Category Archives: Helena haastaa

Lost in translation

Posted on by
Vastaus

shutterstock_227037550Sofia Coppola ohjasi tuon nimisen elokuvan ihmisistä, jotka sekoilivat kahden lennon välillä. He olivat jostain tulossa ja johonkin menossa, mutta vähän hukassa.

Minäkin olen siirtymätilassa. Muodollisesti olen vielä työelämässä, mutta lomalla. Ensi kuun alusta olen eläkeläinen. Minulle pidettiin hieno läksiäisjuhla. Haikein mielin, mutta kiitollisena saatoin jättää työelämän.

Mielestäni ihan jokaiselle eläkkeelle lähtijälle pitäisi järjestää läksiäisjuhla. Ketään ei saisi päästää työelämästä pois muuten kuin kiitosten kera. Eikä heitäkään, joiden työsuhde päättyy tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Erityisesti ei heitä.

Miltä nyt tuntuu? 38 vuotta työelämää on takana. Tuhannet siteet työhön alkavat höltyä. Olen omaksumassa eläkeläisen roolia. Muutosvaiheen tunnelmaa edesauttaa, että vietän tätä siirtymävaihetta Australiassa. Täältä lähdin viimeiseen työhöni Väestöliiton toimitusjohtajaksi ja tänne palasin, ainakin kolmeksi kuukaudeksi.

Äkkiseltään voisi luulla, että maat ovat täysin erilaisia. Mutta paljon on samanlaistakin. Vaikkapa pääministerit. Mr. Abbot, hallitsevan konservatiivipuolueen johtaja, maan pääministeri, on vannoutunut urheiluhullu.

Edellinen hallitus, Julian Gillardin johtama työväen puolueen ja vihreiden koalitio, sai aikaan lain, joka velvoitti yritykset maksamaan veroa hiilijalanjäljestään. Se tietysti aiheutti kustannuksia hiilivoimaloille ja nosti energian hintaa . Mr. Abbot lupasikin valtaan päästyään lakkauttaa kyseisen lain. Joulupuheessaan hän piti tätä hallituksensa suurimpana saavutuksena ja iloitsi siitä, että erityisesti Australian perheenemännät hyötyvät asiasta. Joka kerta kun he panevat silitysraudan päälle, he voivat olla iloisia muistaessaan, että vuodessa sähkölasku on uuden lain ansiosta 500 dollaria vähemmän. Opposition edustaja totesi, että pääministeri olisi voinut yhtä hyvin sanoa naisille, ostakaa parempi rauta, pysykää kotona ja silittäkää enemmän.

Toki on muutakin eroa Suomeen verrattuna: täällä juuri kaksinkertaistettiin hallituksen naisministerien lukumäärä. Se nousi kerralla yhdestä kahteen. Päivähoidolla on kovat laatuvaatimukset, mutta laskun maksavat perheet itse. Päivähoito, eli varhaiskasvatus, maksaa 80-100 dollaria päivältä. Eikä hintaan sisälly ruoka. Ehkä naisten on tosiaan tarkoitus pysyä kotona silittämässä.

Huoli on kuitenkin väestön vanhenemisesta, joten lapset olisivat tervetulleita. Mr. Abbotin vaalilupauksiin kuului palkallinen äitiysloma. Lakiesitys on tarkoitus antaa parlamentille tänä vuonna. Toteutuessaan se nostaisi Australian perhepolitiikan suhteen sivistysvaltioiden joukkoon. Suomessahan asia toteutui joskus 70-luvun alkupuolella.

Ehkä suurin poikkeavuus Suomeen verrattuna on ystävällisyys ja huomaavaisuus, jolla ihmiset kohtelevat toisiaan. Pieniä, elämää pehmentäviä kohteliaisuuksia – kuten päivää, kiitos, mitä kuuluu – tuntemattomat ihmiset sanovat toisilleen. Tämän kun saisi tuotua Suomeen!

Ihan vielä en tunne itseäni eläkeläiseksi. No worries, kuten aussi sanoisi, täällä ollaan ja totutellaan ajatukseen. Odotan kiinnostuneena mihin matka jatkuu.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Sanat matkaoppaana

Posted on by
Vastaus

sanatmatkaoppaana

 

 

 

 

 

 

Sain aikoinaan rippilahjaksi otsikossa mainitun kirjan. Se on pieni kirja, johon on koottu filosofien ja kirjailijoiden kuolemattomia ajatuksia. En voi sanoa, että olisin sitä paljon lukenut. Se on säilynyt matkassani monta kymmentä vuotta siksi, että minulle rakas ihminen sen aikoinaan antoi.

Sanoilla voimme haavoittaa ja kannustaa. Mitä tärkeämpi tai rakkaampi ihminen sitä enemmän hänen sanansa vaikuttavat meihin. Suomalaiseen kasvatusperinteeseen on kuulunut ottaa lapselta luulot pois, ettei hän vain ylpistyisi. Kun italialainen äiti kehuu poikaansa komeaksi ja tytärtään kauniiksi on suomalainen äiti tokaissut, mitä sinä siinä itseäsi ihailet, rumat ne vaatteilla koreilee. ”Ei sinusta ole mihinkään”, ”Et ole mistään kotoisin” ”Tuskinpa pärjäät maailmassa”, ”Sinua saa hävetä”. Tässä tavallisia matkaoppaita lapsille muutaman vuosikymmen takaa.

