About Minna Säävälä

Perhetoimintojen johtaja; PhD, sosiaaliantropologian dosentti

Suomi – disconnecting people

Maahan muuttaa moni ilman lapsiaan tai puolisoaan, työn, parisuhteen, opintojen, mahdollisuuksien tai turvan perässä. Lapset tai puolison voi joutua jättämään taakseen monista syistä.

Useimmat haluavat läheisensä luokseen, kunhan asiat uudessa maassa ovat järjestyneet. Ulkomaalainen voi kuitenkin saada ydinperheensä jäseniä Suomeen vain, jos hänellä on taattu, tietyn tason ylittävä toimeentulo.

Tulorajat ovat niin korkeat, että harva työssäkäyväkään maahanmuuttaja pystyy niitä ylittämään. Siksi monelle puolison tai lasten saaminen luokseen jää haaveeksi. Esimerkiksi siivoojana, lähihoitajana tai autonkuljettajana toimivalle tulorajat ovat aivan liian korkeita.

Erityisesti kriisimaista tulleiden verotettavat tulot ovat pienet. Puolison luokseen saamiseen vaadittavan tulotason pystyisi ylittämään noin 1% kriisimaista peräisin olevista aikuisista ja 12% muualta EU:n ulkopuolelta tulevista, jos he hakisivat perheenjäsenelleen lupaa tulla luokseen. Nämä näyttää hyvin grafiikka.

Maahanmuuttoviraston käyttämät tulorajat ovat suuntaa-antavia, joten nämä prosenttiluvutkin ovat suuntaa-antavia. Yksilön tulojen tutkinnassa huomioidaan joitakin sosiaalietuuksia, kuten lapsilisät. Ne ovat mukana grafiikassa.

Perheestä erossa eläminen vaikeuttaa kotoutumista

Kuulostaa järkevältä, että ydinperheensä voi tuoda uuteen maahan jos pystyy heistä huolehtimaan. Toimeentuloedellytystä on perusteltu sillä, että se kannustaisi maahan muuttaneita työllistymään ja vähentäisi riippuvuutta sosiaaliturvasta. Siten tulevien perheenjäsentenkin mahdollisuudet kotoutua paranisivat.

Tutkimustieto ei kuitenkaan tue ajatusta siitä, että tulorajat auttaisivat ihmisiä kotoutumaan, päin vastoin. Huoli erossa elävästä perheestä on tutkimusten mukaan (ks. s. 57-60) yhteydessä heikompaan mielenterveyteen ja kotoutumiseen. Epävarmuus, huoli ja turhautuminen hidastavat kotoutumista ja kielen oppimista ja altistavat mielenterveyden ongelmille. Läheisten kanssa eläminen puolestaa auttaa ihmistä kotoutumaan, koska perhe tukee mielenterveyttä ja jaksamista.

Toivottomuus vie halun olla osa uutta yhteiskuntaa

Olivatpa byrokraattiset säännökset millaisia hyvänsä, harva luopuu toivosta saada lähimpiään luokseen tavalla tai toisella. Osa koettaa keksiä erilaisia keinoja täyttää vaatimukset. Osa suunnittelee muuttoa muualle missä perheen ehkä saisi luokseen, osoitti Family Reunification, kahdeksan maan eurooppalainen vertailututkimus.

Tutkimuksessa raportoitiin Eurooppaan muuttaneista, jotka olivat keskeyttäneet opiskelunsa tai alkaneet tehdä kahta työtä yhtä aikaa tulorajojen täyttämiseksi. Erittäin korkeiden tulovaatimusten vaikutus on kotoutumisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta haitallinen, koska mahdottomalta tuntuva tilanne voi viedä toisilta toimintakyvyn. Osa taas etsii epätoivottavia tapoja sääntöjen kiertämiseen. Tarmo menee sääntöjen kanssa pelaamiseen ja huoleen, eikä kotoutumiseen ja kielen oppimiseen.

Maahanmuuttaja kokee maan vihamieliseksi, jos viranomaiset sysäävät syrjään ihmiselle usein tärkeimmäksi koetun arvon: hänen halunsa huolehtia lähimmistään. Pitämällä perheet erossa, kylvetään vihan siemeniä suomalaisia kohtaan.

