Author Archives: Suvi Laru

About Suvi Laru

Vanhemmuustiimin esimies, psykologi, psykoterapeutti (ET), PsM, opettaja,

Koululaisen vanhemman arki -osa 3

Posted on by
1

Kohta on lauantai ja vuoden viimeinen koulupäivä!

Järkyttävää! Mihin Tämä vuosi oikein hurahti? Juurihan minä suunnittelin, että mitä ihmettä lapsi voisi laittaa päälleen ensimmäisenä koulupäivänä! Nyt syksyiset vaatteet ovat jo käyneet pieneksi ja uusien ostamisessa ei meikäläisen, äidin mielipide todellakaan enää riitä :).

Niin, lapset kasvavat joka päivä! On upeaa nähdä se pieni, asteittainen kehittyminen lasten toiminnassa ja ajattelussa joka kertoo siitä, että lapsi kasvaa, aistii ympäröivää maailmaa ja opettelee koko ajan elämää.

Tämä sama asia näkyy sekä pienten, että vähän isompienkin lasten ja nuorten kohdalla.

Opetellaan, harjoitellaan, onnistutaan, kaadutaan, mokataan ja taas noustaan ylös ja jatketaan. Minua ei välttämättä enää tarvita niin tarkasti sen pohtimisessa mitä lapsi laittaa tavallisena koulu- tai kesäpäivänä päälleen, kuten silloin kun hän oli vauva. Mutta tämä isompi lapsi tarvitsee edelleen minun tukea muissa tavallisissa arjen asioissa, kuten arjen rytmin ylläpidossa, eli siinä että muistetaan syödä, nukkua ja liikkua säännöllisesti ja terveellisesti. Sen muistuttamisessa, että läksyt tehdään ensin ja sitten vasta viiletellään leikkimässä kavereiden kanssa lähimetsässä, että ei tarvitse rättipoikkiväsyneenä koulutehtäviä tehdä kiukkuisena illalla.

Minua tarvitaan sen muistuttamisessa, monenko aikaan pitää sieltä ulkoa tulla sisälle iltatoimiin ja nukkumaan. Minua tarvitaan edelleen arjessa, siinä että olen turvallisesti läsnä ja tavoitettavissa, antamassa läheisyyttä ja tukea. Silloin kun polveen tulee naarmu ja tarvitsee sitä hoitaa ja putsata, tai kun on muita harmituksen hetkiä. Minua tarvitaan edelleen kehumisessa ja kannustamisessa lapsen iloista, kuten siinä miten upeasti vaikka joku legojen rakentaminen tai muu lapsen kiinnostuksen kohde on lapsella sujunut tai onnistunut ja minua tarvitaan haasteellisissa tilanteissa auttamaan, kun joku asia ei niin onnistukaan.

Minua tarvitaan rajojen ja reunaehtojen asettamisessa, kuten sen pohtimisessa miten pitkään voi pelata kännykällä peliä, tai voiko ylipäätään pelata ollenkaan. Ja minua tarvitaan kaverisuhteiden, harrastustoiminnan ja lapsen kaikkien verkostojen mahdollistamisessa. Ja minua tarvitaan sen muistuttamisessa ja mallin näyttämisessä siinä, kuinka erilaisten ihmisten kanssa toimiessa tulee muistaa kaikkien kunnioittaminen, kohteliaisuus ja ystävällisyys.

Nautitaan siis näiden upeiden tyyppien, ihanien lasten ja nuorten tukemista ja auttamista ja ollaan heille läsnä arjessa!

Pohdin syksyn ekaluokkalaisten listaa oppimisen edellytyksistä ja tärkeimmistä asioista, eli:

  1. Työrauhan antaminen itselle ja muille
  2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä
  3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla. Toivon, että tämä lista jatkuu oleellisena osana koululaisten arkea myös tulevina kouluvuosina!

Ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa kaikille koululaisille ja vanhemmille!

 

Arki nykyajassa?

