”Käy juttelemassa kouluterveydenhoitajan kanssa”

_DSC8810Otsikon ohje tulee annettua usein, kun nuori kysyy meiltä neuvoa nettipalvelussa. Nuorilla on paljon omaan kehoon ja sen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Pieniä ja isompia. Näennäisen pieni huoli voi nuoren mielessä muuttua suureksi, jos hän jää ongelmansa kanssa yksin. Osa murheista on sen sijaan vakavia, joihin pitääkin saada nopeasti apua.

Nuori vasta harjoittelee aikuisten taitoja. Rohkeutta lähteä omalle terveysasemalle huoltaan selvittämään ei välttämättä vielä ole. Jo pelkkä ajanvarausnumeroon soittaminen voi jännittää kaksi viikkoa. Kaikista asioista ei tunnu mukavalta puhua omalle vanhemmalle.

Kouluterveydenhuollon päätehtävä on ongelmien ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa. Se seuloo ensimerkit kehittyvistä sairauksista ja valistaen estää uusia syntymästä. Sen tehtävä on tukea oppilasta niin kuin työterveyshuolto tukee työntekijää, eli pitää toimintakykyä – opiskelukykyä – yllä.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on ehdottomasti myös matalakynnyksinen puskuri, joka kuulee nuoren hätähuudot ja pienemmätkin huolen huudahdukset. Sen pitäisi olla paikka, jonne nuori voi mennä koettuaan jotain häiritsevää tai huomattuaan jonkin olevan hullusti. Sen pitäisi olla myös paikka, josta nuori voi hakea apua kaverilleen.

Ideaalitilanteessa nuoret tuntevat kouluterveydenhoitajansa nimeltä. Terkkari löytyy omasta koulusta ja ovelle voi mennä kolkuttamaan aikaa varaamatta. Kouluterkkari tuntee nuoret monen vuoden varrelta ja tietää oleelliset asiat heidän kehityksestään ja taustastaan. Koulussa huolen herättäneet nuoret on helppo pitää hyppysissä.

Onko tämä pelkkää idealismia? Moni kouluterveydenhuollon ammattilainen kertoo, että juuri hätähuutojen kuulemiseen ei enää ole aikaa. Työpäivät täyttyvät laajojen terveystarkastusten ja niihin liittyvän paperibyrokratian pyörittämisestä. Eikä työaika välttämättä riitä niihinkään – osa määräaikaistarkastuksista saattaa jäädä resurssipulan takia tekemättä.

Monen koulun arkea on, että terveydenhoitaja on paikalla vain päivän tai kaksi viikosta, lääkäri paljon harvemmin. Ovea ei avata kolkuttajalle.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon merkitys pitää ymmärtää. Suomessa tulee vallita sellainen poliittinen tahto, että vaikka sosiaali- ja terveyspalveluita valtakunnallisesti uudelleenorganisoidaankin, halutaan silti turvata nuorille suunnatut ennaltaehkäisevät palvelut ja varhainen tuki hyvin resursoituina lähipalveluina.

Tiedä tämä, sinä kansanedustajaksi halajava: Nuorelle oman koulun oma tuttu terveydenhoitaja on parasta ongelmien ennaltaehkäisyä.

Tutustu Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteisiin!

Kuka pelkää syntyvyyden laskua?

Suomalaisten syntyvyys jatkaa laskua neljättä vuotta peräkkäin, kuten Tilastokeskuksen tuoreista luvuista selviää. Olemme tottuneet pitämään Suomea eurooppalaisittain suhteellisen korkean syntyvyyden maana (”melkein 1.9”). Näin ei enää ole. Suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 1,71 lasta.

Kuten alla olevasta kuviosta ilmenee, vuonna 2010 Suomen syntyvyys oli jopa 1,87. Ruotsissa vastaava luku on viime vuosina ollut 1,91, Ranskassa 2,08. Tanskassa taas syntyvyys on jo pitkään olut 1,7 tienoilla, ja monissa Euroopan maissa se on sitäkin alhaisempi. Suomessa 1,7  sivuavia syntyvyyslukuja esiintyi niin 1980-luvun kun 1990-luvun lopussaSyntyvyys.

Suomalaisen lastensaannin maisema on myös hyvin vaihteleva. Monet eivät saa koskaan omia lapsia. Samalla meillä on paljon perheitä, joihin syntyy kolme tai neljä lasta. Pohjoismaissa ja Ranskassa taas kahden lapsen perhe on yleisempi ja poikkeukset siitä harvinaisempia.

Suomalaisten perheellistyminen vaihtelee myös alueittain. Erittelimme lapsettomien osuutta maakunnittain. Kuten kuviosta ilmenee, lapsettomien osuus 40-50-vuotiailla naisilla on korkein pääkaupunkiseudulla. Miesten kohdalla taas Itä-Suomen maakunnat ovat niitä, joissa on eniten lapsettomia.

lapsettomatKuvio: Miettinen, Väestöliitto. Lähde: Tilastokeskus.

Myös monilukuisten lapsiperheiden osalta on kiintoisia eroja. Tässä miesten ja naisten kuviot ovat samankaltaisia: Pohjanmaalla on eniten suurperheitä, etelässä vähiten.

3plus

Kuvio: Miettinen, Väestöliitto. Lähde: Tilastokeskus

Pitääkö syntyvyyden laskusta tai alueellisista eroista huolestua? Kuka pelkää perheiden pienenemistä?

