Miten se menikään? Sammakoista, etanoista… ehkäpä ei. Pojat, kuten kaikki muutkin, on rakennettu kokemuksista, arvoista, tunteista ja tulkinnoista, kasvun sekä kasvatuksen kautta opitusta. Niistä meidät on tehty.  

Kevään kolmannessa poikien ja nuorten miesten elämään paneutuvassa Poikastissa pääsimme poikatutkija Harry Lunabban kanssa syventymään siihen, millaisia odotuksia pojat ja nuoret miehet liittävät miehuuteen. Videopodcastissa puhuimme mm. sukupuolirooleista, joihin sekä ripustaudutaan että tukehdutaan. Rooleista, jotka voivat toimia sekä voimavaroina että mahdottomina odotuksina, joiden lunastamispyrkimykset voivat pahimmillaan vahingoittaa vakavasti yksilön mielenterveyttä.  

Keskustelun ja vuoden vaihteessa tekemämme kyselyn perusteella keskeisiksi poikien ja nuorten miesten mielenterveyttä heikentäviksi tekijöiksi nousivat koetut suorituspaineet ja yksinäisyys. Kyselyn perusteella paineet liittyivät vahvasti yksin pärjäämiseen, minkä lisäksi avun hakeminen koettiin vaikeaksi. Osittain siksi, ettei omia ongelmia koettu riittävän tärkeiksi tai toisaalta siksi, että avun hakeminen koettiin häpeälliseksi. 

Osalle pojista ”heikkouden” osoittaminen leimaantumisen pelossa on edelleen haastavaa, mikä voi vaikeuttaa tai jopa estää avun hakemisen. Pelko siitä, mitä merkintä Kanta-palvelussa voi tehdä omalle tulevaisuudelle, on todellinen, minkä vuoksi paha olo saatetaan haudata syvälle rinnan syövereihin. Osalle pojista ja nuorista miehistä vaateet yksinpärjäämisestä, ainaisesta onnistumisesta, pelottomuudesta ja kovuudesta ovat todellinen uhka, sillä ne voivat estää pääsemästä kosketuksiin omien tunteiden kanssa sekä pyytämästä apua hädän hetkellä. Todellisuudessa kukaan ei kuitenkaan pärjää yksin, eikä onneksi tarvitsekaan. 

Onneksi muutosta on nähtävissä, eivätkä rooliodotukset vaikuta kaikkiin negatiivisesti. Perinteisissä miesrooleissa on myös paljon hyvää, mikä voi toimia positiivisena voimavarana elämän aallokoissa. Itsevarmuus, sitkeys sekä henkinen ja fyysinen vahvuus ovat hienoja ominaisuuksia, kunhan niiden rinnalle löytyy myös empatiaa itseä ja muita kohtaan. Omaa tekemistään ja siihen vaikuttavia mekanismeja kannattaakin tarkastella herkällä korvalla. Etenkin, jos sisäinen tai ulkoinen puhe alkaa tuntua kovalta tai armottomalta. Silloin on syytä pysähtyä ja miettiä, että mitäpä jos panssaroitumisen sijaan antaisinkin tunteen ja herkkyyden näkyä. Vaikka se tuntuisikin pelottavalta, sillä ilman pelkoa ei ole myöskään rohkeutta. 

Samuli Hietala
Nuorten asiantuntija, Väestöliitto