About annelimiettinen

Tutkija, Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Vauvakaipuu ei kosketa kaikkia

Vapaaehtoinen_lapsettomuus_Suomessa_ KORJATTUSuomalaisten lapsitoiveet ovat kääntyneet laskusuuntaan viime vuonna tehdyn Väestöliiton barometrikyselyn samoin kuin muutama vuosi sitten julkaistun Eurobarometrin perusteella.

Yhtenä osatekijänä keskimääräisen toivotun lapsiluvun alenemisessa on kokonaan lapsettomaksi jäämistä suunnittelevien osuuden kasvu. Aikaisempien tutkimusten perusteella lapsettomaksi jäämistä suunnittelevien osuus on Suomessa ollut noin 5–7 prosentin luokkaa. Nyt, tuoreen kyselyn mukaan, heidän osuutensa kaikista 20–40-vuotiasta suomalaisista on kohonnut kaksinkertaiseksi. Lähes yhtä suuri osuus 20–29-vuotiaista kuin 30–40-vuotiaistakin ilmoitti barometrikyselyssä, ettei aikonut hankkia lainkaan lapsia. Käsitykset omasta ihanteellisesta perhekoosta olivat samansuuntaisia, runsaat 12 prosenttia ei halunnut yhtään lasta.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntymistä on ennakoitu jo pitkään. Luotettavat ehkäisymenetelmät tarjoavat keinon välttää raskaus, perheellistymistä ohjaavat sosiaaliset normit ovat löystyneet ja lastenhankinnan odotetaan olevan tarkkaan harkittua. Tarkkoja tietoja kehityksen suunnasta tai vapaaehtoisen lapsettomuuden yleisyydestä on kuitenkin vaikeaa antaa. Yksi haasteista liittyy siihen, miten vapaaehtoinen lapsettomuus määritellään. Kyselytutkimuksissa sitä on mitattu joko lastensaantiaikeiden perusteella tai sitten lapsilukuihanteita koskevilla kysymyksillä. Aikeiden perusteella vapaaehtoinen lapsettomuus on usein hieman yleisempää kuin lapsilukuihanteiden perusteella arvioituna.

Lapsilukutoiveista ei myöskään ole tietoja kovin monen vuosikymmenen takaa. Varhaisin Suomessa tehty, väestötasoinen tutkimus on vuodelta 1971. Siinä lapsitoiveita tiedusteltiin vain naimisissa olevilta naisilta ja heiltäkin suhteessa sen hetkiseen elämäntilanteeseensa. Lapsettomuutta piti tuolloin itselleen sopivimpana vain pari prosenttia vastaajista. Miesten lastenhankintatoiveita on tiedusteltu ensimmäistä kertaa vasta 1990-luvun alussa. Tuon tutkimuksen mukaan kolme prosenttia miehistä ei halunnut saada lapsia.

Lapsettomuuden valinneet erosivat tuoreen barometrikyselyn mukaan muista sen suhteen, miten he kokivat lapsen tulon vaikuttavan elämässään. Vapaaehtoisesti lapsettomat olivat selvästi muita useammin huolissaan työssäkäyntimahdollisuuksien heikkenemisestä ja siitä, että mahdollisuudet tehdä muita kiinnostavia asioita vähenisivät lapsen tulon myötä. Näyttääkin siltä, että osa valitsee lapsettomuuden myös siitä syystä, että kokee vanhemmuuden liian suurena taakkana tai uhkana muulle elämälle. On kiinnostavaa pohtia, lisäävätkö nykyvanhemmuuteen ja lasten kasvattamiseen kohdistuvat ’suorituspaineet’ tätä pelkoa omasta riittämättömyydestä ja samalla vahvistavat sitä kuvaa, että lasten saaminen merkitsee muiden elämänalueiden uhraamista.

