Vanhempi, pysähdy hetkeksi. Kulje mielessäsi hetkeen, kun olit pieni lapsi. Katsot vanhempaasi ylöspäin ja etsit tämän katsetta. Kurotat kohti. Olipa vanhempasi mitä hyvänsä, pienen lapsen silmissä vanhempi on voittamaton, vahva sekä viisas. Ihailet vanhempasi kykyjä ja silmissäsi hän on sankarisi. Voit myös kokea halua olla kuten hän. Etsit samaa ihailevaa katsetta takaisin, ikään kuin muistutuksena omasta arvostasi ja hyväksytyksi tulemisesta. Siinä hetkessä, kun hyväksyvä katse osuu sinuun, jokin syvä tarve täyttyy. Olemassaolosi saa merkityksen sekä oikeutuksen. Häpeä häviää. 

Pystyn yhä aikuisuudessa palaamaan tuohon tunteeseen, kun lapsuudessa isän hyväksyvä katse osui minuun. Kehossa katseen tuoma tunne kulkee lämpimänä virtana päästä varpaisiin. Melkein kuin auringon säde olisi energian muodossa kulkenut lävitseni. Sydämen kohdalta se heijastuu takaisin katseen antajalle ja yhteys välillämme vahvistuu. Hymy nousee koko kasvoille ja silmät kirkastuvat. 

En ole aina ymmärtänyt, kuinka tärkeitä ja merkityksellisiä lapsen kasvun ja kehityksen näkökulmasta hyväksyvät katseet ovat. Nähdyksi, ihailluksi ja arvostetuksi tulemisen kokemukset ovat ihmisen itsetunnon perusta ja ne vaikuttavat meihin voimakkaasti vielä aikuisuudessakin. Jos olemme saaneet osaksemme hyväksyviä, ihailevia katseita, on helpompaa luottaa ja arvostaa itseään. Tuolloin on myös mahdollista antaa hyväksyviä katseita muille. 

Hyväksyvän katseen etsiminen ohjaa käyttäytymistämme. Tuota katsetta haemme aina uudelleen ja uudelleen vauvasta vaariin. Lapsuudessa keksimme mitä ihmeellisimpiä temppuja saadaksemme tuon katseen. Jos jäämme keinoistamme huolimatta sitä vaille, usko omasta arvosta hiljalleen heikkenee. Usko omaan rakastettavuuteen vähenee. Kuitenkin jokainen meistä on rakastettava jo syntyessään, ilman suorituksia tai vakuutteluja. 

Aikuisuudessa vaille jääminen voi näyttäytyä hyväksynnän hakuna. Ihminen etsii sitä, kuten nälkäinen etsii ruokaa. Vatsa ei silti tunnu tulevan täyteen, vaikka kuinka söisi. Jos ei ole tottunut tulemaan katsotuksi hyväksyvin, rakastavin silmin, voi sitä olla vaikea ottaa vastaan, kun joku tuon katseen antaa. 

Yksikään vanhempi ei ole täydellinen. Välillä huolet, murheet sekä arjen kiireet saavat meidät sokaistumaan lapsiemme tarpeelle tulla nähdyksi, kuulluksi sekä ihailluksi. Katseen luominen ei vie paljon aikaa, mutta sen merkitys on isompi kuin aavistammekaan. Joskus sen antaminen voi olla vaikeaa. Usein katsomme lapsiamme katseella, millä olemme itse tulleet katsotuksi. Näin sukupolvien kipeät ketjut jatkuvat kriittisen katseen tai katseettomuuden kautta. 

On tärkeää olla tietoinen, ettei vanhempi- lapsi suhteessa saadut hyväksyvät katseet yksin ratkaise ihmisen omanarvontuntoa. On mahdollista saada hyväksyviä katseita myös muissa ympäristöissä ja ihmissuhteissa, kuten ystävyyssuhteissa, harrastuksissa, kouluissa, varhaiskasvatuksessa tai isovanhemmuussuhteissa. Aikuisuudessa näitä voi saada esimerkiksi parisuhteessa, työpaikalla tai terapiasuhteessa. Yksikin saatu katse hoitaa nähdyksi tulemattomuuden haavojamme. Korjaavat kokemukset tukevat matkaamme kohti hyväksyvää suhdetta itseen ja toisiin. 

Hyväksyviin katseisiin kannustaen, toivotan teille kaikille hyvää isänpäivää.