Lapsi on ihastunut. Osaatko suojata?

Kolme lasta kaulakkain rivissä, yksi katsoo ihastuneesti toista.Ihastumiset, rakastumiset ja mustasukkaisuuden tunteet kuuluvat ihan pientenkin lasten elämään. Lapsi voi ihastua omaan ihanaan lähiaikuiseen, ikätoveriinsa, pehmokoiraansa tai idoliin. Kohteen sukupuolella ei ole lapselle väliä. Rakkauden tunteet ovat hyvää tekeviä ja terveellisiä, ne saavat lapsen viihtymään toisten kanssa. Rakkaudellinen tunne vuorovaikutuksessa vahvistaa lapsen itseluottamusta ja rohkeutta rakastaa. Ollaan siis tyytyväisiä, kun lapsi tuntee lämpimiä tunteita läheisiinsä!

Puhu lapsen kanssa ihastumisista. Lapsen ihastuksen tunteille ei saa vitsailla. Eikä lasten kaverisuhteita pidä romantisoida aikuisnäkökulmasta. Harjoitelkaa sitä, miten näytämme ihastumista arvostavasti ja toiset huomioiden. Miten päästään toisen lähelle ja miten siinä ollaan ystävällisesti. Nämä taidot voi oppia turvallisten aikuisten ja ikätovereiden kanssa. Puhu lapsen tunteista kiinnostuen ja kauniisti myös muille ihmisille.

Pieni lapsi kuvittelee, että myös muilla on sama tunne kuin hänellä. Auta lasta tunnistamaan omat ja toisten tunteet sekä omat ja toisen rajat, eli esimerkiksi kuka koskee, mihin tai milloin. Vaikka tunne sanoisi mitä, ihmisen on kuitenkin toimittava oikein. Ketään ei saa väkisin halailla tai pusutella, eikä ketään saa satuttaa tai kiusata.

Lapsi on aina lapsi. Lapsen seksuaalinen kehitys on vasta aluillaan ja se eroaa täysin nuoren ja aikuisen seksuaalisuudesta. Lapsi kokee tunteensa omalla ikätasollaan, eikä hänen ajatuksissaan ja toiveissaan ole vielä mitään aikuisseksuaalisia vivahteita.

Mikäli lapsi ihastuu aikuiseen, on aikuisen vastuulla kohdata lapsen tunteet arvostavasti. Ja kieltäytyä kohteliaasti vaikkapa naimisiinmenonpyynnöstä. Aikuisen tehtävä on ymmärtää lapsen näkökulma ja se, ettei hänen toiveenaan ole samat asiat kuin aikuisella. Aikuisen vastuulla on suojella lasta.

Jos lapsi haluaisi mennä aikuisen kanssa naimisiin, ota se kunniana. ”On kunnia asia, että pidät minua rakastettavana. Aikuiset eivät voi kuitenkaan mennä lasten kanssa naimisiin. Isompana varmasti löydät itsellesi hienon kumppanin, jos tahdot niin!”

Idoli voi myös olla tärkeä samaistumisen kohde lapsille. Idolia voi turvallisesti ihailla kaukaa. Lapsi voi harjoitella sitä, miltä tuntuisi, kun joku ihana idoli tykkäisi hänestä. Se vahvistaa lapsen itsetuntoa.

Voit opettaa lapselle läheisyystaitoihin kuuluvat turvataidot ja oikeudet. Oma keho on ikioma. Sekä kosketuksen säännöt. Aina voit sanoa ei, lähteä pois ja kertoa luotettavalle aikuiselle, jos tilanne tuntuu epämukavalta.

Voit myös auttaa pettymyksissä, kun esimerkiksi toisesta lapsesta ei tunnukaan samalta. Tai mustasukkaisuuden tunteiden yli pääsemisessä, kun ketään ei voi omistaa. Voit myös iloita lapsen kanssa ihanista ihastumisen tunteista ja ystävyyksistä. Puhu kauniisti ja sukupuolisensitiivisesti lapsen ihastuksen kohteista. Luo toivoa ja luottamusta lapseen: ”Olet niin hauska ja ihastuttava persoona, että varmasti sinusta moni tykkää ja sinuun vielä ihastutaan!”

Lapselle rakentuu ensimmäisistä rakastumisista ja aikuisen palautteesta käsitys siitä, onko parisuhde hänelle joskus mahdollinen. Ja kannattaako herkistä tunteista ylipäätään puhua toisille!

Henriikka Kangaskoski
Hankekoordinaattori Väestöliiton Lasten kehotunnekasvatus -hankkeissa

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.