Lapsitoiveet kytkeytyvät usein parisuhteeseen tai sen puuttumiseen. Myös barometrikyselyssä valtaosa heistä, jotka ilmoittivat, etteivät aikoneet hankkia lainkaan lapsia, ei elänyt parisuhteessa. Varsinkin miesten kohdalla näyttää siltä, että lapsitoiveet kulkevat käsi kädessä parisuhteen kanssa: lastensaantia ei edes välttämättä pohdita silloin, kun kumppania ei ole. Naiset puolestaan miettivät ja vastaavat lapsensaantitoiveita koskeviin kysymyksiin useammin kuin miehet myös silloin, kun eivät elä parisuhteessa.

Vaikka parisuhteen puuttuminen onkin usein yhteydessä siihen, että lastenhankinnasta luovutaan, myös osa parisuhteessa olevista ei halua saada lainkaan lapsia. Tavallisimmin tämän ajatellaan koskevan miehiä, mutta barometriaineistossa ei miesten ja naisten välillä ollut eroa tässä suhteessa. Näkemykset eivät kuitenkaan aina osu yksiin puolison toiveiden kanssa. Vaikka vapaaehtoisesti lapsettomat olivat keskimäärin yhtä tyytyväisiä parisuhteeseensa kuin ne, jotka suunnittelivat hankkivansa lapsia, erimielisyys lastensaannista puolisoiden välillä vähensi tyytyväisyyttä.

Lastenhankintaa koskevat toiveet ja aikeet voivat muuttua esimerkiksi parisuhteen muutosten seurauksena. Osalle lapsettomuus on seurausta ”toistuvista päätöksistä olla hankkimatta lapsia juuri nyt”. Ihanteellisinta olisi pystyä seuraamaan samoja vastaajia pidemmän aikaa ja tiedustella heiltä säännöllisin väliajoin lastenhankinta-aikeista.  Jos suomalaisten käyttäytyminen noudattelee niitä tuloksia, mitä yhdysvaltalaistutkimuksissa on saavutettu, niin on todennäköistä että entistä suurempi osa hedelmällisyysikänsä ohittaneista lapsettomista on tulevaisuudessa lapsettomia omasta halustaan.

Jutussa on viitattu seuraaviin lähteisiin:

Miettinen (2015): Miksi syntyvyys laskee. Perhebarometri 2015.
Ritamies ja E.Visuri (1975): Suomalaisten perhekoko – sattuma vai suunnitelma.
Nikander (1995): Suomalaismiehen perheellistyminen.
Quesnel-Vallee & S.P. Morgan (2003). Missing the target: Correspondance of fertility intentions and behavior in the U.S.

Subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon ei saa luopua!

shutterstock_189382016Hallitus kaavailee subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista osana uutta varhaiskasvatuslakia. Kokoaikaisen päivähoidon sijaan kotona perhevapaalla olevilla olisi oikeus vain osa-aikaiseen hoitopaikkaan. Lapselle voitaisiin kuitenkin hakea kokoaikaista hoitopaikkaa, mikäli siihen olisi sosiaalisia tai kasvatuksellisia perusteita.

Esityksestä ei ole tehty lapsivaikutusten arviointia. Vahvin perustelu näyttää liittyvän kuntatalouden säästöihin. STM teki vuonna 2004 yhdessä Kuntaliiton kanssa kyselyn päivähoitotilanteesta kunnissa. Kyselyyn vastanneiden kuntien (24 kuntaa) arvioiden mukaan tuolloin kokopäivähoidossa olevista lapsista noin 3 prosentilla oli kotona perhevapaalla oleva vanhempi. Tuoreempia selvityksiä asiasta ei tiettävästi ole tehty, ei myöskään tiedetä kuinka monta tuntia nämä lapset ovat keskimäärin päivähoidossa.

