About Sanna Nojonen

Psykoterapeutti, mindfulness -ohjaaja. Väestöliiton terapiapalvelut.

Tunteet polkuna itsetuntemukseen

Joskus mietin olevani melkein kuin soitin. Jokin ihminen, tapahtuma tai asia painaa jotain kohtaa minussa synnyttäen erilaisia tunteita, kuin sointuja ikään.  Soinnut toimivat minulle viesteinä. Voin kuunnella, mistä ne kertovat. Tunteet eivät ole minä. Ne ovat minussa syntyviä vasteita erilaisiin sisäisiin tai ulkoisiin tapahtumiin. Jokin tapahtumissa kaipaa huomiotani. Tunne on merkkinä siitä. Tunteet kutsuvat pysähtymään, antamaan huomiota asialle ja johdattavat tienviittojen tapaan jonkin oleellisen äärelle.

Kysy itseltäsi: mitä tämä tunne kertoo minulle? Mikä tässä asiassa on minulle tärkeää? Mistä täyttymättömästä tarpeesta tämä tunne ehkä kertoo?

Suru voi viestiä, että olet menettänyt jotain, mikä oli tärkeää, jotain millä oli sinulle merkitystä. Samalla voit tuntea myös vaikkapa yksinäisyyttä, minkä takaa voi löytyä seuran tai kiintymyksen tarpeita. Viha tai suuttumus voi viestiä, että on tapahtunut jotain mitä et toivonut, mikä tuntuu epäoikeudenmukaiselta tai siltä ettei sinua ole otettu huomioon. Näiden takaa voi puolestaan löytyä kunnioituksen ja huomion tarpeita. Tunteet ilmestyvät, kunnes niiden taakse kätkeytyneet tarpeet ovat tulleet huomioiduiksi.

Aina ei ole helppoa tietää mitä tuntee. Tunteet voivat olla monikerroksellisia tai tuntua lähes nipulta, jolloin niitä on vaikea erottaa toisistaan. Auttaa, kun voi tuomitsematta tutkailla, mitä kaikkea itsessä tunteeseen oikeastaan liittyykään. Kun pysähtyy vaikkapa vihan äärelle, voi huomata, että jokin toisen toiminnassa tai sanoissa herätti itsessä oikeastaan ensin pelon. Tarkemmin katsoen ehkä hylkäämisen pelon tai torjutuksi tulemisen tunteen, mikä on käynnistänyt puolustautumisen tai hyökkäämisen. Toiselle ja monesti itsellekin näkyy vain viha. Vaatii asian ja itsensä äärelle pysähtymistä, että tunteisiin saa selvyyttä ja havaitsee, mitä itsessä tapahtuu.

Kaikki tunteet ovat luonnollisia sellaisenaan. Voimakkaat tunteet kertovat elämästä, jolla on merkitystä. Meitä ei kuitenkaan välttämättä ole elämässämme rohkaistu kaikkien tunteiden sallimiseen tai hyväksymiseen. Olemme saattaneet oppia peittelemään tai kätkemään osaa tunteista, kuten vaikka ärtymystä, vihaa, kateutta tai mustasukkaisuutta. Niitä ei ole ollut soveliasta näyttää tai niiden ilmaisuyritykset ovat johtaneet epätoivottuihin lopputuloksiin. Emme ehkä myönnä niitä itsellekään. Meitä saattaa hävettää, että meissä edes syntyy sellaisia tunteita. Saatamme kätkeä, tukahduttaa ja kieltää niitä.

Monesti kuulee tunteita määriteltävän positiivisiin, negatiivisiin, terveellisiin tai epäterveellisiin. Epäterveellisempää on kuitenkin turruttaa tai kieltää tunteita, koska se johtaa kaikkien tunteiden latistumiseen. Silloin elämä ei tunnu enää miltään ja kadottaa merkityksensä. Samalla, kun emme halua elämään kuuluvaa kipua, tuskaa tai surua, niin kiellämme myös ilon ja onnen tunteet. Ihmiselämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja tunnetilat, emme voi valita pelkästään kolikon kirkkaampaa puolta.

