Kolme pientä sanaa: en halua lapsia. Kieliopillisesti nämä kolme sanaa muodostavat kokonaisen ja selkeän virkkeen, mutta ihmisten välisessä merkitystenannossa asia on usein päinvastoin. Sanat avaavat Pandoran lippaan. Kysymyksiä ja arvottavia kommentteja tulvii. Miksi? Et vain ole löytänyt oikeaa kumppania. Tulet katumaan. Suomi tarvitsee uusia veronmaksajia. Elämäsi tulee olemaan tyhjää ja merkityksetöntä.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on Suomessa lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi, mistä on seurannut niin median kuin tutkijoidenkin halu selittää asiaa. Lapsettomia ihmisiähän on ollut aina kautta historian. Ehkäisy- ja aborttioikeuden sekä yleisen tasa-arvon kehittymisen myötä lisääntymisestä on kuitenkin tullut selkeä valintakysymys. Syntyvyyskeskusteluissa minua onkin ihmetyttänyt haikailu 1900-luvun alun korkeisiin lapsilukuihin. On unohtunut täysin, ettei raskautuminen tai lapsen synnyttäminen tuohon aikaan ollut valinta.

Vapaaehtoisessa lapsettomuudessa henkilö on tehnyt päätöksen olla lisääntymättä, vapauttaen itsensä lisääntymisnormista. Taustalla olevat syyt ovat moninaisia, yksilöllisiä ja ne voivat olla keskenään vastakkaisiakin. Mikä pätee yhteen velaan eli vapaaehtoisesti lapsettomaan, ei päde kaikkiin. Tärkein asia vapaaehtoisen lapsettomuuden ymmärtämisessä onkin hyvin yksinkertainen: henkilö ei halua lapsia. Tähän eivät vaikuta finanssikriisit, vauvatonnit, rakkauselämän tilanne tai muutkaan yksilön ulkopuoliset asiat. Monelle vapaaehtoinen lapsettomuus on myös identiteettitason asia. Sisäsyntyinen ominaisuus. Näin ollen aktiivista päätöstä ei edes tarvita eikä varsinaista syytäkään löydy.

Miksi-kysymys

Kehottaisinkin jokaista miksi-kysymystä esittävää miettimään, mitä hän kysymyksellä hakee. Esitetäänkö kysymys arvostellen ja kyseenalaistaen vai oppimis- ja ymmärtämishalun kautta. Onko ylipäätään soveliasta esittää miksi-kysymys? Syitä kysyvä nimittäin käyttää usein valtaa toiseen, asettaen itsensä ylemmäksi arvioijan asemaan ja vastauksista riippuen, antaen hyväksyntänsä tai hylsynsä.

Vapaaehtoisesti lapseton ei yleensä itse kaipaa miksi-kysymystä, vaan nähdyksi ja kuulluksi tulemista omana itsenään. Ehkäpä pieni juhlintakin voisi hänellekin olla paikallaan, suomalaisen yhteiskunnan ritualisoidut ja sitä kautta hyväksytyt juhlahetket kun kietoutuvat suurimmaksi osaksi pariutumisen ja ydinperheen ympärille.

Itselle parhaiten sopiva elämä

Millainen elämä on onnellista? Kuuluuko siihen lapsia vai ei? Tämän kysymyksen äärelle olisi jokaisen hyvä pysähtyä. Ensisijaisen tärkeää on löytää oma, rehellinen vastaus. Ei vauvakuumeilevaa kumppania, vanhempia, vauvakuplassaan viihtyvää ystävää tai huoltosuhteesta huolestunutta poliitikkoa miellyttävä vastaus, vaan juuri itselle parhaiten sopiva.

Jos ei hanki lapsia, niin mitä tulee tilalle? Lasten sijaan vela voi käyttää aikansa miten haluaa, mutta samanaikaisesti tilalla ei ole mitään. Täytettävää lapsityhjiötä ei ole, koska on mahdotonta korvata jotain, mitä ei edes halua.

En halua lapsia. Nämä kolme pientä sanaa riittävät.

Kirjoittaja:

Soile Rajamäki
Puheenjohtaja
Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry