Perheystävällisyys työelämän vahvuutena

Olemme Suomessa viimeiset kymmenen vuotta taistelleet työelämämme ehkä suurimpien haasteiden kanssa. Vaikeuksien syövereissä suljemme usein silmämme meitä ympäröiville hyville asioille. Se on harmi, koska juuri niiden avulla voimme jälleen nousta kukoistukseen. Tähän mahdollisuuteen päätimme tarttua Työelämä 2020 -hankkeessa ja muotoilimme työelämästä brändin, joka keskittyy vahvuuksiimme.

Suomen työelämässä on kansainvälisten tutkimusten ja vertailujen valossa paljon voimavaroja, joita hyödyntämällä voimme vahvistaa kilpailukykyämme. Menestyksemme pohjautuu vahvaan osaamiseen, yhdessä tekemiseen ja turvalliseen ympäristöön. Nämä kolme vahvuutta ovat syntyneet ajan myötä ja luovat hyvän pohjan uudistuvalle työlle ja työelämälle. Uudistumisessa vallitsee kaksi voimakasta muutosajuria, digitalisaatio ja työn merkityksellisyys. Molemmissa piilee valtavia mahdollisuuksia ja ne tukevat toinen toisiaan.

Työn tekeminen muuttaa muotoaan. Työhön liittyvät rajapinnat, kuten aika ja paikka hämärtyvät ja samalla korostuu tasapainon löytäminen työn ja muun elämän välillä. Suomessa on yrityksiä, joissa on asetettu tavoitteeksi kahdeksan tunnin työpäivän riittävyys. Jos kahdeksan tuntia ei riitä, se kertoo tehottomuudesta. Kahdeksan tunnin päivän ei tarvitse tarkoittaa toimistolla olemista klo 8-16 vaan se voi koostua erilaisista osista riippuen työtehtävästä, asiakkaiden odotuksista tai perhetilanteesta. Työn tulos puhuu puolestaan.

Meillä täällä Suomessa onkin hyvät edellytykset oman työn räätälöintiin ja yhteensovittamiseen muun elämän kanssa. Joustavat työaikajärjestelyt sekä etätyö ovat tutkimusten mukaan yleistyneet vuosi vuodelta. Suomessa on käytössä tarvittavaa teknologiaa ja digivalmiutemme ovat huippuluokkaa. Osaamme myös tehdä itsenäisesti työtä, emmekä tarvitse työnjohtajaa kertomaan, mitä seuraavaksi pitää tehdä.

Meidän on hyvä tunnistaa, että tutkimusten mukaan olemme muihin Euroopan maihin verrattuna onnistuneet hyvin työn ja perheen yhteensovittamisessa. Tämä tutkimustulos vahvistaa Suomen asemaa kilpailussa kansainvälisistä osaajista edellytyksenä, että osaamme laajentaa maakuvamarkkinointia koskemaan myös työelämän laadullisia vahvuuksia.

Kaikissa työelämän painopistealueissa on silti vielä kehitettävää, myös työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Toivottavasti hyvät tutkimustulokset kannustavat edelleen työpaikkoja keskusteluun aiheesta – missä olemme esimerkillisiä ja mitä voimme vielä kehittää?

Työpaikoilla on käytössään paljon mahdollisuuksia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Ratkaisevaa kuitenkin on, miten mahdollisuudet ovat sisäistetty osaksi arjen työtä. Kokevatko työntekijät, että heitä kuullaan ja huomioidaan kokonaisvaltaisesti? Haetaanko aidosti ratkaisuja työtilanteiden ja työuran eri vaiheissa? Onko työn ja muun elämän tasapainonäkökulma osana työpaikan kulttuuria? Näitä kysymyksiä tulisi miettiä jokaisella työpaikalla, työssään menestyvä työntekijä nimittäin muuttaa hyvän tunteen hyväksi tulokseksi.

Margita Klemetti
Kirjoittaja toimii Työelämä 2020 -hankkeen johtajana työ- ja elinkeinoministeriössä. Yhdessä laajan työelämäverkoston kanssa hän on rakentamassa suomalaisesta työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020.