On myös oikeassa paikassa lausuttuja sanoja, jotka kantavat kun vaikeudet ovat suurimmillaan ja pelko tulevaisuudesta jäytää mieltä. ”Hyvän isän muisto kantaa lapsia”, nämä lääkärin sanat kantoivat minua, kun jäin yllättäen leskeksi ja lasteni yksinhuoltajaksi. Mutta olisivatko kantaneet, ellen olisi tiennyt että lapsilla oli ollut hyvä isä? Kannustavien sanojen täytyy pohjautua totuuteen. Turha positiivinen sanahelinä tositilanteessa vain harmittaa.

Amerikkalaiset ovat positiivisen kommunikaation mestareita. Meni aikaa ennen kuin siellä opiskellessani totuin ottamaan vastaan ja antamaan pieniä kohteliaisuuksia. Onpa sinulla kaunis kampaus tänään. Voi miten kaunis pusero, mistä löysit sen. Ihanaa nähdä sinua. Kun palasin Suomeen kukaan ei kommentoinut ulkonäköäni muuten kuin korkeintaan toteamalla myötätuntoisesti, näytätpä sinä väsyneeltä. Helposti toteamme, etteivät jenkit tosissaan tarkoita mitä sanovat kun kehuvat toista. Ehkä sittenkin mieluummin amerikkalainen kohteliaisuus vaikka ei niin totta tarkoitettaisikaan kuin suomalainen epäkohteliaisuus, vaikkakin rehellinen.

On ammatteja, joissa sanat ja niiden valinta ovat melkeinpä pelottavan tärkeitä. Lääkärin ammatti on tässä suhteessa kaikkein vaativin. Eivätkä pelkästään sanat vaikuta vaan koko käyttäytyminen. Potilas tarkkailee lääkärin olemusta, onko hän huolestunut, kiireinen. Potilas pelkää lääkärin ”tuomiota”, erityisesti, jos hän sairastaa vaikeaa sairautta. Hiven myötätuntoa ja toivoa auttaa vaikeassakin tilanteessa.

Työyhteisö on pienoismaailma. Harvoin ajattelemme, että olemme oikeastaan elämäntovereita – jaammehan suuren osan valveillaolosta toistemme kanssa. Millaisilla sanoilla me puhumme toisillemme? Hyvät sanat valaisevat huononkin päivän ja pahat sanat satuttavat. On olemassa kaksi voimasanaa, kiitos ja anteeksi. Niitä kannattaa viljellä niin parisuhteessa, ystävien kesken kuin työyhteisössäkin.

Pitää myös osata antaa anteeksi. Viime aikoina olen alkanut ajattelemaan, että voin jossain määrit itsekin päättää kuinka kauan annan loukkaavien sanojen vaivata mieltäni. Hyviä sanoja kannattaa muistella vaikka vuosikymmeniä, mutta ikävät saa jättää menneisyyteen.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Perheystävällisyys on työnantajan valtti

Posted on by
Vastaus

blogiinpallot

Kreikkalainen ystäväni, yli kolmekymppinen nainen, haikaili lasta. Kaikki olisi valmiina muuten, talokin lastenhuoneineen, mutta täytyy odottaa milloin äidille tai anopille sopii. Kun ihmettelin tätä, ystäväni selitti, että hän halusi jatkaa työelämässä ja käytännössä lapsen hoito olisi isovanhempien vastuulla.

Syntyvyys Kreikassa on Euroopan alhaisimpia.  Päivähoidon tarjonta vaikuttaa sekä naisten työllisyyteen että syntyvyyteen, molempiin positiivisesti.

Laadukas, edullinen ja lakiin perustuva oikeus lasten päivähoitoon on Suomessa itsestäänselvyys. Välttämätön ehto työn ja perheen yhdistämiselle on siten olemassa – mutta onko se vielä riittävä?

Naisten osallistuminen työmarkkinoille on Euroopan huipputasoa kun verrataan yli kolmivuotiaiden lasten äitejä. Alle kolmivuotiaiden äidit hoitavat sen sijaan pikkulapsia kotona. Se on monelle valinta, joka on tehty lasten parasta ajatellen. Monelle se on myös olosuhteiden pakkoa – heillä ei ole työtä mihin palata. Tai työn ja lastenhoidon yhdistäminen ei vain käytännössä onnistu.

Työn ja perheen yhdistäminen ei ole vain äitien asia. Onhan toki lapsella yleensä myös isä.

Käytännössä useimmissa Euroopan unionin maissa työnjako noudattaa perinteistä kaavaa: äidit jäävät hoitamaan lapsia ja kotia ja isät uurastavat töissä, monesti ylitöitä tehden. On myös poikkeuksia, Ruotsi kelpaa sellaisesta esimerkiksi, samoin Hollanti. Suomessakin ovat asiat paljon paremmalla tolalla kuin EU-maissa keskimäärin.

Ehkäpä perhepolitiikka onkin asia, joka suurimmaksi osaksi kannattaa jättää jäsenmaiden itsensä päätösvaltaan. Yhtenäisyyttä kuitenkin toivoisi edes minimitason perhevapaisiin. Useimmissa maissa äitiysvapaa on olemassa, ehkä lyhyt ja huonosti kompensoitu, mutta kuitenkin.  Sen sijaan isyysvapaa ja perhevapaan jakaminen kaipaavat vielä kehittämistä.