Kuopiossa arvioitiin keväällä 2014 että noin 1 prosentti kokopäivähoidossa olevista lapsista – 34 lasta – oli sellaisia, joiden vanhempi oli kotona perhevapaalla, eikä hoitoon ollut sosiaalisia tai kasvatuksellisia syitä. Jokainen voi arvioida, kuinka merkittävästä säästöstä on kyse, jos nämä lapset siirtyvät osa-aikaiseen hoitoon.

Säästöjen syntyminen edellyttää sitä, että kunnat voisivat päättää mihin kellonaikaan ja missä päiväkodissa osa-aikaista hoitoa olisi tarjolla, jotta osa-aikaratkaisuilla olisi todellista vaikutusta esimerkiksi henkilöstön määrään. Nämä tarjolla olevat osa-aikavaihtoehdot eivät kuitenkaan välttämättä sovi aina perheiden tarpeisiin.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevista lausunnoista löytyy vain harvoja, joissa ehdotusta kannatetaan selvästi. Työntekijäjärjestöt, päivähoidon ja kasvatusalan ammattilaiset samoin kuin monet perhejärjestöt vastustavat ehdotusta melko yksimielisesti. Sen sijaan työnantajat kannattavat ehdotusta, vaikka on vaikea nähdä miten päivähoito-oikeuden rajaamisella edistetään esimerkiksi äitien työllistymistä.

Jos kokopäiväisestä päivähoidosta tulee harkinnanvaraista, otetaan iso askel taaksepäin. Päivähoito-oikeuden rajaaminen ei ole varhaiskasvatuslakiuudistuksen hengen mukaista. Uudistuksen tavoitteena on turvata kaikkien lasten oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen – ei kaventaa perheiden mahdollisuuksia valita lapselleen sopivin hoitomuoto. Perheiden yhdenvertainen kohtelu voi myös vaarantua, jos kunnille jää vapaat kädet päättää siitä, kuka lopulta on kokoaikaisen päivähoidon tarpeessa ja kuka ei.

Käytännössä ehdotus voi kasvattaa kuntien menoja, jos osa-aikainen hoitopaikka ei vähennäkään päiväkodin henkilöstön tarvetta, tai jos kokoaikaisen hoitopaikan tarpeen arvioiminen edellyttää erilaisia lausuntoja kunnan virkamiehiltä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että päivähoito-oikeuden rajaamista ja siihen kytkettyä kotihoidon tuen puolitusta isän ja äidin kesken koskevia lakiesityksiä yritetään viedä läpi vaikka väkisin. Lähes kaikissa selvityksissä ja asiantuntija-arvioissa ehdotusten vaikutukset on kuitenkin arvioitu lähes päinvastaisiksi niille asetettuihin tavoitteisiin nähden.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevassa kiistassa on lopulta kyse enemmän periaatteellista kysymyksistä kuin suurista rahoista. Oikeus laadukkaaseen päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen on yksi suomalaisen perhepolitiikan kulmakivistä. Nyt tekeillä olevalla varhaiskasvatuslain uudistuksella on tässä tärkeä rooli. Ei ole yhdentekevää, minkälaiset periaatteet ohjaavat lain valmistelua. Päivähoito-oikeuden rajaaminen ja harkinnanvaraisuuden lisääminen merkitsevät luopumista yhdenmukaisuuden, tasa-arvon ja universalismin periaatteista.

Vapaaehtoisesti lapseton?

Olin muutama vuosi sitten mukana ohjelmassa, jonka aiheena oli vapaaehtoinen lapsettomuus. Ohjelmassa haastateltiin nuorta naista, joka kertoi kokemuksistaan vapaaehtoisesti lapsettomana. Mieleeni jäi erityisesti hänen huomionsa siitä, kuinka lapsettomuuspäätöstä joutui perustelemaan muille – ja kuinka lapsia hankkineiden ei tätä tarvinnut tehdä.

