Osallisuuden kautta hyvinvointiin

Kaksi naista halaa toisiaan, ehkä jälleennäkemisen riemussa.

Se tunne, kun pääset työhaastatteluun.  Se tunne, kun puolisosi saa työpaikan tai opiskelupaikan. Se tunne, kun lapsesi saa varhaiskasvatuspaikan tai toisen äidinkielen opetusta koulussa.

Osallisuus on mukana olemista. Mukana työelämässä, opinnoissa, ympäröivissä yhteisöissä, omassa naapurustossa sekä laajemmin yhteiskunnassa.

Osallisuudella on suuri vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Osallisuus rakentaa yhteyksiä ihmisten välille ja ehkäisee syrjäytymistä.

Työelämäosallisuus on yksi osallisuuden osa-alueista. Työelämäosallisuuden toteutumisella vahvistetaan Suomeen muuttaneiden ihmisten kokemusta siitä, että he voivat olla osallisina yhteiskunnassa ja että he voivat vaikuttaa ympäristöönsä rakentavalla tavalla.

Kun muutetaan maasta toiseen työn tai opintojen perässä, perhe seuraa usein mukana tai sitten uuteen kotimaahan yksin muuttanut löytää rakkauden ja kenties perustaa perheen muuton jälkeen. Suomeen töihin muuttavat ihmiset ovat muutakin kuin välineellistä työvoimaa. He ovat kokonaisia ihmisiä, joilla on ihmissuhteita ja oikeus osallistua yhteiskuntaan täysipainoisesti. Suomeen työskentelemään muuttaneita ei voida nähdä vain yhteiskunnallisen hyvinvoinnin turvaajina muille, ilman että heidän ja heidän perheidensä hyvinvointiin panostetaan.

Hyvinvointiyhteiskunta sekä perheystävällisyys ovat onneksi Suomen valttikortteja, sekä Suomessa syntyneille että Suomeen muuttaville. Se on kaikkien etu, kun Suomeen työn, opintojen, rakkauden tai turvan takia muuttaneet ihmiset päättävät jatkuvasti myös jäädä Suomeen, rakentamaan yhdessä myös tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaamme.

Suomessa asuu tälläkin hetkellä tuhansia korkeasti koulutettuja maahan muuttaneita, jotka etsivät töitä. He haluavat osallistua ja tarjota omaa monimuotoista osaamistaan työmarkkinoille. Puolison työllistyminen ja koko perheen kotoutuminen, osallisuus ja hyvinvointi ovat merkittäviä tekijöitä, jotka kannustavat muualta muuttaneita jäämään Suomeen.

Väestöliiton Womento-mentorointi tarjoaa korkeasti koulutetuille maahan muuttaneille naisille mahdollisuuden työuramentorointiin oman alansa ammattilaisen kanssa. Mentorointiohjelma tähtää Suomessa asuvien kansainvälisten osaajien työllistymiseen oman alansa töihin. 

Womento työuramentoroinnin syksyn haku on auki 15.9.2021 saakka. Haemme mukaan sekä Suomeen muuttaneita naisia aktoreiksi, että työelämässä aktiivisesti toimivia naisia mentoreiksi. Mentorointiin voi osallistua valtakunnallisesti, se toteutetaan etäyhteyksien kautta.

Hae mukaan Womento-mentorointiin.


Pilvi Aro-Marques 
Kirjoittaja työskentelee monikulttuurisuuden ja työuramentoroinnin asiantuntijatehtävissä Väestöliitossa.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.