Perheiden moninaisuutta lapsiluvun suhteen voi pitää rikkautena. Syntyvyyden lasku ei sekään välttämättä sinänsä ole mikään suuri ongelma. Väestö ikääntyy koko maapallolla. Se on muutos, jonka taustalla on paljon hyvää – esimerkiksi toimintakyvyn ja terveydentilan yleinen paraneminen lähes kaikissa yhteiskunnissa. Väestön ikääntymisen synnyttämiin haasteisiin on myös tarjolla toimivia yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja. Ekologisen kestävyyden kannalta voi olla toivottavaakin, ettei länsimaihin synny hirveästi lisää maapallon resursseja kohtuuttomasti kuluttavia kansalaisia.

Lapsiluku on kuitenkin ongelma esimerkiksi silloin, kun se nivoutuu toivottua pienempään lapsilukuun. Juuri Suomessa on Euroopan suurin ero toivotun ja toteutuneen lapsiluvun välillä. Saamme selvästi vähemmän lapsia kuin mitä toivoisimme. Tällä hetkellä syntyvyyden lasku johtuu paljolti taloudellisesta epävarmuudesta, joka vaikeuttaa parisuhteiden solmimista ja perheen perustamista. Muutos verottaa kansalaisten hyvinvointia.

Me Väestöliitossa kannatamme perhesuunnittelua laajassa mielessä. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus halutessaan niin ehkäisyvälineiden käyttöön kuin lasten saantiinkin siihen sopivassa elämänvaiheessa.

Väestöliitto on ollut edelläkävijä sekä kondomimyynnin että hedelmöityshoitojen alueella. Tänään toivomme, että pian valittava eduskunta näkisi väestöpolitiikan inhimillisen ulottuvuuden ja tukisi ihmisten perhetoiveiden toteuttamista.

 

 

 

 

 

Perheenyhdistämispolitiikka aiheuttaa kohtuuttomia tilanteita

VL_151006_010

Oikeus perhe-elämään on turvattu Suomen laissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. EU:n perheenyhdistämisdirektiivi takaa oikeuden perheenyhdistämiseen. Siinä todetaan, että ”perheiden yhdistäminen on tarpeen, jotta perhe-elämä olisi mahdollista. Se edistää sellaisen sosiaalisen ja kulttuurisen vakauden muodostumista, joka helpottaa kolmansien maiden kansalaisten kotoutumista jäsenvaltioissa”. YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaan perheenyhdistämistä koskevat hakemukset on käsiteltävä ”myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti”.

Todellisuus on usein erilainen kuin lain kirjain ja kansainvälisten sopimusten ylevät periaatteet. Suurin osa kansainvälistä suojelua saaneen lapsen huoltajista saa kielteisen päätöksen perhesidehakemukseensa. Sekä vuonna 2012 että 2013 vain yksi kansainvälistä suojelua saaneen huoltaja sai myönteisen oleskelulupapäätöksen. Usein kielteisten päätösten perusteluissa vedotaan perusteettomasti perhesiteen vapaaehtoiseen katkeamiseen. Perhesuhteen todistava DNA-testitulos sekä perheenjäsenten keskinäinen yhteydenpito erossaoloaikana eivät läheskään aina riitä vakuuttamaan viranomaisia.

Kielteiset päätökset ja pitkä erossaolo omista vanhemmista tai alaikäisistä lapsista tuntuvat raskailta. Ne myös traumatisoivat ihmisiä. Moni itse vastentahtoisesti omista lapsistaan erossa oleva tietää kuinka pahalta hajotetuista perheistä tuntuu. Taannoinen Soccan haastattelututkimus toi esiin sen jatkuvan huolen, joka perheenjäsenillä oli toisistaan.

Perhesidehakemusten määrä romahti vuonna 2012. Vuonna 2011 jätettiin yhteensä 2014 kansainvälistä suojelua saaneen perhesidehakemusta, vuonna 2012 hakemusten määrä putosi 599:ään.  Taustalla on ulkomaalaislakiin tuolloin tehty muutos, jonka mukaan oleskelulupahakemuksen on voinut jättää vain ulkomailla asuva perheenjäsen itse eikä Suomessa asuva perheenkokoaja hänen puolestaan.

Perhesidettä koskeva oleskelulupahakemus tulee jättää lähimpään hakemuksia käsittelevään Suomen edustustoon. Esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa asuvalle lähin edustusto sijaitsee 2600 kilometrin päässä Dar-es-Salaamissa, Tansaniassa. Matkoja joutuu tekemään monta, koska hakemuksen jättäminen, hakijoiden kuuleminen, DNA-tutkimus ja päätöksen tiedoksianto voivat edellyttää useita käyntejä edustustossa. Hakemuksia otetaan vastaan vain henkilön oleskellessa laillisesti maassa, jossa Suomen edustusto on. Viisumin voimassaoloaika on aina rajallinen. Lisäksi silloin, kun henkilö joutuu matkustamaan toiseen kaupunkiin tai valtioon haastattelua ja DNA-testausta varten, perheiden on maksettava itse matkat ja niihin tarvittava ylläpito-, ruoka- ja mahdolliset viisumi- ja passikustannukset.

Varsin monilla perheenyhdistämiseen oikeutetuista perhesidehakemukset käytännössä raukeavat, koska koko prosessi on logistisesti ja taloudellisesti mahdoton. ECRE:n ja Punaisen Ristin Disrupted Flight-raportin mukaan kustannukset voivat nousta tuhansiin euroihin, jopa 10 000 euroon silloin, kun matkoja joutuu tekemään useita.

