Otetaan koronapullasta pelkät rusinat!

Isä leipoo kahden lapsen kanssa.

Korona, terveysturvallisuus, riskiryhmät, turvavälit, maskit, käsihygienia, rajoitukset, suositukset ja mitä näitä nyt on. Uusia sanoja tai merkityksiä ja arvolatauksia on syntynyt tutuille sanoille eläessämme koronaviruksen varjostamaa aikaa. Tuo yllättäen tullut ja elämämme sekoittanut virus herätti ja pakotti näkemään elämän uudesta näkökulmasta ja ottamaan sen huomioon arkisissa päätöksissä. Jokaisella on oma henkilökohtainen tapansa suhtautua uusiin asioihin, mutta yhteistä kaikille varmaan on kokemus koronan tuomasta epävarmuudesta.

Tutuista asioista ja rutiineista tuli hetkessä kiellettyjä tai ei-toivottuja. Kahdessa kodissa olevien lasten siirtyminen kodista toiseen koronan tarttumisriskin ollessa alati läsnä on vaatinut vanhempia keskustelemaan ja tarkastelemaan yhteistyön käytäntöjä ja lasten kulkemista kodista toiseen uudesta näkökulmasta. Korona on tuonut uudenlaisen arvokeskustelun vanhempien välille.  Miten toimitaan, jos toisessa perheessä on riskiryhmäläisiä? Miten suhteutua erilaisiin näkemyksiin rokotteen ottamisesta tai ottamatta jäämisestä? Korona on voinut lietsoa epävarmuutta eronneiden vanhempien välille, ja osa on saattanut hyödyntää sitä omaksi edukseen riitatilanteissa. Joko niin, että lasta ei koronan varjolla ole haluttu tavata tai toisaalta sen varjolla on saatettu estää tai jättää noudattamatta sovittuja tapaamisia.

Kriisi on aina mahdollisuus muutokseen ja voi toimia muutoksen mahdollistajana. Joissain perheissä koronasta on voinut löytyä vanhemmille yhteinen vihollinen, joka on lisännyt luottamusta ja joustamista vanhempien väliseen yhteistyöhön. Yhdistetään voimat ja pidetään lapsesta yhdessä huolta!

Monissa perheissä lisääntynyt yhdessäolo on lisännyt myös hyvinvointia, toisissa pahoinvointia. Parisuhdepalveluissa on nähty apua hakevien pariskuntien eropuheen lisääntyneen korona aikana. Suomessa avioerojen määrä on ollut pitkään samalla tasolla. Nähtäväksi jää, näkyykö kriisiytyneet parisuhteet jollain aikaväillä erotilastoissa vai saavatko pariskunnat tarvittavan tuen yhdessä pysymiseen.

Millaiseen koronan jälkeiseen aikaan perheiden elämässä ja yhteistyövanhemmuudessa siirrytään? Työelämän osalta on paljon keskusteltu siitä, miten korona aika on muuttanut ja muuttaa työn tekemisen tapaa. Yksimielisyys taitaa olla siitä, että entiseen ”normaaliin” ei olla palaamassa ja uudet käytännöt työpaikoilla hakevat muotoaan. On varmasti asioita, joista toivotaan pääsevän eroon (itselläni maskit!), mutta voisiko poikkeuksellisesta ajassa olla jotain hyvää, säilyttämisen arvoista ja perheiden hyvinvointia lisäävää. Poimitaan jokainen koronasta perheisiimme tulleet hyvät asiat kuin rusinat pullasta, ja heitetään kuivat kannikat pois!

Salla Frisk
eroauttamisen asiantuntija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry

Kasper ja Väestöliitto tekevät yhteistyötä vanhemmuuden vahvistamiseksi. Blogi on osa Perheet ja korona -blogikirjoitusten sarjaa, jossa Väestöliiton kumppanijärjestöt avaavat näkökulmia erilaisiin perhetilanteisiin ja perheiden hyvinvointiin koronapandemian aikana.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.