Toimeentulovaatimuksen tulkinnan kohtuullistaminen vähentäisi toivottomuutta ja loisi parempia kotoutumisen mahdollisuuksia. Perhesiteitä tulisi ajatella ihmisen hyvän elämän perustana, ei ylellisyytenä johon vain rikkailla on oikeus.

Kunnat auttamaan tulijoita kotoutumispolulle

Kuva: Katja TŠähjä

Kuva: Katja TŠähjä

Vajaat 8000 turvapaikanhakijaa sai viime vuonna luvan jäädä Suomeen.Lisäksi maahan muutti muista syistä EU:n ulkopuolelta arviolta 20 000 ihmistä ja EU:sta yli 10 000. Tulijoista monella on perhe ja lapsia.

Nyt on kaikkien otettava todesta kotoutumisen haaste. Uusien tulijoiden täytyy päästä rakentamaan elämäänsä mielekkäästi osana suomalaista yhteiskuntaa.

Kunnilla on erityinen tehtävä etenkin pakolaistaustaisten maahanmuuttajien elämän rakentamisessa. Päätöksen jälkeen he tarvitsevat paikan, jossa asua ja yhteisön, johon kiinnittyä. Pakolaiset ovat selviytyjiä – useimmat sinnikkäitä ja motivoituneita uuden elämän rakentajia.

Jo yli 100 kuntaa on tarttunut työ- ja elinkeinoministeriön haasteeseen ja tarjonnut kuntapaikkoja pakolaistaustaisille maahanmuuttajille. Kuntapaikkoja tarvitaan vielä tuhansille.

Kuntien kannattaa huomata pakolaistaustaiset ihmiset voimavarana: he lisäävät ja nuorentavat kuntien väestöpohjaa ja tuovat elinvoimaa.  Ajan mittaan, alun kotoutumisen tuen avulla, heistä ja heidän lapsistaan tulee uusia veronmaksajia kuntaan.

Jos missaamme tämän mahdollisuuden ja annamme ihmisten jäädä ajelehtimaan, siitä  maksavat kaikki menetettyinä mahdollisuuksina ja syrjäytymisen kustannuksina.

Kuntavaaliehdokas: Oletko kuntasi tulevana päättäjänä valmis tarjoamaan kuntapaikkoja kansainvälistä suojelua saaville? Oletko vastuullinen ja kauaskatseinen? Kotoutumista tukemalla tuet kaikkien lasten ja lapsiperheiden hyvää tulevaisuutta.

Äänestäjä: Kannatatko ehdokasta, joka katsoo pidemmälle tulevaisuuteen?

Kuntavaaleissa 9.4.2017 päätetään lasten ja perheiden kannalta tärkeistä asioista. Lapsi- ja perhejärjestöjen yhteinen Anna ääni lapselle -kampanja nostaa lasten äänen mukaan vaalikeskusteluun ja -teemoihin.

Seuraa kampanjaa somessa tunnistella #äänilapselle. Twitterissä @AaniLapselle. Facebookissa: Anna ääni lapselle! Ge barnen din röst!

Miksi miehet lääppivät porukalla?

644254817_831fd53248_z (1)

Kuva: Michal Svec, Flickr

Juna matkalla Delhiin on pysäytetty pienelle asemalle opiskelijamellakoinnin vuoksi. Parituhatta ihmistä yrittää päästä pois täältä takahikiältä ennen yön laskeutumista syöksymällä kohti muutamaa tarjolla olevaa bussia. Ryntään bussin ovea kohden. Takaa työntää satojen ihmisten massa.

Takanani olevat nuoret miehet työntävät käsiään jalkoväliini, puristelevät rintojani ja nauravat kun alan huutaa raivosta ja koetan kääntyä estääkseni heitä ja lyödäkseni. Ihmismassa estää edes nostamatta kättä, olen kahlittu vain sietämään heidän törkeytensä. Lopulta massa työntää minutkin bussiin sisälle.

Itken vihasta, raivosta, nöyryytyksestä. Minua kohdellaan kuin eläintä – pahantekijöitä ei haittaa vaikka kaikki näkevät mitä he tekevöt. Nuo siat vain naureskelevat tyytyväisinä hupiinsa. Vieressäni olevat kyselevät, mikä hätänä. Kerron että minua on loukattu ja osoitan syyllisiä.