Myös Pakistanissa asuvalle afganistanilaiselle matkustaminen lähimpään perhesidehakemuksia käsittelevään edustustoon Delhiin, Intiaan on varsin hankala prosessi. Pakistaniin vainoa paenneet afganistanilaiset ovat yleensä paperittomia, jolloin he eivät voi asioida Pakistanin viranomaisten luona hoitaakseen Intiaan matkustamiseen tarvittavia lupia. He joutuvat matkustamaan Kabuliin, Afganistaniin voidakseen hakea viisumia Intiaan. Vaikka viisumit olisi hankittu, Intian viranomaiset ovat myös joskus tuntemattomasta syystä estäneet maahanpääsyn. Punainen Risti on raportoinut myös tapauksista, joissa perhesidehakemusta ei ole otettu ollenkaan vastaan perhesidettä todistavien dokumenttien puuttumisen vuoksi, vaikka Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan virallisen perhesidedokumentin puuttuessa oleskelulupahakemukseen voi liittää kirjallisen selvityksen, joka arvioidaan haastatteluvaiheessa.

Vuonna 2013 kansainvälistä suojelua saaneen huoltajaa koskevien hakemusten keskimääräinen käsittelyaika oli 741 vuorokautta. Koska vuodesta 2010 lähtien perheenyhdistämistä hakevan lapsen pitää olla alaikäinen vielä päätöksen saadessaan, on pitkillä käsittelyajoilla suuri merkitys. Jos Maahanmuuttovirasto tekee kielteisen päätöksen perhesidehakemukseen perusteena 18 vuotta täyttäminen, sen tulee ulkomaalaislain mukaan selvittää onko prosessin pitkittyminen johtunut hakijasta riippumattomista syistä. Näin ei kuitenkaan ole aina tehty. Tuore korkeimman hallinto-oikeuden päätös kertoo asiasta selkeää sanomaa.

Poliittisessa puheenparressa perheiden yhteiselon estämistä perustellaan joskus kansantalouden säästöillä.  Todellisuudessa säästöjä ei tämän kokonaisväestön mittakaavassa pienen vähemmistön perheitä hajottamalla juuri synny. Erossaolo läheisistä aiheuttaa kohtuuttoman rasitteen ihmisille. Pitkittyneet stressi- ja kriisitilat estävät arjen rakentamisen ja ovat paitsi taloudellinen, myös inhimillinen taakka.

Alaikäisten lasten elämästä päätettäessä lapsen edun periaatteen tulee aina olla määräävin tekijä. Lapsen edun vastaisia ratkaisuja ei voi koskaan perustella taloudella.

Jokainen työpaikka voi olla perheystävällinen

shutterstock_167024144Perheen ja työn yhteensovittamista tuetaan Suomessa lainsäädännön keinoin. Meille on tarjolla perhevapaita ja erilaisia työajan lyhentämisen tapoja. Lisäksi monet selvitykset (mm. Sitra, TTL) toistavat viestiä siitä, että työ ja perhe-elämä on jo mahdollista sovittaa yhteen melko tai erittäin hyvin. Erilaiset työaikajärjestelyt, etätyön mahdollistaminen ja omien asioiden hoitaminen työajalla ovat niitä konkreettisia toimenpiteitä, joilla yhteensovittamista halutaan ja usein voidaankin toteuttaa.

Jostain syystä emme kuitenkaan lyhennä työaikaamme yhtä yleisesti kuin muissa Pohjoismaissa tai edes EU:ssa keskimäärin. Työajan lyhentäminen ja osa-aikatyön tekeminen on meillä yllättävän harvinaista, kertoo Väestöliiton Perhebarometri. Äidit tuntuvat pikkulapsivaiheessa jäävän mieluummin kokonaan kotiin, kuin pyrkivän yhdistämään perhettä ja työelämää.Me isät emme käytä vanhempainvapaitamme, emmekä työajan lyhentämisen mahdollisuuksia silloinkaan, kuin siihen voisi perheen hyvinvoinnin kannalta olla eniten tarvetta.

Olemme tyytyväisiä perheen ja työn yhteensovittamisen käytäntöihin, muttemme kuitenkaan uskalla käytännössä hyödyntää kaikkia mahdollisuuksiamme. Kansantaloudellisesti ja kestävyysvajeen kannalta avainkysymys on, paljonko työtunteja jää tekemättä vain siksi, ettei työelämämme ole todellisuudessa riittävän perheystävällinen?

Viime kädessä työpaikan ilmapiiri ja perheystävällinen asenne ovat kaikkein tärkeimpiä tekijöitä, joilla joko mahdollistetaan tai estetään perheystävällisten käytäntöjen toteutuminen työpaikoilla. Meidän tuleekin tarkastella enemmän oman työpaikkamme asenneilmastoa. Miten työyhteisössämme puhutaan työelämän joustoista tai perheystävällisyyden toteutumisesta? Nähdäänkö joustot vain ongelmina ja riskeinä? Osataanko työpaikoilla nähdä työntekijän lapsiperhevaiheen yli? Halutaanko yksi työ jakaa tarvittaessa useamman tehtäväksi, jolloin voidaankin pitkästä aikaa rekrytoida taloon uutta osaamista?

Työyhteisöjen perheystävälliset käytännöt ovat sekä-että-ajattelua parhaimmillaan. Jokainen työpaikka voi halutessaan olla perheystävällinen. Voisimme pidentää työuria keskeltä joustavammilla lapsiperheen arjen ja työelämän yhteensovittamisen tavoilla. Perheystävällisemmät käytännöt ovat yksi ratkaisu monien joukossa myös kestävyysvajeen korjaamisessa.

