About Lotta Heiskanen

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, Väestöliitto

Kun puoliso ei halua pariterapiaan

Minulta kysytään usein, mitä tehdä, kun puoliso ei halua tulla pariterapiaan? Apua hakeva toivoo muutosta pitkäaikaiseen ongelmaan ja kokee olevansa umpikujassa. Tilanne on turhauttava. Ei ole harvinaista, että terapiaan tullaan toisen painostamana ”ultimaatumin”, kuten erouhkauksen antamisen jälkeen.

Usein ihmisten odotus pariterapialle on, että pariterapeutti voisi ”korjata” heidän puolisonsa. Valitettavan usein tämä odotus sisältyy siihen, miten he esittelevät pariterapian kumppanilleen. Jotta pariterapia voi toimia, täytyy kummankin osapuolen ottaa vastuu omasta osuudestaan ongelmallisen tilanteen rakentumisessa. Molemmilla on 100 prosentin vastuu omasta 50 prosentin osuudestaan suhteessa.

Lukkiutuneessa tilanteessa on hyvä yrittää ymmärtää, mistä puolison vastahangassa on kysymys? Mikä mielikuva hänellä on pariterapiasta? Oma agenda kannattaa laittaa keskustelussa hetkeksi sivuun ja yrittää eläytyä uteliaisuudella kumppanin näkökulmaan. Tämä ei ole helppoa, koska tilanne yleensä suututtaa ja turhauttaa.

Tavallinen huoli kumppanilla on pelko siitä, että pariterapiaan tullaan tuomiolle. On hyvä tehdä kumppanille selväksi, ettei ole etsimässä pariterapeutista liittolaista, joka yhtyy syytöksiin kumppanin huonosta käytöksestä ja tuo lisäpontta vaatimuksille saada hänet muuttumaan. Ammattitaitoinen pariterapeutti on tasapuolinen ja molempien puolella. Hänen tehtävänsä on ymmärtää tilannetta molempien lähtökohdista.

Monille ihmisille ei ole helppoa avautua yksityisasioistaan vieraalle ihmisille. Paljastumisen pelko ja häpeän tunne ovat syitä terapian välttelylle. Parisuhteen ongelmat voidaan kokea henkilökohtaisena epäonnistumisena. Pariterapiassa on vaikeampi kuin yksilöterapiassa hallita sitä, mitä puolia itsestään tuo esille. Kumppani yleensä ottaa kiusalliset ja ongelmalliset asiat esille hanakasti. Yksilöterapiaa on verrattu hehkulamppuun joka valaisee ihmisen ongelmallisia ja itselle tuntemattomia puolia. Pariterapiaa voisi verrata stadionin valaistukseen. Tästä syystä muutos toisaalta pariterapiassa voi parhaimmillaan olla nopeampaa kuin yksilöterapiassa.

Puolison korvissa pariterapian ehdottaminen voi kuulostaa lopun alulta. Saattaa olla hyödyllistä kertoa, miten tärkeä suhde itselle on ja miten itse haluaa oppia uusia keinoja, jos tavoite on tämänkaltainen.

Ihminen saattaa kuvitella, että tulemalla terapiaan sitoudutaan suhteen jatkamiseen. Pariterapiassa työskennellään asiakkaiden tavoitteiden pohjalta. Onnellisemman suhteen eteen työskentely tai eron jälkipyykki voivat olla terapian tavoitteita. Terapiaan voi hakeutua myös epäselvässä tilanteessa, kun ei tiedä, mitä tehdä tai kumppaneilla on erisuuntaiset halut. Ammattitaitoinen terapeutti kunnioittaa asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, eikä aseta tavoitteita heidän puolestaan.

Harvinainen ei ole tilanne, missä toinen osapuoli ei näe suhteessa mitään ongelmaa. Miksi lähteä pariterapiaan, kun ei ole mitään ongelmaa? Kieltäminen on mielen suojakeino henkistä kipua vastaan. Ongelman kieltäminen voi suojata itsetuntoa tai antaa aikalisän yllättävän tilanteen käsittelylle. Osa parin ongelmaa tällaisessa tilanteessa voi olla myös se, miten välinpitämättömästi toinen reagoi kumppanin avunpyyntöön. Siinä vaiheessa, kun puoliso ehdottaa terapiaa, tilanne on yleensä vakava. Jos toisen hätä on niin suuri, että hän haluaa pariterapiaa, täytyy hänen hätänsä ottaa vakavasti ja ongelmaan täytyy alkaa yhdessä etsiä ratkaisuja. Parisuhteessa toisen ongelma on molempien ongelma.

