Uusi velvoite suojaa myös täysi-ikäistyviä oppilaita

Nuori tyttö murheellisen näköisenä kuvassa etualalla kädet puuskassa, toinen tyttö istuu taka-alalla ja katselee häntä.

Kesälomien päätyttyä koululuokkien seinien korvat ovat koetuksella puheesta, nauruista, kuiskauksista ja yleisestä metelistä.  Seinät ovat seiniä, mutta ihmiset luovat tiloja.  Koulu on ympäristö, jossa on lähtökohtaisesti paljon aikuisia, joiden vastuulla on huolehtia siitä, että jokaisella on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Tutkimusten mukaan erityisesti tytöt, sateenkaarevat nuoret, maahanmuuttajataustaiset ja sijaishuollossa olevat nuoret kokevat seksuaalista häirintää julkisissa tiloissa.

Nuoret eivät läheskään aina kerro aikuisille kokemastaan häirinnästä tai seksuaaliväkivallasta. Kokemuksiin liittyy usein pelkoa ja häpeää mutta ennen kaikkea uskomuksia sekä toteen näytettyjä kokemuksia siitä, ettei tapahtuneelle tehdä tai pystytä tekemään mitään. Toisinaan käy niin, että koulu on tietoinen siitä, että nuori on kokenut epäasiallista käytöstä mutta viesti ei mene perille huoltajille. Kuitenkin häiritsevän käytöksen vaikutukset näkyvät molemmissa; kotona ja koulussa.

Nykyisin monessa koulussa on toimivia käytäntöjä, joilla ennaltaehkäistä, puuttua ja vähentää seksuaalista häirintää. Elokuun alusta tuli voimaan myös velvoite, jossa ammatillisessa koulutuksessa ja lukiokoulutuksessa opettajalla ja rehtorilla on velvollisuus ilmoittaa oppimisympäristössä tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta, syrjinnästä tai väkivallasta niistä epäillyn ja niiden kohteena olevan opiskelijan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Vastaava velvoite on myös perusopetuksen opettajalla ja rehtorilla.

Lapsen ja nuoren useimmiten taittama matka suuntautuu joko koulusta kotiin tai toisinpäin

Lasten ja nuorten arkinen elinpiiri sijoittuu koululuokkien, liikkasalien, käytävien, aulatilojen, välituntitilojen ja koulumatkojen maastoon. Onkin hienoa, että koulut tunnistavat vastuunsa nuorten hyvinvoinnista tilanteissa, jotka liittyvät jollain tavalla kouluun. Ja asioita ratkotaan yhdessä huoltajien kanssa. On aikuisten aika kantaa ylpeästi vastuuta siitä, että he reagoivat, suojelevat ja suojaavat lasten sekä nuorten fyysistä sekä psyykkistä turvallisuutta.

Seksuaalinen häirintä vähenee aikuistumisen myötä mutta täysi-ikäisyys ei ole suoja häirinnältä. Onkin hienoa, että tämä koulun opetustoimelle annettu laajennettu velvoite tunnistaa elämänkaarikaariajattelun, eli puuttumisen tarpeen silloin kun lapsi kasvaa nuoreksi, ja nuori täysi-ikäiseksi ja nuoreksi aikuiseksi.

Koululaisille on painotettava, että aivan kuten koulujen seinät – niin myös heidän oppilaitosten työntekijöiden korvat ja silmät ovat auki ja vastaanottavaisina turvaamaan niin kouluajat kuin siihen liittyvät siirtymätkin. Kiusaajille ja häirintää tekeville on annettava viesti, ettei heidän sanomisia ja tekemisiä suojella ja ratkaista vain koulujen ympäristössä vaan asiasta tiedotetaan myös vanhemmille – vaikka tekijä olisikin täysi-ikäinen. Huonolle ja häiritsevälle käytökselle kun ei ole ikärajaa.

Sari Hälinen
Asiantuntija Väestöliiton nuorten palveluissa

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.