Vanhempi intialaisnainen sanoo avoimuudestani järkyttyneenä, etttei tästä missään nimessä pidä puhua ääneen! Hänen mielestään häpäisen itseni ja teen asiasta pahemman puhumalla. ”Älä koskaan kerro tästä kenellekään”, hän vannottaa. Se kun tahraisi minun maineeni. Miehet nyt vain käyttäytyvät noin tungoksessa. Kenellekään ei tule mieleenkään torua miehiä.

Kuvatun kaltainen avoin seksuaalinen joukkoahdistelu on ollut Suomessa harvinaista. Täällä lääpitään, ahdistellaan ja raiskataan lähinnä yksikseen ja muilta salaa eikä uhria samassa mitassa syyllistetä kuin tuossa Intian-kokemuksessani. Julkisessa tilassa ja ihmisjoukoissa ei tarvtise ensimmäisenä pelätä, että joku alkaa kouria.

Lähi-idästä tulevien turvapaikanhakijoiden mukana on rantautunut pohjoiseurooppalaisesta poikkeava tapa suhtautua naisiin julkisessa tilassa. Kyse ei kuitenkaan ole kulttuurierosta tai uskonnosta, kuten helposti ajatellaan. Kyse on ennemminkin erilaisesta sukulaisuuden merkityksestä.

Avataanpa asiaa hiukan. Useimmissa Lähi-Idän, Etelä-Aasian ja Välimeren alueen yhteiskunnissa sukulinja isältä pojalle, pojanpojalle ja niin edelleen antaa turvan ja elannon sekä määrittelee arjen miehille ja naisille.

Naiset ovat tällaisessa yhteiskunnassa liikkuvia osia miesten sukujen välillä. He jättävät synnyinperheensä avioituessaan. Heidän täytyy sulautua miehensä sukuun ja tulla hyväksytyksi sen jälkeläisten synnyttäjänä. Siksi nuori nainen on arvokas, mutta myös haavoittuva ja uhkaava. Tytön koskemattomuutta on varjeltava lahjana tulevalle avioperheelle. Nuorta vaimoa on varjeltava suvun kunnian tai puhtauden vuoksi.

Tyttöjen ja naisten liikkeitä kodin ulkopuolella rajoitetaan. Nuori nainen vailla suvun suojaa on vapaata riistaa. Toisten miesten arvoa voidaan uhmata loukkaamalla ’heidän naistensa’ kunniaa tai puhtautta. Julkisessa tilassa liikkuminen on siksi etenkin nuorille naisille riskialtista. Mutta vanhemmiten naisen arvostus ja vapaudet kasvavat jopa suuremmiksi kuin mihin olemme täällä tottuneet.

Koulutettujen kaupunkilaisten parissa Lähi-Idässä ja Intiassa elämäntapa on usein etääntynyt yllä kuvatusta maanviljelys- ja pienyrittäjäluokkien vähän karrikoidusti esitetystä ajattelutavasta. Bagdadilaisen opettajan elämä voi olla lähempänä meikäläistä kuin pikkukylästä tulevaa maanmiestään. Kulttuurit ja elämäntavat muuttuvat alati ja ovat täynnä jakoja, joita emme ulkoapäin heti huomaa.

Suomessa miesten linjasuvuilla ei ole koskaan ollut vastaavaa merkitystä kuin esimerkiksi Lähi-Idässä. Tästä kertoo elävästi 1600-1700-luvuilla Tiina Miettisen Piikojen valtakunta. Ei siis ihme, että ajattelutavat hämmentävät puolin ja toisin.

Uuteen maahan muuttaessa on opittava uudenlaisia tapoja. Tytöt ja pojat ovat tekemisissä arjessa koulussa, kaveripiireissä ja harrastuksissa toisin kuin joissakin tulijoiden lähtömaissa.

Tulijoiden vanhat arvostukset ja ajattelumallit eivät kuitenkaan häviä käden käänteessä. Porukalla voi tulla tehdyksi asioita, joita ei yksin tekisi tai hyväksyisi. Mutta yksilön koskemattomuudesta sukupuolesta ja iästä riippumatta ei voida tinkiä missään tilanteessa. Tarvitaan seksuaalikasvatusta, vuoropuhelua ja tietoa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Näitä tarjoamme Väestöliitossa.

