About Katja Varjos

Katja Varjos (sairaanhoitaja, YAMK) toimii Väestöliitossa koordinaattorina Perheystävällisesti töissä -hankkeessa. Hän on toiminut aiemmin projektipäällikkönä Lahden ammattikorkeakoulun Isänä työelämässä-hankkeessa ja Aikuiskoulutuksen ja avoimen ammattikorkeakoulun kehittämishankkeessa sekä sairaanhoitajana ja kuntoutusohjaajana lastenpsykiatriassa. Kattava verkkosivusto aiheesta Perheystävällinen työpaikka löytyy osoitteesta: http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/ Maailman paras syy -kampanja www.parassyy.fi

Miltä sinun lapsesi päivä näyttää?

oma_pa%cc%88iva%cc%88_painokelpoinenMiltä arki tuntuu? Miltä kiire tuntuu? Miten lapsi kokee perheen arjen? Perheystävällisesti töissä -hanke on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama nelivuotinen hanke paremman työn ja perheen yhteensovittamisen puolesta. Vaikka olemme järjestäneet tilaisuuksia ja tuottaneet erilaisia materiaaleja niin vanhemmille kuin työnantajillekin, havahduimme kuitenkin taannoin miettimään, että olemmeko huomioineet lapsen näkökulmaa aiheessa riittävästi?

Havahtumisesta syntyi idea ja sitä seurasi toteutus. Oma päivä -peli lanseerattiin heinäkuussa Jazz Kids -Festivalilla Porissa. Me halusimme kehittää sovelluksen, joka tarjoaa hauskoja menetelmiä, joilla lapsi voi ilmaista omia ajatuksiaan, näkemyksiään ja tuntemuksiaan arjesta. Pelin tarkoituksena on tuoda esiin lapsen näkemys arkipäivästä. Miltä arki näyttää lapsen silmin? Miltä lapsesta tuntuu, kun vanhemmat ovat töissä? Millaista siellä työpaikalla mahtaa olla?

Oma päivä -pelissä lapsi rakentaa pelin alussa oman perheensä ja kokoaa oman päivänsä aamupalasta nukkumaanmenoon. Peliä pelataan piirtämällä päivän tapahtumia, raahaamalla ruudulle valmiita kuvia, nauhoittamalla äänitteitä, esittämällä tuntemuksia ja kuvaamalla omia tai muiden kasvojen ilmeitä ja olotiloja. Pelin päivä päättyy nukkumaan menoon. Pelitapahtumat jäävät talteen ja lapsen tuottama tarina on helposti ja hauskasti läpikäytävissä yhdessä vanhemman kanssa.

Arki koostuu lukemattomista asioista, jotka voivat olla sävyiltään iloisia, vihaisia, hauskoja, kummallisia, kiireisiä tai verkkaisia, kaikkea, mitä elämän arkeen kulloinkin mahtuu. Vanhempi voi vaikuttaa paljon siihen, mistä myös lapsen arkikokemus muodostuu. Hoputanko lasta aamulla, olenko kiukkuinen? Entä, jos varaisinkin riittävästi aikaa, ettei tulisi kiire? Miten työni näyttäytyy lapselleni? Onko se mustan mörön kaapuun pukeutunut ankeuttaja, jonka lapsi kokee vievän vanhempansa häneltä? Vai voisinko rajata työtäni niin, että se näyttäytyisi kotona hallittavissa olevana ja ennen kaikkea iloisena ja voimaannuttavana asiana? Millainen ilme sinulla on, kun lähdet töihin?

Rakenna oma päiväsi. Sinulla on välineet siihen. Joskus ne ovat kadoksissa, joskus puolestaan ihan silmiemme edessä. Kysy lapseltasi, miltä arki näyttää hänen silmin katsottuna. Ja kuuntele vastaus. Me vanhemmat sorrumme helposti luulemaan, että tiedämme, mitä oma lapsi ajattelee. Älä luule. Kysy ja keskustele. Ole läsnä.

Oma päivä -mobiilipeli on ladattavissa ilmaiseksi kaikista mobiilisovelluskaupoista (Google Play Store, Windows Phone Store, Apple App Store) hakusanalla ”Oma päivä”. www.parassyy.fi/oma-paiva

Mikä on ihannelapsilukusi?

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_115618945Luen Väestöliiton uunituoretta Perhebarometria 2015 – Miksi syntyvyys laskee? ja mietin. Perhebarometri osoittaa selkeitä lukuja siitä, että syntyvyys on laskenut jo viisi vuotta peräkkäin. Samalla tilastot osoittavat kuitenkin, että lasten saaminen on Suomessa entistä polarisoituneempaa. Toiset eivät hanki lainkaan lapsia ja toiset hankkivat kolme lasta tai enemmänkin. Silti yhä harvempi pitää suurperhettäkään ihanteellisena tavoitteenaan.

