Uusperheeksi ulkopuolisuuden kivun kautta

Uusperheet ovat lisääntyneet Suomessa koko ajan 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2014 niitä oli jo yli 50 000. Kaikista alle täysi-ikäisistä lapsista jopa 10 prosenttia elää uusperheessä. Uusperheet voivat olla hyvin erilaisia. Osassa niistä on vain toisen vanhemman biologisia lapsia ja osassa molempien. Lisäksi perheeseen voi kuulua myös uusparin yhteisiä lapsia. Lapset saattavat asua koko ajan perheessä tai sitten he käyvät vain viikonloppuisin.

Kaikkia suomalaisia perheitä yhdistää kasvaminen perheeksi. Kasvun vaiheet vain poikkeavat toisistaan riippuen siitä millainen perhe on kyseessä. Ydinperheessä vanhemmilla on ensin rakastumisen kahdenkeskinen vaihe, jossain kohtaa tulevat lapset ja pikkuhiljaa muodostuu perhe. Uusperheessä ei ole kahdenkeskistä vaihetta vaan lapset ovat heti osana perhettä. Bonusäiti tai isä muodostaa suhdetta lapsiin samaan aikaan kun aikuisten rakkaussuhde kehittyy ja syvenee. Myös lapset ottavat vastaan uuden tulokkaan, joka vie vanhemman huomiota. Tilanne nostaa herkästi esille mustasukkaisuuden tai ulkopuolisuuden tunteita. Kaikilla ihmisillä on toive olla jollekin kaikkein tärkein tässä maailmassa. Tärkeissä ja kiintymyksellisissä suhteissa kysymmekin toiselta, olenko sinulle ykkönen? Uusperheissä kokemus saattaa olla se, että kysymykseen vastataan, että et ole ykkönen, mutta olet hyvä kakkonen.

Ulkopuolisuus on ihmiselle kivulias kokemus. Kaikki ihmiset ovat kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta jossain kohtaa elämäänsä. On kuitenkin niin, että jotkut altistuvat tuolle tunteelle elämänsä aikana useammin ja kipeämmin kuin toiset. Uusperheen arki nostaa pintaan kaikki aiemmat osattomuuden kokemukset. Monet tunteet voivat olla niin voimakkaita, että ne tuottavat kokijalleen häpeää. Niitä yritetään siksi usein tukahduttaa tai peitellä. Uusperhe joutuukin kasvamaan yhtenäiseksi perheenjäsenten ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteiden läpi. Siksi kasvavan uusperheen pinnan alla usein kuohuu. Perheen kasvun kannalta on tärkeää, että kaikkien kokemukset, myös vaikeimmat tunteen, tulevat huomatuksi. Ymmärretyksi tuleminen luo kiintymystä ja rakentaa siltaa uusien perheenjäsenten välille.

Olen ollut havaitsevinani, että julkisuudessa esitellään yleensä valmista uusperhettä, ei keskeneräistä. Siitä saattaa syntyä mielikuva, että uusperheen tulisi olla heti valmis. Kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia ja ihmissuhteet ovat ristiriidattomia. Vaikeiden tunteiden olemassa olon puute herättää ajatuksia siitä, että onko noissa kasvukivuissa ja kuohunnassa jotain niin väärää, että sen esille tuominen on häpeällistä. Kuka aikuinen kehtaa sanoa ääneen, että tuntee mustasukkaisuutta lasta kohtaan tai, että ei kestä ajatusta puolison entisestä elämästä.

Uusperheellisiä usein hyödyttää tieto siitä, että perheeksi kasvaminen on prosessi, joka ei aina ole helppo. Joidenkin tutkimusten mukaan tuo prosessi voi viedä jopa seitsemän vuotta. Valoa kuitenkin häämöttää tunnelin päässä. Kuohunnan jälkeen on mahdollista löytää itsensä perheestä, jossa kaikilla on oma paikkansa. Voi olla, että ihan kaikki odotukset ”ydinperheestä” eivät täyty, mutta jonkinlainen sisäinen rauha tai kompromissi löytyy. Perhe tuntuu omalta.

  • Tutkimustietoa
  • Malinen, Vuokko ja Larkela, Pekka (2011): Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto.

Tänään vietetään Kansainvälistä uusperheiden päivää. Iloa päivään!

 

Karaisemalla kasvatettu

shutterstock_102593036Pieni poika seisoo liian suurissa luistimissa jäämäen laella ja katsoo epävarmana alaspäin. Mäen alla pojan isä huutaa, että tule nyt vain alas sieltä. Isot kyyneleet tekevät pojan silmistä kiiltävät. Hän näyttää harkitsevalta. Katsoo mäkeä ja isäänsä, sitten taas mäkeä. Isän ilmeestä näkee, että hän ei hyväksyisi luovuttamista. Poika liukuu mäen alas jalat vispaten. Ei kaadu, mutta se ei ole kaukana. Pojan kasvoilta voi nähdä helpotuksen, kun hän töpöttelee luistimillaan radan reunaan. Isä vaikuttaa tyytyväiseltä itseensä.