Työn ja perheen yhteensovittamisen tarve ei koske vain pikkulapsivaihetta, vaan sitä tarvitaan vielä senkin jälkeen ja oikeastaan koko elämänkaarella. Maanosamme väki vanhenee ja hoitoa ja huolenpitoa tullaan tarvitsemaan entistä enemmän. Suostuvatko tyttäret, vaimot ja miniät uhraamaan kokonaan työuransa perheenjäsenten hoivatarpeiden vuoksi? Onko se edes tavoiteltavaa? Paljon parempi olisi mahdollistaa sekä työhön osallistuminen että omaisen hoivan turvaaminen.

Joustaako siis työ vai perhe vai molemmat? Voiko työtä tehdä etänä?  Miten lomista työpaikoilla sovitaan? Voiko isä käyttää lasta neuvolassa? Voiko myös isä/ aviomies/poika jäädä hoivavapaalle? Kuka jää hoitamaan sairasta lasta? Nämä ovat arkipäivän ongelmia, joihin löytyy ratkaisuja, jos on yhteistä tahtoa, asennetta ja tietoa, uudenlaista johtamista ja esimiestyötä.  Näiden lisäksi tarvitaan myös yhteisiä pelisääntöjä, jotka ainakin minimissään koskettaisivat kaikkia jäsenmaita.

Työnantajat hyötyvät perheystävällisyydestä. Se on valtti kilpailtaessa osaavasta työvoimasta.  Se vähentää sairauspoissaoloja, pidentää työuria ja lisää työtyytyväisyyttä ja tuottavuutta. Eurooppa tarvitsee työtä, työntekijöitä ja hyvinvoivia perheitä, jotka haluavat saada lapsia ja huolehtia heistä hyvin.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Tutustu Väestöliiton EU-vaalitavoitteisiin

Kun lapsi asuu toisessa maassa

Posted on by
Vastaus

Yhä useampi isovanhempi  asuu  kaukana  lapsenlapsistaan. Monesti toisessa maassa, jopa toisella mantereella.  Ikävä on kova ja tuntuu, että lapset kasvavat  liian nopeasti isoiksi,  kun heitä ei ehdi näkemään kuin kerran  tai pari vuodessa.

Onneksi on skype! Se on pelastus niin koti-ikävään kuin isovanhempien ja lasten suhteeseenkin.

Mieheni lapsenlapset  asuvat Australiassa.  Sunnuntaisin  meillä skypetetään. Meillä on aamu, mutta Brisbanessa ilta. Lapset ovat käyneet kylvyssä ovat ovat valmiita menemään peiton alle. Mutta ensin vaihdetaan kuulumiset Suomessa asuvan isoisän kanssa.

Skypettämisen jälkeen iskee  aina kova ikävä.  Skypen kautta ei voi ottaa syliin, ei kammata lapsen kylvyn jäljeltä märkää tukkaa eikä peitellä vuoteeseen. Skypettäminen  ei korvaa fyysistä  kohtaamista , mutta on se kuitenkin parempi kuin puhelin tai kirje.  Isoisä näkee lapset ja he isoisän. Kun  vihdoin oikeasti kohdataan niin vaari on jo ”ruudulta tuttu”.

Entäpä jos lapset ja vanhemmat joutuvat elämään kauan kaukana toisistaan. EU:n  takaa työvoiman vapaan siirtymisen maasta toiseen. Moni  Baltian maiden  tai  Itä- Euroopan maan kansalainen on saanut mahdollisuuden muuttaa työn ja paremman palkan toivossa  vaikkapa Englantiin, Saksaan tai Suomeen. Läheskään aina perhe ei muuta mukana vaan lapset jäävät toisen vanhemman tai isovanhempien hoivaan lähtömaahan. Vaikka EU:n kansalaisilla olisikin periaatteessa mahdollisuus muuttaa perheen kanssa  ei se aina kannata taloudellisesti. Elinkustannukset uudessa maassa voivat liian suuret koko perheen tuomiseksi.  Perheelle sopivan tarpeeksi edullisen asunnon löytyminen  voi olla mahdotonta. Entäpä lasten koulunkäynti;  ei ole yksinkertaista  vaihtaa kieltä, maata ja koulua. Moni lähtee vieraaseen maahan yksinkertaisesti tienaamaan. Kun elää itse vaatimattomasti voi lähettää rahaa kotiin ja ehkä jopa toteuttaa talohaaveensa tai jonkun muun unelmansa.

