Kehoitsetuntoa ja kehonkuvaa pitää vahvistaa

Pieni riemuissaan oleva tyttö huutaa peukut pystyssä.

Ulkonäkökeskeisyys lisääntyy, samoin syömishäiriöt ja nuorten ahdistuneisuus. Joskus jo pieni lapsi saattaa olla tyytymätön kehoonsa ja ulkonäköönsä, ja lihominen tai laihuus voi huolettaa. Älylaitteet ja some ovat jo pienten maailmassa. Moni lapsi joutuu pian kouluun mentyään kuulla olevansa ”tyhmä”, ”läski”, ”ruipelo” tai ”outo”. Toisinaan urheiluryhmässä, kaveripiirissä tai netissä voidaan jopa kilpailla siitä, kuinka vähän syödään, kenen lihakset näkyvät parhaiten tai kuka on hoikin. Mainokset, somepostaukset ja elokuvat luovat ihanteita. Aikuiset arvostelevat herkästi itseään ja muita. Lapsetkin voivat asettaa toisilleen tai itselleen tiukat ulkonäkö- tai painovaatimukset. Nämä voivat altistaa kehoinhoon, vatsavihaan, takamuskammoon tai vaaralliseen syömishäiriöön, joka voi riskeerata kasvua ja kehitystä.

Oman tai toisten ulkonäön arvostelu ei ole vain ilkeä tapa. Se rikkoo ehjää kehonkuvaa ja on julmaa kiusaa ja henkistä väkivaltaa. Se kohdistuu kehoitsetuntoon ja aikaansaa häpeää. Omaa kehoaan lapsi ei voi muuttaa. Mitä varhaisemmin lapsi altistuu kritiikille, sitä suojattomampi hän sille on.

Voiko lapsia vahvistaa keskellä paineita tai huomauttelua? Mikä toimisi kilpenä ilkeisiin sanoihin, median malleihin ja aikuisten ajattelemattomiin kommentteihin? On arvokas taito oppia pitämään itsestään ja ainutlaatuisesta kehostaan. On tärkeää, että lapset arvostavat sekä omaa että toisten kehoa. Oma kehotunne tulee olla sekä itseä että muita arvostava juuri sellaisina kuin ovat. Olemme yksilöllisiä. Auta ihmisiä ympärilläsi olettamaan ja ihastelemaan moninaisuutta.

Ehkä jo tiedetään, että kehotukset syödä enemmän tai vähemmän, tai säädellä itse liikkumistaan, eivät auta kehohäpeään tai ahdistukseen omasta kelpaavuudesta – päinvastoin.

Opetushallituksen 2021 julkaisemassa Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun perusteissa sanotaan: ”Esiopetuksessa ohjataan myönteiseen kehoitsetuntoon ja kehonkuvaan.” Tämä on ainoa kohta, jossa kehoitsetunto ja kehonkuva mainitaan, ja 5-6-vuotiaat ovatkin tärkeä kohderyhmä. Mutta pelkkänä kokeiluna ohje kattaa vain noin 10 000 lasta, tilapäisesti.

Nyt tarvitaan jo varhaiskasvatuksessa ammattilaisten vahva koulutus, sekä vanhempien tietoisuus kehoitsetunnon ja kehonkuvan vahvistamisessa. Näin voidaan toteuttaa ulkonäkökeskeisyyden vähentämisestä ja kehoitsetunnon vahvistamisessa varhain.

Luettavaa, lähteitä ja toimintamalleja:

Raisa Cacciatore
Lastenpsykiatri, asiantuntijalääkäri

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.