About Chiara Costa-Virtanen

Kulttuuritulkki - Keskityn ihmisten välisiin kulttuurieroihin, ja pyrin tiedonkeruun avulla ratkaisemaan haasteita kuten kotoutumista ja tasa-arvoa.

Kuinka tukea opiskelijaa Ramadanin aikana

Ramadan on islamilaisen kalenterin pyhin kuukausi. Sen aikana muslimit pyrkivät keskittymään tarkemmin uskoonsa. Siihen kuuluu ahkera rukoilu ja Koraanin lukeminen sekä paasto auringonnoususta auringonlaskuun, jolloin vältetään ruokailua, juomista, tupakointia ja seksuaalisia suhteita.

Islamilainen kalenteri seuraa kuukalenteria. Siinä perinteisesti kuukausi alkaa, kun uudenkuun sirpin voi nähdä ensimmäistä kertaa. Kuukalenterissa kuukaudet ovat lyhyempiä kuin länsimaissa yleisesti käytetty aurinkokalenteri. Se tarkoittaa, että Ramadan on joka vuosi noin 10 päivää edellistä vuotta aiemmin. Tänä vuonna Ramadan osuu toukokuulle, eli opiskelukauteen.

Ei-muslimit saattavat ihmetellä, miksi muslimit eivät keskeytä paastoa tärkeiden tenttien ajaksi. On totta, että Ramadan on hyvin tärkeä asia muslimeille. Heidän tulee kuitenkin jatkaa samalla opintojaan ja elää muutenkin mahdollisimman normaalisti. Islamissa uskotaan, että työnteon jatkaminen ja paastoaminen palkitaan, joten se ei ole syy lykätä opintoja.

Seuraavassa pieniä vinkkejä, kuinka tukea opiskelijaa Ramadan-kuukauden aikana:

Kaikki opiskelijat eivät välttämättä koe erityistä nälän- tai janontunnetta. Moni tuntee kuitenkin väsymystä. Ramadanin aikana opiskelijat saattavat olla väsyneitä tai pahantuulisia. Tätä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti.

Opiskelupäivän aikaiset tauot voivat olla paaston aikana vaikeita. Muslimiopiskelija arvostaisi varmasti mahdollisuutta levätä rauhallisessa paikassa taukojen aikana. Rytminmuutosten takia muslimiopiskelijat saattavat nukkua öisin varsin huonosti. Paastoaminen muslimimaassa on helpompaa, sillä siellä työt loppuvat Ramadanin aikana aikaisemmin, jolloin ihmiset pääsevät kotiin lopettamaan paaston päivän osalta. Muslimimaissa valoisat kesäpäivät ovat lyhyempiä, ja niitä on vähemmän. Suomessa Ramadan saattaa kesäaikana tarkoittaa 19-20 tunnin valoisaa aikaa.

Toiset opiskelijat rukoilevat ( myös Ramadanin aikana ) viidesti päivässä. Olisi siis hienoa, jos heille näytettäisiin mahdollisuuksien mukaan paikka ruokoilla. Usein opiskelijat ovat ujoja kysymään, joten opettajan aloite asiaan saattaa olla paikallaan.

Olisi myös tärkeää yrittää välttää voimakkaita ihmetyksen tai epäuskon reaktioita paastoamista kohtaan.

Ei ole myöskään kohteliasta kysyä, miksi jotkut opiskelijat eivät paastoa. Itseasiassa monet muslimit eivät paastoa. Yksi syy voi olla esimerkiksi kuukautiset, ja siitä tuskin moni on innokas kertomaan muille. Muita syitä voivat olla esimerkiksi terveydelliset syyt, raskaus, matkustaminen tai korkea ikä.

Lopuksi, monet muslimit olisivat varmasti iloisia jos Ramadanista puhuttaisiin yhdessä. Näin myös opiskelutoverit ymmärtäisivät, mihin Ramadan ja paasto liittyy. On syytä muistaa, että muslimit eivät paastoa pakosta. He tekevät sen vapaaehtoisesti, ja monet jopa odottavat sitä koko vuoden!

Kun vanhempi ja lapsi eivät puhu samaa äidinkieltä

Itse monikielisenä, kolmikielisen lapsen äitinä olen kiinnostunut siitä, miksi jotkut vanhemmat ovat päättäneet olla puhumatta äidinkieltään lapsilleen. On olemassa paljon kirjallisuutta aiheesta, että lapselle pitäisi puhua hänen omaa äidinkieltään. Päinvastaisia näkemyksiä en juurikaan ole tavannut.

Sellainen valinta, että päättää olla puhumatta lapselleen omaa äidinkieltään, herättää paljon keskustelua. Se on myös erittäin mielenkiintoinen kielellisestä näkökulmasta. Tästä syystä olen tehnyt vähän tutkimusta vanhempien välillä, jotka ovat päättäneet tehdä niin.