Moni EU:n ulkopuoleltakin tuleva  haluaisi  asettua uuteen maahan ja tuoda perheensä mukanaan. Esteeksi saattaa tulla tulotasovaatimukset. Huonosti palkattua työtä tekevällä ei ole oikeutta perheensä yhdistämiseen.   Ensin teetämme vieraalla työt, jotka itsellemme eivät kelpaa  palkalla, johon emme itse tyytyisi. Toiseksi olemme laatineet sellaiset säännöt, että  ihminen ei saa perhettään luokseen vaikka tyytyisi vaatimattomaan elintasoon

Englannissa on jo kritisoitu  ulkomaille maksettavia  lapsilisiä.  Myös  Suomessa töissä olevien virolaisten vanhempien lapsista Suomi maksaa lapsilisää vaikka lapset asuisivat Virossa. Onko se oikein?   Jos lapsilisillä pystytään edes hieman parantamaan mahdollisuuksia pitää yllä vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta raha ei mielestäni mene hukkaan.  Vapaa liikkuvuus kuulostaa hienolta, mutta  lapset voivat joutua maksamaan siitä ison laskun.  Skype  voi olla  tarpeeksi, kun ollaan erossa  väliaikaisesti, mutta   liian paljon jää puuttumaan,  jos se on ainoa keino ylläpitää vanhemmuutta.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Sen näkee naamasta

Posted on by
Vastaus

Ja kuulee puheenaiheista. Siis sen minkä ikäinen itse kukin on. Miehillä parta kertoo millä vuosikymmenellä on oltu nuoria ja ehkä vähän radikaalejakin. Sitten 60-luvun ei partaa ole ajettu ja nythän se on jo harmaa, mutta mitä siitä. Mies nuortuisi helposti kymmenen vuotta vain ajamalla partansa, mutta se olisi jo identiteettiin kajoamista.

Naisille myydään monenlaisia voiteita ”taisteluun ikääntymistä vastaan”.  Jokainen meistä ymmärtää, että ihminenhän ikääntyy joka päivä. Ainoa voitokas taistelu sitä vastaan on kuolema. Ja, ihan niin kuin Tarja Halonen on todennut, ikääntyminen on sentään mukavampi  vaihtoehto. Mutta naamarasvoja vain ostamme ja mitä kalliimpia sitä tehokkaampi on ainakin (plasebo)vaikutus.

Äidilläni oli koko ikänsä kaunis iho. En muista hänen koskaan enempää kosteuttaneen kuin rasvanneenkaan naamaansa. Hän pesi sen saippualla aamuin illoin ja tuli toimeen ilman aurinkosuojia ja meikkejä.   Mutta onhan selvää, että kun kosmetiikkaa on kerran alkanut käyttämään, ei sitä voi lopettaakaan. Vähän sama kuin parran kanssa.

Jos ei halua paljastaa ikäänsä niin varovainen kannattaa olla myös puheissaan. Joku varoitti minua että en puhuisi kansakoulusta. Siitä kun jokainen ymmärtää, että olen niitä Kekkosen aikalaisia. Vähän nuorempien ei myöskään kannata puhua käyneensä ala-astetta tai yläastetta. Jo jonkin aikaa on käyty alakoulua ja yläkoulua. Siis ihan niin kuin viimevuosisadan alkupuolella tehtiin.

Uuden vuoden aattona meillä oli kylässä eri-ikäisiä ihmisiä ja jostain syystä puheeksi tuli laulaminen yleensä ja maakuntalaulu erikseen. (Tämä tuli sen jälkeen kun yritimme löytää lauluja, joiden sanat kaikki osaisivat.) Siis mitä ne ovat? Me kansakoulun käyneet opimme koulussa niin ” Miss laaja aukee Pohjanmaa” kuin ”On mulle Suomi suloisin vaan Häme siitä rakkahin”, puhumattakaan kaikkein komeimmasta: Nälkämaan marssista ” Kuulkaa korpeimme kuiskintaa”. Tätä viimeksi mainittua sukumme laulaa aina hartaasti yhteen ääneen oli kyseessä sitten syntymäpäivät, häät tai hautajaiset. Olen jo varoittanut asiasta nuorinta tytärtäni ja erityisesti sulhasta, joiden häät ovat toukokuussa. Peruskoulun asteilla näitä ei ilmeisesti enää opetettu. Oppikoulussa, myös sana jota ei kannata käyttää, opimme kielten tunneilla niin ” Du gamla, du fria,” tai ” Evigkeit und Recht und Freiheit” ja ” God bless the Queen”. Nämä tosin voivat olla myös nuorempien ikäluokkien hallussa, koska niitä soitetaan erilaisten rallikisojen voittajille. Ikään kuin he edustaisivat joitain kansakuntia. Automerkeille ei näköjään kukaan ole hoksannut säveltää lauluja.

Olen jo pitempää miettinyt mitä sanoilla ikääntyvä ja ikääntynyt tarkoitetaan. Muistelen, että ne alun perin olivat työvoimahallinnon termejä. Ikääntyvä oli alle 50-, mutta yli 40-vuotias henkilö, jota vielä kannattaa kuntouttaa, nykykielellä sanottuna, ja kannustaa työelämään. Ikääntynyt taas selkokielellä tarkoitti henkilöä, johon ei enää kannata kohdistaa työvoimapoliittisia keinoja. Eläkeikää pitäisi nyt saada korotetuksi, mutta aika vaikeaa on päästä takaisin työhön jos on ylittänyt tuon ”ikääntyvä” paalun. Jos onnellisesti on säilyttänyt työpaikkansa voi töissä ikääntyä rauhassa ainakin seuraavin YT- neuvotteluihin asti. Työnantajia haukutaan siitä, että he työntävät ikääntyneet eläkkeelle sen sijaan että työntäisivät nuoria kortistoon. Mutta eikö kyseessä ole win- win – tilanne ainakin, jos eläke on kohtuullinen. Mikä yksityisen ihmisen ja yrityksenkin kannalta on järkevää voi kuitenkin olla koko yhteiskunnan kannalta tappiollista.