Tilanteesta voisi ajatella, että poika voitti itsensä. Että hän meni omaa pelkoaan päin ja oppi itseluottamusta. Toisaalta siitä voisi ajatella, että poika pakotti itsensä, koska pelkäsi menettävänsä isän kiintymyksen. Oliko tilanne tällöin voitto vai häviö?

Lapsi pyrkii olemaan vanhemmalleen mieliksi. Hän ymmärtää, että oma selviytyminen on kiinni läheisistä aikuisista. Yhteys vanhempaan yritetään varmistaa niillä keinoin, jotka ovat aikaisemmin osoittautuneet toimiviksi. Jos vanhempi huomaa lapsen silloin, kun tämä on reipas. Yrittää lapsi olla kaikin tavoin juuri sitä. Karaisemisesta tuleekin helposti tulkinta, että siinä pyritään eroon jostakin. Siinä ikään kuin ”piiskataan” jotain pois lapsesta. Lapselle opetetaan, että joku osa itsestä tulisi saada ulkoistettua ja hävitettyä.

Tarvitsevuuden, pelon ja hädän peittelemisessä on Suomessa pitkät juuret. Kylmä ja karu maa on suosinut niitä, jotka menevät rohkeasti eteenpäin. Ravinnon puutteessa heiveröisimmät ovat menehtyneet. Tässä ympäristössä vanhemmat ovat varmasti kokeneet, että lapsille pitää opettaa selviytymistä. Havaitsin tämän seuratessani yhtä jo iäkkäämpää isovanhempaa ryömivän vauvan kanssa. Vauva yritti takertua havittelemaansa leluun, mutta isovanhempi siirsi aina lelua hieman eteenpäin. Jo näin pienelle ihmiselle tuli opettaa, että saadakseen haluamansa pitää tehdä kovasti töitä.

Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että yleinen kasvatusilmapiiri Suomessa on jäänyt lapsen itsenäisyyttä ja pärjäävyyttä korostavaksi, ikään kuin Siperia opettaa -ajatuksella. Mitä Siperia oikeastaan opettaa? Se opettaa, että maailma on paikka, jossa pitää ajatella omaa selviytymistä. Että pelolle tai hädälle ei saa antaa tilaa. Ne tulee piilottaa itseltä ja muilta. Maailma on niiden, jotka onnistuvat esittämään vahvaa. Tällaisessa maailmassa ei ole tilaa ymmärrykselle tai sallivuudelle.

Jotkut kritisoivat, että nykyiset vanhemmat pehmittävät lapsen polkua liiaksi. Että lapsista kasvaa vielä suurempaa pullamössöä kuin 70- tai 80 -luvulla syntyneistä. On kuitenkin eri asia huomioida lapsen kokemukset ja tunteet, kuin suojata lasta elämältä. Lapsen pitää saada harjoitella ja kokeilla, mutta lapselle sopivaan tahtiin. Kun tunteet kasvavat liian voimakkaiksi, lapsi ei opi. Tai lapsi oppii, mutta vain olemaan kuuntelematta itseään.

Viherkasvien hoito-oppaassa todetaan, että taimet, jotka ovat kasvaneet riittävän vahvoiksi, voidaan viedä ulos kasvamaan. Karaisu on kuitenkin tehtävä vähitellen. Silloin kun taimilla on menossa nopean kehityksen aika, liian nopea lämpötilan lasku aiheuttaisi kasvun pysähdyksen. On myös huomioitava, että mitä huonompiin olosuhteisiin taimet joutuvat, sitä alhaisimmissa lämpötiloissa niitä on karaistava.

Siedättäminen vaikeisiin tilanteisiin ja tunteisiin pitäisi tapahtua pikkuhiljaa. Kuten viherkasvin, myös lapsen olemusta tulisi tarkkailla ja huomioida, jos karaisemisessa edetään liian nopeasti. Lisäksi pelkoa ei tulisi kohdata yksin, vaan yhdessä toisen ihmisen kanssa. Vähitellen pelko kutistuu pienemmäksi ja kädestä pitävä vanhempi hyväksi sisäiseksi kanssakulkijaksi.

 

Muutos

shutterstock_202507969Elämä aina yllättää. Kaikki ei menekään kuten olin käsikirjoituksessani suunnitellut. Enkö voikaan hallita ja suunnitella kaikkea, enkö voikaan aina etukäteen varautua elämän mukanaan tuomiin yllätyksiin?