Ensinnäkin meidän on pyrittävä tekemään selvä ero äidinkielen ja ensimmäisen kielen välillä. Täällä äidinkieltä pidetään periaatteessa kielenä, jota perheen kotona puhutaan. Tämä voi tarkoittaa yhtä tai useampaa kieltä. Ensimmäinen kieli voi viitata ensimmäiseen kieleen, jonka lapsi oppii koulusta tai ulkopuolisesta ympäristöstä. Tämä voi olla sama kuin äidinkieli, tai myös joku aivan muu kieli.

Ulkomaalaiset määrittelevät usein äidinkielekseen kotona puhuttavan kielen ja ensimmäiseksi kielekseen sen, jonka he oppivat kasvaessaan uudessa kotimaassa. Esimerkkinä voi olla tapaus, jossa lapsi syntyy Suomessa kahdelle ranskalaiselle vanhemmalle. Vanhemmat puhuvat kotona ranskaa. Kun vanhemmat asettuvat Helsinkiin, niin lapsi kasvaa oppien suomea. Lapsen etninen kieli ja äidinkieli on ranska, ja hänen ensimmäinen kielensä on suomi.

Useat monikieliset perheet päättävät kasvattaa lapsensa monikieliseksi. Toiset perheet sen sijaan päättävät puhua lapselleen vain yhtä kieltä, vaikka he olisivat kotoisin kahdesta eri kielellisestä taustasta. Saatetaan myös puhua kolmatta kieltä, joka ei ole kummankaan vanhemman äidinkieli. Joidenkin vanhempien mielestä on yksinkertaisesti helpompaa puhua kotona vain yhtä kieltä jokaisen perheenjäsenen kanssa. Jos on esimerkiksi useita vuosia puhunut kotona jotain muuta kuin omaa äidinkieltään, saatetaan kielen vaihto lapsen takia kokea vaikeaksi. Näin voi myös yrittää välttää sen, että lapsi ei pystyisi kertomaan tarpeitaan toiselle vanhemmalle, joka ei välttämättä ymmärrä lapsen vahvempaa kieltä.

Siirtyminen maasta toiseen ei aina ole ihmisen vapaa tahto. Pakotettu muutto pois kotimaasta saattaa kehittää ihmiselle trauman, eikä hän halua enää puhua äidinkieltään. Jotkut diasporista tulevat vanhemmat kokevat, että heidän lapsillaan on vaikeuksia samaistua vahempiensa synnyinmaahan, mutta myös uuteen kotimaahan.

Kirjailija Ijeoma Umebinyuo on sanonut: ”Tässä siis olet. Liian ulkomainen kotiin, liian ulkomainen tänne. Ei ole tarpeeksi kumpaakaan.” On myös ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti enää ole tunnesidettä synnyinmaahansa ja he tuntevat uuden maan enemmän kodikseen. Voi myös olla, että vanhemmilla ei ole mitään syytä palata kotimaahansa, joten he haluavat, että heidän lapsensa oppivat kielen, josta he voivat todella hyötyä. Ja se ei välttämättä ole vanhempien äidinkieli.

Erään käsityksen mukaan lapsille ei tulisi puhua muuta kuin omaa äidinkieltään, koska muutoin he oppivat epävirallisia tai epäidiomaattisia lauseita. Se, että joku puhuu muuta kuin äidinkieltään lapsilleen, ei välttämättä tarkoita, että hän opettaa sen keskinkertaisella tavalla. Monet ihmiset puhuvat useita kieliä äidinkielenään. Esimerkiksi kuurojen lasten tiedetään hyötyvän suuresti varhaisesta altistuksesta viittomakielelle, vaikka he saisivat altistuksen vanhemmiltaan, joille viittomakieli ei ole äidinkieli. Moni puhuu myös äidinkieltään heikosti; syntyperäisyys ei aina ole varmuus siitä, että kielitaito on täydellinen. Taito riippuu monista tekijöistä, kuten vanhemmista, peruskoulutuksesta ja ympäristöstä.

Jotkut ovat kritisoineet, että kun vanhemmat jättävät puhumatta äidinkieltään lapselle, irrottavat he lapsensa omasta kulttuuristaan. Tämä ei välttämättä ole totta. On monia maita, joissa virallinen kieli on paikallisen kielen sijaan kolonialismin aikainen kieli. Ihmiset eivät kuitenkaan vieläkään pidä vanhaa kolonialistista kulttuuria omanaan. Hyvä esimerkki on Nigeria, jossa englanti on virallinen kieli, mutta tämä ei tarkoita sitä, että nigerialaiset jakaisivat brittiläisen kulttuurin.

Monikielisyys- ja kulttuurisuus on varsin monimutkainen asia, joten kielen valinta on hyvin riippuvainen olosuhteista ja ihmisistä. Samalla tavalla perheillä on paljon erilaisia tarinoita, jotka muokkaavat heidän tapojaan kasvattaa lapsia. Mikä toimii yhdessä perheessä, ei välttämättä toimi jossain toisessa.

Chiara Costa-Virtanen – Kulttuuritulkki
Keskityn ihmisten välisiin kulttuurieroihin, ja pyrin tiedonkeruun avulla ratkaisemaan haasteita kuten kotoutumista ja tasa-arvoa.