Joissain tapauksissa puoliso ei usko terapiaan. On totta, että pariterapia ei aina auta tai ole hyödyllistä.  Esimerkiksi tunnekeskeisestä pariterapiasta on kuitenkin hyötyä 70-90 prosentille pareista. On järkevää varata tutustumiskäynti yhdelle tai useammalle terapeutille, jotka sopivat henkilöinä molemmille. Kannattaa valita terveydenhuollon ammattilainen, jolla on psykoterapeutin pätevyys ja riittävä kokemus ja koulutus parien hoitoon. Kumppanin voi olla helpompi suostua määräaikaiseen kokeiluun.

Rahanmeno on ymmärrettävä syy, miksi ihmiset empivät terapiaan menemistä. Terapia ei ole halpaa. Toisaalta menemättä jättäminenkin voi käydä kalliiksi. Maksuttomia terapiapalveluita pareille tarjoavat perheneuvolat ja perheasiain neuvottelukeskukset tietyin ehdoin. Väestöliiton terapiapalvelut tarjoavat maksullista terapiaa.

Kumppania ei voi pakottaa terapiaan. Jos kumppani ei halua terapiaan, voi tulla yksinkin. Joskus kumppani haluaa tulla seuraavalle kerralle kertomaan oman puolensa tarinasta. Joskus hän tulee terapeutin kutsusta. Neutraalin osapuolen ystävällisesti esittämä kutsu, josta on lupa kieltäytyä, voi olla helpommin tartuttava tarjous kuin painostus.

Suhteessa on aina kaksi osapuolta, eikä yksin voi suhdetta muuttaa. Silti parisuhdeongelmien helpottamiseksi voidaan työskennellä myös toisen osapuolen kautta. Kun esimerkiksi kumppanin syyttely ja yritykset muuttaa häntä vähentyvät, syntyy tilaa parin kasvulle. Muutos itsessä voi sysätä alkuun muutoksen toisessa. Yksilöterapia voi myös antaa riittävän tuen elämään ilman suhdetta.

Missä kulkee seksuaalisen häirinnän ja flirtin ero?

Taannoisessa A-teeman keskusteluohjelmassa pohdittiin flirtin ja seksuaalisen häirinnän rajojen hämäryyttä. Julkisessa keskustelussa huolenaiheena on tuotu esiin, että enää ei saisi lähestyä tai katsoakaan toista, koska sekin voidaan tulkita häirintänä. On pelätty, että seksuaalista häirintää näkyväksi tekevä #metoo -kampanja häiritsee perinteisiä nuorison soidinmenoja.

Seksuaalinen häirintä ja flirtti ovat hyvin eri asioita. Asioista ei tarvitse tehdä liian monimutkaisia.

Nyrkkisääntönä: älä jatka toisen lähestymistä seksuaalisesti, jos hän ei sitä halua. Usko toisen sanat ja tulkitse toisen eleet. Jos olet epävarma tai toisen käyttäytyminen on monitulkintaista, kysy häneltä suostumusta ääneen. Älä lähesty toista seksuaalisesti, jos hän ei kykene antamaan suostumustaan tiedottomassa tilassa, nukkuvana tai koska on vielä lapsi.

Flirtti on ihailun ja kiinnostuksen ilmaisemista toiselle leikittelevällä tavalla. Flirtti tapahtuu hyvän käytöksen rajoissa. Intimiteettiä toiseen ihmiseen rakennetaan flirtissä asteittain ja toisen mielialaa ja käyttäytymistä lukien. Flirttiä ei siis ole ventovieraan pakaroihin tarraaminen yllättäen baarijonossa. Tämä on häirintää.