Posted on by
Vastaus

Mistä on Sun arki tehty? Palaveri, palaveri, tiivistystä ja uudistusta. Muutosta ja uudelleen organisointia. Venytystä Ja vanutusta. Työnkiertoa ja uuden oppimista. Ja sitten kaikki jälleen uusiksi, muutaman vuoden sisään tehdään kenties kaikki jälleen uudella tavalla ja päädytään kenties siihen tilanteeseen josta muutama vuosi sitten irtauduttiin. Kuulostaako tutulta?

”Miten minä oikeasti jaksan tässä rumbassa?”, kysyin itseltäni eräänä päivänä.

Vastasin: Jaksan hyvin, kun keskityn olennaiseen!

”Mitä se on työelämässä?”, kysyin itseltäni. Se on aitoa läsnäoloa, kohtaamista arjessa, halua uuden oppimiseen, mutta samalla itseni säilyttämiseen sellaisena kuin olen. Sen ymmärtämistä mitkä asiat hallitsen ja missä voin oppia uutta ja kehittyä. Sen ymmärtämistä, että voin joskus sukeltaa hieman epämukavuusalueelle, sillä tällöin voin löytää itsestäni myös uutta. Mutta erityisesti sen ymmärtämistä, että annan itselleni myös aikaa uusien asioiden sulatteluun ja tilaa sille työlle jossa olen omimmillani. Olennaista tässä kaikessa on toimiva tiimi ja johto, josta saa tukea ja sparrausta omaan työhön.

Samat lainalaisuudet pätevät osaltaan sekä työssä kuin henkilökohtaisessa elämässämme.

Läsnäolo, kohtaaminen ja joustavuus uusia tilanteita kohdatessa. Siinä lääkkeet tämän hetken arkeen ja työelämään? Elämä on aina muuttuvaa ja olemme muuttuvaisia olentoja, me ihmiset. Tunteet ovat osa meitä ihmisiä ja niin saakin olla. Niille tulee olla aika paikka ja niitä saa tuntea ja kokea, myös työelämässä.

Realiteetit tulee kuitenkin tunnistaa ja niiden kanssa tulee oppia elämään. Työmaailma on muuttunut paljon viimeisen kymmenen ja viiden vuoden sisällä. Myös meiltä aikuisilta vaaditaan paljon uusia taitoja nykyajassa. Vanhemmuudessamme meidän tulee omaksua kenties erilaisia taitoja kuin silloin kun itse olin lapsi. Tämä kaikki ei ole aina helppoa.

Annetaan itsellemme ja toisillemme siis aikaa. Aikaa sopeutua muutokseen, aikaa oppi uutta. Aikaa kehittyä ja haastaa itseään. Aikaa antaa anteeksi itselleen ja toisillemme, sillä olemme myös erehtyväisiä ihmisiä.

Oleellista nimittäin on, että osaamme keskittyä hetkeen ja olla inhimillisiä ihmisiä toinen toisillemme. Niin työssä kuin kotonakin.

 

Koululaisen vanhemman arki -osa 2

Posted on by
Vastaus

Koululaisen koulunalkutaival on puolessa välissä. Minne ihmeeseen syksy oikein hurahti? Lapsi on puolessa kouluvuodessa oppinut lukuisat määrät uusia asioita, saanut uusia kavereita, oppinut lisää oma-aloitteisuutta ja rohkeutta.

Olenko minä oppinut jotain äitinä ja vanhempana? Aamuinen lapsen suusta tullut totuuden lause: ”Äiti, älä huolehdi liikaa, olen jo koululainen”, on kummitellut koko päivän päässäni. Ainakin olen oppinut siis sen, että lastani en voi enää samalla tavalla ympäröivältä maailmalta suojella ja pumpulia hänen ylleen kääriä, vaikka kuinka niin joskus haluaisinkin.