Hei, äiti, mitä sä teet?

_DSC7338– Hei, äiti, mitä sä teet?
– Yritän kirjoittaa blogiin.
– Taas jotain työjuttuja. Onks meil mitään ruokaa?
– Bloggauksen aiheena on perheen ja työn yhteensovittaminen. Siinä perustelen, mitä hyötyjä saavutetaan huomioimalla perheet työelämässä. Perheystävällinen työpaikka on parempi työntekijöille, perheille ja lapsille, mutta myös työnantajille ja Suomen kansantaloudelle.
– Siis onks meil mitään ruokaa? Ja voit sä sit auttaa mua tän yhen kesätyöpaikkahakemuksen tekemises?

Lapset ja nuoret lähestyvät vanhempiensa työssäkäyntiä käytännönläheisesti. Enemmän kuin isän tai äidin työn sisältö, palkka tai urasuunnitelmat, heitä kiinnostaa, pelaako kodin arki vai aiheutuuko pitkistä työpäivistä yllätyksiä rutiineihin. Merkitystä on myös sillä, vaikuttavatko vanhemmat tyytyväisiltä työhönsä vai aiheuttaako työ stressiä ja huonotuulisuutta. Tulojen suuruus ja jatkuvuus nousee keskusteluun keskituloisissakin perheissä mietittäessä nuorten tarpeita kuten vaatteiden tai kännykän hankintaa ja harrastusmenoja.

Eduskuntavaaliteemana perheen ja työn yhteensovittaminen on monimutkaisempi. Työelämän ja työpaikan perheystävällisyys koostuu monesta asiasta ja yksittäisiä tai kaikkein tärkeimpiä asioita ei ole aivan helppo eritellä. Suomessa on jo tehty tällä saralla paljon. Merkittävä uudistus oli aikanaan subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Päivähoitokeskustelussa on voitu jo pääosin siirtyäkin vanhempien näkökulmasta lapsen varhaiskasvatusoikeuden painottamiseen.

Näiden vaalien alla perhe ja työ -keskustelussa nousevat esiin joustavat työajat, osa-aikatyön lisääminen ja etätyömahdollisuudet niissä ammateissa, joissa ei tarvita aina henkilökohtaista läsnäoloa. Kysymys vanhempainvapaiden ja kotihoidontuen jakamisesta huoltajien kesken keskusteluttaa. Nykytilanteessa ei myöskään aina huomioida sitä, kuinka monimuotoisia perheet ovatkaan.

Muutokset vaativat joiltakin osin lainsäädännön korjauksia ja osa kysymyksistä kuuluu työmarkkinapöytään. Monia työpaikkojen käytäntöjä voidaan kuitenkin muuttaa ilman valtakunnallisia linjauksia. Tällaisia käytäntöjä ovat perhetilanteen huomioiminen työaika- ja vuorojärjestelyissä ja etätyöstä sopimisessa.

Perheen ja työn onnistuneen yhdistämisen perusedellytys on, ettei perheellistyminen sulje äitiä tai isää työmarkkinoiden ulkopuolelle. Riskiryhmänä ovat vähän koulutetut yksinhuoltajat. Heidän tilanteeseensa olisikin tärkeää nyt pureutua. Väestön ikääntyessä myös omaishoidon ja työssäkäynnin yhdistäminen nousee yhä suurempaa joukkoa koskevaksi asiaksi. Jo nyt tässä usein hyvin vaativassa tilanteessa elävät vammaisen tai pitkäaikaissairaan omaiset ja hoivaa tarvitsevan ikäihmisen työikäiset läheiset.

Tässä joitakin näkökulmia siitä, miten käytäisiin vielä nykyistä lapsiystävällisemmin töissä. Ehdotuksia saa konkretisoida ja panna paremmiksi. Ja mitä tulee alun kysymykseen: meillä on  tänään ruokana liha-kasvispataa ja salaattia.

Lasten ja perheiden palvelut uusiksi!

AulaMaria-Kaisa_004Kertomus 8-vuotiaan tytön, Eerikan, kulkemisesta lapsi- ja perhepalveluiden rattaissa on surullista luettavaa. Julkisissa palveluissa on normeja säätämällä tavoiteltu turvaa ja tasa-arvoa. Se on byrokratisoinut työn esimerkiksi lastensuojelussa. ”Nyt ei rynnätä auttamaan perheitä vaan täyttämään kaavakkeita”, ironisoi alan brittitutkija Eileen Munro.

”Hajautunut palvelurakenne, erilliset sektorivirastot ja monipolviset päätöksentekoprosessit” olivat oikeusministeriön arviointiryhmän mukaan vaikuttamassa siihen, että tyttö ei saanut apua ajoissa. Eri viranomaisten tiedot eivät kohdanneet, keskusteluyhteys heidän väliltään puuttui, kukaan ei ottanut kokonaisvastuuta eikä sen puoleen tainnut käydä lapsen kotonakaan. Kukin niin sanotusti optimoi omaa osaprosessiaan.

Samanlaista kohtaamisen ja asiakaslähtöisyyden puutetta on myös nuorten palveluissa. Palveluita ei johdeta kokonaisuutena sen paremmin valtiolla kuin kunnissakaan. ”Syrjäytymisen ehkäisyn nimissä” hoidetaan erikseen koulutuspaikkaa, työllistymistä, asuntoa, mielenterveyttä ja päihdeongelmia vaikka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja silti huomiotta voi jäädä nuoren varsinainen pulma eli yksinäisyys, näköalattomuus tai rohkaisevan aikuisen puute.