Monet asiat näyttävät tulevan uudelleen muutaman vuosikymmenen viiveellä. Viime kesänä näkyi yllättävän paljon nuoria, parrakkaita miehiä. Ja vielä punaisissa housuissa. Niin radikaaleja eivät edes 60- luvun vihaiset nuoret miehet partoineen uskaltaneet olla.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Otetaanpa oppia Ruotsista

Posted on by
Vastaus

Singaporelaisessa sanomalehdessä oli parin sivun juttu otsikkolla ”Lattepappojen maassa”. Kyse ei ollut Italiasta vaan Ruotsista, jossa lehden ihmetykseksi kaduilla voi nähdä lastenvaunuja työntäviä miehiä kahvimukit kourissaan ja isiä viettämässä aikaa lastensa kanssa. Ruotsin tasa-arvomalli on kuuluisa ja siihen vedotaan ympäri maailman.

Parhaillaan käydään kuumaa keskustelua kotihoidon tuen puolittamisesta. Äitejä patistetaan töihin ja isiä kotiin. Jos kotihoidontuen määrää ei tuntuvasti koroteta tavoitteisiin ei päästäne. Asian ratkaisu voisikin löytyä ansiosidonnaisen vanhempainvapaan puolelta.

Ruotsissa isistä valtaosa, yli 80% käyttää mahdollisuutta vanhempainvapaaseen. He pitävät neljänneksen päivistä. Tämä on aika hyvä tulos, joskaan ihan tasan ei hoitovastuu sielläkään jakaudu. Äidit käyttävät edelleen valtaosan päivistä.

Muutama vuosi sitten osallistuin arvostetun Eurooppa laisen järjestön ”Eurochildin” delegaatiossa opintomatkalle Ruotsiin ja Tanskaan. Saimme tutustua Ruotsin perhepolitiikkaan, päivähoito- ja  vanhempainvapaajärjestelmään, sekä keskustella avoimessa päiväkodissa lastensa kanssa päivää viettävien äitien ja isien kanssa.

”Saan 90% palkasta, joten miksipä en olisi vanhempainvapaalla. Vaimoni on hoitanut lasta vuoden, nyt on minun vuoroni” kertoi eräs isä minulle.

Ruotsin vanhempainvapaajärjestelmä on Pohjoismaiden avokätisimpiä. Vanhempainvapaa kestää 16 kuukautta, josta 13 kuukautta 80%:n korvauksella ja kolme kuukautta tasasummalla. Monet työnantajat, kuten tapaamani isän tapauksessa, maksavat lisäksi 10% palkasta. Molemmille vanhemmille on korvamerkitty kaksi kuukautta ja loput ovat vanhempien vapaasti käytettävissä. Suomalaiseen järjestelmään verrattuna joustoa on enemmän, vapaata voi ottaa osissa ja sitä voi käyttää aina siihen saakka kunnes lapsi täyttää kahdeksan vuotta. Eiköhän näillä ehdoilla suomalaismieskin jäisi muutamaksi kuukaudeksi kotiin!

Sairaskassa maksaa vanhempainvapaat eivätkä työnantajat. Varat kerätään kaikilta työnantajilta yhteisesti. Tätähän naisyrittäjät yrittävät ajaa Suomeenkin.

Muutama vuosi sitten lanseerattiin veroporkkana. Mitä tasaisemmin vanhempainvapaan jakaa sitä suuremman verohelpotuksen saa.

Uskon, että Suomessakin tasa-arvoa ja isien perhevapaiden käyttöä edistäisi parhaiten Ruotsin esimerkki:

  • isille kiintiöidään sama kuukausimäärä kuin äidillä on käytettävissä lapsen syntymän jälkeen
  • parannetaan korvaustasoa lähelle ansiotasoa
  • sallitaan vapaan joustavampi käyttö
  • pidennetään vanhempainvapaakautta

Perheet valitsevat hoitovapaan ja kotihoidon tuen, koska vanhempainvapaan päättyessä lapsi on useimpien vanhempien mielestä liian pieni päiväkotiin vietäväksi . Pidennetään siis vanhempainvapaakautta ! Aluksi edes lapsen yksivuotispäivään sakka. Tätä on muuten tavoiteltu jo 70-luvulta lähtien. Olisikohan aika jo kypsä edes tähän? Siitä eteenpäin voidaan edetä Väestöliiton  kehittämän Vanhempainvapaan joustomallin mukaisesti, joka on Ruotsin mallin vaatimattomampi versio. Idea on hallituksen ja opposition vapaasti käytettävissä.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Kyllä hallitus tietää.

Posted on by
Vastaus

Hallitus tuntuu tietävän, että suomalaiset naiset tekevät liian vähän työtä ja perheissä vallitsee räikeä epätasa-arvo.  Nyt asialle pannaan piste. Äidit töihin – tai ainakin työttömiksi työnhakijoiksi. Samalla esitetään, että isät kotiin palkkatyöstä hoitovapaalle. Tuskinpa hallituskaan ihan oikeasti uskoo, että isät siirtyvät 330 euron hoitorahalla töistä kotiin varsinkin jos heillä on työpaikka. Kokemukset ulkomailta osoittavat, että isät kyllä käyttävät perhevapaitaan, jos heillä on siihen oma kiintiö, he voivat käyttää mahdollisuutta suhteellisen joustavasti ja ennen kaikkea, jos rahallinen kompensaatio on tarpeeksi korkea.