Muutos ja elämän mukanaan tuoma yllätys voi olla positiviinen tai negatiivinen lähtökohdaltaan. Ja muutos tuo hyvää, sanotaan. Mutta osaanko, uskallanko luottaa muutokseen? Muutos nimittäin tekee aina kipeää. Jollain tavalla. Ei ole helppoa hypätä uuteen ja tuntemattomaan, vaikka tiedossa olisikin jotain hyvää ja itseä kiinnostavaa. Entä silloin, kun yllättävä muutos on negatiivinen asia sinulle itsellesi? Hämmentävä tai jopa pelottava? Kuinka voit millään tapaa tällöin suuntautua muutokseen tai hyväksyä sitä osaksi elämääsi?

Mielemme terveydelle on tärkeää, että voimme joskus laajentaa näkökulmiamme edes hitusen, out of the box. Elämässä kaikki asiat eivät aina ole päivänselviä, oikeita tai vääriä, mustia tai valkoisia. Tällaisiakin asioita toki on, ja se on hyvä. Tiedetään milloin on hyvä käydä nukkumaan, että jaksetaan toimia työelämässä ja leikkiä päiväkodissa. Tiedetään mitä on järkevää syödä, tai miten pukeutua pakkasella, jotta emme palellu. Mutta ihmisyys jättää myös tilaa suurelle määrälle harmaita alueita. Kysymyksiä siitä, milloin on hyvä kuunnella järkeään ja milloin sydäntään. Kysymyksiä siitä, milloin on tärkeä vaan asettua olemaan ja milloin toimimaan. Kysymyksiä siitä, millainen on minuuteni juuri nyt ja millainen se oli mahdollisesti eilen tai vuosi sitten.

Uskallanko siis hyväksyä myös muutoksen elämässäni? Harmauden sävyt, ilon ja surun rajapinnat ja elämän kurjatkin asiat osaksi elämää ja ihmisyyttä siten, että tätä kautta kenties elämän valopilkut saavat vielä enemmän tilaa loistaa? Sillä elämä on. Ainaista muutosta.

Millaisen sadun sinä haluaisit kuulla?

shutterstock_34475332Kun olin pieni, isälläni oli tapana lukea minulle Rudolf Koivun satuja. Isäni oli erityisen mieltynyt satuun, jossa yltäkylläisyyteen rakastunut kuningas yhtenä päivänä kyllästyy herkkuihinsa. Hän lähtee maailmalle ja lopulta päätyy nälkäisenä ja väsyneenä tavallisen talonpojan luo joka tarjoaa hänelle silakoita. Tarina päättyy siihen, että kuningas ymmärtää yksinkertaisen ruuan ja elämän arvon. Isäni yritti tarinalla opettaa minulle jotakin maailmasta. Minua ei kuitenkaan kiinnostanut oppia. Minä nimittäin halusin lukea aina vain sen tarinan, jossa prinssi tapaa kohtalokkaan ja kauniin prinsessan ja hänen sydämessään alkaa kuikertaa ja kaikertaa.

Jo hyvin pienestä tytöillä alkaa elää fantasia siitä, että he omalla kauneudellaan hurmaavat prinssin. Tämä on usein myös tytöille suunnattujen satujen keskeinen teema. Yleensä tyttö kärsii ja sinnittelee ja lopulta selviää kurjasta elämästään, kun urhoollinen prinssi pelastaa tytön turvalliseen kainaloonsa. Sen pituinen se. Kliimaksi on saavutettu, prinssi on löydetty.

Poikien saduissa nuoret miehet joutuvat yleensä selviämään jostain vaikeasta tehtävästä, jossa he osoittavat kelpoisuutensa ja rohkeutensa. Tämä voi olla lohikäärmeen tappaminen tai vaikkapa kylän pelastaminen tuholta. Yleensä palkinnoksi tulee kaunis puoliso, mutta ei aina. Satu voi hyvinkin loppua uroteon jälkeen, kun nuorta miestä juhlitaan yhteisön voimin.

Näitä tarinoita on luettu pienille tytöille ja pojille satoja ja tuhansia vuosia. Joku voisi ajatella, että sadut tulevat siitä, mitä lapset haluavat kuulla. Usein sadut ovat kuitenkin aikuisten kirjoittamia. Satuihin lisätään opetuksia ja niiden toivotaan ohjaavan pieniä tyttöjä ja poikia oikeaan suuntaan. Maailma oli pitkään sellainen, että tytöiltä odotettiin hyvää naimakauppaa ja poikien odotettiin omalla toiminnallaan tuovan vanhemmilleen menestystä ja arvostusta.

