Hei, sinä siellä. Juuri sinä, jonka näen usein kuntosalilla samaan aikaan, mutta jota en koskaan tervehdi. Haluaisin oikeastaan vaihtaa pari sanaa kanssasi vaikka säästä, koska näemme tällä paikalla viikosta toiseen. Mutta jokin estää minua. En uskalla puhutella sinua, sillä kuntosalilla ei oteta kontaktia eikä katsota vieraita ihmisiä silmiin. Sehän olisi noloa ja hävettävää. Vieläkin kamalampaa: kiinnittäisin ehkä jonkun huomiota ja erottuisin joukosta. Mitä muut siitä ajattelisivat? On siis parempi kuunnella musiikkia ja tuijottaa seiniin kuin paljastua ihmiseksi, joka kaipaa juttuseuraa.
Olemme kasvaneet ympäristössä, jossa kaikkea normeista vähänkin poikkeavaa on opittu häpeämään. Vanhemmat häpeävät, kun lapset raivoavat julkisella paikalla. Äidit häpeävät kadonneita vyötäröitään. Isät häpeävät, jos eivät osaa korjata jotakin vempainta. Kokonaiset suvut häpeävät esiäitiensä tai -isiensä mokailuja, sekoiluja tai mielipiteitä. Hävettää, jos rahaa ei ole juuri käytettävissä. Ja sekin hävettää, jos sattuu olemaan liian taitava tai varakas. Me emme todellakaan halua erottua joukosta.
Olemme myös sen mielikuvan vankeja, että muiden elämä on jotenkin loistokkaampaa. Kaikkein syvin häpeä ahdistaakin silloin, kun epäilemme tulleemme paljastetuiksi inhimillisine ominaisuuksinemme. Ihanista Instagram-kuvista ja Facebook-päivityksistä huolimatta elämämme ei olekaan täydellistä! Joskus häpeä tekee myyräntyötä ja estää pyytämästä apua. Silloin arjen tavallisista hankaluuksista voi tulla muilta visusti kätkettyjä, synkkiä salaisuuksia ja ihminen jää niiden kanssa yksin.
Häpeästä onkin meille valtavasti haittaa. Jos näet emme avaa elämän vähemmän kauniita käänteitä kenellekään, suljemme samalla läheisiltämme mahdollisuuden kantaa taakkaa kanssamme. Jos annamme häpeälle vallan, kiellämme itseltämme yhteyden toisiin ihmisiin.
Mutta alituisesta häpeämisestä voi onneksi opetella pois. Ei ole pakko toteuttaa kaikkia oman kasvuympäristön normeja omassa aikuiselämässään. Voi valita, mistä asioista haluaa pitää kiinni siitä huolimatta, että vähän nolottaa. Voi toimia toisin kuin mitä häpeä käskee.
Etsi siis joku, jolle voit kertoa asioistasi ja tunteistasi niin kuin ne ovat. Vastaa joskus rehellisesti, kun sinulta kysytään kuulumisia. Älä stressaa niin paljon siitä, mitä sinusta ajatellaan. Lakkaa kuvittelemasta, että kenenkään elämä olisi yhtään ihmeellisempää kuin omasi. Äläkä ihmettele, jos puhuttelen sinua kuntosalilla. Minäkin opettelen erottumaan muista omalla tavallani.