Flirttiin kuuluu vastavuoroisuus. Se tarkoittaa sitä, että toisen vastaus omaan käyttäytymiseen huomataan ja huomioidaan. Jos toisen vastaus on myönteinen, flirttiä voi jatkaa ja tilanne voi rakentua intiimimmäksi. Flirtti voi johtaa johonkin tai olla johtamatta. Jos toinen ei vastaa tai pyytää lopettamaan, ei flirttiä tule jatkaa. Ei kannata olettaa, että ”toinen leikkii vaikeasti tavoiteltavaa”. Jos flirtti jatkuu yksipuolisesti ja toisen tahdon vastaisesti, se lakkaa olemasta flirttailua. Se muuttuu häirinnäksi.

Häirintä on ei-toivottavaa ja yksipuolista. Flirttailu on myönteistä ja toista huomioivaa.

Kysymykset ”saanko…?”, ”voinko…?”, ”haluaisitko…?”, ”sopiiko…?” eivät ole huonoja kysymyksiä. Nämä kysymykset eivät vesitä millään tavalla teerenpelejä. Päinvastoin. Suostumukseen liittyvät kysymykset ovat hyviä kysymyksiä. Kun pelottaa, ei paneta. Seksuaaliseen ilotteluun tarvitaan riittävän turvalliset ja lujat rajat, joiden sisällä on mahdollista olla vapaa sanan painavimmassa merkityksessä.

Toisen katsominen ei yleensä ole häirintää, mutta se voi joskus olla sitä. Katsomalla häirintää on esimerkiksi se, että miesopettaja seisoo tuijottamassa murrosikäisiä tyttöjä suihkutilassa liikuntatunnin jälkeen. Tirkistely naisten pukuhuoneeseen olisi häirintää. Pitkä tuijottaminen naisen rintoihin, kun hän puhuu, voi olla häirintää. Jos rintojen katselu sopii molemmille intiimisuhteessa, kysymys ei ole häirinnästä. Normaali kontaktin ottaminen silmiin katsomalla ei ole häirintää.

Keskustelu flirtistä, kun pitäisi puhua seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta, tuntuu aiheen ohi puhumiselta. Julkinen keskustelu tavoittaa heikosti niitä tarinoita, joita työssäni kuulen ja joista #memyös -sivustolla on viimein rohkeasti alettu puhua. Lukekaa näitä kokemuksia. Kokemukset vaihtelevat lapsena raiskatuksi tulemisesta, väkisin ja kielloista huolimatta suudelluksi tulemiseen baarissa ja itsensäpaljastelijoihin koulumatkalla. Suurimmalla osalla näistä kokemuksista ei ole mitään tekemistä pieleen menneen flirtin kanssa.

Häirinnän kokemukset ovat häiritsevän yleinen osa kulttuuriamme. #metoo –kampanjaa tarvitaan, koska tapa keskustella seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta on helposti ohittava, liudentava ja hyssyttelevä. Tähän kulttuuriin tarvitaan perinpohjainen muutos. Näkyväksi tekeminen on paras tapa kitkeä häirintää ja väkivaltaa. Näkyväksi tekeminen tuo mukanaan vastuun ja tilivelvollisuuden. Tekijöitä ei enää suojaa salailun ja häpeän ilmapiiri. Toivon, että todistamme kulttuurista vallankumousta, jossa seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle saadaan nollatoleranssi.

Riittävästi lähellä – sopivasti erillään

Uhmakas ja kiukutteleva lapsi pyytää sylissä: ”laita turvavyöt tiukemmalle!”. Turvavyöt tässä tapauksessa ovat lapsen ympärille kiedotut kädet.

Ihmisellä on kaksi peruspyrkimystä. Toisaalta on tarve liittyä ja päästä turvallisesti toista ihmistä lähelle. Yhtäältä on tarve erillisyyteen ja itsenäisyyteen. Molempia asioita tarvitaan sopivasti. Läheiset ihmissuhteet läpi elämän ovat näiden tarpeiden neuvottelua ja tasapainon hakemista.