Vaikka monelta osin on menty eteenpäin, normit ja odotukset ovat yhä vahvoja. Yhteiskunnassa odotetaan, että prinssit ja prinsessat löytävät toisensa, hankkivat asuntolainan ja lisääntyvät. Maailma kulkee kuitenkin suuntaan, jossa on yhä enemmän yhden ihmisen talouksia, yhä enemmän niitä tarinoita, joissa prinsessa ei löydä prinssiä tai toisin päin. Prinssit eivät surmaa lohikäärmettä, eivät ehkä pääse kiinni opiskeluun ja ovat kaukana kyläyhteisön sankaruudesta.

Koettu epäonnistuminen piinaa monia ihmisiä tässä yhteiskunnassa. Kuinka paljon onnellisempia olisimme, jos meillä ei olisi noita odotuksia tai normeja. Tietyssä iässä pitäisi olla puoliso, lapset tai hyvä ura, jos ei ole, niin rikkoo yhteiskunnan normeja. Tämä taas aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta ja koettua yksinäisyyttä. On luonnollista kaivata rinnalleen prinssiä joka ihailisi ja rakastaisi, mutta jos satu ei ota tällaista käännettä, tulisi voida kokea, että oma elämä on siitä huolimatta merkityksellinen ja hedelmällinen.

Voisiko pienelle tytölle lukea tarinaa, jossa kohtalokas prinsessa löytää oman itsensä rakastettavana, säilyttää uteliaisuutensa ja nauttii elämästä? Tai pienelle pojalle, että tämän ei tarvitse tappaa lohikäärmettä ollakseen rohkea, riittää kun uskaltaa ajatella itse ja tehdä sen minkä kokee oikeaksi. Nykysadussa tärkein kohta, tuo kliimaksi, voisi olla siinä, kun pystyy hyväksymään itsensä ja toiset sellaisena kuin he ovat. Prinsessa ja prinssi pystyvät elämään osana yhteisöä, nauttia itsestään ja toisista ja rakastaa.

Sinulla on oikeus

shutterstock_232844662Hei lapsi ja nuori!

Sinulla on oikeus siihen, että

..sinusta huolehditaan, saat lämpöä ja ravintoa itsellesi

…sinulla on ympärilläsi hoivaavia ja turvallisia läheisiä aikuisia, jotka sinua kasvattavat ja tukevat

.. voit ilmaista omat mielipiteesi kaikissa itseäsi koskevissa asioissa ja ne on otettava huomioon ikäsi ja kehitystasosi mukaisesti

..tulet nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi, siihen että mielipidettäsi kysytään, tarpeisiisi vastataan ja niitä arvostetaan jokapäiväisessä arjessa

..saat kunnioittavaa kohtelua osaksesi, kehoasi ja kehosi rajoja ei loukata millään tavalla fyysisesti tai seksuaalisesti ja sinua ei nöyryytetä ja alisteta tunnetasolla

.. voit kiukutella 2-vuotiaana ja haastaa läheisiä aikuisia 13-vuotiaana, sillä sinulla on oikeus kokeilla rajojasi, tehdä irtiottoa aikuisista ja tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi tästäkin huolimatta omana itsenäsi

..lähellä olevat aikuiset osaavat ohjata sinua rakentavasti, sillä heidän vastuullaan on suojella ja kasvattaa sinua

.. saat koulutusta ja sivistystä itsellesi

..voit pohtia ja tutkia rauhassa oletko tyttö vai poika vai jotain siltä väliltä

.. voit ystävystyä monenlaisten lasten kanssa

…kun olet siihen itse valmis, ja asia on sinulle ajankohtainen ja ikäisellesi lain mukaankin oikea, voit päättää itsenäisesti kenen kanssa haluat mahdollisesti alkaa seurustelemaan tai solmia pysyvän suhteen vai haluatko kenenkään kanssa

…olet vapaa syrjinnästä ja kiusaamisesta minkään asian suhteen (etninen tausta, uskonto, ulkonäkö, seksuaalinen suuntaus, perhetilanne ym.)

.. voit kysyä, ihmetellä, purnata ja haastaa maailmaa pohtimaan asioita laajemmalti

..saat itsellesi apua ja tukea elämän vaikeissa hetkissä ja esimerkiksi perheen kriisitilanteissa ilman, että joudut läheisten aikuisten terapeutiksi ja huolten kantajaksi

.. saat kokea voimattomuutta, osaamattomuutta ja pienuutta..

Sillä sinulla on oikeus olla lapsi ja nuori. Olet valmis ja oikeanlainen juuri sen ikäisenä ja siinä kehitysvaiheessa kuin juuri nyt olet ja sinua koskevat yhtäläiset ihmisoikeudet kuin ketä tahansa muutakin. Me aikuiset olemme täällä auttaaksemme ja tukeaksemme kasvuasi kohti eheää aikuisuutta.

