Seksuaalikasvatuksella voi vaikuttaa

Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen tavoite on lisätä tietoa, taitoja, mahdollisuuksia ja vastuullisuutta. Seksuaalikasvatuksella on merkittävä rooli nuorten kehityksessä.

Seksuaalikasvatus ehkäisee riskikäyttäytymistä vahvistamalla nuoren itsetuntemusta, itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa. Se antaa tietoja murrosiästä, raskauden ja seksitautien ehkäisystä, seksuaalikäyttäytymisestä sekä lisääntymisestä ja vanhemmuudesta. Kuulostaa hyvältä, eikö niin?

Mutta mitä tapahtuu, jos nuoret eivät saa tarvittavaa seksuaalikasvatusta?

Joka päivä yli 20 000 alle 18-vuotiasta tyttöä synnyttää lapsen. Vuosittain se tekee noin 7,3 miljoonaa alaikäisen synnytystä. Aikaiset raskaudet vaarantavat niin tytön terveyden kuin tulevaisuuden. Usein aikainen raskaus pakottaa tytön jättämään koulun kesken, jonka vuoksi hänen mahdollisuutensa saada töitä ja vaikuttaa omaan ja perheensä tulevaisuuteen pienenee.

Nuorilla on myös suurempi riski komplikaatioihin ja kuolemaan raskauden ja synnytyksen aikana. Raskauden ja synnytyksen aikaiset komplikaatiot ovat 15–19-vuotiaiden tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy maailmassa.

Joka päivä todetaan yli miljoona uutta seksitautitartuntaa. Suurin osa voitaisiin estää tarvittavalla tiedolla. Kokonaisvaltaisen seksuaalikasvatuksen avulla nuoret saavat tietoa siitä, miten ehkäistä seksitauteja. Vaikuttavaa, eikö olekin?

Suomessa ajankohtaisessa keskustelussa ollut maksuton ehkäisy olisi myös suunta kohti parempaa seksuaalikasvatusta. Ehkäisystä tulisi puhua enemmän ja siitä tulisi tehdä arkisempaa ja hyväksyttävämpää. Kokonaisvaltaisella seksuaalikasvatuksella turvataan se, että jokainen tietää, miten ehkäisyvälineitä käytetään. Maksuton ehkäisy varmistaa jokaiselle yhtäläiset oikeudet ehkäisyyn.

Seksuaalikasvatus tulisi mahdollistaa kaikille nuorille ympäri maailman. Toimiva seksuaalikasvatus on kulttuurisensitiivistä eli ottaa huomioon maan kulttuurin ja uskonnon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, sitä etteikö kaikilla nuorilla olisi oikeutta oikeaan tietoon myös seksuaalisuudesta.

Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus on seksuaalioikeus. Jokaisella on oikeus tietoon!

Donald Trumpin valinta voi vaarantaa naisten oikeudet

whitehouse

kuva: dreamstime.com

Yhdysvallat on Obaman presidenttikaudella panostanut sekä naisten oikeuksiin että seksuaalioikeuksiin. Donald Trumpin tekemien virkanimitysten perusteella tässä voi tapahtua merkittävä suunnanmuutos pian virkaanastujaisten jälkeen.

Trumpin varapresidentti Mike Pence vastustaa kiivaasti aborttia ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia eikä usko ehkäisyn hyödyllisyyteen. Trumpin sisäpiiriin kuuluvat myös ultra-konservatiivinen Reince Priebus sekä rasistisen nettiuutissivuston päätoimittaja Steve Bannion.

Aikaisempien republikaanihallintojen – presidentti Reganin ja presidenttien Bush vanhemman sekä nuoremman – aikana suhtautuminen naisten oikeuksiin ja erityisesti seksuaaliterveyteen ja -oikeuksiin oli hyvin rajoittavaa ja kielteistä.