Tule kuulemaan lisää perheystävällisyydestä yrityksen kilpailuetuna Miksi yrityksesi kannattaa olla perheystävällinen? –seminaariin 31.10.2017. Seminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen löytävät täältä.

 

Hyvin vietettyä aikaa

Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Suomi tarvitsee tietoa perheiden ruutuajasta ja  sen mukanaan tuomista muutoksista arkeen ja ihmissuhteisiin. 

Yöpöydällä odottaa kiinnostava uutuusromaani, mutta sen avaaminen tuntuu ylivoimaiselta rättiväsyneenä. Päädyn selailemaan somea. Sormella huiskauttelen näytölle puolituttujen kuulumisia tukuttain ennen kuin nukahdan.

Lapsi kinuaa Padia ja uusinta Ryhmä Haun jaksoa. Sitä samaa, jonka hän on jo viidesti tällä viikolla katsonut. Minun pitäisi ripustaa pyykit, laittaa ruoka ja katsoa työmeilit. ”Okei”, myönnyn. Kun jakso on loppu, hän kysyy ryhmähaulaisten kuvilla koristettu paita yllään: ”Saanko katsoa vielä yhden?”. Lupaan sen ja yllätän itseni sanomalla: ”Katsottaisiinko se yhdessä?”

Ruuduilla vietetty aika on lyhyessä ajassa saumattomasti nivoutunut arkeen. Vietämme länsimaissa enemmän aikaa ruutujen edessä kuin minkään muun toiminnan parissa.

Ytimessä on kamppailu huomiosta. Tiedämme, että monessa sovelluksessa on sisäänkirjoitettuna paljon taloudellista ja poliittistakin globaalia intressiä. Niiden pyrkimys on koukuttaa käyttäjänsä ajallisesti ja asiallisesti. Some-paasto on aikamme ilmiö, jolla mitataan rohkeutta irrottautua jostakin, jonka kokee tekevän riippuvaiseksi.

Tiedämme – tietenkin tiedämme, että ihmissuhteet kukoistavat, kun toisille annetaan aikaa ja huomiota. Me olemme ihmisenä ihmiselle olemassa vain silloin, kun keskitymme aidosti olemaan läsnä. Yhteinen aika on ihmissuhteen sementtiä.

Tähän kaikkeen some luo yhtäältä hyvän siltoja ja samalla välinpitämättömyyden muureja.

En ole tavannut yhtäkään ihmistä, jonka suhde sosiaaliseen mediaan ja ruutuaikaan laajemmin olisi jotenkin mutkaton ja helppo. Helsingin Sanomien kotikyselyn (2017) mukaan valtaosa suomalaisista käyttää sosiaalista mediaa kotona jatkuvasti tai vähintään muutaman kerran tunnissa. Naiset tekevät sitä miehiä useammin. Käyttö vähenee tasaisesti iän myötä. Lapsiperheet ja muut perheet eivät käyttömäärällä juuri erotu toisistaan.

Koko perheen televisiohetkistä muutos tähän ajasta ja paikasta riippumattomaan todellisuuteen on ollut käsittämättömän nopea.

Ruutujen äärellä vietetyn ajan ja sosiaalisen median vaikutusten ääneen pohdiskelu ei ole helppo teema. Sen äärellä moni tuntee syyllisyyttä ja epävarmuutta. Aiheen käsittelyä ei tainnut helpottaa taannoinen Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ”korppi tulee ja vie hylätyt lapset” -kampanja, joka kömpelöllä tavalla halusi sinänsä ihan oikein muistuttaa vanhempien läsnäolon merkityksestä.

Siksi on hyvä aloittaa keskustelu kasvaneen ruutuajan lisäarvosta ja hyödyistä.

