Apua, heti paikalle lapsi-aikuinen-tulkki!

Vanhempi ja lapsi makaavat matolla päät vastakkain ja katselevat toisiaan.

Pieni lapsi tulee hymyn kare kasvoillaan ja sanoo ”Rumilus! Sinä olet rumilus!” Aikuinen toruu, ettei ketään saa nimitellä, se tuntuu kurjalta. Lapsi hymyilee vinosti, juoksee pois ja tokaisee kaverilleen: ”Sinä olet rumilus!” Aikuinen huokaa harmissaan ja menee taas ojentamaan.

Lapsi tietää, että tekemällä pientä jäynää, hän saa isossa ryhmässä aikuisen huomion. Yhä uudelleen hänet nähdään ja hänelle puhutaan määrätietoisella, tärkeällä äänellä. Häntä kosketetaan. Hän on olemassa. Hän on turvassa.

Toinen lapsi haukkuu kaupassa vieraan lapsen vanhemman yllättäen rumaksi. Kaikki häkeltyvät. Miten oma lapseni voi sanoa näin, ei niin saa sanoa toisille! läksyttää aikuinen lastaan. Lasta torutaan kaupassa äänekkäästi. Lapsi loukkaantuu. Haukutulle vanhemmalle pahoitellaan. Kotimatkalla ilmenee, että vanhempi kaupassa oli puhunut omalle lapselleen toruvasti aika kovalla äänellä. Rumaksi haukkunut lapsi tarkoitti, että vanhempi teki rumasti! Kotona oli puhuttu rumasta käytöksestä, kun joku teki väärin. Lapsi huomasi vieraan lapsen ahdingon ja yritti kertoa siitä.

Lapset toimivat loogisesti, omalla kehitystasollaan. Ehdimmekö me aikuiset itse olemaan empaattisia ja asettumaan lapsen asemaan? Ehdimmekö kuulemaan lasta, kysymään mitä hän tarvitsee tai tarkoittaa? Pikainen tuomio on niin helppo antaa, norsunluutornistamme. Liian usein oletamme lapsesta ikäviä asioita, kun pitäisi olettaa hyvää. Vain kunnioittava ihmissuhde voi kukoistaa. On oma päätös etsiä toisen käytökselle sitä kunnioittava näkökulma.

Ensimmäisen esimerkin lapsi nimenomaan kaipasi aikuiselta empatiaa – eläytymistä, huomioon ottamista ja nähdyksi tulemista, mutta hän sai vain toruja. Hänellä ei ollut keinoja hakea huomiota hyvällä.

Toisen esimerkin lapsi oli itse empaattinen, sillä hän ymmärsi olla pahoillaan vieraan lapsen puolesta. Hän puolusti tätä perustelulla, jonka oli oppinut kotoaan. Sanamuodon hän vain muisti väärin.

Miten me aikuiset oppisimme kuuntelemaan ja katselemaan empaattisesti lasta?

Raisa Cacciatore

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.