Parisuhteen kipinä kadoksissa

Varpaankynnet on lakattu ja uudet bikinit hankittu. Ihanaa päästä vihdoinkin rentoutumaan yhteiselle lomalle puolison kanssa, mietin tyytyväisenä. Kesälomaa on odotettu koko kevät ja lomamatkaa suunniteltu kauan. Matkarahojakin on säästetty pitkään. Kaikki on kunnossa ihanaa yhteistä viikkoa varten, jolta odotamme hyvää ruokaa, lämpöä ja aurinkoa. Matkalla puolisoni sairastui vatsatautiin, lompakkoni varastettiin ja ilma oli kylmä.  Seksiäkin olisi pitänyt ehtiä harrastaa, mutta se jäi muiden haasteiden jalkoihin. Kuulostaako tutulta?  Parisuhteen uudelleen lämmittely ajoittuu usein kesälomaan, johon liittyy paljon paineita molemmilla puolisoilla.

Kesälomalla on usein tarkoitus päästää irti arjen haasteista ja aikatauluista. Moni pariskunta toivoo löytävänsä uudelleen kipinän ja ilon parisuhteeseen ja erityisesti seksiin. Miten se onkin niin vaikeaa, vaikka yhdessäolo on muuten mukavaa.

Syitä on monia. Arjen haasteet vaikuttavat monilla pareilla seksielämän laatuun. Stressaava, vaativa työ saattaa tulla ajatuksiin jo illalla ja sen vuoksi keskittyminen puolison huomioimiseen ja rentouttavaan seksiin voi tuntua mahdottomalta vaatimukselta. Työpäivästä palautuminen saattaa viedä suurimman osan vapaa-ajasta, ja silloin rauhalliseen yhdessäoloon ei jää riittävästi aikaa. Kesäloma ei aina riitä tämän tunneaukon kiinni kuromiseen, mutta auttaa varmasti pienentämään sitä. Arkeen olisikin hyvä varata säännöllisesti pieniä yhteisiä palautumishetkiä omien hetkien lisäksi. Kumppanin jatkuva huomioiminen arjessa vähentää kesälomaan kohdistuvia paineita.

Arjen parisuhderutiinit pitävät yllä tunnesidettä ja luovat turvallisuuden tunnetta. Turvallisuuden tunne auttaa rentoutumaan, ja rentoutuneena on helpompi ajatella nautintoa ja seksiä. Aikuinenkin kaipaa arjessa kumppaninsa hellää katsetta ja kosketusta, joka viestii hyväksyntää ja rakkautta. Arkisten asioiden hoitoon tarvittavien tekstiviestien lomaan voi laittaa tunnekieltä tai käyttää kuvia ja hymiöitä. Joskus hymiöt ja sydämetkin voivat auttaa kertomaan tärkeistä tunteista, joita ei muista kertoa. Kauniiden asioiden kertominen omalle kumppanille on tärkeää. Kesälomalla on hyvää aikaa keskittyä kuuntelemaan kumppanin ajatuksia, kun arjen haasteiden helpottaminen antaa tilaa omille ajatuksille ja tunteille.

Hyviä hellyyshetkiä oman kumppanin kanssa ja rentouttavaa kesää!

Eriikka Sailo

Kirjoittaja on seksuaaliterapeutti, jolla on vastaanotto Väestöliiton Terapiapalveluissa. Ajanvaraus netissä. http://www.vaestoliitonterapia.fi

 

 

Joulupukin terveiset: Lapsille ja vanhemmille aikaa olla yhdessä

joulupukki-vilkuttaa-reessa

Joulupukki toivottaa kaikille perheille oikein hyvää Joulun aikaa.

Olen vuosien ja vuosikymmenten aikana tavannut lukemattoman määrän eri kokoisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia perheitä ja perheenjäseniä, jotka ovat tulleet tervehtimään minua talooni Joulupukin Pajakylässä.

Olen oppinut näiltä vierailta paljon. Usein koen, että opin enimmäkseen lapsilta. Tämä johtuu tietysti siitä, että juttelen enemmän lasten kuin aikuisten kanssa. Mutta lasten ilmeet ja äänensävyt puheessa kertovat paljon siitä miltä heistä tuntuu; ovatko he iloisia, onnellisia tai innoissaan.

Hyvin usein lapset ovat tulleet luokseni toisen vanhemman kanssa. Keskustelussa on käynyt ilmi, että toisella vanhemmalla on työreissu Rovaniemelle ja on päätetty ottaa lapsi/lapset mukaan ja tehdä heille ja toiselle vanhemmalle mukava lomapäivä. Hyvä ajatus.

Kävin Japanissa muutama viikko sitten. Eräs vierailun isännistä oli elintarviketeollisuusalan yritys. Se tuki useita vammaisten työpajoja ja hoito- ja päiväkoteja, joissa minulla oli suuri ilo vierailla. Vierailin myöskin päiväkodissa, joka oli yrityksen pääasiallisen toimitalon vieressä. Se päiväkoti oli yrityksen työntekijöiden lapsille. Erään lapsen isä oli juuri hakemassa lasta hoidosta ja juttelin hänen kanssaan hetken. Isä oli erittäin tyytyväinen, koska lapsen hoitoon tuominen oli niin vaivatonta.

