Koronapandemian jatkuminen ja uusi kiihtyminen sävyttää tätäkin joulua. Pandemia on rakentanut välillemme uudenlaisia muureja. Kuljemme ulkona kasvot peitettyinä. Monet työtehtävät on siirretty digitaaliseen ympäristöön, jossa kohtaamme asiakkaat, yhteistyökumppanit ja työkaverit äänen ja kuvan kautta. Moni tekee nyt työtä päivästä toiseen yksin kotonaan, vaikkei tätä työmuotoa olisi vapaaehtoisesti koskaan valinnutkaan. Digitaalisia taitoja ja -laitteita vaaditaan yhä useamman arkisen asian sujuvaan hoitamiseen. Läsnätyössä ja kodin ulkopuolella liikkuessa ja asioidessa uutena kumppanina on mukana altistumisen, tartunnan ja sairastumisen pelko.
Terveydenhuollon ja osin myös sosiaalipalvelujen henkilöstö on venynyt ja sinnitellyt ennenkokemattomassa tilanteessa ja paineessa niin pitkään, että se ei ole mitenkään kohtuullisen tuntuista. Myös monet muut läsnätyötä tekevät ammattilaiset turvaavat yhteiskunnan ja meidän kaikkien arjen toimivuutta voimatta vetäytyä suojaan tautiriskiltä.
Koronan vaikutukset lapsiin, nuoriin ja perheisiin ovat karua kuultavaa. Monen arkea leimaa pysähtyneisyys ja alakulo. Eristäytyneisyys voi peittää alleen myös lähisuhdeväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan kasvua.
Kansalaisjärjestöjen työssä juuri kohtaamiset ovat tärkeitä: saada neuvoja, ohjausta, tukea, uusia ajatuksia toiselta ihmiseltä: Järjestöissä eivät asiantuntijatkaan ole valtaa käyttäviä auktoriteetteja, vaan kohtaamme toisemme vapaaehtoisesti, tasaveroisessa suhteessa. Järjestöt ovat myös vertaistuen foorumeita.
Väestöliitto on jo pari vuosikymmentä kehittänyt digitaalista järjestöauttamista. Tarjoamme yhdessä yli 40 kumppanin kanssa palveluja hyväkysymys.fi -palvelualustalla. Väestöliitto.fi-sivuillamme on perhe- ja väestötutkimuksen ja ammattilaisten koulutuksen tietosisältöjä.
Korona on ohjannut meitä siirtämään digitaaliseksi vielä uusiakin palvelumuotoja, kuten maahanmuuttaneille naisille suunnatun Womento-mentoroinnin ja Sukupolvien sopu- isovanhemmuustyön. Tässä olemme kokeneet digitaalisuuden myönteisen voiman: Helsingissä toimiva Väestöliitto on voinut tulla näissä palveluissa valtakunnalliseksi toimijaksi, ja niihin on päässyt osallistumaan pieniltäkin paikkakunnilta ja heikompienkin liikenneyhteyksien takaa.
Digitaalisen palvelun heikkous on vaatimus digitaidoista ja palveluihin valitun kielen hallinnasta. Tätä varten olemme vahvistaneet määrätietoisesti palvelujemme saavutettavuutta ja kielen ymmärrettävyyttä. Vuorovaikutteisissa palveluissa kuten chateissä ja verkkokursseilla vastaamme nuorten elämän ja kasvun moninaisiin kysymyksiin ja tuemme kannustavaa vanhemmuutta. Isovanhemmuussivustomme sai selkokielen tunnuksen.
Olemme myös löytäneet uudenlaisia yhteistyömalleja paikallisten toimijoiden kanssa. Tammikuussa 2022 alkaa viiden keskustelukerran ”Suukkoja ja säröjä sukupolvisuhteissa” -etäryhmä yhteistyössä Kainuun Opiston Seniori-osaston kanssa. Ne Kainuun alueen ryhmään tulevat isovanhemmat, jotka tarvitsevat digiasioissa opastusta, saavat opiston työntekijöiltä henkilökohtaista apua. Näin ryhmään osallistuminen mahdollistuu myös henkilölle, jolla ei ole omia digilaitteita tai niihin tarvittavaa osaamista.
Läsnätyötä tarvitaan edelleen ja monelle erityisryhmälle aivan erityisesti. Digiauttaminen on kuitenkin erinomainen ratkaisu moneen tilanteeseen ja se vähentää välimatkojen ja harvan asutuksen merkitystä. Kun elämä askarruttaa – vaikka joulun pyhien aikaankin – Väestöliitonkin digitaaliset tietosisällöt ja itseapukurssit ovat yhtenä vaihtoehtona lähellä ja avoinna. Sisältöjen tuottajina ovat olleet Väestöliiton asiantuntijat ja vapaaehtoiset.
Koronasta selviämme etsimällä yhteyttä toisiimme ja asettumalla kuuntelemaan ja tarjoamaan apua toisillemme. Järjestöt ovat tässä yksi merkittävä toiminnan mahdollistaja. Kohtaamisia voimme kuitenkin jokainen rakentaa – toimimmepa minkälaisessa tahansa roolissa – työntekijänä, vapaaehtoisena, sukulaisena, läheisenä, ystävänä tai vaikka naapurina.
Kiitän kaikkia Väestöliiton palvelujen käyttäjiä, viestintämme ja somekanaviamme seuraajia, jäsenjärjestöjämme, yhteistyökumppaneitamme, lahjoittajia ja rahoittajia kuluneesta vuodesta ja toivotan hyvää ja rauhallista joulun aikaa ja uutta vuotta!
Eija Koivuranta