About Tuija Rinkinen

Päällikkö. Nuorten seksuaaliterveyden osaamiskeskus. Väestöliitto.

Ihmeistä suurin

”Kerro taas äiti siitä, kun minä synnyin.” Pyytää lapseni, kun katselemme yhdessä hänen vauvakuviaan. ”Mitä sä äiti silloin ajattelit?” Mitäkö ajattelin, miten tuohon vastaisin?

Reilut kahdeksan vuotta sitten elin elämäni sekä ihanimpia että kamalimpia hetkiä – lapseni syntyi sokeripaketin kokoisena, huonokuntoisena ja elottomana. Koko suku pidätti hengitystään. Keskosuus vaikuttaa sekä lapseen itseensä, hänen vanhempiinsa sekä kaikkiin lapsen läheisiin ihmisiin. Siitä alkoi taistelumme ensin eloonjäämisen puolesta ja myöhemmin oikeudesta kasvaa omaa tahtia. Pienenä keskosena syntyneen lapsen kasvu on erityislaatuista ja vaatii niin vanhemmilta kuin ammattikasvattajilta ymmärrystä, omanlaista suhtautumista sekä oikeanlaista asennetta.

On aivan selvää, että keskosuus voi vaikuttaa kehitykseen, sillä olisihan lapsen pitänyt olla vielä pitkään äidin kohdun suojissa. Lapsi syntyy siis keskeneräisenä. Joillekin keskosille tulee kehitysongelmia, toisille taas ei. Onneksi lääketiede on mennyt tässä kohtaa eteenpäin huimaa vauhtia.

Meille niitä kehitysongelmia tuli, mutta niiden kanssa pystyy elämään. Säännölliset kehitysseurannat, palaverit ja toimintaterapia ovat meille hyvin tuttuja. Myös taisteleminen oman lapsen oikeuksien puolesta on tuttua.

Taistelu lapsen oikeuksien puolesta ei näytä loppuvan koskaan. Olen sitä mieltä, että vähempikin taistelu riittäisi. Jokaisen lapsen kehitys on ainutlaatuista ja jokaisella on omat kehittämiskohtansa sekä vahvuutensa. En tiedä, millaista elämä olisi voinut muutoin olla – minulle tämä on ollut ihan normaalia.

Tänä päivänä lapseni voi hyvin, käy koulua ihan normaalisti ja on löytänyt omat vahvat aineensa. Viimeksi ihailin sitä, kun hän uimaharkoissa sukelsi 12 metriä. Mieleeni muistui lääkärin lausahdus vastasyntyneiden teho-osastolla: Voi olla, että pojasta ei tule urheilijaa, sillä keuhkot ovat olleet syntymähetkellä niin kehittymättömät…”. Aivan sama mulle, ajattelin silloin ja ajattelen nytkin.

Ja koska hän pystyy sukeltamaan pitkän matkan… ei ne keuhkot ihan tohjonakaan voi olla.
Mitä siis vastasin lapselleni? Mitä ajattelin? Vastasin rehellisesti: Minä pelkäsin! Pelkäsin, miten sinun käy, pelkäsin, että en saisi sinua syliini tai etten saisi sinua koskaan kotiin. Ja jatkoin, että olen niin äärettömän onnellinen ja kiitollinen kun olet siinä nyt.

Nyt tokaluokkalainen rientää omiin touhuihinsa hymyssä suin. Hän on ihmeistä suurin – ainakin meille kaikille hänen elämäänsä seuraaville läheisille.

Marraskuun 17. päivä on omistettu kaikille niille lapsille, jotka ovat syntyneet joko liian aikaisin tai liian pieninä. Esimerkiksi Keskosvanhempien yhdistys, Kevyt ry, järjestää tapahtumia eri puolilla Suomea.

Kuntien säästöt kohdistuvat lapsiin ja nuoriin

Kun aamulla kävelimme pojan kanssa kouluun, olimme niin iloisia, että lähikoulu on toimiva, tuttu ja turvallinen. Ainakin vielä tänään lapseni saa korkeatasoista opetusta  pienessä ryhmässä. Hän voi pitää kaikki koulussa saamansa sosiaaliset suhteet, jotka tukevat lapsen koulunkäyntiä ja -viihtyvyyttä. Ammatilliseen opetukseen siirtymisen rakennuspalikat luodaan jo peruskoulun alaluokilla.

Kaikki tämä on nyt uhattuna. Useat kunnat näyttävät säästävän taas lasten ja nuorten palveluista. Näin tekee myös Vantaan kaupunki, joka supistaa kouluverkkoaan. Säästöt ovat jo tänä vuonna kohdistuneet kouluihin, kun alakoululaisilta vähennettiin vuoden alussa yksi äidinkielentunti säästösyistä. Nyt syksyllä esimerkiksi oman poikani koulusta lakkautettiin toisen erityisopettajan ja resurssiopettajan toimi säästösyistä. Mutta erityisopetusta kipeästi tarvitsevat integroidut lapset ovat edelleen näillä luokilla.

Uudet säästöt kohdistuvat koulutiloihin, toisin sanoen, kouluja tullaan lakkauttamaan ja luokkia yhdistämään aina vaan isommiksi yksiköiksi. Saattaa kuulostaa siltä, että tilojen tiivistäminen ja koulujen suurentaminen ei ole mitenkään haitallista. Varsinkin, kun koulujen henkilöstöresursseihin ei kosketa ainakaan tällä kertaa. Mietin, että ovatko päättäjät tehneet riskianalyysiä siitä, miten koulukokojen suurennukset vaikuttavat lapsiin tai opetuksen laatuun – eli ihan oikeaan arkielämään kouluissa? Oppimistilat tulevat olemaan todella ahtaita, joten jakotunneille tai pienemmälle ryhmäopetukselle ei ole tilaa. Näin lapset jäävät ilman erityisopetuksesta. Pienemmissä ryhmissä opiskelu lisää oppimistuloksia ja edistää sosiaalisia suhteita.

Luokkiin ahtaaminen voi aiheuttaa vaaratilanteita ja olla uhkana niin oppilaiden kuin opettajienkin turvallisuudelle.  Esimerkiksi aistiyliherkät lapset tarvitsevat ihan fyysistä tilaa. Liika ahtaus voi aiheuttaa monenlaisia ahdistuksen tunteita ihan kaikissa oppilaissa, mikä voi pahimmillaan purkautua aggressiivisena käyttäytymisenä.  Tilanteesta kärsivät kaikki oppilaat, eivät vain erityistä tukea tarvitsevat.

Säästöt eivät kovin monta vuotta kasva korkoa, kun niitä joudutaan käyttämään korjaavaan työhön, esimerkiksi nuorten syrjäytymisestä aiheutuneiden haittojen korjaamiseen. Tiedämme hyvin sen, että syrjäytyminen voi alkaa jo päiväkodissa. Syrjäytymisriskiä lisää myös se, mikäli lapsi tippuu kärryiltä perusopetuksessa. Tiedämme myös hyvin sen, mitä 1990-luvun lama sai aikaan ja miten niitä seurauksia maksetaan edelleen.

Kun illalla istun poikani sängyn vieressä ja katselen suloista nukkuvaa lastani, mietin, kuinka hän on täysin syytön kaupunkimme heikkoon rahatilanteeseen ja joutuu vielä kantamaan niiden aiheuttamat seuraukset. Toivottavasti ei kalleinta mahdollisinta hintaa eli koulumotivaatiotansa ja unelmiensa tuhoutumista. Äitinä toivon, että hänen unelmansa toteutuisivat, jopa Vantaalla…