehkäisyn laajentamisesta kaupunginvaltuutettu Reetta Vanhasen aloitteen mukaisesti. Kaupungin nuorille suunnattu iso tiedotuskampanja käynnistyi kesäkuun alussa.

Maaliskuussa 2018 julkaistiin väitöskirjatutkija Frida Gyllenbergin artikkeli maksuttoman ehkäisyn vaikutuksista aborttien määrään Vantaalla. Vuonna 2013 aloitettu ensimmäisen pitkäaikaisen ehkäisyvälineen (kierukka tai kapseli) tarjoaminen maksutta oli johtanut ehkäisyn käytön parantumiseen ja sitä myöten aborttien määrän nopeaan laskuun. Tulokset olivat liki sensaatiomaiset, sillä Vantaa oli saanut vähennettyä kaikkein nuorimpien naisten ryhmässä abortteja jopa 36 %. Tulokset herättivät laajan mediahuomion.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Tällä hetkellä ehkäisyä maksutta nuorille tarjoaa arviolta 35-45 kuntaa. Päätöksenteon prosessi on käynnissä muutamissa kunnissa.

On selvää, että nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävä toimintamalli on laajennettava koko maan kattavaksi. Vain siten voimme tarjota nuorille yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset mahdollisuudet ehkäisyyn asuinpaikkakunnasta ja toimeentulosta riippumatta. Kunta- tai maakuntarajat eivät saa määritellä sitä, mitkä ovat nuoren edellytykset ja keinot suojata itseään ei-suunnitellulta raskaudelta ja seksitaudeilta.

Maksuton ehkäisy -verkostoon kuuluu tänä päivänä poliittisia nuorisojärjestöjä poliittisen kentän joka laidalta, sekä joukko kansalaisjärjestöjä. Verkosto on jo aloittanut valmistautumisen ensi kevään vaaleihin. Maksuton ehkäisy tulee olemaan monien ehdokkaiden ja toivottavasti myös monien puolueiden eduskunta- ja maakuntavaaliteemoja.

Myös Väestöliitto tulee jälleen ottaamaan maksuttoman ehkäisyn eduskunta- ja maakuntavaaliteemakseen. Totta kai.

Kuva: Natalia Pankova /Freeimages.com

”Käy juttelemassa kouluterveydenhoitajan kanssa”

_DSC8810Otsikon ohje tulee annettua usein, kun nuori kysyy meiltä neuvoa nettipalvelussa. Nuorilla on paljon omaan kehoon ja sen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Pieniä ja isompia. Näennäisen pieni huoli voi nuoren mielessä muuttua suureksi, jos hän jää ongelmansa kanssa yksin. Osa murheista on sen sijaan vakavia, joihin pitääkin saada nopeasti apua.

Nuori vasta harjoittelee aikuisten taitoja. Rohkeutta lähteä omalle terveysasemalle huoltaan selvittämään ei välttämättä vielä ole. Jo pelkkä ajanvarausnumeroon soittaminen voi jännittää kaksi viikkoa. Kaikista asioista ei tunnu mukavalta puhua omalle vanhemmalle.

Kouluterveydenhuollon päätehtävä on ongelmien ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa. Se seuloo ensimerkit kehittyvistä sairauksista ja valistaen estää uusia syntymästä. Sen tehtävä on tukea oppilasta niin kuin työterveyshuolto tukee työntekijää, eli pitää toimintakykyä – opiskelukykyä – yllä.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on ehdottomasti myös matalakynnyksinen puskuri, joka kuulee nuoren hätähuudot ja pienemmätkin huolen huudahdukset. Sen pitäisi olla paikka, jonne nuori voi mennä koettuaan jotain häiritsevää tai huomattuaan jonkin olevan hullusti. Sen pitäisi olla myös paikka, josta nuori voi hakea apua kaverilleen.

Ideaalitilanteessa nuoret tuntevat kouluterveydenhoitajansa nimeltä. Terkkari löytyy omasta koulusta ja ovelle voi mennä kolkuttamaan aikaa varaamatta. Kouluterkkari tuntee nuoret monen vuoden varrelta ja tietää oleelliset asiat heidän kehityksestään ja taustastaan. Koulussa huolen herättäneet nuoret on helppo pitää hyppysissä.

Onko tämä pelkkää idealismia? Moni kouluterveydenhuollon ammattilainen kertoo, että juuri hätähuutojen kuulemiseen ei enää ole aikaa. Työpäivät täyttyvät laajojen terveystarkastusten ja niihin liittyvän paperibyrokratian pyörittämisestä. Eikä työaika välttämättä riitä niihinkään – osa määräaikaistarkastuksista saattaa jäädä resurssipulan takia tekemättä.