Lasten hankintaa myös lykätään yhä myöhemmäksi. Tilastoista näkyy suoraan syyksi ”muut mielenkiinnon kohteet”, joka voidaan tulkita haluksi elää pidennettyä nuoruutta. Ja miksi ei eläisi, kun eliniän odotekin kasvaa sukupolvi sukupolvelta. Biologia vain ei muutu ja siksi myös tahatonta lapsettomuutta on yhä enemmän. Perhebarometriin vastanneista lähes joka kolmas äiti ja joka viides isä nimeää lastenhankinnan lykkäämisen syyksi myös ongelmat työn ja perheen yhteensovittamisessa tai lastenhoidon järjestämisessä. Moni asia kilpailee lapsen paikasta perheessä.

Toinen vahva signaali, joka barometrista nousee, on ihanteellisen lapsiluvun, siis sen, mitä ihminen toivoo, aleneminen heikoimmassa asemassa olevissa väestöryhmissä: vähän koulutetut, pienituloiset ja työttömät. Perhebarometrin julkistamistilaisuudessa siitä heräävä ajatus sanottiin myös ääneen: eikö köyhä voi enää unelmoida edes lapsista?

Tänä vuonna lapsen oikeuksien päivän teema on lapsiperheköyhyys. Köyhyys satuttaa lasta. Satuttaa se aikuistakin, näköjään siinä määrin, että haaveetkin haihtuvat. Barometrissa pohditaan, miten paljon lapsiperhe-etuudet vaikuttavat näissä asioissa? Selvää on, että pienituloisilla ja työttömillä ne vaikuttavat paljon, mutta myös lähes 60 % vastanneista lapsiperheiden vanhemmista piti tukia huonoina.

Sinänsähän vähäkin riittää paljoon lapsiperheissä. Mutta se tuntuisi edellyttävän elämistä kaikesta eristäytyneenä, ettei kiiltokuva ”oikeasta”, tavoiteltavasta lapsiperhe-elämästä ahdistaisi. On ehkä helpompi luovuttaa ja vaihtaa mielenkiinnon kohteet muuhun, varsinkin, jos perheellistymisessä ei näytä olevan riittävää glamouria. Sehän on vain sellaista kakkapissaitkupotkuarkea. Paitsi, ettei ole. Se on ja on aina ollut paras ja palkitsevin elämänvaihe ihmiselle. Kun sille antaa mahdollisuuden.

 

Perheitten ei tarvitse pärjätä yksin – vai tarvitseeko?

Blogikuva_150715Terveisiä Porista! Väestöliiton Maailman paras syy -kampanja on jalkautunut Poriin täksi viikoksi. Tiistaina ja keskiviikkona allekirjoittaneella on ollut ilo olla mukana Jazz Kids Festivaaleilla Emma ja Elias -ohjelman teltalla. Siellä on tavattu perheitä rannekeaskartelun ja gallupin merkeissä. Olemme kysyneet vanhemmilta, mihin he ovat lapsiperhearjessaan saaneet apua, mihin olisivat sitä tarvinneet ja missä ovat voineet auttaa muita.

Erityisen ilahduttavaa on ollut kuulla hyvin monen perheen kiittävän isovanhempien antamaa apua. Kysymykseen ”Olen saanut apua” vastauksista yli 90 % oli juuri lastenhoitoapua. Tämä korreloi myös gallupin seuraavan kysymyksen kanssa, joka oli ”Olisin tarvinnut apua”, jossa noin puolet tarpeista liittyivät lastenhoitoapuun. ”Kaikki kolme lasta otettava mukaan neuvolaan”, ”Apua lastenhoidossa, kun puoliso teki keikkatöitä”, ”Ei tukiverkkoa lähellä, ei apua saatavilla”. Kysymykset kertovat suoraa sanomaa lapsiperheiden arjesta. Kuulostaa pahasti siltä, että yksin on pärjättävä?

Ilahduttavaa luettavaa on ollut kuitenkin gallupin kolmannessa osiossa ”Olen auttanut muita”, jossa kanssakulkijat ovat auttaneet niin lastenhoidossa, lumitöissä kuin olleet hiekkalaatikolla vertaistukena. Oma perhe, sukulaiset, ystävät ja muut lähimmäiset ovat korvaamattoman kaunis apu tarvitsijalle. Gallupimme vastaukset saavat kuitenkin miettimään pariakin kysymystä.