Pystyn siis antamaan lapselleni rakkautta, kunnioitusta, arvostusta ja tukea, mutta hänen on uskallettava itse alkaa tutustumaan ja löytämään elämässään omaa polkuaan. Minun tulee pyrkiä rohkaisemaan häntä saavuttamaan elämässään monenlaisia kokemuksia. Minun tulee pyrkiä antamaan hänelle turvaa. Minun tulee auttaa häntä ymmärtämään ja kunnioittamaan itseään, monenlaisia ihmisiä ja  erilaisuutta. Minun tulee pyrkiä tukemaan häntä olemaan kiinnostunut ja innostunut uusista asioista ja autettava häntä solmukohdissa. Ja minun on tuettava häntä, että hänellä on uskallusta tuoda maailmassa esiin omia mielipiteitään ja ajatuksiaan, ja uskallusta pitää puoliaan maailman epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Vanhempana olen saanut mahdollisuuden tutustua mielenkiintoiseen uuteen keskustelu- ja käsimerkkimaailmaan ”mineineen” (=minecraftit), ”dappeineen” ja ”oo mikä bränki”- kommentteineen (= pään yllä oleva käsimerkki ja lause jokaikisessä lapsen mielestä huvittavassa ja vitsikkäässä keskustelu- ja vuorovaikutustilanteessa, eli aika usein kun omasta mielestäni jotain fiksua yritän jutella).

Erityisesti olen kuitenkin oppinut, että minun tulee pyrkiä pitämään kivaa fiilistä ja huumoria arjessa yllä, se auttaa monessa solmukohdassa koululaisen kanssa! Varsinkin arkiaamuisin tämä taito on ollut moneen otteeseen tarpeen ja välillä todella hukassakin…

Tässä tuntuu olevan oppia kyllikseen, mutta koulumatkamme nyt siis jatkuu ja koululaisen vanhempana minun oppitieni onkin vasta alkutaipaleella. Tästä on hyvä jatkaa tähän uuteen vuoteen kasvattamaan vanhemmuuden kokemuksia!

Minä ja ekaluokkalainen

Posted on by
Vastaus

Tähän on tultu. Päiväkotirepun pakkaaminen on vaihtunut koululaisen elämään. Arjen määrittävät uudet, mutta myös tututkin sanat ja rytmi: kävelevät koulubussit, wilma-viestit, kirjojen kontaktoimiset ja iltapäiväkerhot.

Miten pienestä voikin muutamassa kuukaudessa kesän aikana venähtää ” iso ”koululainen? Huoneen seinät on uudelleen tapetoitu erilaisin julistein, musiikkimaku muuttui kuin yhdessä yössä ja carslompakko ei enää kelvannut käyttöön bussikortin säilyttämiseen. Lasta näkyy yhä vähemmän kotona, kun ulkona on kiinnostavat leikit kavereiden kanssa.

Äitinä minulla sitten alkoikin uusien verkostojen luominen koulumaailmaan. Alakoulun ja iltapäiväkerhon aikataulut määrittelevät päivärytmit ja lyhennetty työaika mahdollistaa arjen raamit. Kuinka minä opin ja sopeudun kaikkeen tähän uuteen? Kuinka saan autettua ja tuettua lastani uudessa tilanteessa? Kuinka autan lastani ylläpitämään entisiä ja luomaan uusia kaverisuhteita, jotta lapseni ei ole se yksinäinen lapsi koulussa, joka seisoo koulun pihalla reunassa muiden leikkiä katsellen ? Entä kuinka saan itseni rauhoitettua, että kyllä lapsi pärjää päivän aikana, vaikka aikuiset eivät enää ole niin tarkkaan huolehtimassa ja katsomassa perään, laitetaanko sateen kestävät housut ulos pihaleikkeihin vai ei?

Koulurauha on julistettu, lukujärjestys saatu ja arki alkanut. Arjessa lapsellani on läsnä joukko osaavia ammattilaisia ja uskomattoman laadukas suomalainen koulujärjestelmä ja tarvittaessa oppimisen tukimuodot. Uskallan siis luottaa vanhempainillan ja wilma-viestin sanomaan ja vedän henkeä: Ensimmäisen luokan oleelliset tavoitteet ovat äärimmäiset tärkeät ja samat kuin mitä jokaisessa työssä ja oppimisessa tulisi olla:

1. Työrauhan antaminen itselle ja muille

2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä

3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla.

