Mielessäni syntyi ajatus ja toivo ystävyyssuhteiden elpymisestä pandemiasta huolimatta. Tapasin mummoni hautajaisissa pitkästä aikaa minulle läheisen serkkuni, halasimme ja painoimme nenämme vastakkain. Ilon ja lämmön läikähdys tapahtui sydämessä siinä lyhyessä, ohikiitävässä hetkessä. Uskon, että molemmat tunsimme samoin. Tilanteen jälkeen tutkin sitä, että tällaiseltako tämä tuntui aiemminkin, vai osaanko nyt vain arvostaa tällaisia kohtaamisia korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin.
Parhaimmillaan ystävyys lämmittää, tuo valoa elämään sekä auttaa jaksamaan tiukankin paikan tullen. Hyvä ystävyys on ennen kaikkea voimavara. Se kannattelee myös silloin kun muissa ihmissuhteissa tai parisuhteessa menee huonommin sekä vanhemmuuden kiperien tunteiden ja kysymysten äärellä. Ystävyys ja läheiset ihmissuhteet ovat tutkitusti yksi mielenterveyden sekä aivoterveyden tärkeimmistä elementeistä.
Pandemian mukanaan tuomat eristyssuositukset, eriävät mielipiteet rokotuksista, koronapassin käytöstä sekä pelko sairastumisesta ovat ajaneet ystäviä erilleen toisistaan. Vastakkainasettelu on myös rikkonut suhteita.
Eristyksissä olo on myös vaikuttanut ihmisten voimavaroihin, mahdollisuuksiin solmia uusia ihmissuhteita, sekä ylläpitää jo olemassa olevia suhteita. Eristyksen tuoma passiivisuus on ollut vallalla jo niin pitkään, että siitä on ikään kuin tullut uusi normaali. On tärkeää havahtua ja muistaa, että tämä ei palvele ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Ihminen on pohjimmiltaan mukavuudenhaluinen ja ehkä vähän laiskakin. Ajattelen, että eristys on voinut korostaa tätä ihmisyyden piirrettä, joka osaltaan voi näyttäytyä lisääntyvänä passiivisuutena ihmissuhteissa. On liian helppoa käpertyä kotiin viltin alle ja ajatella, että tämä on mukavaa. Pidemmän päälle olo voi kuitenkin alkaa tuntua ontolta, jopa alakuloiselta. Ainakin itse tunnistan tämän itsessäni.
Työssäni kohtaan vanhempia, jotka ovat kokeneet yksinäisyyttä, avun ja tuen puutetta. Ei ole ollut mahdollista kokoontua samassa elämäntilanteessa olevien kanssa riittävän usein, joissa pääsisi jakamaan ajatuksia, tunteita sekä haastavia kasvatus -tai parisuhdetilanteita. Somessa käydyt keskustelut ovat pahimmillaan lisänneet vastakkainasettelua erilaisten perheiden ja näkemysten välillä. Parhaimmillaan se puolestaan on voinut olla vertaistuen muoto. Pienten lasten vanhempien ystävyyssuhteissa tapahtuu yleensä muutoksia lapsen syntymän jälkeen muutenkin ja pandemia on tuonut tähän oman lisämausteensa.
Ystävyys- ja ihmissuhteiden elvyttäminen onkin tärkeässä asemassa pandemian jälkihoidossa. Ihmiset tarvitsevat tukea sekä kannustusta siihen, ettei pelko sairastumisesta ja passiivisuus ohjaisi sosiaalisia suhteita loputtomiin. Erilaiset ryhmätoiminnat, vertaistuen erilaiset muodot sekä vapaamuotoiset kokoontumismahdollisuudet olisi tärkeää saada käyntiin mahdollisimman pian rajoitusten poistuttua. Sosiaali -ja terveysalan työntekijät sekä järjestöt ovat avainasemassa näissä talkoissa ja toivon, että resursseja tämän tyyppiseen työskentelyyn löytyisi palveluvelasta huolimatta.
Näin ystävänpäivänä haluankin kannustaa teitä kaikkia elvyttämään ystävyys- ja läheissuhteitanne. Tee itsellesi mielenterveysteko, soita ystävälle, sovi tapaaminen joko kasvokkain tai etäyhteyksin, sovi kävelylenkki, yhteinen lounas tai päivällinen, lähetä kirje tai kortti. Yksilötasolla voit voimavarojesi mukaan myös tukea muiden mielenterveyttä perustamalla esimerkiksi vanhempi-lapsi ryhmiä tai vaikka järjestämällä taloyhtiön pihatalkoita.
Jos koet yksinäisyyttä, tai sinulla ei ole ketään kenelle jutella, olemme Väestöliitossa sinua varten. Tarjoamme maksutonta neuvontaa ja tukea nuorille, perheille ja isovanhemmille. Yksi keino kantaa kortensa kekoon ihmissuhteiden tukemiseksi, on tukea arvokasta työtämme lahjoituksella. Tutustu lahjoituskampanjaamme #JokainenOnRakkaudenArvoinen verkkosivullamme. Liitytään yhteen, sillä yhdessä voimme auttaa yhä useampia jaksamaan paremmin.
Kenenkään elämä ei aina ole helppoa ja ihmissuhteet voivat olla monimutkaisia. Jokainen on rakkauden arvoinen, eikä kenenkään pidä jäädä huolineen yksin. Tarvitsemme toisiamme. Toivon voimia teille kaikille uuden normaalin luomiseen, jossa toivon lämpöä läikähtävien sydämien kohtaavan toinen toisiamme arvostaen aivan uudella tasolla.