Monen koulun arkea on, että terveydenhoitaja on paikalla vain päivän tai kaksi viikosta, lääkäri paljon harvemmin. Ovea ei avata kolkuttajalle.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon merkitys pitää ymmärtää. Suomessa tulee vallita sellainen poliittinen tahto, että vaikka sosiaali- ja terveyspalveluita valtakunnallisesti uudelleenorganisoidaankin, halutaan silti turvata nuorille suunnatut ennaltaehkäisevät palvelut ja varhainen tuki hyvin resursoituina lähipalveluina.

Tiedä tämä, sinä kansanedustajaksi halajava: Nuorelle oman koulun oma tuttu terveydenhoitaja on parasta ongelmien ennaltaehkäisyä.

Tutustu Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteisiin!

Suomesta seksuaaliterveyden suurvalta?

BlogikuvaSOP Väestöliitto järjesti viime viikolla vaalipaneeliin, johon kutsuttiin kansanedustajaehdokkaita suurimmista puolueista. Palataan hetkeksi viime viikon tapahtumiin:

Värikkäät banderollit julistavat Vanhalta Forumille asti: Seksi on politiikkaa. Majesteettiseen juhlasaliin on kerääntynyt lähes sata seksuaalioikeuksista kiinnostunutta.

Panelisteina paikalla on seitsemän kansanedustajaehdokasta: Maria Lohela (ps.), Mia Haglund (vas.), Johan Ekman (r.), Jani Toivola (vihr.), Paula Lehtomäki (kesk.), Anne Knaster (kok.) ja Tiina Tuomela (kd.).

Paneelin aiheena on Seksi on politiikkaa eli kenen käsissä on seksuaalisuuteen liittyvä päätöksenteko. Kysymykset koostuvat kolmesta teemasta: alaikäisten oikeus ehkäisyyn, turvallinen abortti ja avioliitto-oikeus. Teemoja alustavat Väestöliiton asiantuntijat Elina Korhonen globaalista ja Miila Halonen Suomen näkökulmasta. Paneelin vetää ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.

Ehdokkaiden puheenvuoroista käy heti selväksi, että vaalit ovat tulossa: konsensus panelistien kesken löytyy nopeasti. Alkuun edustajien yksimielisyys hämmentää, onko Suomen puoluepoliittinen kenttä tosiaankin näin yhtenäinen? Hiljalleen säröä yksimielisyyteen löytyy. Erityisesti kristillisdemokraattien edustaja nostaa konservatiivista näkökulmaa esille. Tarkka kuuntelija saattaa löytää keskustelun lomasta myös vaalilupauksia.

Vaalilupaus 1: Ilmainen ehkäisy kaikille Suomen nuorille

Ensimmäiseksi keskustellaan nuorten oikeudesta ehkäisyyn. Väestöliiton Halonen kertoo esimerkin Rauman kaupungista, jossa alle 20-vuotiaille tarjotaan ilmaista ehkäisyä. Rauman kaupunki on säästänyt 100 000 euroa vuodessa nuorten aborttien vähennyttyä lähes puolella. Paneeli lanseeraa nopeasti termin ”Rauman malli”.

Panelistit ovat aiheesta vallan yksimielisiä: kaikki osallistujat kannattavat Rauman mallin laajentamista koko Suomeen. Ehdokas Lohela toteaakin, että ”kun yhteinen tahtotila on selvä, niin jatkossa tähän pitää voida panostaa.”

Ensimmäinen vaalilupaus annettu.

Vaalilupaus 2: pitkäjänteisempi kehitysyhteistyöpolitiikka, joka panostaa tyttöjen seksuaaliterveyteen ja koulutukseen

Seuraavaksi otetaan kantaa siihen, mitä Suomen kehitysyhteistyömäärärahoilla tulisi tehdä.

Ehdokas Toivola aloittaa kertomalla Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän tavoitteista: Suomen kehityspolitiikan tulisi olla pitkäjänteistä ja pohjautua pysyville teemoille. Pysyvinä teemoina Toivola mainitsee ihmisoikeusperustaisuuden, sukupuolten välisen tasa-arvon ja eriarvoisuuden vähentämisen.

Muut ehdokkaat nyökyttelevät Toivolan tavoitteille. Lisäksi ehdotetaan, että Suomen tulisi keskittyä kehitysyhteistyössä tyttöjen lisääntymisterveyteen ja koulutukseen, eli niihin asioihin, ”jotka Suomi osaa parhaiten”.