Ja niin aamulla taas lähdetiin yhdessä aurinkoisina, innostuneina ja luottavaisin mielin astelemaan uutta koulupäivää kohti.

 

 

Riittävä äiti

Posted on by
Vastaus

Äitienpäivä lähestyy ja mediassa pohditaan, minkälainen on oikeaa äitiyttä. Pohdin teemaa ja jään jumiin ajatukseen: Voisiko olla niin, että riittävä äitiys on riittävää? Se että äitiydessäni olen se, kuka olen?

Joskus toimeliaampi, joskus lievästi sanottuna vähemmän toimelias. Välillä muistini toimii kuin partaveitsi, välillä muistutukset ja post it laput täyttävät jääkaapin oven ja päiväkodin reppuun unohtuu pakata tarvittavat lapsen tavarat. Tiskipöytä saattaa välillä notkua astioista ja pyykkikori ajoittain pursuilee, mutta pyrin keskittymään asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä ja joista haluan lapseni minut, äitinsä, muistavan, kun häneltä myöhemmin kysytään minkälainen äiti sinulla oli.

Kannan vastuun ja huolehdin lapsestani, antaen hänen kasvaa omana itsenään juuri sellaiseksi kuin hän on. Pyrin pitämään huolta myös itsestäni, sillä tätä kautta jaksan huolehtia myös läheisistäni. En ota paineita naistenlehtien naiskuvavaatimuksista, vaan oleellista on, että riitän itselleni mukiin menevänä ja arvostan itseäni sellaisena kuin olen. Pyrin vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa erilaisuuden kunnioittamiseen ja pyrin kohtelemaan ihmisiä arvostavasti.

En pyri tekemään lapsen syntymäpäiväkakkuun spidermanin hahmoa, kun minusta ei kertakaikkiaan ole siihen, mutta arvostan heitä, jotka kykenevät moisiin mestarisuorituksiin. En myöskään vaadi lapseltani täydellistä äitienpäiväkorttia itselleni, mutta toki ilahdun, mikäli minua muistetaan.

Minulle oleellista äitinä on, että huomioin lapseni joka päivä, annan hänelle tilaa tulla kuulluksi ja ilmaista itseään ja mielipiteensä, hulluttelen yhdessä hänen kanssaan ja olen kiinnostunut hänen maailmastaan samalla kun hoivaan ja annan hänelle turvaa. Voisiko olla niin että minunlaiseni äitiys onkin oikeanlaista ja riittävää, juuri minulle äitinä ja lapselleni?

Hyvää ja riittävää äitienpäivää kaikille äideille!

Muutos

Posted on by
Vastaus

shutterstock_202507969Elämä aina yllättää. Kaikki ei menekään kuten olin käsikirjoituksessani suunnitellut. Enkö voikaan hallita ja suunnitella kaikkea, enkö voikaan aina etukäteen varautua elämän mukanaan tuomiin yllätyksiin?

Muutos ja elämän mukanaan tuoma yllätys voi olla positiviinen tai negatiivinen lähtökohdaltaan. Ja muutos tuo hyvää, sanotaan. Mutta osaanko, uskallanko luottaa muutokseen? Muutos nimittäin tekee aina kipeää. Jollain tavalla. Ei ole helppoa hypätä uuteen ja tuntemattomaan, vaikka tiedossa olisikin jotain hyvää ja itseä kiinnostavaa. Entä silloin, kun yllättävä muutos on negatiivinen asia sinulle itsellesi? Hämmentävä tai jopa pelottava? Kuinka voit millään tapaa tällöin suuntautua muutokseen tai hyväksyä sitä osaksi elämääsi?