Jos siis hallitus oikeasti haluaa edistää tasa-arvoa se korottaa kotihoidon tuen esimerkiksi työttömän peruspäivärahan tasolle, joka on noin kaksinkertainen kotihoidon tukeen verrattuna. Ehkä isätkin tarttuvat tilaisuuteen.

Hallitus haluaa patistaa nimenomaan äidit töihin. Kotona lapsia kasvattava ja heistä huolehtiva naispuolinen kansalainen ei siis tee oikeaa työtä. Kunhan puuhastelee ja ehkä makailee sohvalla. Jokainen pieniä lapsia kotona hoitanut tietää miten töihin paluu tuntuu luksukselta. Ainakin saa käydä vessassa ilman, että joku hakkaa ovea ja haluaa huomiosi. Suomalaiset perheet, sekä isät että äidit, osallistuvat työelämään kiitettävästi ja eurooppalaisia veljiään ja siskojaan enemmän. Äidit pärjäävät myös pohjoismaisessa vertailussa, koska siellä naisten työssäkäynti on osa-aikaista kun se meillä on kokopäiväistä. Katsotaan tilastoja, ne osoittavat että perheettömien miesten työllisyysaste on huolestuttavan alhainen.

työssäkäyntitilasto_päivitetty_2013

Kiinnostava kysymys onkin miksi vanhemmat haluavat hoitaa lasta kotona 2-3-vuotiaaksi asti.  Ehkäpä he ajattelevat lapsensa parasta. Ansiosidonnainen perhevapaa päättyy kun lapsi on 10- 11 kuukauden ikäinen. Tuon ikäinen ei vielä puhu eikä kävele. Monet kehityspsykologit ovat sitä mieltä, että lapsi ei hyödy alle kaksivuotiaana ryhmämuotoisesta kasvatuksesta vaan siitä saattaa olla jopa haittaa, jos ryhmät ovat liian suuria. Ei tarvita edes psykologin mielipidettä, kun omin silmin voi todeta päiväkotiryhmien ison koon, vaihtuvat työntekijät, ja joskus vielä epäasialliset tilat homeongelmineen.  Eikä vanhempien työpäivän pituus läheskään aina ole sovitettavissa lapsen tarpeisiin.

Miksi isät eivät käytä hoitovapaaoikeuttaan? Koska perheen talous on sen verran tiukoilla, että paremmin ansaitseva jatkaa työntekoa. Useimmiten se on isä. Asenteilla on merkitystä, mutta myös raha ratkaisee.

Subjektiivista päivähoitoa kadehditaan muualla Euroopassa ja mallistamme on viimeksi ottanut oppia Saksa. Sitä ei kannattaisi lähteä murentamaan. Voi näyttää kohtuulliselta, että subjektiivinen oikeus rajataan osa-aikaiseksi silloin kun lapsen jompikumpi vanhempi on kotona. Mutta miten sitä arvioidaan? Entä jos perheessä on mielenterveys- tai alkoholiongelma, synnytyksen jälkeinen masennus tai muu seikka, joka on riski lapsen kannalta. Kuka haluaa avautua näistä asioista varsinkaan pienellä paikkakunnalla. Lisää byrokratiaa on siis luvassa.

Kestävyysvajetta voi tarkastella lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä. Kyse on lopulta väestöpolitiikasta. Perhepolitiikalla on vaikutusta syntyvyyteen. Perheet odottavat politiikalta jatkuvuutta ei kulloisenkin hallituksen ideologista poukkoilemista.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Seksi ja usko

Posted on by
Vastaus

Ensi kuulemalta tuntuisi, että asiat ovat varsin kaukana toisistaan. Seksi – ja nimenomaan muiden harjoittamana – näyttää kiinnostavan uskonnollisia yhteisöjä. Useimmat uskonnot haluavat määritellä mitä on oikea seksuaalisuus, missä sitä voi harjoittaa ja kenen kanssa. Uskonnot ovat kuitenkin dynaamisia, ympäristöstään riippuvia ja siihen vaikuttavia. Tulkinnat muuttuvat aikojen kuluessa.

Suurimmassa osassa maailmaa uskonnoilla on myös valtava vaikutus ihmisten mieliin ja käyttäytymiseen. Ei ole samantekevää mitä uskonnolliset johtajat ajattelevat seksuaalisuudesta, sillä se vaikuttaa naisten ja tyttöjen asemaan, lapsiin ja perheisiin.  Uskonnollisten johtajien mielipiteillä on suuri merkitys kehitysyhteistyössä, esimerkiksi projektissamme Malawissa muslimialueella.

Toukokuun lopulla Malesiassa pidetyssä Women Deliver kongressissa keskusteltiin aiheesta. Asiantuntijoina toimivat Islamia edustava bahrainilainen Naisjärjestön puheenjohtaja, Wajeeha Al-Bahama, yhdysvaltalainen kristillisen etiikan professori, David P Gushee sekä afrikkalainen vapautuksen teologiaa edustava feministi Pauline Muchina. Aiheena oli perhesuunnittelu. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että seksuaalisuus on jumalan lahja.