Ihanaa lapsen oikeuksien päivää kaikille lapsille ja nuorille!

Älä jätä äitiä yksin!

shutterstock_59907739Esikoiseni syntyi keskosena ja pääsi kotiin vasta parin viikon kuluttua synnytyksestä. Pian kotiuduttuamme puolisoni joutui lähtemään parin päivän työmatkalle. Oli tammikuu ja kova pakkanen, joten en voinut viedä vauvaa ulos lainkaan. Pieni esikoiseni nukkui paljon, joten minulla oli kyllä omaa aikaa. En vain omassa suuressa epävarmuudessani osannut siitä nauttia. Tunsin itseni aika yksinäiseksi ja turvattomaksi. Onneksi toisena päivänä ystäväni tuli työmatkallaan käymään meitä tervehtimässä. Muistan vieläkin, yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen, sen helpotuksen ja ilon tunteen, kun sain jutella ystäväni kanssa kasvotusten.

Kotona olevien äitien yksinäisyys on noussut viime aikoina usein pinnalle mediassa. Niissä mietitään keinoja ja kanavia, miten yksinäiset äidit löytäisivät toisensa. Äitien yksinäisyys ei ole uusi ilmiö. Se tuli esiin jo vuonna 2008 Väestöliiton tekemässä tutkimuksessa, jossa selvitettiin äitiyden vaikeita ja kiellettyjä tunteita. Silloinkin kotona lastaan hoitavat äidit puhuivat yksinäisyydestä. Parisuhde ei helpota tilannetta, jos puoliso on töissä pitkät päivät ja poissa arjen pitkinä tunteina. Parisuhde voi olla myös koetuksella lapsen syntymän jälkeen. Henkinen ja tunnetason yhteys saattaa olla kadoksissa, eivätkä kumppanit aina osaa olla toistensa tukena vaikeuksissa.

Haluaisin tässä kohtaa haastaa meidät kaikki, sinut ja minut, katsomaan ympärillemme. Onko tuttavapiirissäsi kotona vauvaa hoitava vanhempi? Voisitko sinä soittaa hänelle ja kysyä, mitä hänelle kuuluu? Tai voisiko käydä pyytämässä päiväkävelylle? Kuuluuko sinun rappukäytävässäsi vauvan itkua? Näetkö nuoren äidin työntelemässä rattaitaan? Onko mahdollista, että sinä hänet kohdatessasi sanoisit jotakin? Kysyisit jotakin? Kokemuksesta tiedän, että joskus ystävällinen hymy ja muutama sana ventovieraaltakin voi olla merkityksellinen. Eihän jätetä äitejä yksin!

Kristiina Janhunen & Minna Oulasmaa (toim.) Äidin kielletyt tunteet. 2008. Väestöliitto

Elämänmittainen unelma

raisa-ja-susse

Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Olemme kaksi aikuista naista, ja tehneet yhdessä töitä kolmekymmentä vuotta. Kun kummankin kuuskymppiset lähestyivät, mietimme mitä me haluamme oikeasti. Meille arvoista suurin on se, että lapsillamme ja lastenlapsillamme olisivat asiat paremmin kuin meillä. Että voimme turvata myönteistä kehitystä yhteiskunnassa niin, että tulevilla lapsilla kaikki olisi vieläkin paremmin.

Innostuksenamme on ollut seksuaaliterveys terveydenhuollossa, tutkimuksena ja rinnalla eläen, syrjäytyneitä ja vammaisia erityisesti kannatellen. Lapsia ja nuoria, joiden herkkyys ja haavoittuvuus ovat koskettaneet syvästi. Niin helposti lapsen ajatukseksi iskostuu ”olen huono”. Se ajatus on myrkyllinen. Ja samalla, niin paljon voi tehdä se, jolla on aikaa pysähtyä, uskoa ja olla rinnalla.

Se, missä edelleen on puutetta, on pienten lasten seksuaalisuuden tuki ja suoja. Jos lapset ovat aarteemme, puhumme lapsista arvostavasti. Ymmärretäänkö kehittyvien aivojen erityisyys ja suojataanko sitä? Vai vaaditaanko lapsilta ja nuorilta samaa sietokykyä kuin aikuisilta?

