Sodan jälkeisessä Suomessa elettiin niukkuuden ja säännöstelyn aikaa. Kaikki piti laskea tarkoin, perustarpeista oli huutava pula. Oli tärkeää vaalia omavaraisuutta sekä löytää luovuutta siihen, miten kaikki saataisiin riittämään yli kylmän ja pimeän talven. Perheissä oli pelkoa, surua sekä ahdistusta perustarpeiden riittävyydestä. Nälkä oli yleinen vieras monissa perheissä. Niukkuus sai sellaiset mittasuhteet, mistä nykypäivinä harvalla on käsitystä. 

Tilanteet saivat vanhemmat ajautumaan joskus epätoivoisiinkin tekoihin ja ratkaisuihin. Niistä seurasi häpeää ja salaisuuksia, jotka eivät vaikenemalla pyyhkiytyneet pois, vaan heijastuivat tunneilmapiiriin kodeissa. Köyhyys oli kuitenkin tuolloin kansakuntaa yhdistävä asia. Kun moni on köyhä, ei yksi enemmän köyhä juuri erottunut joukosta. 

Yleinen elintaso alkoi hiljalleen nousta, sosiaaliturva sekä neuvolajärjestelmä vahvistivat hyvinvointia. Peruskoulu mahdollisti kaikille yhdenvertaisen mahdollisuuden opiskeluun. Köyhyydestä tuli hiljalleen vähemmän yhteisöissä näkyvää, enemmänkin viranomaispalveluiden asia. Kun köyhyys yhteiskunnan tasolla vähenee, tulee siitä erottava sekä leimaava tekijä – joka kasvattaa häpeän sekä osattomuuden tunteita.  

90-luvun lama syöksi taloudelliseen ahdinkoon ison joukon ihmisiä ja perheitä. Tilanne aiheutti perheissä häpeää sekä epäonnistumisen tunteita, myös suru ja pelko asuttivat monia koteja. Monissa kodeissa koettiin vanhempien eroja. Eroaminen tutkitusti köyhdyttää perheitä entisestään. Tässä tunneilmapiirissä ovat kasvaneet monet nykypäivän vanhemmat.  

Tämän päivän lapsille ja nuorille köyhyydestä on tullut haukkumasana. He käyttävät puheessaan ”ootsä joku köyhä?”, kun jollain porukasta ei ole sitä mikä on juuri nyt IN. Lapsi, joka ei pääse osalliseksi oman ikäluokkansa kokemusta – olipa se sitten harrastus, merkkivaate tai puhelin usein kokee jatkuvaa piilevää häpeää. Juuri hänestä voi kasvaa vanhempi, joka joko kompensoi omaa rahatonta todellisuuttaan olemalla epärehellinen lapselle tai kuormittaa lasta omilla taloudellisilla huolillaan. Kompensointia voi olla myös se, jos rahaa on käytettävissä, sitä käytetään surutta, jottei seuraava sukupolvi joutuisi kokemaan vähävaraisuuteen liittyvää huonommuutta ja häpeää. Köyhyys muuttaa muotoaan ja näkyvyyttään yhteiskunnallisten ilmiöiden mukaan. 

Yhteiskuntamme on edelleen jakautunutta. Perinteiset työväenluokka, ylempi ja alempi keskiluokka sekä yläluokka pitävät edelleen sitkeästi pintansa. Luokkaerot heijastuvat myös ihmissuhteisiin ja niissä koettuihin tunteisiin.  

On vaikea elää kulutusyhteiskunnassa, jos on joutunut katsomaan sitä sivusta. Vähävaraisista lähtökohdista olevilla vanhemmilla voi olla ulkopuolisuuden sekä häpeän kokemuksia taloudellisesti varakkaiden seurassa. Voi olla myös vaikea löytää yhteisiä keskustelun aiheita, jos varallisuuteen liittyvä todellisuus on ollut hyvin erilainen. Vähävaraisuus heijastuu usein myös ammatinvalintoihin. On joko kannustettu voimakkaasti tähtäämään korkeammalle kuin omat vanhemmat tai vähätelty koulutuksen tärkeyttä. Vähättelevät asenteet ovat voineet vaikuttaa erityisesti siihen, kuinka ihminen näkee itsensä ja omat mahdollisuutensa. Vähävaraisuus on usein ylisukupolvista juuri tästä syystä. 

Tuoreimpien tutkimusten mukaan moni lapsi ja nuori kokee olevansa taloudellinen taakka vanhemmilleen. Lisäksi viimeaikaiset maailman tapahtumat ovat lisänneet erityisesti vähävaraisiin perheisiin kohdistuvia paineita. Talouden kiristymiseen liittyvät tunteet voivatkin yllättää voimakkuudellaan. Vähävaraisuus on kokemuksellista myös tunteiden tasolla. Suomella on pitkä köyhyyshistoria, joka heijastelee yhä häpeän tunnetta aiheen ympärillä. Se on ennen kaikkea yhteisöllinen taakkasiirtymä. 

Toivon, että tulevaisuudessa aiheeseen kiinnitettäisiin erityisesti yhteiskunnallisesti huomiota. Resursseja tarvitaan lapsiperheiden parissa olevien ammattilaisten riittävyyteen ja ammattitaitoon kohdata vähävaraisuutta ja sen aiheuttamia tunteita. Heitä tarvitaan tukemaan perheiden pärjäämistä, vahvistamaan vanhempien uskoa omiin kykyihinsä sekä tulevaan. Pidetään yhdessä huolta, ettei ketään jätetä yksin. Vähennetään yhdessä lasten keskuudessa varallisuuteen liittyvää kilpailuasetelmaa lisäämällä empatia-, ystävyys- ja kaveritaitoja. Vahvistetaan vähänvaraisten perheiden lasten harrastusmahdollisuuksia. Opetetaan lapsia huomaamaan aineettomia hyvinvoinnin tekijöitä, kuten turvallisia ihmissuhteita, rakkautta ja välittämistä, joita ei saa rahalla. Tehdään yhdessä töitä lapsiperheköyhyyden vaikutusten vähentämiseksi sekä taakkasiirtymien katkaisemiseksi. 

******

Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteissa esitetään, millaista tukea perheiden pärjäämiseen tulisi nyt kohdentaa. Tutustu vaalitavoitteisiimme sivuillamme.