Ei liene yllätys, että puhujien mielestä seksi on suositeltavinta avioliitossa. Kuten amerikkalainen asiantuntija totesi: ”Oikea kristitty harjoittaa seksiä vasta avioliitossa. Mutta jos tästä kaikesta huolimatta harjoittaa sitä muualla on pidettävä hyvä huoli ehkäisystä. Mikään ei Yhdysvalloissa vie niin suoraan köyhyyteen kuin yksinhuoltajuus.”

Afrikkalainen naisteologi puolestaan totesi kysyneensä itseltään klassisen kysymyksen: ”Mitä Jeesus tekisi?” Hänen mukaansa Jeesus olisi nuorten, köyhien, naisten ja sorrettujen puolella. Kaikki tieto seksuaaliterveydestä tulisikin olla kaikkien saatavilla. Kuten myös kaikki keinot ehkäistä ei-toivottuja raskauksia ja tauteja, mikä on myös paras keino vähentää abortteja. Muchina kysyi, miksi seksuaaliterveydessä ei saisi käyttää moderneja välineitä, kun ihminen on hyväksynyt kaikilla muilla elämänalueilla uusimmat keksinnöt.

Islamilaisen naisjärjestön edustaja totesi, että oikea muslimi ei harjoita sukupuolielämää avioliiton ulkopuolella. Avioliitto on ihmisen syvin suhde toiseen ihmiseen ja paras suoja naiselle ja lapsille.

Toisaalta mm. Sex and the Citadel- kirjan kirjoittaja, Shereen El Feki,  kertoi, että arabimaailmassa  jopa 80% miehistä ja 40% naisista on harjoittanut seksiä ennen avioliittoa.  Arabimaailmassa asiasta vaietaan ja naisen neitsyys on tabu. Voi vain arvella kuinka paljon kärsimystä esiintyy kun kaikki ei kuitenkaan mene ihan oppikirjan mukaisesti.

Rohkenin kysyä  mitä mieltä alustajat ovat homoseksuaalisuudesta.  Eniten miellytti afrikkalaisen naisteologin vastaus: ”Olen kokenut syrjintää ihonvärini ja sukupuoleni vuoksi, en halua itse syrjiä ketään seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Jumala loi lajien monipuolisuuden ja rikkauden, siihen mahtuvat myös erilaiset seksuaaliset suuntautuneisuudet. Rakkaus kuuluu kaikille ja seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia.”

Suomen luterilainen kirkko näyttäytyy tämän aihepiirin suhteen aika edistyksellisenä. Eihän se kiellä seksuaaliterveyskasvatusta, pikemminkin kannustaa siihen, ei tuomitse au-äitejä, vihkii eronneita, ymmärtää niitäkin, jotka päätyvät raskaudenkeskeytykseen. Vihdoinkin.

Kirkko ei suinkaan ole ollut edellä kävijä vaan pikemminkin perässä kulkija.  Tuntui hyvältä kuulla uutinen siitä, että Suomen lähetysseura oli palkannut parhaat työntekijät riippumatta siitä, että he elävät rekisteröidyssä parisuhteessa. Ja piispa Irja Askola siunasi heidät työhönsä. Se on askel oikeaa suuntaan. Jään odottamaan, milloin kirkko siunaa myös rekisteröidyt parisuhteet.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Aurinkoista kesää, rentouttavaa lomaa ja mukavaa paluuta loman jälkeen töihin

Posted on by
Vastaus

Kiitokset kaikille teille, rakkaat kollegat Väestöliitossa hyvästä yhteistyöstä ja innostuneesta tekemisen meiningistä. Paljon saimme aikaiseksi! Onneksi jäi vielä jotain tehtävää syksyksikin.  Pitkä talvi on muisto vain,  samoin pitkään jaksanut kylmä kevät. Vihdoinkin on lämmintä ja aurinkoista. Mikäpä on lähtiessä hyvin ansaitulle lomalle.

Toivotan kaikille ihanaa kesää ja juuri sellaista  lomaa mikä on itselle parasta.  Monet lehdet ovat täynnä ohjeita siitä kuinka välttää lomastressi ja  vielä pahempi, lomalta paluustressi. Minusta kumpaakaan ei kannata surra. Otetaan vastaan mitä ylhäältä annetaan, olkoon aurinkoa tai sadetta.  Yksi vihje kuitenkin: kannattaa kokeilla jotain mistä on aina haaveillut tai sellaista, jota ei ole pitkiin aikoihin tehnyt.

Viime kesänä seilasin vihdoin J.L.Runebergillä Porvooseen. Olin katsellut laivaa kauppatorin rannassa nuorena opiskelijana ja sitten nuorena äitinä: olisipa hauskaa matkustaa vanhanajan laivalla .  Vuodet vierivät ja lapset kasvoivat enkä saanut aikaiseksi reissua ennen kuin viime kesänä. Siitä vain suoraan torilta laivaan ja Porvooseen. Hauskaa oli, suosittelen!

Nuorena kävin paljon lavatansseissa kuten muutkin maaseudun nuoret. Kokeilin Juhannuksena asiaa uudestaan. Jotain perisuomalaista herkkyyttä on siinä kun kansa vetää hartaana satumaatangoa.  Tuntui kuin neljäkymmentä vuotta ja kaksikymmentä kiloa olisi haihtunut . Olin taas hetken nuori, hoikka ja kaunis.  Vaikutus kesti vain vähän aikaa, mutta senhän voi aina uusia.