En nyt tarkoita, etteikö missään hommat toimisi. Monissa kunnissa lapsi- ja perhepalveluiden työntekijöillä on hyvät henkilökohtaiset verkostot ja he tuntevat toisensa. Mainioita esimerkkejä on Imatralta, Mikkelin ja Espoon ”Tajua mut!”-toimintamallista, tai Raision kirjastosta ”lainattavasta” kasvatusneuvojasta. Hämeenlinnassa  on koottu koulu, varhaiskasvatus, lastensuojelu, neuvolat ja muut kasvua tukevat palvelut yhdessä johdettavaksi kokonaisuudeksi.

Raportit ja tilannearviot ovat hyvin yhteneväisiä. Aulikki Kananojan  johtama Toimiva lastensuojelu”-työryhmä suositteli STM:lle kokonaisvaltaisempaa lapsi- nuoriso- ja perhepalveluiden johtamista, tiedonsiirron helpottamista sekä työntekijöiden vahvempaa osaamista vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

”Lastensuojelun pitää sitoutua lapseen eikä kaavakkeisiin”, muistutti tutkija Eileen Munro.

Lea Pulkkisen tuore OKM:lle tekemä selvitys ”innostavasta koulupäivästä” kertoo, miten Hollannissa on tehty kouluista toimintakeskuksia, joiden kautta lasten, nuorten ja perheiden arkea tuetaan ilman koulu-sote -sektorirajoja. Niin ja kirjasto, vapaa-aika, nuorisotyö, liikunta ja taiteen perusopetuskin ovat lasten palveluita.

Nyt hallinnossa on käynnistetty monia hyödyllisiä kehityshankkeita. Isot rakenteiden muutokset antavat kuitenkin vielä odottaa. Uudelle hallitukselle on töitä. Hyvät esimerkit ja käytännöt pitää laittaa toimeksi koko maassa.

Hanketyöstä on siirryttävä toimintakulttuurin uudistamiseen ja hallintorajojen poistamiseen. Normejakin voitaisiin aivan hyvin purkaa kun saataisiin palveluiden laatu, vaikuttavuus sekä lapsi- ja perhelähtöisyys johtotähdeksi. Parasta varhaista apua on lapsen tärkeiden ihmissuhteiden ja kotikasvatuksen tuki. Uudistumiseen tarvitaan arviointia, koulutusta, valmennusta ja kansallista johtamista.

Säädetäänkö siis uusi laki? Vai kokeillaanko uusia keinoja? Voisiko uuden hallituksen lapsi- ja perheministeriö kouluttaa muutaman kymmenen ”valmentajaa” ja lähettää ne maakuntiin ”jumppaamaan” päättäjien ja ammattilaisten kanssa oikeasti rakenteet ja toimintakulttuurit kuntoon?

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteisiin!

Suomen pitää olla sanansa mittainen kehityspolitiikassa

pg9Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka puolustavat ihmisoikeuksia ja edistävät kestävää kehitystä. On tärkeää, että Suomi on sanansa mittainen myös tulevalla hallituskaudella.

Suomen kehityspolitiikka tunnustaa seksuaalioikeuksien tärkeyden. Seksuaalioikeuksilla tarkoitetaan kaikkien yksilöiden ja parien oikeuksia päättää tietoisesti ja vastuullisesti omaan seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista. Näitä asioita ovat esimerkiksi oikeus päättää omasta seksuaalisuudesta, kumppanin valinta, lasten saaminen ja ajoitus. Seksuaalioikeuksien toteutuminen on oleellista kestävän kehityksen saavuttamisessa.

  • Maailmassa on ainakin 215 miljoonaa naista, jotka haluaisivat säädellä syntyvien lastensa määrää ja ajankohtaa, mutta heillä ei ole siihen mahdollisuutta.
  • Vain 57 prosentilla maailman lisääntymisikäisistä on mahdollisuus käyttää moderneja ehkäisymenetelmiä.
  • Lähes 80 maassa homoseksuaalisuus on rikos.

On tärkeää, että Suomi panostaa kehityspolitiikassaan nuoriin

Yli puolet maapallon väestöstä on alle 25-vuotiaita ja heistä suurin osa asuu kehitysmaissa. Ne valtiot, jotka pystyvät tyydyttämään nuorten koulutus-, terveys- ja työllisyystarpeet, saavat hyötyä heidän tuomastaan valtavasta potentiaalista.

Nuoret ovat usein vailla seksuaaliterveyspalveluja, koska ne suunnataan naimisissa oleville, ovat kalliita tai maantieteellisesti kaukana. Nuoret tarvitsevat helposti saatavilla olevia palveluja ja tietoa seksuaalisuuteensa liittyen voidakseen tehdä itselleen ja yhteiskunnalle edullisia päätöksiä.

Poliittinen sitoutuminen nuorten tarpeiden huomioimiseen on olennaista. Sijoittaminen nuoriin on kaikkein kustannustehokkaimpia ja vaikuttavimpia keinoja saavuttaa maailman kehitystavoitteet.

