Miksi homous on jossain kielletty?

Kysymys:
Miksi homous on niin monessa maassa kielletty lailla?

Petteri vastaa:
Homoseksuaalisuuden historia on moninainen. Jopa yhden kulttuurin tai valtion sisällä
suhtautuminen on voinut paikallisesti vaihdella huomattavastikin, eikä tahtotila
lainsäädännön noudattamiseen aina ole yhtenäinen. Homoseksuaalista suuntautumista
itsessään ei oikeastaan voi tehdä laittomaksi, useistakaan syistä, mutta kahden tai
useamman samaa sukupuolta olevien ihmisten väliset seksiteot voi. Nuo ”sodomialait”
eivät siten koske ainoastaan homoja, biseksuaaleja tai muita seksuaalivähemmistöjä,
vaan ihan kaikkia ihmisiä. Yllättävän usein tämä pätee myös ihmisiin, joiden ajattelemme olevan heteroja.

Ei ole täysin selvää, kuinka monessa maassa homoseksuaaliset teot ovat edelleen
kriminalisoituja, mutta todennäköisesti luku asettuu jonnekin seitsemänkymmenen
yläpuolelle. Käytännössä kaikki noista valtioista sijaitsevat globaalissa etelässä,
enimmäkseen Afrikassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa.

Syitä sille, miksi tuo luku on noin korkea, täytyy etsiä kolonialismista. Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi länsimaissa johti aikanaan myös samojen säädösten sisällyttämiseen siirtomaiden rikoslakeihin. Perinteisesti seksuaalisuuden
monimuotoisuutta oli suvaittu monilla alueilla, kuten osissa Afrikkaa, jossa nykyisin on
käynnissä ikään kuin itsenäisen linjan hakeminen siirtomaahallitsijoiksi mielletyistä
länsimaista, mutta kolonialistisen järjestelmän levitessä tuotiin myös ”luonnonvastaiset
teot” rikoslakien piiriin huomattavassa osassa maailmaa.

Toisen maailmansodan jälkeinen dekolonisaatioprosessi johti entisten siirtomaahallintojen purkamiseen, mutta vanha lainsäädäntö jäi edelleen voimaan. Iso-Britannia kyllä dekriminalisoi homoseksuaalisuuden 60-luvun loppupuolella, mutta tapahtuessaan sillä ei enää ollut vaikutusta entisten siirtomaiden lainsäädäntöön.

Toinen selitys liittyy kulttuuriin ja uskonnollisuuteen. Länsimaissa seksuaalinormeja
säätelevä lainsäädäntö murrettiin sekularisaatiokehityksen ja yleisen arvojen
vapaamielistymisen seurauksena, mutta Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä
samankaltainen kehitys ei ole ollut vielä yhtä voimakasta. Toisaalta myös  demokraattisen hallintomuodon leviäminen on osaltaan vaikuttanut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

KYSY HOMOLTA vastaa syyskuun kysymykseen

petterivastaaHurmalehden huippusuosittu juttusarja Kysy Homolta on taas täällä! Syyskuussa kysytään,onko homo, jos on kerran harrastanut seksiä pojan kanssa.

Kysymys:
Oonko homo jos olen kerran harrastanut seksiä pojan kanssa (oon itse poika), mutta tykkään kuitenkin tytöistä?

Petteri vastaa:
Seksuaalinen suuntautuminen on yllättävän vaikea (ja joskus tarpeeton) määritellä. Nyky-yhteiskunnassa sen on totuttu tarkoittavan seksuaalista ja romanttista suuntautumista, jotka molemmat kohdistuvat johonkin tiettyyn sukupuoleen. Useimmilla ihmisillä näin todennäköisesti onkin, mutta ei kaikilla. Jotkut ihastuvat samaa sukupuolta oleviin vaikka eivät ole heistä seksuaalisesti kiinnostuneita. Toiset harrastavat seksiä samaa sukupuolta olevien kanssa olematta romanttisesti kiinnostuneita.

Ihmisistä, jotka eivät koe sijoittuvansa suoraan homon tai biseksuaalin lokeroon, vaikka saattavat harrastaa seksiä toisen samaa sukupuolta olevan kanssa, voidaan käyttää joskus termejä bi-curious tai heteroflexible. Vähemmistöidentiteetti voi monista tuntua vapauttavalta. Varsin usein kuulee jonkun sanovan että sanojen — vaikkapa homoseksuaalisuuden — löytäminen ikään kuin asettaa kokemuksen itsestä valoon. Toisaalta varsinkin nuoruudessa voidaan lokeroida itseä ja muita vähän liiankin innokkaasti. Seksuaalisuus ei välttämättä ole asia joka aina ja ikuisesti pysyy täysin samanlaisena. Jokaisella täytyy olla oikeus itse määritellä itsensä, oli se identiteetti sitten mikä hyvänsä ja kuinka pitkään tahansa. Tärkeintä joka tapauksessa on se että tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.

Jos pitää toisista pojista niin sitten se vain on niin. Se mitä se tarkoittaa omalle identiteetille on kysymys johon täytyy vastata itse, eikä sitä tarvitse tehdä juuri nyt. Kokeileminen on aivan luonnollinen osa nuoruutta, mutta se täytyy tehdä yhteisymmärryksessä, ja turvallisesti.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen.

Väestöliitto on vahvasti mukana Rakkautta&Anarkiaa- elokuvafestivaaleilla, jossa ”Kenelle seksi kuuluu?”-teemakokonaisuus nostaa esille seksuaalisuuden monimuotoisuuden. Viikko huipentuu perjantaina 23.9. Savoyssa järjestettävään tilaisuuteen.

Tutustu teemaviikon ohjelmaan ja tule mukaan!