Lapsen seksuaalisuus on toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien asia. Lapsi on luonnostaan onnellinen kehossaan, ja erityisen onnellinen, kun saa käyttää ja näyttää, tuntea ja tutkia sekä löytää ja oppia kehostaan. Toivomme, kuten lapset itse, että pienen lapsen seksuaalisuus opitaan näkemään luontevana ja normaalina osana kasvua ja kehitystä, ja erilaisena kuin nuorten ja aikuisten seksuaalisuus. Lasten seksuaalikasvatuksessa painopiste on kehon kokemisessa. Lapsuuden seksuaalisuuden portailla vahvistuvat kehoitsetunto ja lapsen ilo, onni ja oikeus omaan kehoonsa. Lapsella on oikeus ihmetellä ja kysyä. Lapsella on oikeus olla tietämätön ja saada itselle tärkeää tietoa. Lapsella on oikeus olla turvassa.

Filosofi Jari Ehrnrooth tiivistää upeasti yhdennentoista käskynsä: Kunnioita ja rakasta lapsiasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi, kuin sinun on suotu koskaan tulla. Niin herkässä on lapsen ja nuoren omanarvontunto ja niin tärkeä rinnalla kulkijan viesti: Sinun ei tarvitse pärjätä yksin, olen tässä, sinua varten.

turvataidot-ja-lapsen-keho-painoPienten lasten seksuaalikasvatus on herkkä ja arka aihe, jossa jokaisen euron eteen on kikkailtava. Halusimme tehdä jotakin kaunista ja tärkeää. Kesäkuussa pidimme aurinkoisen, iloisen ja musiikillisen yhteisen syntymäpäiväjuhlan, jonka lahjarahoilla taitettiin ja painettiin viisituhatta ihanaa, oranssia lasten turvataitojulistetta jaettaviksi päivähoitoon ja alakouluille. Julisteet kertovat lapselle omasta, arvokkaasta kehosta, oikeudesta sanoa ei ja saada apua.

Tulosta juliste itsellesi.

Raisa Cacciatore, lastenpsykiatri
Susse Ingman-Friberg, kätilö (YAMK)

Lahjoitukset lasten seksuaalikasvatukselle onnistuvat lahjoitustilillä FI63 1745 3000 0979 58 Kirjoita viestikenttään viitetieto: LASEKE

Isovanhempi – toivon lähettiläs

shutterstock_230778754”Mä en haluu täyttää 5 -vuotta!” sanoi apea pikkupoika synttäreiden kynnyksellä. Kun isovanhemmat ihmettelivät purkausta, selvisivät taustalla olevat lapsen pelot: ”Aikuisilla on aina kauhee kiire ja ne näyttää niin väsyneiltä. Niillä ei oo aikaa leikkiä tai tehdä mitään kivaa mun kanssa. Mä en haluu kasvaa aikuiseks.”

Mihin meiltä aikuisilta häviää ilo, läsnäolo ja maltti pysähtyä lapselle tärkeiden asioiden äärelle? Mikä etäännyttää ilosta ja uuvuttaa meidät? Pahimmillaan vakavasti väsynyt vanhempi voi ajautua kierteeseen, jossa tuntee olevansa yksin vastuussa kaikesta.

”Menin lasten kanssa mummolaan ja hain takakonttiin puupöydän. Kun suljin ovea kuului valtavan kova ääni ja koko takaikkuna hajosi. Lyyhistyin maahan itkemään varmaankin kymmeneksi minuutiksi. Silloin tunnustin äidilleni, että en jaksa tätä enää yhtäkään päivää.” toteaa Hanna Lehtonen kirjassaan Väsynyt äiti.

Ääritilanteissa vanhemman mielen voi vallata tunne, että edes luotettavien isovanhempien tukeen ei voi turvata, vaan kaikesta on selvittävä yksin. Joskus väsynyt vanhempi pystyy ottamaan tarjottua apua vastaan vasta kun kulissit romahtavat. Tilanne on paradoksaalinen, koska erityisesti äidit kokisivat huolien ja pelkojensa vähenevän yhteisöllisemmässä kasvatusvastuussa. Tämä ilmeni Vanhempien pelkoja peilaavassa tuoreessa Marja Hintikka Liven teettämässä tutkimusraportissa.

Miten avun pyytämisen kynnystä voisi madaltaa? Olisiko meidän aikuisten jo aika murtaa yksinpärjäämisen myytti? Riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös virheiden tekeminen ja myötätunto itseä kohtaan. Näin lapsikin saa armollisemman kuvan aikuisuudesta.

Lapsi kasvaa ja kehittyy riittävän hyvässä vanhemmuudessa, jossa on läsnä jaksavia ja hänestä iloitsevia aikuisia. Isovanhempi voi helpottaa aikuisen lapsensa vastuuta olemalla luotettava ja turvallinen lisäaikuinen, jolle kehtaa kertoa ajoissa väsymyksestä tai avuntarpeesta.