Työn ja perheen yhteensovittaminen ei varmasti ole aina helppoa mutta se on mielestäni asia, jonka eteen kannattaa toimia aktiivisesti. Sen onnistuessa siinä on vain voittajia.  Enemmän aikaa lapsille ja läsnäolon lisääntyminen on henkinen investointi joka kantaa runsasta hedelmää hyvin kauas tulevaisuuteen.

Toivotan kaikille perheille oikein Hyvää Joulun aikaa. Olkoon se täynnä rakkautta ja hyvää ja rauhallista yhdessäoloa.

Rakkain terveisin
Joulupukki

Vanhemmuuden päivä

shutterstock_142845685Vanhemmuus on aurinkoisia aamuherätyksiä,  iltasatuja ja hyvän yön suukkoja.

Vanhemmuus on päiväkotirepun pakkaamisia, kiireisiä aamuruuhkassa suhailuja ja lapsen puhelujen vastaanottamista, kun lapsi lähtee yksin kotoa kouluun.

Vanhemmuus on päivän aikatauluttamista työn tai opintojen ja perheen tasapainottamisessa niin, että ehdit hakemaan lasta päivähoidosta tai iltapäiväkerhosta ja laittamaan lapselle ajoissa ruokaa ennen mahdollista harrastuksiin siirtymisiä.

Vanhemmuus on sitä, että uudet korkkarit jalassa käyt iltapäivällä lapsen kanssa katsastamassa kalastusmajan jossa lapsesi päivällä päiväkotiryhmän kanssa vieraili, kun tietenkin täytyy tietää, missä kohdassa muutama kala tuli onkeen.

Vanhemmuus on sitä, että ehdit paneutua lapsen kanssa alkuräjähdyksen teemaan samalla, kun korjaat isomman lapsesi vaatteita, vaihdat välissä kolmannen lapsesi vaippaa ja otat vastaan itkupotkuraivareita neljänneltä,  kun juuri nyt ei ole mahdollisuutta syödä herkkuja.

Vanhemmuus on sen tiedostamista, onko tänä päivänä in ryhmä hau vai angry birds vai mean girlsit ?

Vanhemmuus on lapsen ja nuoren rakkaussurujen lohduttamista ja kesätöiden hakemisen avustamista.

Vanhemmuus on sitä, että ymmärrät jääneesi jo aikaa sitten jälkeen periscopeista ja snapchateista yms. mutta teet parhaasi, että edes jollain tavalla ymmärrät missä maailmassa lapsesi ja nuoresi elää.

Vanhemmuus on sitä, että laitat myös itsellesi aamulla kellon soimaan, kun lapselle, nuorella tai nuorella aikuisella on tärkeä päivä, jotta varmistat että hän varmasti ehtii aamulla määränpäähänsä.

Vanhemmuus on kahdenkeskistä aikaa lapsen ja nuoren kanssa, mutta myös ajoittain oman ajan ottamista ja ajan antamista mahdolliselle puolisolle, jotta jaksat aina uudestaan iloita vanhemmuuden haasteista.

Vanhemmuus on arkea ja juhlaa, iloa ja surua, epätäydellisyyden ja epävarmuuden sietämistä, lepoa ja toimintaa ja erityisesti arvon antamista jokaiselle tällaiselle ihanalle, tavalliselle ja arvokkaalle vanhemmuuden päivälle  ! 🙂

 

Rakkautta vain, onnea hain?

RakkauttaVainMitä on rakkaus ja kenen kanssa sitä voi kokea? Voiko kokea rakkauden huuma ventovieraan kanssa? Mitä vaaditaan rakkauden tuntemiselle ja onko mahdollista olla tuntematta rakkautta? Ikinä? Niin, ja onni. Onko se kytköksissä tähän kaikkeen? Kulkeeko onni ja rakkaus käsi kädessä?

Tutkimusten mukaan rakkaus ja sosiaaliset suhteet edistävät terveyttä. Pienet hetket ovat merkityksellisiä, niin kuin laulussa lauletaan ”pienistä hetkistä kokoan sen, ihmisen elämän onnellisen”. Rakkauden pieniä hetkiä voit kokea missä vain, kenen tahansa kanssa. Edellytyksenä on hyvä ja turvallinen olo turvallisessa seurassa. Rakkauden tunne saattaa tulla siinä hetkessä.

Se tunne. Kokonaisvaltainen hyvän olon tunne. Helpotus ja rentoutus. Lämmin olo. Hyvän mielen tunne. Laulu jatkuu ”surut kun syrjään siirrän, niin nousta voin onnen taivaisiin”. Se pieni hetki riittää.

Kyllä rakkaus ja onni kulkevat käsi kädessä, mutta on myös muistettava, että elämään kuuluu surua, eikä se estä rakkauden kokemista. Myötätunto on yksi rakkauden muoto.

Muistakaa siis hyvät ihmiset pysähtyä välillä tuntemaan. Antakaa rakkaudentunteelle tilaa. Pyrkikää jakamaan hyvää oloanne, onneanne ja rakkauttanne. Osoittakaa myös myötätuntoa. Näiden pienien hetkien avulla jaksamme arjessa, olemme terveempiä, voimme paremmin ja elämme pidempään. Rakkautta vain.