Mielemme terveydelle on tärkeää, että voimme joskus laajentaa näkökulmiamme edes hitusen, out of the box. Elämässä kaikki asiat eivät aina ole päivänselviä, oikeita tai vääriä, mustia tai valkoisia. Tällaisiakin asioita toki on, ja se on hyvä. Tiedetään milloin on hyvä käydä nukkumaan, että jaksetaan toimia työelämässä ja leikkiä päiväkodissa. Tiedetään mitä on järkevää syödä, tai miten pukeutua pakkasella, jotta emme palellu. Mutta ihmisyys jättää myös tilaa suurelle määrälle harmaita alueita. Kysymyksiä siitä, milloin on hyvä kuunnella järkeään ja milloin sydäntään. Kysymyksiä siitä, milloin on tärkeä vaan asettua olemaan ja milloin toimimaan. Kysymyksiä siitä, millainen on minuuteni juuri nyt ja millainen se oli mahdollisesti eilen tai vuosi sitten.

Uskallanko siis hyväksyä myös muutoksen elämässäni? Harmauden sävyt, ilon ja surun rajapinnat ja elämän kurjatkin asiat osaksi elämää ja ihmisyyttä siten, että tätä kautta kenties elämän valopilkut saavat vielä enemmän tilaa loistaa? Sillä elämä on. Ainaista muutosta.

Sinulla on oikeus

Posted on by
Vastaus

shutterstock_232844662Hei lapsi ja nuori!

Sinulla on oikeus siihen, että

..sinusta huolehditaan, saat lämpöä ja ravintoa itsellesi

…sinulla on ympärilläsi hoivaavia ja turvallisia läheisiä aikuisia, jotka sinua kasvattavat ja tukevat

.. voit ilmaista omat mielipiteesi kaikissa itseäsi koskevissa asioissa ja ne on otettava huomioon ikäsi ja kehitystasosi mukaisesti

..tulet nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi, siihen että mielipidettäsi kysytään, tarpeisiisi vastataan ja niitä arvostetaan jokapäiväisessä arjessa

..saat kunnioittavaa kohtelua osaksesi, kehoasi ja kehosi rajoja ei loukata millään tavalla fyysisesti tai seksuaalisesti ja sinua ei nöyryytetä ja alisteta tunnetasolla

.. voit kiukutella 2-vuotiaana ja haastaa läheisiä aikuisia 13-vuotiaana, sillä sinulla on oikeus kokeilla rajojasi, tehdä irtiottoa aikuisista ja tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi tästäkin huolimatta omana itsenäsi

..lähellä olevat aikuiset osaavat ohjata sinua rakentavasti, sillä heidän vastuullaan on suojella ja kasvattaa sinua

.. saat koulutusta ja sivistystä itsellesi

..voit pohtia ja tutkia rauhassa oletko tyttö vai poika vai jotain siltä väliltä

.. voit ystävystyä monenlaisten lasten kanssa

…kun olet siihen itse valmis, ja asia on sinulle ajankohtainen ja ikäisellesi lain mukaankin oikea, voit päättää itsenäisesti kenen kanssa haluat mahdollisesti alkaa seurustelemaan tai solmia pysyvän suhteen vai haluatko kenenkään kanssa

…olet vapaa syrjinnästä ja kiusaamisesta minkään asian suhteen (etninen tausta, uskonto, ulkonäkö, seksuaalinen suuntaus, perhetilanne ym.)

.. voit kysyä, ihmetellä, purnata ja haastaa maailmaa pohtimaan asioita laajemmalti

..saat itsellesi apua ja tukea elämän vaikeissa hetkissä ja esimerkiksi perheen kriisitilanteissa ilman, että joudut läheisten aikuisten terapeutiksi ja huolten kantajaksi

.. saat kokea voimattomuutta, osaamattomuutta ja pienuutta..

Sillä sinulla on oikeus olla lapsi ja nuori. Olet valmis ja oikeanlainen juuri sen ikäisenä ja siinä kehitysvaiheessa kuin juuri nyt olet ja sinua koskevat yhtäläiset ihmisoikeudet kuin ketä tahansa muutakin. Me aikuiset olemme täällä auttaaksemme ja tukeaksemme kasvuasi kohti eheää aikuisuutta.

Ihanaa lapsen oikeuksien päivää kaikille lapsille ja nuorille!