Ruutuajan lisääntyminen on mahdollistanut perheiden uudenlaisen yhteydenpidon. Esimerkiksi monilla tuntemillani perheyhteisöillä on älypuhelinten välinen keskusteluryhmä, johon jaetaan kuvia lasten harrastuksista ja syksyn ensimmäisistä sienipiiraista. Eron myötä etäällä toisistaan asuvat lapsi ja vanhempi voivat olla läsnä toistensa elämässä nyt nettipuheluilla ja applikaatioilla, samoin työn ja opintojen perässä eri maihin muuttaneet perheenjäsenet.

Moni yksinäisyyttä kokeva vanhempi on saanut uusia ystäviä ja vertaistukea laajoista ja monenkirjavista sosiaalisen median yhteisöistä.

Useat ovat löytäneet netin avulla luotettavia ja rohkaisevia vastauksia arjen pulmiin – oli kysymys konstikkaan likatahran poispesuvinkeistä tai parisuhdevinkeistä.

On myös selvää, että moni lasten netti- tai videopeli parantaa keskittymiskykyä ja kasvattaa luovuutta, päättelykykyä sekä opettaa uutta.

Mutta sitten on se toinen puoli.

Hiekkalaatikoiden laidoilla mietitään rajoja lasten telkkarin ja tabletin tuijottamiseen. Onhan se nyt aika hätkähdyttävä tieto, että Yhdysvalloissa 3-5 -vuotiaat lapset ovat päivittäin ruudun ääressä 4 tuntia. Siis n-e-l-j-ä tuntia. Tiedämme myös, että lasten liiallisella ruutuajalla on ikäviä vaikutuksia vaikkapa vuorovaikutustaitoihin tai liikkumattomuuteen. Eniten se haittaa unta. Digitalisaation myötä nukumme sekä vähemmän että huonommin.

Tunnen teinien vanhempia, joita pelottaa lapsen tietokoneella viettämän ajan määrä. Netistä voi löytyä yksinäiselle kokonainen uusi ystäväpiiri ja toisaalta yhteisöjä, joissa tulee rumasti hyväksikäytetyksi.

Tiedän pariskuntia, joiden eron taustalla on puolison loputon nettipelaaminen.

Suomi on teknologian mallimaa. Monen tutun ilmiön, asian ja palvelun äärellä pohdimme digitalisaation helpottavia mahdollisuuksia. Olemme valtavan ylpeitä teknologian saavutuksista ja haluamme olla edelläkävijämaa niiden käyttöönotossa. Hallitus satsaa keinoälyn strategiseen selvitystyöhön. Mutta se ei vielä riitä.

Meidän pitäisi olla mallimaa myös teknologian ja perheiden hyvinvoinnin yhdistämisessä. Siis siinä, että ottaisimme tavoitteeksi hyvin vietetyn ajan ruutujen äärellä ja myös niiden ulkopuolella. Se sopisi Suomelle, jonka perhepolitiikka palveluineen ja etuisuuksineen on ollut edistyksellistä jo vuosikymmenestä toiseen. Kansakunnalle, joka mielletään hiljaiseksi ja aidoksi.

Käsitykseni mukaan Suomessa on paljon lapsiperheitä, joissa pohditaan rakkauden sekä rajojen arkista toteutumista ruutuajan suhteen. Moni taitaisi kaivata syyllistämisvapaalta vyöhykkeeltä konkreettisia neuvoja perheen yhteisen arjen sekä ajankäytön hallintaan. Julkisesti järjestettyjen perheiden palvelujen pitää kyetä antamaan tällaisia neuvoja.

Miten digitalisaatio muuttaa parisuhteita ja vanhemmuutta sekä lapsuutta? Nopean muutostahdin vuoksi tutkimustulokset eivät tahdo pysyä kehityksen perässä. Tarvitsemme parempaa tietoa ja tieteellistä analyysiä suomalaisten perheiden ruutujen äärellä vietetystä ajasta ja sen mukanaan tuomasta arjen totaalisesta muutoksesta. Tämän vuoksi tavoittelen aiheelle resursseja hallituksen strategisen tutkimustyön rahoituksesta.

Annika Saarikko
Kirjoittaja on perhe- ja peruspalveluministeri (kesk.)