On epärealistista vaatia, että olisi koko ajan hyvällä tuulella tai tuntisi aina onnea ja iloa. Ikuisesti iloisessa tilassa eläminen saattaa kertoa myös sisäisen maailman joustamattomuudesta. Muuta ei ehkä sallita itselle. Siinä pysymällä saatamme peittää todelliset tunteemme itseltämme tai muilta ja näyttää vain sosiaalisesti helpommin hyväksyttäviä tunteitamme. Tiukasti positiivisessa asenteessa pysyminen voi saada meidät myös tuntemaan huonommuutta siitä, jos kuitenkin sisällä tunnemme olomme toiseksi. Auttaa, jos tunteet voi nähdä vain luonnollisena vasteena johonkin sisäiseen tai ulkoiseen ärsykkeeseen, kuten ajatukseen, muistoon, tilanteeseen, asiaan, ihmiseen, sanaan tai äänensävyyn ja ymmärtää, että havaintojemme lisäksi myös tulkintamme vaikuttavat tunteiden syntymiseen.

Miten sitten olla tunteiden kanssa?

Anna itsellesi lupa tunteeseesi, hyväksy tunteesi. Sano vaikka: saan tuntea näin. Mitä enemmän pystymme hyväksymään itsessämme kaikenlaisia tunteita sitä vähemmän jäämme niihin kiinni. Ne pääsevät katoamaan kuin itsestään, menemään ohi omia aikojaan. Tunteiden hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita, että voi käyttäytyä, sanoa tai toimia miten tahansa. Tunteiden salliminen ei vapauta vastuusta. Huomioi myös missä voit turvallisesti antaa tunteen tulla, olla ja mennä pois. Kun oppii hyväksymään omia tunteitaan paremmin, niin niitä on helpompi hyväksyä myös toisissa.

Ihmiselämään kuuluu niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviäkin tunteita, asioita ja tilanteita. Tunteesi tekevät sinusta ihmisen. Ei heikkoa ihmistä, vaan kokonaisen elävän ihmisen.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, Mindfulness-ohjaaja

Sanna Nojonen työskentelee Väestöliiton terapiapalveluissa ja auttaa asioissa, jotka voivat liittyä esim. ihmissuhteisiin, elämän kriiseihin, mielialaongelmiin, itsetuntoon, pelkoihin, traumaattisiin kokemuksiin tai suruun. Hän on työskennellyt pitkään asiakkaiden kanssa, joilla on ollut raskauteen tai lapsettomuuteen liittyviä psyykkisen tuen tarpeita, kuten lapsen menetys, vakava sairaus, synnytyspelko tai -trauma.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

Uskallanko tulla näkyväksi?

Ihminen on sielullisesti kuin ilma tai tuuli. Se tulee näkyväksi vasta, kun on jotain mitä vasten sen olemassa olon voi huomata.

Ilma tai tuuli on näkymätön ja kuitenkin olemassa oleva. Se on, vaikka emme sitä näe. Se muuttuu havaittavaksi, kun se kohtaa jotain. Ihon, puun, kallion, meren, jonkun pinnan, toiseuden. Siinä se tulee näkyväksi, kuultavaksi, tunnettavaksi ja aistittavaksi toista vasten. Ilman sitäkin se on, mutta ei näkyvä tai määritettävissä millainen se on. Vasta kun se kohtaa jotain, käy ilmi onko se pehmeä, lempeä, mieto, hyväilevä vai ehkä kova, raaka tai kylmä.

Ihmisetkin tulevat näkyviksi toisia ihmisiä vasten. Suhteessa toisiin määrittyy myös sisäisyyteen käsitys siitä, millainen itse on, millaisena itse käsittää itsensä ja millaisena huomaa toisten näkevän itsensä.