Positiivinen ja kannustava kasvatus – väkivallan vastavoima

Posted on by
Vastaus

shutterstock_398292211Ruuhkavuosien paineet

Aikaamme leimaa kiire, tehokkuus, monikanavainen tiedonvälitys, projektimainen työelämä ja oman elämän projektin hallinta. Ei ole kyse yksin ulkonäöstä, kun vanhemmat lenkkeilevät ja huhkivat kaiken kukkuraksi vielä kuntosaleilla. Työelämä vaatii hyvää fyysistä ja henkistä kuntoa. Jatkuva itsensä kehittämisen haaste, uudenoppiminen, toistuva itsensä uudelleen myyminen jatkuvien YT-neuvotteluiden keskellä edellyttää kirkasta ajattelua, vahvaa identiteettiä ja itsetuntemusta.

Sama koskee parisuhdetta. Ei riitä, että on yhteiset ja lapset ja asuntolaina. Suhteelta vaaditaan muutakin; lämpimiä yhteenkuuluvuuden tunteita ja jaettuja kokemuksia. Ja sitten vielä ne lapset, he joiden vuoksi ehkä roikkuu epätyydyttävässäkin pari- ja/tai työsuhteessa, heidätkin pitäisi kunnialla kasvattaa. Lasten takiahan tässä raadetaan, jotta heille mahdollistuisi hyvä elämä.

Huoh. Kuinka tämä pyörä pysäytetään?

Koko kylän on kasvatettava

Vanhemmat tarvitsevat kipeästi tukiverkkoja voidakseen toimia hyvinä vanhempina. Kun luonnolliset perhe- ja sukulaissuhteet haurastuvat, on uusi tukiverkko rakennettava oman sen hetkisen elämänpiirin kautta. Tarvitaan uusia yhteisöjä; pihapiirien, taloyhtiöiden, perhekerhojen ja ystävien muodostamia arjen apureita ja turvarenkaita, ottamaan koppia kun kiire ja paineet meinaavat syöstä yli laidan.

Kaiken päälle kaatuva uhma

Väsymys, ahdistus ja huolet tekevät kenestä tahansa helposti ärtyvän, jopa arvaamattoman: yhdessä hetkessä annamme lapselle periksi helposti, kun taas toisessa tilanteessa olemme erityisen jyrkkiä ja ehdottomia. Ja ainahan ne lapset eivät tottele.

Ensimmäinen askel kohti turvallista vanhemmuutta on hyväksyä se tosiasia, etteivät lapset käyttäydy kuten aikuiset eivätkä aina kuten aikuinen toivoo. Lapsi uhmaa vanhempiaan eri ikäkausina eri tavoin.  Uhma-ikä on tahtotaitojen kasvua, normaali ja tärkeä ilmiö, joka kuuluu jokaisen lapsen kehitykseen. Lapsen täytyy opetella ja kokeilla, mikä on oikein ja mikä väärin. Uhma näyttäytyy arkisissa tilanteissa; syömisessä, pukemisessa, nukkumaan mennessä, tulo- ja lähtötilanteissa. Uhmaa esiintyy usein myös elämän muutostilanteissa, kuten sisaruksen syntyessä tai päivähoidon aloittamisen yhteydessä.  Näissä tilanteissa tapahtuu myös tyypillisimmin aikuisen tekemiä ylilyöntejä.

Vanhemmat usein tietävät, että lapset tarvitsevat heitä tuomaan rajoja ja rakkautta ja kantavat epäonnistumisista, ylilyönneistä ja hektisestä elämänmenosta syyllisyyttä. Syyllisyys on hyvä asia. Se ohjaa aikuista oikeaan suuntaan. Toisaalta syyllisyys lisää ärtyisyyttä. Siihen ei saa jäädä jumiin.