Näiden hallintokausien aikana:

  • Niin kutsuttu ”Global Gag Rule” otettiin käyttöön heti kunkin hallintokauden alkumetreillä. Ensimmäisen kerran sen teki presidentti Reagan vuonna 1984. Global Gag Rule kieltää kaiken yhdysvaltalaisen rahoituksen kohdentamisen millekään Yhdysvaltojen ulkopuoliselle järjestölle, joka on mitenkään tekemisissä abortin kanssa – vaikka toiminnot rajoittuisivat esimerkiksi pelkkään neuvontaan.
  • USA:n kehitysyhteistyömäärärahoja seksuaaliterveyden ja -oikeuksien edistämiseen leikattiin Kansainväliseltä Perhesuunnittelujärjestöjen Liitolta IPPF:ltä sekä YK:n väestörahasto UNFPA:lta.
  • Yhdysvallat kehitti aggressiivisen ja ennakoivan diplomaattisen strategian seksuaaliterveyttä ja -oikeuksia sekä naisten oikeuksia vastaan. Tämä näkyi konkreettisesti esimerkiksi pyrkimyksissä sabotoida niihin liittyviä YK:n asiakirjatekstejä.
  • Yhdysvaltain aloittamat seksuaalioikeuksien vastaiset aloitteet lisääntyivät. George W. Bushin kaudella tämä toteutui muodossa, jossa ainoastaan pidättäytyminen sallittiin hivin ennaltaehkäisyyn tarkoitetussa valistuksessa. Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirasto USAID rahoitti aloitetta avokätisesti uskonnollisten ryhmien kautta.
img_0720

Kuva (Malawi): Teija Kulmala

Riski on, että sama toistuu myös Donald Trumpin hallintokaudella. Mikäli näin käy, niin seuraukset ovat vakavat. Näiden toimenpiteiden johdosta monet kehitysmaissa toimivat perhesuunnittelujärjestöt joutuvat leikkaamaan palveluitaan, nostamaan hintoja tai lopettamaan toimintansa kokonaan. Kehitysmaiden köyhät naiset kantavat seuraukset usein omalla hengellään. Tiedon, palveluiden ja ehkäisymenetelmien puuttuessa ei-toivotut raskaudet ja turvattomat abortit lisääntyvät. Näistä seuraa inhimillistä kärsimystä, vammautumisia ja äitiyskuolemia.

Presidentti George W. Bushin hallintokaudella EU nousi täyttämään Yhdysvaltain jättämää rahoitusvajetta. Tänä päivänä tällainen toiminta EU:n puolelta on sangen epävarmaa, koska myös EU:ssa seksuaalikasvatuksen, abortin ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien vastustaminen on vahvassa nousussa eikä EU:n edellyttämää päätöksenteon konsensusta saada aikaan. Yhdysvaltain republikaanihallinto myös rahoittaa mielellään seksuaalioikeuksien vastustamista Euroopassa.

Siksipä Pohjoismaiden ja muiden liberaalien, samanmielisten hallitusten, parlamenttien ja kansalaisyhteiskunnan onkin seurattava tarkasti, mitä Yhdysvaltain politiikassa tulee tapahtumaan ja pysyttävä kehitysmaiden naisten oikeuksien ja seksuaaliterveyden ja -oikeuksien vahvoina puolustajina.

Seksuaalioikeudet ovat avain parempaan tulevaisuuteen

Stephane Bidouze_Shutterstock.com (2)

Kuva: Stephane Bidouze/Shutterstock.com

Huomenna 11.7. vietetään Maailman Väestöpäivää, jolloin nostetaan esiin maailman väestöön liittyviä kysymyksiä.

Väestöliitto on huolestunut siitä, että nuoret on heikosti huomioitu vuoden alussa voimaan astuneessa YK:n kestävän kehityksen ohjelma Agenda 2030:ssa. Kestävän kehityksen 17 tavoitetta ja 169 alatavoitetta tähtäävät äärimmäisen köyhyyden poistamiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen ihmisten hyvinvoinnin, ympäristön ja talouden näkökulmista. Laajuudestaan huolimatta tavoitteet eivät kuitenkaan ole kaikenkattavia. Ne ovat neuvotteluilla saavutettuja kompromisseja ja vaikenevat monista tärkeistä kokonaisuuksista – kuten seksuaalioikeuksista.

Millaista maailmaa sitten tavoittelemme ja kenen ehdoilla? ”Ketään ei jätetä jälkeen”, julistaa toimintaohjelma, mutta unohtaa kuitenkin nuorten roolin. Siitäkin huolimatta, että 10–24-vuotiaita on maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin – joissakin maissa jopa kolmannes väestöstä. Voiko kestävää kehitystä ylipäätään saavuttaa ilman, että nuoret tunnustetaan aktiivisiksi toimijoiksi ja otetaan osallisiksi päätöksentekoon?