On tärkeää, että Suomi tukee jatkossakin kehityspolitiikassaan ihmisten yhdenvertaisuutta

Valtaosa maailman köyhimmistä ihmisistä on naisia ja tyttöjä. Joka vuosi kymmenet miljoonat tytöt kuolevat tai vammautuvat väkivallan ja laiminlyöntien seurauksena. Monissa kodeissa ja yhteisöissä naiset eivät voi itse päättää koulutuksestaan, työnteosta, liikkumisesta, terveydenhoidosta, rahankäytöstä ja lapsiluvusta. Tasa-arvoinen perhe on kuitenkin keskimääräistä pienempi, terveempi ja koulutetumpi. Sukupuolten välinen tasa-arvo vauhdittaa yhteiskunnallista kehitystä ja on tehokkain tapa vähentää köyhyyttä.

Miljoonia ihmisiä ympäri maailman syrjitään, vangitaan, pahoinpidellään ja jopa tapetaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin vuoksi. Homoseksuaalisuus on rikos lähes 80 maassa, vaikka tämä on ihmisoikeussopimusten ja YK:n ihmisoikeusneuvoston päätöslauselman (17/19) vastaista. On tärkeää, että Suomi panostaa kehitysyhteistyössä LGTBI-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen ja syrjinnän poistamiseen.

  • Joka vuosi lähes 14 miljoonaa alle 18-vuotiasta tyttöä naitetaan.
  • Jopa 40 prosenttia kaikesta seksuaalivähemmistönuorten kokemasta väkivallasta tapahtuu koulussa.
  • Vain joka viides kansanedustaja on nainen. Sitäkin harvemmin naiset näkyvät valtioiden tai edes yritysten johdossa.

Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin sopimuksiin. Voit lukea niistä lisää Väestöliiton sivuilta.

Tutustu Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteisiin!

Seksuaalikasvatusta ja seksuaaliterveyspalveluja tarvitaan

_DSC8470Suomalaisten seksuaaliterveyskasvatuksessa on onnistunuttu 1990-luvun laman jälkeisten virheiden jälkeen hyvin. Hyvää opetusta saavat nuoret kykenevät ottamaan vastuun seksuaalisuudestaan, mikä näkyy alhaisina aborttien ja sukupuolitautien lukuina. Seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrät ovat myös rikosuhritutkimusten mukaan laskussa. Tulevan vaalikauden haasteet tulevat liittymään paitsi palveluiden ja opetuksen ylläpitoon myös nuorten seksuaalisuutta koskevien käsitysten ja asenteiden kasvattamiseen.

Suomalaisnuoret joutuvat ottamaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista selvää jo varhaisessa vaiheessa. Opetusjärjestelmämme kykenee ehkä kertomaan heille murrosiästä ja lisääntymisbiologiasta, mutta seksi, seurustelu ja seksuaalisuuden moninaisuus ovat asioita, joita he joutuvat miettimään ilman aikuisten apua. Tämä johtaa paitsi väärinkäsityksiin ja haitallisenkin tiedon saamiseen myös kiusaamiseen, vihamielisiin asenteisiin ja epävarmuuteen. Murrosiän eri vaiheissa olevia pilkataan. Muita kuin heteroseksuaaleja kiusataan. Ihmissuhteita ei kyetä hoitamaan edes puoliasiallisesti. Ehkäisyä ei uskalleta laittaa kuntoon, koska kukaan ei ole sanonut, että sitä saa vaatia.

Nämä ovat kaikki asioita, joihin voisimme vaikuttaa ikäkauteen sopivalla seksuaalikasvatuksella. Muutokset ovat pieniä, mutta niillä voitaisiin säästää paitsi suuret määrät inhimillistä kärsimystä myös yhteiskunnalle aiheutuvissa kustannuksissa.

Toinen tulevan vaalikauden teema tulee olemaan palveluiden ylläpito ja uskallus tuottaa uusiakin palveluita. Jo nyt ennaltaehkäiseviä palveluita ajetaan paikallisella tasolla alas ja sitä oletetaan korvattavan korjaavalla työllä. 1990-luvulla tehtiin sama virhe, mikä osoittautui erityisesti seksuaaliterveyspalveluissa katastrofiksi. Nuoret eivät lopettaneet seksin harrastamista, mutta he eivät kyenneet toimimaan vastuullisesti.

Meidän ei kannata tehdä samoja kalliita virheitä uudestaan. Paikallisten palveluiden ylläpito ei ole ilmaista. Kouluterveydenhoitajat ja ehkäisyneuvolat vievät resursseja. Seksuaalisuuteen liittyvien teemojen kouluttaminen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille vie aikaa.  Silti tämä kaikki kannattaa.

Panostaessamme nuorten asennekasvatukseen sekä seksuaaliseen hyvinvointiin ja -terveyteen emme pelkästään vältä vielä suurempia kustannuksia. Me myös rakennamme onnellisempaa Suomea.

Tutustu Väestöliiton vaalitavoitteisiin.

Maailman paras perhepolitiikka 2020

shutterstock_41291716Suomella on maailman parhaimpia perhepoliittisia järjestelmiä. Lamasta huolimatta Suomi on toistaiseksi onnistunut vähentämään lapsiköyhyyttä. Äsken Suomi sai kärkipaikan OECD maiden naisystävällisyyttä arvioimassa vertailussa.

Perhepolitiikkaa on kuitenkin viime aikoina tehty ilman selkeitä linjauksia ja tavoitteita. Edellisen hallituksen niin sanotun perhepakettiin liittyvä sotku on toivottavasti jäänyt historiaan. Seuraava hallitus voisi ylpeästi mainostaa ja kehittää maailman parasta perhepolitiikkaa. Nimenomaan taloudellisen laskukauden aikana pitää satsata lapsiin ja perheisiin, periaatteina tahto, tasa-arvo ja tutkimus.