Pelko ja viha myrkyttää

shutterstock_96199859Raiskaus on rikos toisen perusoikeuksia vastaan.

Se on yhtä väärin, olipa tekijä nuori tai vanha, mies tai nainen, tummaihoinen tai pisamanaama, turvapaikanhakija tai toimitusjohtaja, kristitty, muslimi tai uskonnoton. Jokaisen raiskauksen taustalla on syynsä: syrjäytymistä, alkoholiongelmia, köyhyyttä, vihaa, mielenterveyden ongelmia, omia väkivaltakokemuksia, naisten halveksuntaa ja puhdasta pahuutta, erilaisissa sekoitussuhteissa.

Raiskaus kuohauttaa pintaan pelkoa ja kostonhimoa. Miten suojelemme lapsiamme, miten voimme enää liikkua vapaasti ja turvallisesti?

Tunnen monen lailla surua ja vihaa jokaisen raiskatun kohtaamasta vääryydestä ja kärsimyksestä. Tunnen surua myös siitä, että pelko alkaa hallita meitä. Alamme katsella erilaista ihmistä ensi sijassa uhkana eikä kanssaihmisenä.

Kolme neljästä poliisin tietoon tulleesta raiskauksesta on suomalaisten tekemiä. Vaikka Suomesta taiottaisiin kaikki ulkomaalaista syntyperää olevat ihmiset pois, joka päivä ainakin kaksi naista raiskattaisiin. Ihan syntyperäisten suomalaisten miesten – kavereiden, tuntemattomien, sukulaisten – toimesta. Valitettavasti. Uhria eivät kosketa tilastot vaan se teko, jonka kohteeksi hän on joutunut.

Ulkomaalaistaustaiset miehet syyllistyvät raiskauksiin suhteellisesti suomalaismiehiä yleisemmin. Erityisesti Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä peräisin olevat raiskaavat huomattavasti muita useammin. Tämä tosiasia on tunnustettava ja raiskauksia ennalta ehkäistävä. Noin 2 tuhannesta ulkomaalaistaustaisesta miehestä on vuodessa syytteessä raiskauksesta. Sekin on kaksi liikaa.

Ihmisryhmien leimaaminen ja viha ei auta meitä estämään yhtään raiskausta. Päinvastoin: viha, torjunta ja eristäminen kasvattavat vähemmistön ulkopuolisuuden kokemusta. Mitä vieraampia Suomi ja suomalaiset ovat, sitä helpompi muukalaisen on tarttua väkivaltaan.

Rajoja ei voida lähteä sulkemaan turvaa hakevilta, perheen luo tai töihin tulevilta siksi, että maahan voi tulla mukana myös rikolliseen toimintaan syyllistyviä. Nykytilanteesta ei pääse pois millään hallinnollisella päätöksellä, vaikka rikollisuuden torjunta onkin tärkeää myös rajoilla.

Meidän pitää jatkaa valistamista, puhumista, vuorovaikutusta ja kotouttavaa työtä. Rikoksista on saatava rangaistus, psyykkisiin ongelmiin on saatava apua. On väännettävä vaikka rautalangasta, että toisen ruumiillista itsemääräämisoikeutta ei voi loukata. Ja että myös nainen on täysivaltainen ihminen.

Mitä vähemmän meillä on syrjäytyneitä ja vihasta voimansa imeviä ihmisiä, sitä vähemmän meillä on väkivaltaa. Kaikissa väestöryhmissä.

 

Hyvä paha maahanmuutto

Kuva: Katja Tähjä

Kuva: Katja Tähjä

Jotkut näkevät maahanmuuttajissa Suomen talouden ja väestötilanteen pelastajan, toiset taas pelkkiä kustannuksia. Mutta onko maahanmuutosta hyötyä vai haittaa kansantaloudelle tai väestörakenteelle?