Mitä me isovanhemmat voisimme välittää lapsenlapselle aikuisuuden mukavista puolista? Voisimme puhua vähemmän ja kuunnella enemmän ja antaa aikaa lapsen puheelle ja ilolle. Antaa lapsen kavuta syliimme tankkaamaan hyvää läheisyyttä kirjan lukemisen tai valokuvien katsomisen lomassa. Voimme kertoa isoista tärkeistä asioista, jotka antavat aikuisen elämälle voimaa. Hyväksyvästä ja rohkaisevasta katseestamme välittyisi lapselle, että me aikuisetkin voimme olla rauhassa itsemme kanssa –  ja on ihan kivaa täyttää viisi vuotta.

18.10.2016 avataan IsoV-Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille osoitteessa  www.vaestoliitto.fi/isovanhemmuus

Käy tutustumassa!

******************************

Hyvää Isovanhempien päivää kaikille isovanhemmille!

Millaiset ”kehykset” maailmaan haluat antaa lapsellesi?

shutterstock_119184907Kävelin päiväkodin pihan ohitse ja näin pojan juoksevan äitiään vastaan näyttäen innoissaan jotakin, jota kantoi käsissään. Katsoin poikaa odottavaan äitiin, joka näytti vihamieliseltä ja ilmeettömältä. Äidin kasvoilta oli vaikea lukea minkäänlaista jälleennäkemisen iloa. Kun poika näki äidin, hän pysähtyi, jähmettyi ja ilme muuttui vakavaksi. Tämän jälkeen poika käänsi katseensa maahan ja lähti laahustamaan äidin suuntaan. Kun poika saavutti äidin, äiti alkoi läksyttää poikaa siitä, että tämä oli ottanut mukaansa päiväkodin omaisuutta. Hiljaa poika meni takaisin pihalle, palautti lelun ja käveli äidin viereen.

Seuratessani kyseistä tapahtumaa mieleni teki mieli huutaa äidille ”etkö sinä ymmärrä, poika halusi näyttää lelua sinulle! Eikö mikään sinussa liikahtanut pojan riemussa?” En meinannut päästä yli tuosta näystä, pojan kasvoilla viipyilleestä yksinäisyyden ja häpeän tunteesta. Äidin ilmeettömät kasvot palasivat vielä illalla mieleeni. Pyöriskelin ja ajattelin, että miten olisin voinut ilmaista pojalle, että vika ei ollut hänessä. Minä olisin mielelläni katsonut mitä hänellä siellä kädessä oli.

Mietin äitiä ja äidin ilmeettömyyttä, vihamielisyyttä. Millaiset kasvot tämä äiti on kohdannut omassa lapsuudessaan? Miten kukaan voi niittää sieltä, mihin ei ole koskaan kylvetty?

Tapahtumaketju jätti minut pohtimaan, mitä ihmisen sisälle rakentuu samanlaisina toistuvien kohtaamisten kautta. Kaikki vanhemmat väsyvät joskus, ihmissuhteisiin kuuluu aina myös pettymyksiä, mutta mitä jos kokemusten varasto täyttyy toisen ilmeettömyydestä, ohituksista, vihamielisyydestä ja väheksynnästä.

Jotta pärjäisimme maailmassa, joudumme luomaan yleisiä käsityksiä siitä, miten se toimii. Jos poltamme käden liedellä, niin opimme jo yhdestä kerrasta, että ei kannata törkätä sormiaan hellaan. Miten sitten ihmissuhteissa? Myös niissä me pyrimme oman historiamme kautta luomaan käsitystä siitä, miten toiset ihmiset käyttäytyvät ja millä tavalla meidän kannattaa olla suhteessa heihin. Luomme myös mielikuvan siitä mikä oma arvomme on suhteessa muihin.

Käsitykset ja uskomukset itsestä ja toisista syntyvät tunteiden kautta. Ne eivät ole tietoisen aktiivisen ajattelun tulosta, vaan toistuvien tapahtumien ja niiden herättämien tunnetilojen yhdistelmä. Turvallinen ja hyväksyvä suhde vanhempaan luo lapselle uskon itseen ja toisiin. Lapsi, joka jää vaille hyväksyvää katsetta ja emotionaalista tukea, näkee maailman hylkäävänä ja itsensä arvottomana.

Lapsuudessa muodostuneet ”kehykset” maailmalle ja itselle jatkavat elämäänsä aikuisuudessa. Kielteiset kehykset voivat näkyä siinä, että on vaikea uskoa toisten kauniita sanoja, vaikea uskoa omaa arvoa tai vaikea uskoa omaan mahdollisuuteen saavuttaa asioita. Se pistää ajattelemaan, että mikä merkitys voi olla lämpimällä katseella ja pienellä määrällä uteliaisuutta. Siihen me ehkä pinnistäen pystymme.

Dopson, K. & Dozois, D. (2011) Risk factors in depression. Luku: Mechanisms related to the development of core beliefs ( s. 133-135). Academic Presss.