  • Tahtotila
    Subjektiivinen päivähoito-oikeus on suomalainen sosiaalinen innovaatio ja kansallisen ylpeyden aihe, siinä missä naisten äänioikeus tai peruskoulu. Pienten lasten vanhempien hoitovapaat nauttivat laajaa kannatusta. Nämä etuudet takasivat 1990-luvun aikana sen, ettei syntyvyys laskenut. Yleensä syntyvyys laskee lamojen aikana, kuten Suomessa nyt.
    Voisimme lopullisesti unohtaa mikä puolue alun perin mitäkin uudistusta esitti. Olennaista on, että etuus edistää lasten ja perheiden hyvinvointia. Perhevapaat eivät kaipaa lisää byrokraattista, pienten erityisryhmien valvontaa. Sen sijaan tulisi lisätä vapaiden ajoituksen joustoja sekä opiskelun, lastenhoidon ja palkkatyön yhdistämisen vaihtoehtoja. Lapsiperheet kaipaavat joustoja jopa enemmän kuin rahallista tukea.
  • Tasa-arvo
    Tarvitaan kohdistettua, kannustavaa tukea tasa-arvon edistämiseksi eri perhemuotojen sekä sukupuolten välillä. Erityistä huomiota kaipaavat epätyypillistä työtä tekevät vanhemmat, monilapsiset perheet sekä yksinhuoltajat. Äitien työskentely epätyypilliseen aikaan on kasvanut voimakkaasti. Samalla yksinhuoltajien työssäkäynti on vähentynyt. Toisaalta pienten lasten isät tekevät usein hyvin pitkiä työpäiviä, ja suomalaiset isyysvapaat eivät vieläkään yllä Pohjoismaiselle tasolle.
  • Tutkimustieto
    Perhepolitiikkaa on viime vuosina tehty kapeasta työmarkkinoiden näkökulmasta, ilman kattavia kustannusarvioita. Nyt voisi hyödyntää suomalaista ja kansainvälistä tutkittua tietoa niin lasten ja perheiden hyvinvoinnista kuin väestökehityksestä. Erityisesti pitäisi pohtia perhevapaiden vaikutuksia koko elämänkaareen. Jos kansalaiset elävät satavuotiaiksi, työllistymispolitiikan keskeinen ongelma ei ehkä ole se, viettävätkö pienten lasten vanhemmat yhteensä 12, 18 vai 24 kuukautta kotona lasta hoitamassa. Sen sijaan on keksittävä, miten parhaiten edistää aikuisten koulutusta ja ansiotyötä koko aikuiselämän aikana ja tukea siirtymisiä eri elämänvaiheista toisiin.

Mitä perhepoliittisia etuuksia aikuisväestö ja lapsiperheet erityisesti kaipaavat selvitettiin Väestöliiton 2014 Perhebarometrissa Perhepolitiikka kriisin aikana.

Suomesta seksuaaliterveyden suurvalta?

BlogikuvaSOP Väestöliitto järjesti viime viikolla vaalipaneeliin, johon kutsuttiin kansanedustajaehdokkaita suurimmista puolueista. Palataan hetkeksi viime viikon tapahtumiin:

Värikkäät banderollit julistavat Vanhalta Forumille asti: Seksi on politiikkaa. Majesteettiseen juhlasaliin on kerääntynyt lähes sata seksuaalioikeuksista kiinnostunutta.

Panelisteina paikalla on seitsemän kansanedustajaehdokasta: Maria Lohela (ps.), Mia Haglund (vas.), Johan Ekman (r.), Jani Toivola (vihr.), Paula Lehtomäki (kesk.), Anne Knaster (kok.) ja Tiina Tuomela (kd.).

Paneelin aiheena on Seksi on politiikkaa eli kenen käsissä on seksuaalisuuteen liittyvä päätöksenteko. Kysymykset koostuvat kolmesta teemasta: alaikäisten oikeus ehkäisyyn, turvallinen abortti ja avioliitto-oikeus. Teemoja alustavat Väestöliiton asiantuntijat Elina Korhonen globaalista ja Miila Halonen Suomen näkökulmasta. Paneelin vetää ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.

Ehdokkaiden puheenvuoroista käy heti selväksi, että vaalit ovat tulossa: konsensus panelistien kesken löytyy nopeasti. Alkuun edustajien yksimielisyys hämmentää, onko Suomen puoluepoliittinen kenttä tosiaankin näin yhtenäinen? Hiljalleen säröä yksimielisyyteen löytyy. Erityisesti kristillisdemokraattien edustaja nostaa konservatiivista näkökulmaa esille. Tarkka kuuntelija saattaa löytää keskustelun lomasta myös vaalilupauksia.

Vaalilupaus 1: Ilmainen ehkäisy kaikille Suomen nuorille

Ensimmäiseksi keskustellaan nuorten oikeudesta ehkäisyyn. Väestöliiton Halonen kertoo esimerkin Rauman kaupungista, jossa alle 20-vuotiaille tarjotaan ilmaista ehkäisyä. Rauman kaupunki on säästänyt 100 000 euroa vuodessa nuorten aborttien vähennyttyä lähes puolella. Paneeli lanseeraa nopeasti termin ”Rauman malli”.

Panelistit ovat aiheesta vallan yksimielisiä: kaikki osallistujat kannattavat Rauman mallin laajentamista koko Suomeen. Ehdokas Lohela toteaakin, että ”kun yhteinen tahtotila on selvä, niin jatkossa tähän pitää voida panostaa.”