Osaavatko suomalaiset vanhemmat pyytää apua vai vieläkö vallitsee se sodanjälkeisen ajan henki, että pärjättävä on, vaikka hammasta purren? Toivottavasti ei! Suuriin ikäluokkiin kuuluva jo edesmennyt äitini edusti tätä henkeä mallikkaasti ja kommentoi muutamankin kerran minulle, kolmen lapsen äidille, kun kysyin väsyneenä apua, että ”Pitikö niitä lapsia tehdä noin monta, jos et kerran jaksa?” Toinen kysymykseni onkin, osaammeko me suomalaiset auttaa myös pyytämättä? Ja voiko avun antaminen ulottua myös lähimmäisiä kauemmas? Voiko työpaikka auttaa, onko se sen tehtävä? Tulisiko sen olla?

Ei kadehdita lapsiperheiden etuja. Autetaan mieluummin monin eri tavoin. Maailman paras syy -kampanja haastaa koko Suomen miettimään, miten työn ja perheen saa sovitettua paremmin samaan arkeen. Ja perheen määrittelee kukin itse. Jollakin siihen kuuluu pieniä lapsia, jollakin iäkkäät vanhemmat tai sairas puoliso. Meillä kaikilla on omat haasteemme. Työelämä on yhä vaativampaa ja YT-uhat ahdistavat niskassa. Tuottavuuden kasvun perään huudellaan. Tutkimusten mukaan tuottavuutta lisää hurjasti sitoutunut ja motivoitunut työntekijä. Ja sellaisen saa ihan varmasti, kun satsaa perheystävällisyyteen. Siitä on evidenssiä.

Huomenna torstaina kampanjamme leikkii Porin HopLopissa yhdessä kolmensadan lapsen ja vanhemman kanssa #parassyy -teeman parissa ja perjantaina haastamme poliitikot ja päättäjät saman teeman äärelle SuomiAreenalla keskustelutilaisuudessamme. Me haluamme, että perheitten ei tarvitse pärjätä yksin!

Suomi–Ruotsi-maaottelu

suomiruotsi2

Hei kaikki Suomen tuoreet isät, kuulkaahan tätä! Ruotsissa isät pitivät vuonna 2013 yhteensä yli 12 miljoonaa päivää isyys- tai vanhempainvapaata! Mitäs siihen sanotte? Ai, paljonko te piditte? Samana vuonna suomalaiset isät pitivät yhteensä 1,5 miljoonaa päivää vastaavia vapaita. Suhteutettuna Suomen ja Ruotsin isien lukumäärään Suomi–Ruotsi-ottelu hävitään 9 % – 25 %.

Miten me nyt tässäkin lajissa hävisimme naapurille? Vai oletteko sitä mieltä, että ruotsalaiset isät nyt vain ovat sellaisia tossun alla eläviä nössönallekarhuja? Ja suomalainen mies on tosimies, joka raataa otsansa hiessä 12-tuntisia päiviä perheensä parhaaksi? Tuskin. Joskin se on totta, että suomalaiset isät tekevät pitkiä päiviä. Mutta en laskisi sitä ansioksi, vaan surulliseksi asiaksi, jossa koko perhe häviää.

Miksi ruotsalaiset isät pitävät niin paljon enemmän perhevapaita? Ruotsalaiset ovat tässäkin edelläkävijöitä. Ruotsi oli, jo 40 vuotta sitten, ensimmäinen maa maailmassa, joka otti käyttöön sukupuolineutraalin vanhempainvapaan. Jo tuolloin vanhempainvapaan pituus oli 180 päivää. Tänään se on 480 päivää. Isille korvamerkitty isäkuukausi lanseerattiin Ruotsissa vuonna 1995 ja Suomessa vasta vuonna 2003.

Tärkein syy maaottelun häviämiseen lienee kuitenkin tässä: Ruotsissa vanhempainvapaasta maksetaan 90 % palkasta (80 % kassasta, 10 % työnantajalta), Suomessa se on ensimmäiseltä kuukaudelta 75 % ja siitä eteenpäin 70 %. Raha on hyvä kannustin. Valitettavasti vain Suomessa se on liian usein pakote. Köyhyysriski on erityisen suuri pikkulapsiperheissä.

