Muistatko miltä sinusta tuntui, kun sinua kehuttiin lapsena? Muistatko ylpeyden tunteen, joka tuntui koko kehossa? Se, miten lapsena meidät kohdataan, kulkee mukanamme läpi elämämme.
Lapsi kuuntelee tarkasti, miten aikuiset puhuvat hänestä ja hänen kavereistaan. Lasten korvat kuulevat myös herkästi, miten aikuinen puhuu itsestään tai toisista aikuisista. Siksi on tosi tärkeää kohdata kaikki lapset kunnioittavasti, ja puhua lapsista, itsestäsi ja kaikista muistakin aina arvostavasti.
Lapsilla on omat vaikeutensa ja huonot päivänsä. Toisilla lapsilla on enemmän haasteita ja stressiä joko pärjätä lapsiryhmässä tai kodissaan. Sellainen näkyy monenlaisina pulmina arjessa, mutta kritiikki ei silloin auta. Aikuisella on merkittävä rooli ohjata ja opettaa lasten välistä vuorovaikutusta itseä ja toisia arvostavaan suuntaan. Näitä tapoja ovat esimerkiksi arvostavan ja ystävällisen puheen ylläpitäminen sekä taito lähestyä toista ystävällisesti.
Pyri ettet puhuisi kenestäkään, etenkään lapsesta kielteisellä tavalla lapsen, lapsen vanhempien tai muiden lasten kuullen. Toisinaan kielteinen puhesävy ja omat reaktiot hektisen arjen keskellä voivat tulla itsellekin yllätyksenä. Siksi on tärkeää välillä pysähtyä tarkastelemaan omaa tapaansa puhua ja ilmaista asioita.
Näitä lausahduksia voivat olla esimerkiksi: ”Aina se Jenni huutaa”, ”Taas teit näin, vaikka…”, ”Ei se pukeminen sinulta vain onnistu!” Voisitko löytää tilalle mukavaa puhetta ja kannustamaan vaikeissa tilanteissa? Voit sanoa vaikka: ”Tällä viikolla Jenni harjoittelee hiljaa puhumisen taitoa, varmasti onnistut!”, ”Hienoa, yritit parhaasi”, ”Miten voisin auttaa sinua onnistumaan?”
Lapsi haluaa tehdä oikein, jos vain osaa tai pystyy. Kannusta ja kannattele lasta vaikeissa tilanteissa, sillä aikuisen tuki luo turvallisuuden tunteen. Vastoinkäymisistä selviämistä harjoitellaan läpi elämän. Ohjaa lasta vastoinkäymisten yli rohkaisten ja tukien.
Lasta tulisi kehua pienistäkin onnistumisista, sillä aikuisen silmissä pienikin onnistuminen voi olla lapsen silmissä merkittävä onnistuminen. Jokainen onnistuu jossain, tänäänkin. Löydä nämä onnistumisen kokemukset, jotka vahvistavat myönteistä itsetuntoa. Ne kantavat lasta eteenpäin.
Raisa Cacciatore
Henriikka Kangaskoski
Sanni Pulma
Rozjin Rokhzad
Kirjoittajat työskentelevät Lasten kehotunnekasvatus -hankkeessa Väestöliitossa