Tove Janssonin sadussa muumiperheen kotiin asettui näkymätön lapsi, Ninni. Hän on sadussa korostuneen mukautuvainen ja kiltti pikkutyttö. ”Sinä et koskaan saa omia kasvoja, ellet opi tappelemaan!”, haastoi Pikku-Myy Ninniä. Muumien hyvissä hoteissa vietetty aika auttoi Ninniä uskaltamaan olla vihainen. Hän puraisi isää häntään ja sai samassa kasvonsa takaisin. Hänestä tuli näkyvä.

Turvallinen läheisyys toiseen ihmiseen mahdollistaa itsenäiseksi, omaksi itsekseen kasvamisen. Kiukun ja eri mieltä olemisen ilmaisut ovat itsenäistymisen rakennusainetta.

Psykologi David Wallin on kirjoittanut siitä, miten uhmaiässä lapsen mieli kehittyy. On tärkeää, että lapsi tajuaa, että hän haluaa jotakin sellaista, mitä aikuinen ei halua. Ensin lapsi voi alkaa yrittää kiukkuisena pakottaa aikuista taipumaan tahtoonsa. Samalla lapsi saattaa kokea aikuisen pakottavana, koska tilanne loukkaa lapsen siihenastista ymmärrystä itsestään suhteessa toiseen. Pieni lapsi ei vielä ymmärrä toisen ihmisen mieltä erillisenä omastaan. Kun lapsi epäonnistuu yrityksessään pakottaa vanhempaa toimimaan haluamallaan tavalla ja vanhempi kestää lapsen kiukun, ilman kostoa tai vetäytymistä, oppii lapsi asteittain ymmärtämään, että toinen ihminen on erillinen. Toisella on ihan omia haluja ja tarpeita.

Suotuisassa kehityksessä lapsi oppii ymmärtämään kahden erilaisen näkökulman olemassaolon. Lapsen mielessä syntyy tilaa sille, että ihmisillä on erilaisia tarpeita, eriäviä tahtoja ja näkemyksiä.  Keskustelulla ja ymmärryksellä voidaan ylittää yhteen sopimattomien halujen ongelma, ilman pakottamista tai alistumista. Samalla ollaan todempina ja läheisemmin myös yhdessä.

Aikuisuudessa on vaikea olla lähellä toista, jollei lapsuudessa ole riittävästi saanut mahdollisuutta kasvaa erilleen. Jotta ei tuntisi olevansa yksin, ja voidakseen kokea vastavuoroisuutta, on tärkeää hyväksyä toisen itsenäinen asema. Toinen ihminen on itsenäisesti olemassa, erillinen, ei vain tarpeiden tyydytyksen kohde tai väline. Toista ei voi omistaa, kontrolloida tai pakottaa sopeutumaan tahtomaansa muottiin.

Mitä kielletympää tunteiden ilmaiseminen on ollut tai mitä heikompiin seurauksiin se on  ihmisen kasvussa johtanut, sitä vaikeampi tunteita ja tarpeita on ilmaista. Ihminen voi jäädä piiloon. Hänestä voi tulla näkymätön, kuten sadun Ninnistä. Toisaalta ihminen voi alkaa selviytyä niin, että hän ryhtyy ilmaisemaan tarvitsevuuttaan epäsuorasti ja pakottavasti. Manipuloiva, katkera vaativuus voi kertoa elämänmittaisesta vaille jäämisestä. Pakottavuus ja vaativuus parisuhteessa voi suoda hetken tyydytystä. Samalla se kororostaa yksinäisyyttä – kumppanin poissaolevuutta. Pakotettuna rakkaus ei tunnu miltään.

Turvattomassa vuorovaikutuksessa lapsi joutuu eriasteisesti luopumaan mahdollisuudesta tunnetason yhteyteen vanhempansa kanssa. Lapsi oppii manipuloimaan itseään tai vanhempaansa ylläpitääkseen läheisyyttä. Turvallisessa vuorovaikutuksessa ihmiselle syntyy kokemus takaisin kyllin hyvään läheisyyteen löytämisestä myös silloin, kun suhteessa on eripuraa ja ristiriitoja.

Kirjallisuutta:

Jansson, T. (1962). Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. WSOY.

Lehtovuori, P. (2006). Kyllin lähellä, riittävän kaukana. Therapeia-säätiö.