Kokeile, mikä Sinulle olisi tämän kesä juttu. Pääasia, että nautit, otat rennosti etkä suotta murehdi työasioita. Kyllä ne  pöydältä löytyvät  taas elokuussa. Eikä työmeilejä sitten vilkuilla lomalla!

Aurinkoisia kesäpäiviä toivottaen,

Helena

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Miten nainen pääsee maailman merkittävimpien päättäjien joukkoon?

Posted on by
1

Syntyperän kautta, avioliiton kautta tai pelkästään omin voimin. Yksin ei kuitenkaan voi pärjätä, tukea ja kannustusta tarvitaan niin muilta naisilta kuin miehiltäkin.

Kuala Lumpurissa järjestettin  toukokuun lopulla Woman Deliver maailmankongressi, johon oli kokoontunut 4500 ihmistä 145 masta. Puhujina oli niin tutkimusmaailman, politiikan kuin käytännön työnkin edustajia. Oman, erikoisen värinsä päivien ohjelmaan toivat kuninkaaliset prinsessat, Norjan Mette-Marit ja  Tanskan Mary. Tasavaltalaisia ”prinsessoja”  edustivat  Chelsea Clinton ja Barbara (nuor.) Bush. Suomesta paikalla oli  grand old ladymme, presidentti Tarja Halonen. Toki prinsessatkin keräsivät nuoria ympärilleen, mutta ylivoimaisesti eniten kuvattu oli Halonen. Hän on selvästi roolimalli monille kehitysmaiden tytöille.

Mielenkiintoinen paneelikeskustelu koski naista päättäjänä. Siihen osallistui Halosen lisäksi Graca Machel YK:n vuosituhattavoitteiden High Level  Panelin jäsen ja Mosambikin ensimmäinen opetusministeri ja USA: n Planned Parendhood -järjestön johtaja Cecile Richards sekä Chelsea Clinton, joka työskentelee Clinton-säätiössä.

Mikä oli ollut itsekullekin kodin ja lapsuuden perheen merkitys uran kannalta?  Kaikille yhteistä oli se, että kotona oli ymmärretty koulutuksen merkitys. Se oli ehkä itsestään selvää Clintonien perheessä tai Teksasin kuvernöörin tyttärelle. Machel ja Halonen korostivat, että koulutus nähtiin heidän lapsuuden kodissaan investointina tulevaisuuteen ja ainoana pääomana, jota lapsille voitiin tarjota, kun aineellista perintöä ei ollut.

Yhteistä heille oli myös kokemus  olla ensimmäinen.  Ensimmäinen nainen ministerinä, ensimmäinen nainen ammattiyhdistysliikkeen juristina, ensimmäinen presidenttinä. Nyt tämä vaikuttaa itsestään selvyydeltä, mutta ei ollut sitä muutama vuosikymmen sitten. Vaikka kyseessä olivat naispäättäjät ja emansipoituneet veteraanit  he kuitenkin totesivat, että ilman kannustavia miehiä, olipa kyseessä isä, puoliso, ystävä tai oma poika, olisi aseman ja tavoitten saavuttaminen ollut vieläkin vaikeampaa. 50 prosenttia plus 50 prosenttia vasta on 100 prosenttia.

Pitääkö  naisella olla terävät kyynärpäät, jotta hän voi saavuttaa korkean aseman? Kannatta olla oma itsensä, muistutti presidentti Halonen. Stereotypiat ovat vaarallisia. Entä kärsivätkö lapset  uralla etevästä äidistä. Se riippuu sitä, miten kotona vastuu lapsista ja kodista on järjestetty. Halosen tyttäreltä oli kerran kysytty onko hän kärsinyt äitinsä urasta. Ei ole vertailukohtaa, hän oli vastannut, minulla on vain tämä yksi äiti.

Chelsey Clintonilla on ollut etuoikeus varttua kotona, jossa sekä isä että äiti ovat olleet johtavassa asemassa. Eroaako naisjohtaja miesjohtajasta? Chelsea Clinton kertoi keskustelleensa asiasta äitinsä kanssa. Hänen mukaansa naiset ovat avoimempia yhteistyöhön kuin miehet. Heillä on myös aidompi halu  kuunnella myös vastakkaisia mielipiteitä ja siten murtaa rajoja.

Chelsey Clintonin innostaja ja roolimalli oli ollut hänen isoäitinsä. Tämä oli köyhästä perheestä ja joutui jo 13-vuotiaana hankimaan oman elantonsa. Hän kuitenkin pääsi opiskelemaan sihteeriksi jonkun ystävällisen ihmisen avustamana. Hänen koko elämänsä kantavana tavoitteena oli luoda parempi elämä lapsilleen ja ennenkaikkea, antaa heille mahdollisuus opiskella. Häneltä Chelsey oli oppinut uskon ihmisten perimmäiseen hyvyyteen ja siihen, että nainen pystyy mihin vain.

Kaikki uskoivat, että jatkossa tytöillä on helpompaa. Lasikatto on jo murrettu.

Tekemistä kuitenkin riittää, vain 19  prosenttia maailman parlamentaarikoista on naisia. Suomessa politiikassa on naisten osuus kasvanut, mutta esim. Yhdysvalloissa se on jäänyt polkemaan paikolleen.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)