Ensin muutama perusasia. Maahanmuuttajista vain osa tulee turvapaikkaprosessin kautta maan asukkaiksi. Viime aikojen kriisiuutiset hämärtävät helposti tämän tosiasian. Aiemmin noin 10% vuotuisista maahanmuuttajista oli turvapaikkaperustaisia. Ensi vuonna noin yksi kolmesta tai yksi neljästä maahanmuuttajasta on taustaltaan turvapaikanhakija.

Suomen väestö ikääntyy. Väestöllinen huoltosuhde, eli työikäisten määrä suhteessa lapsiin ja eläkeläisiin, heikkenee. Maahanmuuttajat ovat etupäässä nuoria aikuisia, joten heidän myötään väestörakenne tarkasteluhetkellä nuorenee. Voisiko maahanmuutto jopa puolittaa Suomen tulevaisuuden kestävyysvajeen? Ehtona on, että maahanmuuttajien työllisyys nousee valtaväestön tasolle vuoteen 2030 mennessä.

Muuttajatkin vanhenevat aikanaan ja siten kasvattavat tulevaisuuden vanhusten määrää. Mutta näin käy vain jos tulijat jäävät pysyvästi maahan. Käytännössä iso osa muuttaa jossain elämänvaiheessa pois. Myös valtaväestöä muuttaa. Väki on muuttunut entistä liikkuvammaksi.

Maahanmuuton vaikutukset väestörakenteeseen riippuvat suuresti siitä, missä iässä maahan muutetaan ja kuinka iso osuus muuttajista jää pysyvästi maahan eläkeikäisenä. Saksasta tiedetään, että merkittävä osa muuttaneista lähtee jossain vaiheessa pois maasta. Viimeistään eläkeiässä moni haluaisi lähteä takaisin syntymämaahansa.

Työministeri Jari Lindström esitti huolensa siitä, että taloudellinen huoltosuhde (työllisiä suhteessa ei-työllisiin) voi heiketä turvapaikanhakijoiden suuren määrän myötä. Nopea työllistyminen on useimmille vaikeaa. Turvapaikkaperustaisten muuttajien tuoma työttömyys on kuitenkin koko massatyöttömyyden mittakaavassa rajallinen ilmiö. Työttömien työnhakijoiden määrä on tänä vuonna 355 000, kun turvapaikkaperustaisia maahanmuuttajia tullee ensi vuonna asukkaiksi ehkä 10 000. Numeroiden takana jokainen työtön on kuitenkin ihminen, joka ansaitsee työtä.

Turvapaikkaperustaisten maahanmuuttajienkin työllistyminen etenee ajan mittaan mutta liian hitaasti. Julkinen valta voi merkittävästi nopeuttaa työn löytymistä tarjoamalla ripeän ja joustavan kotoutumisjärjestelmän. Sen pitäisi sallia työn ja kielenopiskelun yhdistämisen sekä myös työn ja sosiaaliturvan yhdistämisen.

Nyt järjestelmä on rakennettu liian joko-tai-malliseksi. Jos maahan muuttanut työllistyy, hän ei enää pääse kotouttamiskoulutuksiin kuten kielikursseille. Kolme vuotta kursseilla istuneelle taas kynnys työelämään on voinut muuttua jo ylen korkeaksi. Erityisesti naisten on vaikeaa yhdistää työtä tai koulutusta ja perhe-elämää. Tätä helpottamaan on luotu muun muassa Väestöliitossa toimiva Womento-työuramentorointi.

Perheitä lainausmerkeissä?

shutterstock_69022729Perheitä lainausmerkeissä, ’sopivasti mieleen muistuvia’ perheitä … Pakolaistaustaisten perheenjäsenten maahan tulo on taas herättänyt leimaavaa nettikeskustelua. Ihmisten perhesuhteista puhutaan huijauksena. Pakolaisperhe on väärä syntipukki tämän maan taloudelliseen hätään.

Kansan ääneen vetoavat poliitikot haluaisivat tehdä perheenyhdistämisestä lähes mahdotonta etenkin Suomeen tulleille kansainvälistä suojelua saaville.
Tosiasiassa perheenyhdistämisestä on tehty jo 2012 lähtien niin vaikeaa, että pakolaismaista tulevien hakemukset perheenjäsenten saamiseksi Suomeen ovat romahtaneet neljäsosaan.