Wallin, D. (2007). Attachment in Psychotherapy. Guilford Press.

Varo auttamistyön harmaita markkinoita

Mielenterveysalan hyvä työllisyystilanne on houkutellut alalle epävirallisia yrittäjiä. Epäviralliset toimijat myyvät palveluitaan laillisia kanavia pitkin, mutta ilman ammattioikeuksia ja laissa muotoiltua suhdetta vastuulliseen auttamistyöhön. Asiakas on harmailla markkinoilla lainsuojaton.

Kuluttajalle tilanne on vaikeaselkoinen: vaikka hinta on sama, ja pakkaus näyttää päällepäin samalta, ei sisältö ole vertailukelpoista.

Epävirallisilla auttajilla voi olla uskottavan kuuloisia tittelirimpsuja. Apua etsivän ja jopa ammattilaisten on vaikea saada nimikeviidakosta selvää.

Esimerkiksi ”terapeutti”, ”yksilöterapeutti”, ”pariterapeutti”, ”mentori”, ”neuvoja”, ”parisuhdevalmentaja”, ”asiantuntija”, ”psykologinen vyöhyketerapeutti” tai ”keskusteluterapeutti” eivät ole laillistettuja pätevyyksiä.

Kuka tahansa voi käyttää näitä nimikkeitä ilman koulutusta tai hyvin suppealla koulutuksella. Jos edellä mainittuihin nimikkeisiin liittyy koulutusta, se on sääntelemätöntä, eikä lainsäädäntömme tunnusta sitä. Epävirallista auttajaa ei koske esimerkiksi vaitiolovelvollisuus. Heitä eivät ohjaa yhtenäiset eettiset periaatteet tai tarvittava lainsäädäntö asiakkaiden oikeusturvasta.

Psykoterapeutit, psykiatrit ja psykologit sen sijaan ovat laillistettuja ja nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattilaisia. Heillä on määrätyn pituinen ja sisältöinen koulutus, joka valmistaa heidät työhönsä. Opiskelijat valitaan koulutuksiin soveltuvuuden perusteella.

Terveydenhuollon ammattilaisia sitoo laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Heitä koskee lakisääteinen vaitiolovelvollisuus. Esimerkiksi psykologeja sitovat lisäksi omat ammattieettiset periaatteet. Potilaan asemaa sääntelevät myös potilasvahinkolaki, henkilörekisterilaki ja laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Potilaalla on valitusoikeus ja lakisääteinen potilasvakuutus. Terveydenhuollon ammattilaiset toimivat sosiaali- ja terveysalan valvontaviranomaisten alaisuudessa. He voivat menettää ammattioikeutensa perustelluista syistä, toisin kuin harmaiden markkinoiden toimijat.

Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus käyttää menetelmiä, joiden vaikuttavuus on tieteellisesti osoitettu. Tieteellinen tieto on luonteeltaan itseään korjaavaa, kasautuvaa ja kehittyvää. Kun liikutaan harmailla markkinoilla, on epäselvää, mihin tieto- ja taitopohjaan auttamistyö ylipäätään perustuu?

Harmaallakin alueella käytössä voi olla menetelmiä, joilla on tieteellinen tausta. Itseoppineisuuden tai lyhyen koulutuksen varassa on kuitenkin erittäin vaikea hahmottaa menetelmiin liittyviä rajoituksia tai tilanteita, jolloin menetelmän käytöstä voi olla selvää haittaa.

Apua tarvitseva ihminen on riippuvainen auttajastaan. Virallisen järjestelmän piirissä on pyritty estämään tilanteet, joissa valta-asetelmaa voisi käyttää väärin. Ammattietiikka ja lainsäädäntö auttavat tunnistamaan eettisesti ongelmallisia tilanteita ja löytämään niihin kestäviä ratkaisuja.

Virallisessa järjestelmässä ammattiauttaja ei ole ajatustensa kanssa yksin edes silloin, kun hän työskentelee konkreettisesti yksin. Hän seisoo jättiläisen olkapäillä. Tuo jättiläinen on tieteellinen tietopohja ja tiedonhankinta, ammattietiikka, julkinen valvonta, lainsäädäntö, hyvät hoitokäytännöt ja hoitopolut, työnohjaus, ammattikunnan järjestäytynyt tuki sekä erilaiset yhteisöllisen laadunvalvonnan ja riskienhallinnan mekanismit.