Aina ei ole helppoa uskaltaa tulla näkyväksi. Voimme kätkeytyä näkymättömyyden piiloon, erilaisten roolien tai selviytymiskeinojen taakse uskaltamatta näyttäytyä sellaisena kuin olemme. Mikä meitä sitten estää näyttäytymästä? Mitä pelkäämme? Usein pelkäämme tulevamme haavoitetuiksi, torjutuiksi, mitätöidyiksi tai hylätyiksi. Pelkäämme, ettemme tulekaan nähdyiksi hyväksyttyinä, vaan jäämme muiden hyväksynnän ulkopuolelle. Saatamme tuntea sisäistä häpeää ja se estää meitä.  Suojaamme itseämme kivulta, jota näkyväksi tuleminen voisi aiheuttaa.

Suoja on usein syntynyt tarpeeseen, eikä se ole minullekaan vieras. Menneisyyden kokemukset, havainnot ja haavat ovat opettaneet meille, että tarvitsemme suojan turvaksemme. Siellä emme tule satutetuiksi.  Jos olemme yrittäneet tulla näkyviksi, olemme saattaneet saada osaksemme ikäviä, kipeitä kokemuksia, ehkä hylkäämistä, torjuntaa, ivaa, loukkaamista, satuttamista tai jotain muuta. On tullut olo, ettei ole turvallista näyttäytyä, koska silloin tulee vain haavoitetuksi. Vaikka suoja on ollut joskus tarpeen, onko se sitä enää tai kaikissa tilanteissa? Tarvitsemme taitoa tunnistaa, milloin suoja on tarpeen ja milloin sitä voisi keventää edes vähän. Sillä jos jäämme sen vangiksi, niin viemme itseltämme mahdollisuuden tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Sitä kuitenkin kaipaamme ja tarvitsemme.

Tarvitsemme riittävästi rakkautta, hyväksyntää ja turvallisuuden kokemusta, että uskaltaudumme aluksi ehkä haparoivin, heiveröisinkin askelin kokeilemaan tai harjoittelemaan näkyväksi tulemista. Siinä voi auttaa, kun kanssaihmiset ylläpitävät hyväksyvää ilmapiiriä, antavat tilaa, osoittavat kiinnostusta, kutsuvat osaksi keskustelua tai porukkaa. Se on uskomaton lahja, kun saa joskus olla turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, jossa kokee saavansa olla toisille juuri niin haavoittuva, pelkäävä ja heikko kuin on. Silloin saa ja uskaltaa olla kokonainen inhimillinen ihminen, kelpaava sellaisenaan.

Toisten hyväksynnän lisäksi tarvitsemme myös kelpaamista itsellemme, sisäistä kelpaamista. On uskaltauduttava katsomaan itsessään kaikkia puolia, myös niitä, jotka hävettävät tai haluaisi työntää pois. Tarvitsemme rehellisyyttä ja rohkeutta. Olennaista on kuitenkin, miten katsomme näitä puolia itsessämme. Kun pystymme näkemään ne myötätuntoisesti, lämmöllä ja lempeydellä, niin silloin näemme myös mitä varten ne ovat syntyneet, mihin niitä on tarvittu tai tarvitaan edelleen. Sitä sisäistä myötätuntoa vasten uskallamme tulla itsellemme sisäisesti näkyviksi sellaisina kuin olemme, pystymme hyväksymään ja kohtaamaan haavoittuvuutemme, kipumme ja heikkoutemme.

Kun pystymme kohtaamaan itsemme myös sisäisesti kokonaisina lempeydellä ymmärtäen, voimme uskaltaa tulla näkyviksi itsellemme ja toisillemme. Silloin meistä tulee se tuuli, joka olemme: liikkuva, muuttuva, elävä ja rajapinnoissa toisia vasten näkyvä.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, mindfulness -ohjaaja
Väestöliiton terapiapalvelut

Tutustu Väestöliiton terapiapalveluihin ja varaa aika netissä

Avoimena elämän kudelmassa

Miten monesti elämässä olemmekaan vastakkain sen kanssa, että elämä tuo tullessaan asioita, joita emme siihen toivoneet? Se voi olla lapsettomuus, työttömyys, mielenterveyden horjuminen, läheisen menetys, ristiriidat puolison tai vaikka lapsen kanssa. Kamppailemme siinä ristitulessa, että emme halunneet tai toivoneet tuota asiaa elämäämme. Saatamme kiukutella kuin pieni lapsi, yrittää kaikin keinoin saada aikaan muutosta. Tuskailemme, vaivumme synkkyyteen ja toivoisimme, että tapahtumat voisivat olla vain pahaa unta. Kapinoimme elämän tapahtumia vastaan. Kukin omalla tavallamme.