Ensimmäinen vaalilupaus annettu.

Vaalilupaus 2: pitkäjänteisempi kehitysyhteistyöpolitiikka, joka panostaa tyttöjen seksuaaliterveyteen ja koulutukseen

Seuraavaksi otetaan kantaa siihen, mitä Suomen kehitysyhteistyömäärärahoilla tulisi tehdä.

Ehdokas Toivola aloittaa kertomalla Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän tavoitteista: Suomen kehityspolitiikan tulisi olla pitkäjänteistä ja pohjautua pysyville teemoille. Pysyvinä teemoina Toivola mainitsee ihmisoikeusperustaisuuden, sukupuolten välisen tasa-arvon ja eriarvoisuuden vähentämisen.

Muut ehdokkaat nyökyttelevät Toivolan tavoitteille. Lisäksi ehdotetaan, että Suomen tulisi keskittyä kehitysyhteistyössä tyttöjen lisääntymisterveyteen ja koulutukseen, eli niihin asioihin, ”jotka Suomi osaa parhaiten”.

Aittokoski tiivistää panelistien tunnot: ”kehitysyhteistyömäärärahat pysyvät ennallaan, ne kohdennetaan seksuaaliterveyteen ja Suomesta tulee seksuaaliterveyden suurvalta.” Yleisö aplodeeraa.

Vaalilupaus 3: suomalaisen terveydenhuollon piirissä hoitohenkilökunta ei voi kieltäytyä aborttitoimenpiteistä omantunnonoikeuteen vedoten

Korhonen aloittaa aborttiteeman: ”joka kahdeksas minuutti maailmassa kuolee tyttö tai nainen vaarallisen abortin seurauksena.” Halonen jatkaa kertomalla, että Suomessa on ehdotettu, että terveydenhuoltoalan työntekijöillä tulisi olla oikeus kieltäytyä aborttitoimenpiteisiin osallistumisesta omantunnon syistä. Esimerkiksi Italiassa tämä on johtanut abortin saamisen vaikeutumiseen, kun 70 prosenttia lääkäreistä kieltäytyy aborttitoimenpiteistä.

Aihe nostattaa tunteita pintaan ja yksimielisyys rakoilee. Panelistit Tuomelaa lukuun ottamatta kannattavat aborttioikeutta ja vastustavat omantunnonoikeutta. Abortti nähdään itsemääräämisoikeuskysymyksenä ja naisen oikeutena omiin valintoihin. Myös liberaalimpi aborttilaki saa kannatusta.

Aiheesta viriää keskustelu. Tuomela kertoo kannattavansa omantunnon vapautta, sillä abortissa kyseessä on elämä. Hän näkee, että aborttiin on oikeus vain silloin, jos kyseessä on valitseminen lapsen ja äidin elämän välillä.

Knaster huomauttaa, että mikäli sairaanhoitaja tai lääkäri ei halua osallistua abortin tekoon, hän on väärässä ammatissa ja voi valita erikoistuvansa toiseen lääketieteen osa-alueeseen. Ekman ihmettelee, miten hoitohenkilökunnan moraalispoliittinen mielipide voi olla tärkeämpi kuin naisen oikeus omaan terveyteen.

Vaalilupaus 4: uusi translaki ensi vaalikaudella

Kolmatta teemaa eli avioliitto-oikeutta pohditaan sekä globaalisti lapsiavioliittojen kautta että Suomen avioliittolainsäädännön kannalta.

Joka päivä 39 000 tyttöä joutuu naimisiin alaikäisenä. Lapsiavioliitot ovat panelistien mielestä tuomittava käytäntö. Lehtomäki ehdottaakin, että kehitysyhteistyötä käytettäisiin välineenä puuttua lapsiavioliittoihin: niille Suomen tukemille maille, joissa on lapsiavioliittoja, tulisi painottaa, että lapsiavioliitot eivät vastaa kansainvälisiä ihmisoikeuskäsityksiä.

Tasa-arvoisen avioliittolain takana seisovat kaikki paitsi Tuomela. Tuomela toteaa, että hän kannattaa luomuavioliittoa ja että myös konservatiivisille ajatuksille tulee olla mediassa tilaa.

Haglund naurahtaa, että jokaisessa vaalipaneelissa on kysytty ehdokkaiden mielipidettä tasa-arvoisesta avioliittolaista. Hän vakavoituu ja jatkaa: ”tasa-arvoisesta avioliittolaista päätettiin jo, nyt pitäisi siirtyä puhumaan translaista. Pitäisi keskittyä siihen miten ihmisoikeuskysymyksissä päästäisiin vielä eteenpäin.” Yleisö palkitsee puheenvuoron äänekkäästi.

Vain puolet panelisteista puhuu translain puolesta. Vaalilupaus jää puolikkaaksi.

Vaalilupauksista pidettävä kiinni

Tilaisuudesta jää kuva, että Suomessa tehdään ensi vaalikaudella edistyksellistä seksuaalisuuteen liittyvää politiikkaa niin Suomessa kuin Suomen kehitysyhteistyössä – riippumatta siitä, ketkä hallituksessa lopulta istuvat. Toinen asia on, kantavatko ehdokkaiden vaalilupaukset.

Äänestäjiltä odotetaan vaalien jälkeen aktiivisuutta ja valppautta laittaa päättäjät seisomaan sanojensa takana. Jos päättäjät lopulta syövät sanansa, se tulee muistaa seuraavia äänestyspäätöksiä tehdessä.