Tutkijana minua kiinnostavat lastenhankinta-aikeet ja niiden taustalla vaikuttavat syyt – olipa kyse sitten päätöksestä olla hankkimatta lapsia, tai hankkia niitä. Päätös olla hankkimatta lapsia tuntuu herättävän ihmisissä hyvin monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Usein kommentit voivat olla melko ikäviä: vapaaehtoisesti lapsettomia pidetään itsekkäinä, vain urastaan tai matkustelusta kiinnostuneina lapsivihaajina.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden tutkiminen on haasteellista jo yksinomaan siitä syystä, että on epävarmaa, missä elämänvaiheessa tätä pitäisi tiedustella. Hyvin nuoret ehtivät muuttaa mieltään moneen kertaan, lastenhankinta-iän ohittaneiden kannalta kysymys ei ehkä enää tunnu kovin ajankohtaiselta. Joillekin lapsettomuus on vakaa, koko elämänmittainen näkemys itselle parhaasta vaihtoehdosta, toiset taas sopeuttavat lastenhankintatoiveitaan elämäntilanteensa mukaan. Iän myötä lastenhankintasuunnitelmat usein muuttuvat, ja alun perin vastentahtoisesta lapsettomuudesta voi aikaa myöten tulla toivottu vaihtoehto.

Nykytiedon valossa vapaaehtoinen lapsettomuus on Suomessa melko harvinaista. Laajojen väestökyselyiden perusteella noin 3-5 prosenttia suomalaisista ilmoittaa toivovansa 0 lasta. Miehet näyttävät pitävän lapsettomuutta ihanteenaan hieman useammin kuin naiset, mutta ero ei ole kovin suuri.

Mikä sitten saa ihmisen pitämään ihanteenaan lapsettomuutta?

Väestöliitossa tehdyn tutkimuksen perusteella vapaaehtoinen lapsettomuus näyttää olevan hieman yleisempää niillä, jotka ovat itse kasvaneet ilman sisaruksia. Taloudelliset tai työhön liittyvät syyt eivät juuri ole toiveen taustalla, vaan syyt löytyvät pikemminkin omasta perhetaustasta ja henkilökohtaisista näkemyksistä: ”Lapsi ei sovi elämäntyyliini” tai ”En usko että olisin sopiva vanhemmaksi”. Lapsettomat saattavat kuitenkin toimia ”varaäiteinä tai -isinä” sukulaisten tai ystävien lapsille.

Lapsettomuustoive liittyy usein siihen, ettei parisuhdetta ole, mutta myös pariskuntien joukossa on niitä, jotka eivät halua lainkaan lapsia. Valtaosa toivoo löytävänsä kumppanin ja solmivansa parisuhteen. Vapaaehtoisesti lapsettomien joukossa on kuitenkin muita enemmän myös niitä, jotka pitävät yksin elämistä parhaana vaihtoehtona. Samaa sukupuolta olevien parien keskuudessa on sekä vapaaehtoisesti lapsettomia että lapsia toivovia.

Tutkimuksen mukaan työllä oli keskeinen rooli lapsettomien elämässä. Työssä eteneminen oli heille kuitenkin vähemmän tärkeää kuin muille. Parisuhteessa elävät tai seurustelevat vapaaehtoisesti lapsettomat pitivät puolestaan perhe-elämää tärkeänä ja olivat siihen vähintään yhtä tyytyväisiä kuin ne, jotka toivoivat tai olivat hankkineet lapsia. Uraohjuksia siis löytyy (tai ei löydy) yhtä lailla lapsettomien kuin ”lapsellisten” joukosta!

Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat vähintään yhtä monipuolinen ihmisryhmä kuin lapsia toivovat tai niitä hankkineet. Tutkimustieto auttaa meitä ymmärtämään eri syitä lapsettomuuden taustalla. Se ei kuitenkaan pysty paljastamaan kaikkia yksittäisten ihmisten päätöksiin vaikuttavia tekijöitä. Vapaaehtoisen lapsettomuuden – kuten myös lastensaantitoiveiden – taustalta löytyy aina lopulta monta yksilöllistä tarinaa.

Milloin on lapsen aika?