Harmailla markkinoilla toimitaan soolona, kyseenalaisin valmiuksin ja täysin olemattomin suojaavin rakentein.

Terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattioikeudet voi helposti käydä tarkistamassa Valviran rekisteristä.

Mikä on säästöjen hintalappu?

shutterstock_286384004

 

 

 

 

 

 

 

Aamulehti uutisoi, että valtio aikoo säästää satoja miljoonia euroja lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyshoidoista.

Samaan aikaan suuri osa suomalaisista jää nytkin vaille tarvitsemaansa mielenterveyshoitoa. Valtioneuvoston selvityksen mukaan mielenterveyshoitoa saa vain puolet hoitoa tarvitsevista.

Vakavasti masentuneista nuorista vain alle puolet saa psykiatrista hoitoa. Suomalaisnuoret ovat maailman itsetuhoisimpia. Itsemurha on suomalaisten nuorten toiseksi yleisin kuolinsyy. Pelkästään masennuksen takia jää eläkkeelle 8 suomalaista päivässä. Viime vuosina nimenomaan nuorten eläkkeelle jäävien määrä on kasvanut.

Masennuksen hoitoennuste on erittäin hyvä, jos asianmukaiseen hoitoon vain pääsisi.

Mielenterveyden häiriöt ovat yleisin sairastavuuden ja vajaakuntoisuuden syy koko maailmassa. Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että yksinomaan masennus on suurimman sairaustaakan aiheuttaja maapallolla vuonna 2030. Suomessa mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.

Hoidoista säästäminen lisää kuolleisuutta, sairastavuutta ja inhimillistä kärsimystä. Säästöt tekevät vakavimman kansanterveydellisen uhkamme torjumisesta erityisen vaikeaa. On epäjohdonmukaista, että samalla pyritään pidentämään työuria.

Psykoterapian saatavuus työikäisille parantui merkittävästi vuonna 2011, kun kuntoutuspsykoterapian tarjoamisesta tuli Kelan lakisääteinen velvollisuus. Samanaikaisesti aikuisten työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä ovat vähentyneet kolmanneksella. Viime vuosina myös Suomen kansainvälisesti korkea itsemurhakuolleisuus on kääntynyt selvään laskuun. Näitä saavutettuja voittoja työikäisten mielenterveydessä ei Sote-uudistuksella saa vesittää. Sote-uudistuksessa aikuisten mielenterveyshoidon toimivimman osan eli Kelan kuntoutuspsykoterapioiden tulevaisuus on vaakalaudalla. On tärkeää, ettei julkisten palveluiden hyvin toimivia osia Soten myötä romuteta. Mielenterveyshoidon saatavuutta tulee parantaa myös lapsille ja nuorille.

Mielenterveysongelmien taloudelliset kustannukset yhteiskunnalle eivät pääosin synny hoidosta, vaan hoitamatta jättämisestä. Psykoterapia ei ole halpaa, mutta se on kustannustehokas hoitomuoto, kun laskelmiin otetaan mukaan hoitamatta jättämisen kulut.

Yhden työmarkkinoilta syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle työuran aikana nousevat 1,4 miljoonaan euroon. Vuositasolla syrjäytymisen kustannukset ovat vähintään 30 000€.  Kertaviikkoisen psykoterapian vuosikustannukset ovat noin 4000€. Riippumattomien laskelmien mukaan esimerkiksi rötöstelyyn ajautuneen nuoren perheterapeuttiseen hoitoon panostettu euro tulee veronmaksajille 9-kertaisena takaisin.

Hoito on sijoitus tulevaisuuteen, jota meillä ei ole varaa jättää tekemättä.
Inhimillinen kärsimys on rahassa mittaamatonta.

Ammattiauttaja, älä ole ylihyvä

shutterstock_329595437Psykoterapiassa terapeuttien väliset erot selittävät hoidon tehoa enemmän kuin hoitomenetelmien erot. Tämä voi alkuun kuulostaa eriskummalliselta.