Lapsi oppii enemmän ilosta kuin pelosta

shutterstock_83552767Moni vanhempi uskoo edelleen kurituksen voimaan lasten kasvatuksessa. Uskomuksensa mukaan aikuinen luulee kasvattavansa lapsesta tai nuoresta hyvin käyttäytyvää, reipasta, rohkeaa ihmistä.

Tutkimusten mukaan kurittamalla ei kuitenkaan ole lainkaan hyödyllisiä vaikutuksia. Sen sijaan sillä on yhteys lukuisiin haitallisiin asioihin.

Kehityspsykologi, prof. Elizabeth Gershoff on arvioinut eri tutkimuksien tuloksia kurituksen vaikutuksista. Kuritus aiheuttaa aggressiota, epäsosiaalista käytöstä, käytös- ja mielenterveyshäiriöitä, kielteistä lapsi-vanhempi-suhdetta, heikentynyttä kognitiivista kyvykkyyttä ja heikkoa itsetuntoa. Lapsena koettu kuritus liittyy vielä aikuisuudessa lisääntyneeseen epäsosiaaliseen käytökseen, mielenterveysongelmiin ja hyväksyvään asenteeseen kuritusväkivaltaa kohtaan (2016, J Family Relations).

Lapsi tietää, että hän on pieni ja täysin riippuvainen perheestään. Hän etsii ja testaa jatkuvasti strategioita selvitä perheessään parhaalla mahdollisella tavalla. Pieni lapsi vaistoaa, että jos hän joutuu perheestään syrjään, hänellä ei ole tulevaisuutta. Siksi lapsi keskittyy pitämään yllä suhdettaan aikuisiin kaikin mahdollisin tavoin.

Lapsi ei kuvittele, että hänellä olisi valta ymmärtää tai muuttaa perhettään. Lapsi keskittyy muuttamaan ja muokkaamaan omaa itseään koko ajan, jotta hän pysyisi mukana parhaalla mahdollisella tavalla juuri tässä perheessä, jossa hän kasvaa.

Kaikissa tilanteissa lapsi toimii omasta näkökulmastaan loogisesti, toteuttaen tarvetta olla tärkeä ja tarpeellinen tälle perheelle. Lapsella on vain lapsellisia keinoja oivaltaa, mitä eri tilanteissa kannattaisi tehdä.

Lapsen toimintamalli perheessä voi olla häirikön rooli. Hän haluaa tulla näkyväksi tekemällä vääriä tekoja ja saada huomiota edes häsläämällä vääriä asioita. Sekin on lapsen keino yrittää rakentaa siltaa aikuisiin. Se on yritys löytää hyvinvointia rakentava yhteys vanhemman kanssa. Se voi olla epätoivoinen keino olla olemassa, tulla huomatuksi, osana perhettä.

Tämän vuoksi aikuisten tulisi ahkerammin muuttaa omaa käytöstään, jos lapsi oireilee. Rankaisut muuttuvat helposti vain rajumpaan suuntaan, koska ne eivät auta lasta. Jos aikuisilla ei ole kapasiteettia, energiaa ja oivallusta nähdä lapsen tarpeita, heidän kannattaa hakea apua ja neuvoja. Aikuisen toimiessa väärin lapsi joutuu muokkaamaan itseään ja se tapahtuu helposti epäsuotuisaan suuntaan. Näin psyykkiset ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Aikuinen, katsoessaan sinua peläten tai luottaen, lapsesi muuttaa itseään.

******************************************

Tukkapöllystä ja sättimisestä kannustavaan kasvatukseen
#Kasvatuspuntari – kampanja kutsuu vanhemmat puntaroimaan omia kasvatustapojaan

Kannustavan kasvatuksen kampanja

Lapsi- ja perhejärjestöt lohduttavat, ettei haastavissakaan tilanteissa tarvitse turvautua väkivaltaan vaan vaihtoehtoisia tapoja on tarjolla.  Kannustavia kasvatuskeinoja, tukea ja tietoa on koottu yhteen #Kasvatuspuntari – kampanjan kotisivulle: www.kasvatuspuntari.fi

Väestöliiton verkkopalveluissa, Perheaikaa.fi ja vaestoliitto.fi/vanhemmuus sekä Ensi- ja turvakotien liiton Nettiturvakodin chatissa 29.8–9.9. on mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa kasvatuskysymyksistä.

#Kasvatuspuntari kampanjan toteuttavat: Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen UNICEF, Väestöliitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen Vanhempainliitto ja Emma & Elias -ohjelma.

Mukana kampanjassa on myös Siskonpeti – sketsisarja, joka pureutuu viihteen keinoin vallitseviin kasvatusasenteisiin.