Aittokoski tiivistää panelistien tunnot: ”kehitysyhteistyömäärärahat pysyvät ennallaan, ne kohdennetaan seksuaaliterveyteen ja Suomesta tulee seksuaaliterveyden suurvalta.” Yleisö aplodeeraa.

Vaalilupaus 3: suomalaisen terveydenhuollon piirissä hoitohenkilökunta ei voi kieltäytyä aborttitoimenpiteistä omantunnonoikeuteen vedoten

Korhonen aloittaa aborttiteeman: ”joka kahdeksas minuutti maailmassa kuolee tyttö tai nainen vaarallisen abortin seurauksena.” Halonen jatkaa kertomalla, että Suomessa on ehdotettu, että terveydenhuoltoalan työntekijöillä tulisi olla oikeus kieltäytyä aborttitoimenpiteisiin osallistumisesta omantunnon syistä. Esimerkiksi Italiassa tämä on johtanut abortin saamisen vaikeutumiseen, kun 70 prosenttia lääkäreistä kieltäytyy aborttitoimenpiteistä.

Aihe nostattaa tunteita pintaan ja yksimielisyys rakoilee. Panelistit Tuomelaa lukuun ottamatta kannattavat aborttioikeutta ja vastustavat omantunnonoikeutta. Abortti nähdään itsemääräämisoikeuskysymyksenä ja naisen oikeutena omiin valintoihin. Myös liberaalimpi aborttilaki saa kannatusta.

Aiheesta viriää keskustelu. Tuomela kertoo kannattavansa omantunnon vapautta, sillä abortissa kyseessä on elämä. Hän näkee, että aborttiin on oikeus vain silloin, jos kyseessä on valitseminen lapsen ja äidin elämän välillä.

Knaster huomauttaa, että mikäli sairaanhoitaja tai lääkäri ei halua osallistua abortin tekoon, hän on väärässä ammatissa ja voi valita erikoistuvansa toiseen lääketieteen osa-alueeseen. Ekman ihmettelee, miten hoitohenkilökunnan moraalispoliittinen mielipide voi olla tärkeämpi kuin naisen oikeus omaan terveyteen.

Vaalilupaus 4: uusi translaki ensi vaalikaudella

Kolmatta teemaa eli avioliitto-oikeutta pohditaan sekä globaalisti lapsiavioliittojen kautta että Suomen avioliittolainsäädännön kannalta.

Joka päivä 39 000 tyttöä joutuu naimisiin alaikäisenä. Lapsiavioliitot ovat panelistien mielestä tuomittava käytäntö. Lehtomäki ehdottaakin, että kehitysyhteistyötä käytettäisiin välineenä puuttua lapsiavioliittoihin: niille Suomen tukemille maille, joissa on lapsiavioliittoja, tulisi painottaa, että lapsiavioliitot eivät vastaa kansainvälisiä ihmisoikeuskäsityksiä.

Tasa-arvoisen avioliittolain takana seisovat kaikki paitsi Tuomela. Tuomela toteaa, että hän kannattaa luomuavioliittoa ja että myös konservatiivisille ajatuksille tulee olla mediassa tilaa.

Haglund naurahtaa, että jokaisessa vaalipaneelissa on kysytty ehdokkaiden mielipidettä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Hän vakavoituu ja jatkaa: ”tasa-arvoisesta avioliittolaista päätettiin jo, nyt pitäisi siirtyä puhumaan translaista. Pitäisi keskittyä siihen miten ihmisoikeuskysymyksissä päästäisiin vielä eteenpäin.” Yleisö palkitsee puheenvuoron äänekkäästi.

Vain puolet panelisteista puhuu translain puolesta. Vaalilupaus jää puolikkaaksi.

Vaalilupauksista pidettävä kiinni

Tilaisuudesta jää kuva, että Suomessa tehdään ensi vaalikaudella edistyksellistä seksuaalisuuteen liittyvää politiikkaa niin Suomessa kuin Suomen kehitysyhteistyössä – riippumatta siitä, ketkä hallituksessa lopulta istuvat. Toinen asia on, kantavatko ehdokkaiden vaalilupaukset.

Äänestäjiltä odotetaan vaalien jälkeen aktiivisuutta ja valppautta laittaa päättäjät seisomaan sanojensa takana. Jos päättäjät lopulta syövät sanansa, se tulee muistaa seuraavia äänestyspäätöksiä tehdessä.