Pieni Fatma seisoo lentokentän aulassa äitinsä kanssa. Loputtoman pitkän ajan päästä ovet avautuvat ja Fatma näkee ensimmäistä kertaa koko nelivuotisen elämänsä aika miehen, jota on oppinut sanomaan Video-daddyksi. Samaan aikaan toisaalla Jayn isä Imram vaihtaa kyynelsilmin pojallensa kuivan vaipan mahdollisesti viimeistä kertaa. Imram ei ole saanut oleskelulupaa, vaikka on napanuoran katkaisusta saakka hoitanut pientä poikaansa lapsen toisen vanhemman käydessä töissä.  

Rosa on vasta viisitoistavuotias, mutta on joutunut elämään jo kaksi ja puoli vuotta ilman vanhempiensa tukea, sillä perheenyhdistämispäätöksen käsittely on viipynyt. Siitä, pääseekö isä koskaan Rosan luo, ei ole tietoa. Kahden pienen pojan isä Maath puolestaan tekee töitä kellon ympäri täyttääkseen Maahanmuuttoviraston toimeentuloehdon, joka oikeuttaisi hänen puolisonsa ja lastensa pääsyn Suomeen isän luo. 

Moni isä maailmalla ikävöi joka päivä lapsiaan samaan aikaan kun Suomessa asuvat lapset ikävöivät isiään. Isät haluaisivat nähdä lastensa päivittäisen hymyn, todistaa haparoivia ensiaskeleita, opetella yhdessä luistelemaan, auttaa matikantehtävissä ja kuunnella murrosikäisen huolia.  

Samaan aikaan, kun korostamme varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä, elää keskuudessamme lukuisia pikku-fatmoja, jotka ovat pitkittyneiden perheenyhdistämispäätösten vuoksi jääneet vaille varhaista vuorovaikutuskontaktia toiseen vanhempaansa. Ja lukuisia jay-vauvoja, joiden turvallisuudentunne järkkyy, kun rakastava vanhempi karkotetaan maasta.  

Meillä kasvaa aikuisuuteen nuoria, jotka eivät Rosan tavoin saa murrosiän kuohuissa tukea vanhemmiltaan. Ja maassamme elää vanhempia, joiden lapset eivät pääse heidän luokseen. Pienet sängyt isien kodeissa pysyvät kuukaudesta ja vuodesta toiseen tyhjänä, kun perheenyhdistämiseen vaadittava toimeentuloraja on peruspalkkaa saavalle saavuttamaton.  

Isien ja lasten toivoessa ja odottaessa jälleennäkemistä, lapset kasvavat, vuodet kuluvat, isistä tulee kasvoja ruutujen takana, video-daddejä, joiden syliin ei koskaan voi päästä ja joiden suukot ovat vain ruudulla häivähtäviä lentosuukkoja. Video-isien lasten turvallisuuden- ja pysyvyydentunne jää hauraaksi, jos maahanmuuttoviraston ratkaisu sivuttaa lapsen oikeuden perheeseen. Paras tapa turvata onnellinen lapsuus on mahdollistaa aktiivinen, läsnäoleva ja pysyvä vanhemmuus.  

Suomi, kuten muutkin Lasten Oikeuksien Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot, on sitoutunut kunnioittamaan lapsen oikeutta sukulaissuhteisiinsa sekä siihen, ettei lasta eroteta vanhemmistaan lapsen edun vastaisesti. Suomi on myös sitoutunut takaamaan, että perheen jälleenyhdistämistä koskeva asia käsitellään myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti.   

Tarvitsemme perheenyhdistämislainsäädännön uudelleentarkastelua. Lapsen edun ensisijainen huomiointi oleskelulupapäätöksiä tehtäessä tukee lasten ja nuorten kasvua, ennaltaehkäisee ongelmia ja näyttäytyy maahan muuttaneiden perheiden turvallisuudentunteen ja hyvinvoinnin kasvuna.  

Onneksi on myös onnellisia tarinoita, onnellisia alkuja. Fatman pikkusisko saa kasvaa läsnäolevan isän kanssa ja isä saa sylitellä ja suukotella tytärtään aidosti, ei vain videokuvan välityksellä.  

Näin isänpäivän kynnyksellä, toivon samaa onnellista, läsnäolevaa vanhemmuutta kaikille maailman isille ja kaikille maailman isien lapsille.