Kasvatukseen piiloutuva väkivalta

Tutkimuksissa on osoitettu selvästi, että kurittaminen on lapselle ja tämän tulevaisuudelle haitallista. Kasvattajat eivät aina kuitenkaan tunnista, että myös henkisen väkivallan muodot kuten toistuvat pettymyksen, eristämishalun ja huonouden viestit ovat lapselle haitallisia. Haitallisuus perustuu siihen, että aikuisen vihamielinen käytös (ilme, eleet, ääni) pelottavat lasta.

Pelko aiheuttaa lapsen elimistössä saman reaktion kuin fyysinen väkivalta. Toistuvana pelko tuottaa lapselle myrkyllistä stressiä, jonka on todettu olevan yhteydessä mm. oppimis- ja keskittymisvaikeuksiin, päihde- ja mielenterveysongelmiin ja myöhempään sairastavuuteen. Väkivallalla tai pelolla kasvattaen ei saavuteta haluttuja tuloksia. Lapsi joka pelkää, ei opi toivottua, vaan ainoastaan sen että ylivallalla voittaa. Lannistava ja autoritaarinen kasvatus ei tue lapsen pärjäämistä nykymaailmassa, jossa tarvitaan vahvoja neuvottelu- ja sosiaalisia taitoja, joustavuutta, tunneälyä ja soveltamiskykyjä.

Turvallisessa ja väkivallattomassa ympäristössä eläminen on myös ihmisoikeuskysymys – oikeus kasvaa väkivallattomassa ympäristössä on kirjattu mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Ei kasvateta lapsia vain selviytymään pahassa maailmassa vaan niin, ettei maailmasta tulisi kova.

Vanhempi – inhimillinen olento?

Jokainen vanhempi hermostuu lapselleen joskus. Vanhempikin on inhimillinen olento ja tekee virheitä. Tärkeää on, että lapsen ja kasvattajien yhteiselämän perusvire on myönteinen, lämmin ja kannustava ja uskalletaan asettua ja keskittyä vuorovaikutukseen, kohtaamiseen ja läsnäoloon lapsen kanssa. Kaikki voittavat kun joogahengitys, Mindfulness-keinot, johtajuuskoulutuksen anti, itsetuntemuskurssien sisällöt ja parisuhdeleirien vuorovaikutusharjoitukset muuttuvat todeksi arjessa ja tulevat avuksi vanhemmuuteen. Oleellista on, että kohtaamme arjessa hyväksyen sekä lapsemme että itsemme.

Joskus on terapeuttista nauraa omalle toiminnalleen. Kasvatuspuntari-kampanjalla vanhempia puntaroimaan kutsuneet lapsi- ja perhejärjestöt uskovat suomalaisten vanhempien intoon kehittyä kasvattajina. Kampanjaviestiä eteenpäin viemässä toimi Siskonpeti-tiimi, joka tuotti pisteliään hauskoja videoita kasvatuksellisiin tilanteisiin liittyen.

Oivallus ei synny saarnaten ja syyllisyyttä perässä vetäen vaan ymmärryksestä ”voin tehdä toisinkin”.

Kirjoittajat:

Johanna Matikka, suunnittelija, Ensi- ja turvakotien liitto
Raisa Cacciatore, LL, lastenpsykiatri, Väestöliitto ry
Suvi Laru, psykologi, psykoterapeutti, opettaja, Väestöliitto ry

Lähteet

Cacciatore R. (2008) Kiukkukirja (toim. Vuokko Hurme). Väestöliitto.
FinnBrain –tutkimus, Turun yliopisto
Gershoff, E. T. (2016) Should parents´ physical punishment of children be considered a source of toxic stress that affects brain development? Family Relations 65 (151-162)
Matikka, J. (2016) Vanhempien käyttämä kuritusväkivalta Suomessa tutkimusten valossa 2006-2016. Tampereen yliopisto, review tutkielma 2016.

Linkkejä on tarjolla lisää osoitteessa:

www.kasvatuspuntari.fi
www.perheaikaa.fiwww.vaestoliitto.fi/vanhemmuus

 

 

Vanhemmuuden päivä

Posted on by
Vastaus

shutterstock_142845685Vanhemmuus on aurinkoisia aamuherätyksiä,  iltasatuja ja hyvän yön suukkoja.