Vaikka psykoterapia on lääketieteen kriteereillä tehokas hoitomuoto yleisimpiin mielen sairauksiin – ei sitä voi antaa ja ottaa kuten lääkeannosta.  Psykoterapian ydin on vuorovaikutussuhde, jossa laatu syntyy ymmärretyksi ja kohdatuksi tulemisesta.

Kun on tutkittu huipputerapeutteja, ketkä saavat erittäin hyviä hoitotuloksia monilla potilailla, on havaittu, että he ovat erityisen tietoisia omista virheistään. He ovat erityisen tietoisia siitä, että hoito voi joko epäonnistua tai katketa ennenaikaisesti.

Suurin osa terapeuteista arvioi saavansa keskivertoa parempia hoitotuloksia, mikä tietenkään ei voi pitää paikkaansa. Suurin osa ei mahdu olemaan keskivertoa parempi. Se on matemaattinen mahdottomuus.

Heikoimpia hoitotuloksia saavat terapeutit puolestaan arvioivat, että ovat yhtä tehokkaita kuin huiput. Auttamistyön sudenkuopat syntyvät itsepetoksesta ja realistisen itsetuntemuksen puutteesta.

Kyse ei ole vain terapeuteista. Tutkimusten mukaan ihmiset arvioivat omia kykyjään järjestelmällisen vääristyneesti ammatista ja asemasta riippumatta. Suurin osa ihmisistä ajattelee olevansa keskimääräistä osaavampi. Suhteellisesti taitamaton ihminen arvioi kyvykkyytensä väärin, koska on taitamaton. Taitava on taipuvainen aliarvioimaan itsensä. Yleisesti ottaen ihminen itse ei ole taitojensa tasalla.

Ammattiauttaja, joka on tietoisempi ja herkempi lukemaan vuorovaikutusta ja toimintansa seurauksia, osaa paremmin ohjata toimintaansa. Jos terapeutti ja potilas ovat hyvin eri käsityksessä hoidon etenemisestä, yhteistyöstä tulee ymmärtämätöntä ja kohtaamatonta.

Keskeneräisyys on erottamaton osa ihmisenä olemista. Ihminen ei voi muuttua kokonaan hyväksi, mutta hän voi tulla tietoisemmaksi, herkemmäksi tunnistamaan toimintansa seurauksia toisille ja vastuullisemmaksi ohjaamaan toimintaansa.

  • Dunning, D., Heath, C. & Suls, J. (2004). Flawed Self-Assessment. Implications for Health, Education and the Workplace. Psychological Science in the Public Interest, 5 (3), 369-106.
  • Lindqvist, M. (1990). Auttajan varjo: pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Otava.
  • Miller, S. (2011). Supershrinks: Learning from the Field’s Most Effective Practioners. Luentomateriaali.

Tasavertainen avioliittolaki ja lapsen etu

Eduskunnan käsiteltäväksi tulee tulevaisuudessa tasaveroista avioliittolakia koskeva kansalaisaloite. Julkisessa keskustelussa on oltu huolissaan lapsen edun toteutumisesta, mikäli samaa sukupuolta olevat parit saavat oikeudet avioitua ja adoptoida.

Yhdysvalloissa johtavat mielenterveyden, lääketieteen ja sosiaalityön kattojärjestöt ovat ottaneet kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Kannanottonsa pohjana järjestöt ovat tukeutuneet parhaaseen tieteelliseen näyttöön ja arvioineet sitä kokonaisuutena.  Tutkimukset kolmenkymmenen viime vuoden ajalta kertovat, että lapset voivat yhtä hyvin homo- ja heterovanhempien perheissä.

Sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuneisuus eivät kasvata lasta, vaan vanhemmat ihmisinä kasvattavat. Perheen ihmissuhteissa sisältö on tärkeämpää kuin muoto. Riittävän myötäelävä, turvaa ja hoivaa antava, suojaavia rajoja asettava ja itsenäistymisen mahdollistava kasvatus ei ole vanhemman sukupuolesta kiinni.