Ruotsi on jatkuvasti lisännyt kannustimia perhevapaiden tasa-arvoisempaan käyttöön. Perheet, joissa kumpikin vanhempi pitää kaksi kuukautta vanhempainvapaata, saavat kaksi lisäkuukautta. Porkkanat maistuvat paremmilta kuin pakotteet. Ja parhaiten kannustavat positiiviset vaikutukset. Ruotsalaisissa perheissä on varmasti huomattu se, minkä tilastotkin näyttävät: sekä naisten palkat että heidän kokemansa onnellisuus ovat kohonneet. Ja tosimieshän on juuri sellainen, joka tekee naisensa onnelliseksi.

On väitetty, että Suomella menisi 200 vuotta saavuttaakseen saman tason perhevapaiden tasa-arvoisessa jakamisessa. Herregud! Ei meillä ole sellaiseen varaa. Isät, otatteko haasteen vastaan? Päättäjät, otatteko haasteen vastaan? Soiko Maamme-laulu vielä tämän vuosisadan puolella? Haluammeko meidät korkeimmalle korokkeelle kultamitali kaulassa? Toivottavasti!

Isät pakottamalla sankareiksi?

kevätperheHoitovapaan jakaminen tasan äidin ja isän kesken -keskustelu on taas täällä. Ja hyvä niin. Päätökseen voidaan vielä vaikuttaa.

Jokin tässä mättää. Isät, jotka ovat olleet kotona pidempiä vanhempain- tai hoitovapaita kertovat pääasiassa positiivisia kokemuksia koti-isyydestään. Ja naureskelevat samalla sille ihailevalle palautteelle, jota hiekkalaatikolla kuulevat kotiäideiltä. Kotiin jäävä isä on sankari. Noinkohan?

Isät itse ovat hämillään sankarin viitastaan. Heille kotona oleminen on arkista puurtamista, joka antaa mahdollisuuden luoda ainutlaatuista suhdetta omaan lapseen ja joka auttaa ymmärtämään omaa puolisoa paremmin. Ihailijoille kyseessä taitaa olla sama ilmiö kuin minkä tahansa uutuuden edessä. Uusi kiinnostaa ja viehättää. Häntä kadehditaan, jolla tämä uutuus jo on.

Isien kotiin jääminen mahdollistaa sen, että äiti voi pidentää työuraansa ja rakentaa omaa identiteettiään muullekin kuin äitiydelle. Työnantajat pääsevät tasaamaan perhevapaiden aiheuttamia kustannuksia. Lapsi saa luoda läheisen hoivasuhteen kumpaankin vanhempaansa. Kaikki voittavat. Näin ajatellen hallituksen linjaus on looginen. Mutta.

Juuri julkaistun Väestöliiton perhebarometrin mukaan enemmistö vastanneista lapsiperheiden vanhemmista suhtautui kriittisesti hoitovapaiden jakamiseen tasan. Kuitenkin 70 % vastaajista haluaisi pidentää isille kiintiöityä vapaata. Barometrin tulokset osoittavat myös, että erityisesti nuoret isät olisivat halukkaita olemaan pidempiä aikoja kotona.

Väestöliitto on jo pitkään ehdottanut, että perhevapaat toteutettaisiin ns. joustomallin avulla, jossa vanhemmat voisivat hoitaa lasta kotona kunnes tämä täyttää 16 kk ja he voisivat käyttää vapaakuukausia nykyistä joustavammin yhtä aikaa tai eri aikaan. Molemmille vanhemmille varattaisiin oma 3 kk pituinen vapaajakso ja vanhempien vapaasti jaettava jakson kokonaiskesto olisi 9 kk. Tämä vastaisi kumpaankin huutoon. Perheet saisivat itse jakaa ajan, miten haluaisivat, mutta myös isien oma aika pitenisi. Hoitovapaa kolmivuotiaaksi asti jäisi sitten edelleen perheen itsensä jaettavaksi.

Hoitovapaan pakkomallissa sen sijaan olisi myös häviäjiä. Äiti saisi olla 13 kuukautta kotona ja isä saman verran. Mutta jos äidin palkka on puolet isän palkasta, putoaisivat perheen tulot ratkaisevasti. Tai jos äidillä ei ole työtä, mihin palata, perheellä tuskin on varaa jäädä isän kotihoidontuen ja äidin työttömyyskorvauksen varaan.

Ja kun loistava päivähoitojärjestelmämme vielä varmistaa päiväkotipaikan, ovat häviäjiä kaikki. Lapsi, joka joutuu aikaisemmin päiväkotiin, perhe, jolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa, kunnat ja veronmaksajat, jotka rahoittavat päivähoidon. Ja hyvin todennäköisesti myös työnantajat ja terveydenhuolto, kun liian pienet lapset sairastuvat päiväkodissa pyöriviin tauteihin ja vanhemmat joutuvat olemaan sen takia pois töistä.