Vanhemmuus on päiväkotirepun pakkaamisia, kiireisiä aamuruuhkassa suhailuja ja lapsen puhelujen vastaanottamista, kun lapsi lähtee yksin kotoa kouluun.

Vanhemmuus on päivän aikatauluttamista työn tai opintojen ja perheen tasapainottamisessa niin, että ehdit hakemaan lasta päivähoidosta tai iltapäiväkerhosta ja laittamaan lapselle ajoissa ruokaa ennen mahdollista harrastuksiin siirtymisiä.

Vanhemmuus on sitä, että uudet korkkarit jalassa käyt iltapäivällä lapsen kanssa katsastamassa kalastusmajan jossa lapsesi päivällä päiväkotiryhmän kanssa vieraili, kun tietenkin täytyy tietää, missä kohdassa muutama kala tuli onkeen.

Vanhemmuus on sitä, että ehdit paneutua lapsen kanssa alkuräjähdyksen teemaan samalla, kun korjaat isomman lapsesi vaatteita, vaihdat välissä kolmannen lapsesi vaippaa ja otat vastaan itkupotkuraivareita neljänneltä,  kun juuri nyt ei ole mahdollisuutta syödä herkkuja.

Vanhemmuus on sen tiedostamista, onko tänä päivänä in ryhmä hau vai angry birds vai mean girlsit ?

Vanhemmuus on lapsen ja nuoren rakkaussurujen lohduttamista ja kesätöiden hakemisen avustamista.

Vanhemmuus on sitä, että ymmärrät jääneesi jo aikaa sitten jälkeen periscopeista ja snapchateista yms. mutta teet parhaasi, että edes jollain tavalla ymmärrät missä maailmassa lapsesi ja nuoresi elää.

Vanhemmuus on sitä, että laitat myös itsellesi aamulla kellon soimaan, kun lapselle, nuorella tai nuorella aikuisella on tärkeä päivä, jotta varmistat että hän varmasti ehtii aamulla määränpäähänsä.

Vanhemmuus on kahdenkeskistä aikaa lapsen ja nuoren kanssa, mutta myös ajoittain oman ajan ottamista ja ajan antamista mahdolliselle puolisolle, jotta jaksat aina uudestaan iloita vanhemmuuden haasteista.

Vanhemmuus on arkea ja juhlaa, iloa ja surua, epätäydellisyyden ja epävarmuuden sietämistä, lepoa ja toimintaa ja erityisesti arvon antamista jokaiselle tällaiselle ihanalle, tavalliselle ja arvokkaalle vanhemmuuden päivälle  ! 🙂

 

Lapsen päivä

Posted on by
Vastaus

shutterstock_232691794Tänään on mun päivä! Hihkaisee lapsi aamuisessa bussissa päiväkodille menomatkalla. Niin on, vastaa äiti vierestä, sinun oman nimesi päivä, nimipäiväsi!
Mitä kivaa sinä haluaisit tänään omana päivänäsi tehdä? kysyy äiti.

– mä haluan touhuta päiväkodilla ulkona kavereiden kanssa
– ja mä haluun leikkiä illalla kotona
– ja mä haluan syödä mun herkkuruokaa
– ja mä haluan katsoa vähän pikku kakkosta ja sitten pelata Afrikan tähteä
– sitten mä haluan käydä iltapesulla ja pestä hampaat mun Star Wars hammasharjalla
– ja sit mä haluan nukkumaan mun nallen viereen
Se olis paras päivä ikinä!

Niinpä, kunpa me aikuiset voisimmekin aina pyrkiä tarjoamaan kaikille lapsille turvallisen, tavallisen, arkisen ja hymyntäyteisen päivän.

Lapsen kannalta täydelliseen päivään liittyy leikkiä, naurua, lepoa, virikkeitä, turvallisia aikuisia, ystäviä, tunteiden kirjoa, ruokaa ja raikasta vettä.
Yritetäänkö tänään tehdä lapsillemme tästä päivästä täydellinen päivä?