Nuorten hyvinvointiin panostaminen on oleellista koko maailman tulevaisuuden kannalta. Koulutus ja työmahdollisuudet ovat keskeisiä, mutta samalla nuoret tulee huomioida myös terveyttä ja tasa-arvoa koskevissa tavoitteissa. Laadukas seksuaalikasvatus ja tieto omaan seksuaalisuuteen liittyvistä oikeuksista auttavat nuoria tekemään itselle edullisia valintoja ja kunnioittamaan toisten valintoja. Perhesuunnittelun tavoitteena taas on, että jokaisella on mahdollisuus päättää lastensa lukumäärästä ja syntymien ajoituksesta. Todellisuudessa perhesuunnittelulla on myös paljon laajempia kehitysvaikutuksia mukaan lukien tasapainoinen väestönkehitys.

Maailmassa on edelleen yli 225 miljoonaa naista ja tyttöä, jotka haluaisivat käyttää laadukasta ja luotettavaa ehkäisyä, mutta heillä ei ole siitä tietoa tai päätäntäoikeutta. Ehkäisyn saatavuus voi olla heikkoa tai siihen ei ole varaa. Tämä tarkoittaa vuosittain 74 miljoonaa suunnittelematonta raskautta ja 22 miljoonaa turvatonta aborttia. Monissa maissa lapsiavioliitot lisäävät teiniraskauksien määrää. Vaikka lakien tulisi suojella alaikäisiä avioliitoilta, jopa 39 000 tyttöä naitetaan joka päivä. Nuoren tytön tullessa raskaaksi hänen elämänsä muuttuu. Muutos on harvoin käänne parempaan. Koulunkäynti voi keskeytyä, työmahdollisuudet hävitä ja alttius köyhyyteen, syrjäytymiseen ja riippuvuuteen lisääntyä.

Nuorten määrän kasvaessa maailmanlaajuisesti, seksuaalioikeuksien merkitys korostuu entisestään. Vastaamalla perhesuunnittelun tarpeisiin voisimme vähentää äitiyskuolleisuutta kolmanneksella, pelastaa satojentuhansien vastasyntyneiden hengen ja estää 75 % hiv-tartunnoista. Tähän tähtää myös vuonna 2012 solmittu Bill ja Melinda Gates -säätiön rahoittama perhesuunnittelun kumppanuusohjelma (FP2020). Ohjelman tavoitteena on, että yhä useammalla on mahdollisuus päättää lapsiluvustaan, ja vuoteen 2020 mennessä 120 miljoonaa naista ja tyttöä lisää voi halutessaan käyttää ehkäisyvälineitä. Suomi on sitoutunut globaaliin vastuunkantoon kestävän kehityksen ohjelmassa ja naisten ja tyttöjen oikeudet on asetettu Suomen kehityspolitiikan päätavoitteeksi. Nyt on varmistettava tavoitteiden toimeenpano.

Tavoitteet ovat universaaleja ja koskettavat kaikkia, eivät vain kehittyviä maita. Suomessa järjestöt ja yksittäiset kunnat ovat tehneet arvokasta työtä nuorten seksuaalioikeuksien edistämiseksi. Tästä ovat esimerkkinä Maksuton ehkäisy -kuntalaisaloitteet. Tahtotilaa siis on, mutta Suomen on myös kannettava vastuunsa nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä ja seksuaalioikeuksien toteutumisesta jotta edistämistyö ei jää hajanaiseksi ja alueellisesti eriarvoistavaksi.

Puheissa ja julistuksissa nuoret usein huomioidaan ja heidän muutosvoimansa tunnistetaan. Kestävään kehitykseen vaaditaan kuitenkin muutakin kuin korulauseita. Väestöliitto pitää tärkeänä, että Suomi aidosti osallistaa ja sitouttaa nuoret mukaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon.

Jos todella haluamme luoda kestävää kehitystä, nuorten on annettava vaikuttaa siihen, millaista maailmaa tavoittelemme.

Hilkka Vuorenmaa ja Sanni Isometsä
Kirjoittavat työskentelevät Väestöliiton kansainvälisen kehityksen yksikössä

 

.