Korvamerkitsemällä isille pidempi aika palkallista vanhempainvapaata kuulostaisi pehmeämmältä ja kannustavammalta keinolta saada isiä jäämään kotiin. Ja aika kotona vauvan kanssa voisi innostaa jäämään pidemmäksikin aikaa kotiin.

Lapsiystävällisesti töissä – jätskiä vai joustoja?

perhe

Mitä sinulle tulee mieleen sanoista lapsiystävällinen työpaikka? Kenties työpaikka, jossa piipahtaessaan lapset saavat jätskiä ja limsaa? Vaiko työpaikka, jossa on lasten vessa? Tai trampoliini pihalla? Hauskoja olisivat tuollaiset työpaikat ja kenties niitä onkin, mutta vielä lapsiystävällisempi on työpaikka, jossa työskentelevä vanhempi saa kokea olevansa riittävä niin kotona kuin töissäkin.

Ystäväni kertoi muutama viikko sitten tositarinan ei-niin-lapsiystävällisestä työpaikastaan. Hän työskentelee isohkossa organisaatiossa mutta pienessä tiimissä. Tiimin muilla jäsenillä ei ole lapsia. Ystäväni aloitti työpaikassa puoli vuotta sitten ja hän kertoi, että oli itse tuonut työhaastattelussa esille sen, että hänellä on kaksi pientä lasta ja että siitä voi aiheutua tarvetta esimerkiksi työaikajoustoihin. Tähän suhtauduttiin kuulemma ymmärtävästi ja myönteisesti ja hänet palkattiin.

Työ, jota hän tekee, on sen luonteista, että työpäivät voivat välillä venyä yli toimistoaikojen, kun deadlinet painavat. Joskus ystäväni pystyy jäämään yli työajan mutta ei aina. Hänen miehensä tekee epäsäännöllistä työaikaa eikä ole aina iltaisin käytettävissä. Niinpä ystäväni on tämän puolen vuoden aikana joutunut useammankin kerran sanomaan, että joutuu lähtemään hakemaan lapsia hoidosta tai että joutuu olemaan pois töistä, kun lapset ovat kipeitä.

Tiimin muut jäsenet ovat ihmetelleet ääneen sitä, että lapset täytyy hakea ihan niin tarkasti tai että lasten isä ei voi olla kotona, kun lapset sairastavat. Ystäväni mukaan työkaverit ovat tosi mukavia, eivätkä ihmettele asiaa ainakaan avoimesti paheksuen. Kuitenkin hänelle tulee paha mieli ja syyllinen olo.

Tämä saa minut pohtimaan seuraavia asioita. Työkaverit reagoivat ainakin osittain tietämättömyyttään ja kokemattomuuttaan. Lapsettoman voi olla aidosti vaikea ymmärtää sitä hulabaloota, mitä lapsiperheessä pyöritetään. Työpaikan kulttuuri on voinut rakentua ajan myötä sinkkukulttuurin mukaiseksi ja se on voinut olla kaikille ihan sopivaa.

Edellä kuvattu tilanne olisi kuitenkin voitu välttää, jos työpaikalla olisi luotu lainsäädäntöön ja sopimuksiin nojaavat työpaikkakohtaiset pelisäännöt. Selkeät pelisäännöt kertovat kaikille, mitä oikeuksia ja vastuita kullakin osapuolella on. Tässä esimerkkitapauksessa ystäväni tiesi työntekijänä kyllä oikeutensa ja vastuunsa, mutta hänen esimiehensä ja työtoverinsa eivät suhtautuneet niihin olemassa olevina tosiasioina ja oikeuksina.

Lapsi ei halua olla viimeinen, joka haetaan päiväkodista, varsinkaan syyllisyydentunnossaan tuskailevan vanhemman toimesta. Lapsella on myös oikeus sairastaessaan saada läsnä olevan vanhempansa hellää hoivaa sen sijaan, että työpaineissaan painiva vanhempi tekisi yhtä aikaa kaikkea: töitä, ruokaa ja hoitoa, olematta missään niistä aidosti läsnä, saatikka tuottava.

Sen sijaan lapsi, joka saa aikaa ja hoivaa vanhemmiltaan, on iloinen ja onnellinen, mikä puolestaan tekee hänen vanhempansa iloisiksi ja onnellisiksi, mikä puolestaan antaa valtavasti voimia niin kotiin kuin töihinkin. Sitä on lapsiystävällisyys töissä.

Kirjoittaja toimii koordinaattorina Väestöliiton Perheystävällisesti töissä -hankkeessa.