Miten yksinhuoltaja yhdistää työn ja perheen?

shutterstock_234393220Helsingin Sanomat nosti esiin tärkeän asian 22.2. artikkelissaan työn ja perheen yhteensovittamisesta. Mediakeskustelu työn ja perheen yhteensovittamisesta käsittelee yleensä parisuhteessa eläviä ja asiantuntija-ammateissa toimivia vanhempia, joten HS:n haastatteleman yksinhuoltajan tarina on tärkeä. Jutussa haastateltiin hoitoalalla työskentelevää kahden lapsen yksinhuoltajaäitiä, jolle omassa ammatissa toimiminen kävi hankalaksi yksinhuoltajaksi jäämisen jälkeen. Lastenhoitoa oli vaikea järjestää vuorotyön mukaan, ja eräästä työpaikasta äiti sai lähteä koeajan jälkeen. Työvuorojen järjestely oli työnantajan mukaan liian hankalaa, sillä pienten lasten yksinhuoltaja pystyi tekemään vain päivävuoroa.

Tutkin Väestöliitossa tilastoaineistojen pohjalta yksinhuoltajien työssäkäyntiä, ja Hesarin haastattelu täydentää sitä kuvaa, jonka olen tutkimustyössäni saanut aiheesta. Suomessa yhden vanhemman perheen huoltajat ovat harvemmin palkkatyössä kuin kahden vanhemman perheissä elävät vanhemmat. Tämä pätee sekä iseihin että äiteihin, vaikka tässä blogikirjoituksessa keskitynkin äiteihin. Tilanne ei ole aina ollut tällainen, sillä vielä ennen 1990-luvun lamaa yksinhuoltajaäitien työssäkäyntiaste oli liitossa olevien äitien työssäkäyntiastetta korkeampi! Erot elintasossa ja työssäkäynnissä yhden vanhemman ja kahden vanhemman perheiden välillä ovat kasvaneet.

Tutkimukseni mukaan yksinhuoltajien työssäkäyntiaste on vahvasti yhteydessä koulutukseen. Toisin sanoen yksinhuoltajaäitien koulutustaso on keskimäärin avio- tai avoliitossa olevia äitejä matalampi, ja erot yksinhuoltajien ja parisuhteessa olevien äitien työssäkäyntiasteessa ovat suurempia alemmissa koulutusryhmissä. Kärjistäen: maisterisnaisen on ammattikoulun käynyttä naista helpompi yhdistää yksinhuoltajuus työssäkäyntiin. Vaikka työttömistä maistereista puhutaan paljon, korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla työttömyys on yhä huomattavasti harvinaisempaa kuin muilla koulutusryhmillä. Matalammin koulutetut ovat myös erityisen alttiita laman työmarkkinavaikutuksille.

Lääkkeeksi perheen ja työn yhdistämiseen tarjotaan usein lyhennettyä työviikkoa, joustavaa työaikaa ja etätöiden tekemistä. Monissa naisvaltaisissa ammateissa nämä eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisen naiset työskentelevät yleisimmin muun muassa hoitajina (lähi-, kodin-, sairaan-, ja lastenhoitajat), myyjinä, siivoojina, sosiaalialan työntekijöinä, alaluokkien ja lastentarhan opettajina sekä kokkeina. Miten sairaanhoitaja tai kokki voi tehdä etäpäivää tai tulla töihin joustavina aikoina? Kun palkka on valmiiksi pieni, osa-aikaisiin järjestelyihin ei ole välttämättä varaa – varsinkaan jos nainen on perheen ainoa elättäjä.

Näin vaalikeväänä toivon, että Helsingin Sanomien esiin nostama aihe olisi esillä muissakin medioissa ja löytäisi tiensä myös poliittisiin keskusteluihin. On tärkeää, että tulevaisuuden perhepolitiikan tekijät ottavat huomioon kaikenlaiset perheet ja elämäntilanteet.