Lainsäädännöllä ei pitäisi luoda kahden kerroksen väkeä. Tällä on haitallisia vaikutuksia perheiden elämään, koska tämä antaa siunauksen ennakkoluuloille ja syrjivälle kohtelulle. Mitä vähemmän tukea perhe ympäristöltä saa, sitä vaikeampi on selvitä parisuhteen haasteista ja vaativasta kasvatustehtävästä.

Kansainvälisiä kokemuksia adoptiosta

Julkisuudessa on väläytelty uhkakuvaa, että homoparien adoptio-oikeus vaikeuttaisi heteroparien adoptiota. Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa homopareilla on oikeus hakea perheen ulkoista adoptiota. Nämä Pohjoismaat vastaanottavat suhteessa väkilukuunsa eniten kansainvälisiä adoptiolapsia koko maailmassa. Tilaston valossa uhkakuva ei näy toteutuneen.

Osa kansainväliseen adoptioon lapsia luovuttavista maista ei hyväksy samaa sukupuolta olevia adoptiovanhempia. Monet maat eivät myöskään hyväksy yksin lasta adoptoivia hakijoita, vaikka Suomen laissa se on mahdollista. Eräät maat taas eivät kelpuuta muita kuin uskontokunnaltaan buddhalaisia adoptiovanhempia. Lähettäjämaiden lainsäädäntö on monenkirjavaa. Suomi laatii omat lakinsa.

Vaikka kansainvälisen adoption odotusajat venyvät pitkiksi, on YK:n selvityksen mukaan adoptiota tarvitsevia lapsia maailmassa paljon enemmän kuin adoptioita. YK on arvioinut, että kansainvälisten adoptioiden volyymin tulisi olla kuusikymmenkertainen nykyiseen verrattuna, jotta pelkästään AIDS-orvoille lapsille löytyisi oikea koti. Adoptoitaviksi halutaan ymmärrettävästi mahdollisimman nuoria ja terveitä lapsia. Heistä on pulaa. Kyse ei ole yksin siitä, ketkä huolitaan vanhemmiksi – vaan ketkä huolitaan lapsiksi.

Yhdysvalloista saatu kokemus on osoittanut, että samaa sukupuolta olevat vanhemmat adoptoivat enemmän vaikeasti adoptoitavia lapsia He hyväksyvät yleisemmin myös avoimia adoptiojärjestelyitä, joissa lapsen yhteydenpito biologiseen vanhempaan saa jatkua. Toivon, että mahdollisimman moni vaikeasti adoptoitava lapsi löytäisi turvallisen kodin, jonne on toivottu. Samaa sukupuolta olevat vanhemmat tulee nähdä voimavarana lasten moninaisissa tilanteissa.

Adoptiopäätösten tulisi aina perustua yksilölliseen tilanneharkintaan ja lapsen tarpeiden huomiointiin. Lapsen on vaikea asettua samaa sukupuolta olevien vanhempien perheeseen, jos hänen omaksumassaan kulttuurissa tai uskonnossa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu poikkeavuus. Ja toisaalta: homoksi itsensä kokevalle adoptionuorelle perhe, jossa homouteen suhtaudutaan epätasa-arvoisen kohtelun ansaitsevana poikkeavuutena, ei ole optimaalinen kasvuympäristö. Kehittyäkseen hyvin, lapsen täytyy saada tulla myönteisesti kohdatuksi tasaveroisen arvokkaana omana itsenään.

Sijaislasten asema

Samaa sukupuolta olevat parit voivat toimia sijaisperheinä. Sijaisperheistä on huutava pula. Joskus pitkäaikaisten sijoitusten kautta päädytään adoptioon. On ongelmallista, jos sijaisvanhemmat, joihin lapsi on kiintynyt, eivät tällaisessa tilanteessa saisi jatkaa lapsen adoptiovanhempina. Lapselle on psyykkisesti vahingollista joutua pompotelluksi ja eroon sijaisvanhemmista, kun luottava tunnesuhde on muodostunut. Lakimuutoksella parannettaisiin sijaislasten asemaa.

Mitä suurempia eettisiä seurauksia päätöksillä tai niiden tekemättä jättämisellä ihmisille on, sitä parempia perusteluja on lupa odottaa.