Jo nuoruudestani muistan tuntemattoman tekijän tyyneysrukouksen, jossa pyydetään tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voi, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Kuulostaa helpolta, mutta ei niin yksinkertaista toteuttaa.

Mikä voisi auttaa meitä sopeutumaan ja ehkä hyväksymäänkin asioita, joita elämäämme tulee toivomattamme? Monesti ihmiset vastaavat, että aika. Tähän liittyy tietty totuus, koska asiat muuttuvat, tulee vastaan toisenlaisia asioita ja ne, jotka olivat aiemmin merkityksellisiä, eivät sitä enää ole. Tieto asioiden muuttumisesta ei kuitenkaan välttämättä auta meitä, kun olemme keskellä ei-toivottua asiaa ja tuntuu, että selviääkö siitä koskaan tai epäilee, onko valoa nähtävissä minkään nurkan takana.

Kipua lisää kapinointi asiaa vastaan. Mitä jos voisinkin vain lähestyä asiaa hyväksyvän läsnäolon kautta? Hyväksyä, että näin tapahtuu minulle nyt. Asettua tarkkailijan rooliin sisälläni. Mitä tunteita huomaan sen herättävän minussa? Mitä ajatuksia huomaan sen nostavan mieleeni? Miltä se tuntuu kehossani? Mitä kaikkea tässä on läsnä? Mitä kaikkea on sen kivun takana, mitä tunnen? Mitä tarpeita kätkeytyy sen taakse? Voinko antaa tunteiden tulla, ajatusten virrata sisään ja ulos, puhaltaa ne pois.  Voinko antaa tuntemusten olla sellaisia kuin ne ovat? Voinko löytää itsestäni kohdan, joka voisi lohduttaa sisäisesti minua? Mitä se hyväksyvä ja lohduttava kohta sanoisi? Miten se lempeästi auttaisi minua olemaan kipuni kanssa niin kauan, että kipu tulee nähdyksi, kuulluksi ja tunnetuksi. Sen jälkeen sen voima raukeaa, kun en enää taistele vastaan. Uskallan kokea sen, antaa sen olla ja lopulta muuttaa muotoaan.

Läsnäolo asioille, joita emme ole toivoneet elämäämme, ei ole helppoa. Se on kuitenkin myös mahdollisuus. Portti, jonka kautta voimme oppia itsestämme ja toisistamme lisää, sallia elämän tapahtua, löytää ne asiat joihin voimme vaikuttaa ja kykyä hyväksyä ne mitä emme voi muuttaa. Portin kautta voimme päästä myös uudenlaisten asioiden äärelle, löytää sen mitä portin kautta on mahdollista löytää. Aina avautuu myös mahdollisuus jollekin uudelle. Se voi olla pienikin asia ja yllättävästä suunnasta, vaikka uuden puolen tai kyvyn löytyminen itsestä, sellainen jonka olemassa oloa ei ennen tapahtunutta tiennyt.

Elämän kudelmaan kuuluvat kaikki värit, nekin joita emme saaneet itse valita. Kukaan ei estä meitä kuitenkaan sekoittamasta annettuja värejä, etsimästä niiden sekoituksista kauniimpia sävyjä tai maalaamasta niillä upeaa taulua, jossa lopulta jokaisella väripilkulla ja sävyllä on oma roolinsa, tehtävänsä, jota ilman teos ei olisi juuri se teos.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, mindfulness -ohjaaja
Väestöliiton terapiapalvelut

Tutustu Väestöliiton terapiapalveluihin ja varaa aika. Nettiajanvaraus.