On epäinhimillistä pitää perheitä hajallaan byrokraattisten säännösten avulla.
Muilla kuin pakolaistaustaisilla muuttajilla on oltava tietyn rajan ylittävät tulot saadakseen perheensä Suomeen. Nuo tulorajat ovat niin korkeita, etteivät tulot tavanomaisista töistä riitä.

Huijauspuhe on erityisen loukkaavaa silloin kun kyse on ihmisten lähimmistä perheenjäsenistä. Moni kaikkensa menettänyt ihminen yrittää rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsilleen. Ihmisten halu pitää huolta lähimmistään on arvokkainta mitä meillä on, olipa kyse kriisialueilta tulevasta pakolaisesta tai naapurin Ollista.

Kolminkertaisesti yksinäiset

pilvet

Nuoren miehen lapsensilmät katsovat naamion yllä niin kaukaa ja samalla niin läheltä. Vihaa niissä ei näy, ennemminkin eksynyttä hätää uhon alla. Yle TV1 lähetti taannoin tanskalaisen dokumentin Al-Shabaab-terroristiliikkeeseen lähteneistä pohjoismaalaisista somalinuorista. Kameran eteen Somaliassa oli uskaltautunut Suomessa kasvanut nuori mies. Nuorukainen kertoi olleensa kotona Helsingissä yksinäinen. Hän kaipasi jotain johon kuulua, ehdoitta.

Mielikuvissa maahanmuuttajat elävät omiensa ympäröiminä, vahvan yhteisöllistä ja perhekeskeistä elämäntapaa, toisin kuin yksilökeskeiset ja vähemmän sosiaaliset suomalaiset. Mutta tässä stereotypiassa ei kaikki ole kohdallaan.

Peruskoulun yläluokkalaisilta kysyttiin kouluterveyskyselyssä onko heillä läheisiä ystäviä. Maahanmuuttaneista nuorista pojista 29 prosentilla ei ollut yhtään läheistä ystävää, kun valtaväestön pojista sama tilanne oli yhdellä kymmenestä.

Kiusatuksi oli joutunut lähes kolminkertainen osuus maahanmuuttajanuorukaisista verrattuna valtaväestön poikiin. Ja keskusteluyhteys vanhempiin oli rikki joka neljännellä maahanmuuttajapojalla ja lähes joka viidennellä -tytöllä (valtaväestöstä vain 6 ja 9%:lla). Tältä faktapohjalta alkaa ymmärtää millaisessa maaperässä maahanmuuttajanuoret kasvavat ja kamppailevat.

Jos jokin hyvän elämän tukipilareista – perhe, ystävät, koulu – notkuu, voivat muut pilarit kannatella nuorta. Huonompi juttu on, jos tuen korvaa äärimmäistä ajattelutapaa edustava taho. Nuorilla on itsellään paljon sanottavaa omasta hyvinvoinnistaan. Tämän näkee nuorten itse tekemästä räpistä Jaksaa jatkaa.

Minne vieraskieliset pojat katoavat amiksesta?

ms

 

Työelämään, edes hanttihommiin, ei tahdo enää päästä pelkällä peruskoulupohjalla.

Vieraskieliset keskeyttävät lukion tai amiksen paljon useammin kuin valtaväestön opiskelijat. Tilastokeskuksen  työpaperi kertoo tilanteesta karusti. Amiksessa opiskelevat vieraskieliset pojat ovat keskeyttäjien kärjessä: 44 prosenttia heistä jätti opinahjon.

Amiksilla ja pojilla ei kemiat kohtaa. Noin yksi viidestä valtaväestön pojastakin keskeyttää ja moni on 10 vuodenkin päästä vailla tutkintoa ja työtä, kertoo Opetushallitus.

Vaikka kuvio näyttää masentavalta, monilla maahanmuuttajaperheiden pojilla on vahva itsetunto. Peruskoulussa he arvostavat koulunkäyntiä. Koulu on paljon mieluisampi paikka kuin valtaväestön pojille. Näin kertoo kurdi- ja somalinuoria tutkinut Etnokids-hanke, jota Väestöliittokin on ollut toteuttamassa.

Jos peruskoulussa intoa vielä löytyy, niin miksi koulutuspolku tyssää toisella asteella aivan liian monelta? Onko syynä motivaation puute, ulkopuolisuuden tunne, väärään tietoon pohjaavat huonot valinnat, lähtö ulkomaille, kodista tai koulusta saadun tuen puute, kielitaidon ongelmat vai mikä? Opetushallitus on tehnyt keskeyttämisistä selvitystä ja ohjelmiakin on olemassa. Mutta onko paljoakaan kuultu opintonsa keskeyttäneitä nuoria itseään? Heitä ei ole ihan helppoa tavoittaa. Mutta kannattaisi yrittää.

Koulutien arjen ilot

Keskustelin Taiwanista kotoisin olevan tuttavani kanssa lasten arjesta Suomessa. Hän on muuttanut vajaat pari vuotta sitten Suomeen. Hän kysyi, kulkeeko 12-vuotias poikani todellakin yksin koulumatkat? Kerroin vähän hämmentyneenä, että kyllä vain, kuten useimmat muutkin jo ekaluokasta lähtien. Tuttavaani ihmetytti silti. Hänen kotimaassaan vielä lukioikäisetkin viedään ja haetaan koulusta.

Arkielämän turvallisuus on minulle täkäläisenä niin itsestään selvää, etten edes huomaa sitä. Tämä turvallisuuden tunne ei ole syntynyt hetkessä. Hyvinvointivaltiota rakentamalla on turvattu arkea kaikille jo vuosikymmeniä. Suomesta ei tietääkseni löydy yhtään niin pahamaineista lähiötä, etteivät vanhemmat uskaltaisi lähettää lapsia yksin kouluun.

Ainoa ryhmä, jolla pelkoja ehkä on, ovat näkyvien vähemmistöjen perheet. On pidettävä huolta, ettei pelko rasistisista huuteluista tai hyökkäyksistä varjosta näiden lasten koulutietä. Muualta muuttaneilla vanhemmilla menee oma aikansa, ennen kuin he uskaltavat luottaa arjen turvallisuuteen täällä.

Lasten turvallisuus kodin ulkopuolella on todellista arjen luksusta, jota ei rahalla voi ostaa. Mutta varoja siihenkin mutkan kautta tarvitaan, hyvinvointivaltiota rahoittavien verovarojen kautta. Pidetään kaikkien lasten turvallisuutta yllä ja kieltäydytään antamasta pelolle valtaa vastakin!

Ollaanko Suomessa suvaitsemattomia?

Enemmistö suomalaisista oli ainakin osittain sitä mieltä, että maahanmuuttajan on oman etunsa vuoksi koetettava tulla mahdollisimman suomalaisten kaltaisiksi. Näin kertoi Helsingin Sanomien tilaama gallup.

Tällä tavoin ajattelevien osuus vastaajista oli kasvanut selvästi.
Näyttäisi, että suomalaisista on tullut yhä suvaitsemattomampia. Mutta mistä asiasta vastaajat olivatkaan samaa mieltä? Emme tiedä, olivatko vastaajat samaa mieltä siitä, että suomalaisen kaltaiseksi tuleminen on tarpeen nimenomaan muuttajan oman edun vuoksi. Siksi, että erilaisen elämä Suomessa on vaikeaa ennakkoluulojen vuoksi. Vai onko vastaajan omasta mielestä erilaisuus huono juttu?

Tällaisten gallupkysymysten tulkinta on mahdotonta. Mutta saadaanhan mielikuviin perustuvaa uutisoitavaa.

Viikko sitten matkustin junalla Englannista Walesiin. Junan konduktööri kuulutti pitkät pätkät kieliopillisesti oikein mutta vahvasti latinalaisella korotuksella. Minua ääntämys nauratti. Kenenkään muun matkustajan kulmakarvakaan ei värähtänyt asian vuoksi. Business as usual.

Kuinka pitkään menee, että suomalaisen konduktöörin sallitaan puhua suomea murtaen ilman huomauttelua? Nurkkakuntaisuutta selittää tottumattomuus, mutta myös pienelle yhteiskunnalle tyypillinen jalkoihin jäämisen pelko. Kulttuurisessa selviytymisessä ei auta albaniaksi linnoittautuminen, vaan notkea valmius sopeutua ja omaksua uusia valmiuksia muuttuvassa maailmassa.