Nuorten seksuaalioikeudet eivät toteudu sosiaalisessa mediassa

Huom! Linkit avautuvat uusin ikkunoihin!

Sosiaalinen media on tärkeä osa miljoonien nuorten ja nuorten aikuisten elämää, ja Tilastokeskuksen mukaan somen käyttö on lisääntynyt etenkin koronapandemian aikana. Somesta saatava seksuaalikasvatus on aina ollut tärkeää etenkin vähemmistöön kuuluville nuorille, joiden tarpeita ei ole riittävästi huomioitu virallisen kasvatuksen piirissä. Etäkoulun aikana somessa tapahtuvan seksuaalikasvatuksen ja vertaiskeskustelun merkitys korostunee entisestään.

Suosituimmat sosiaalisen median palvelut ovat keskittyneet vain muutamalle suuryritykselle, joiden päämajat ovat Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Ei liene liioiteltua sanoa, että maat eroavat pohjoismaisesta hyvinvointivaltiostamme ihmisoikeuksien ja niihin kuuluvien seksuaalioikeuksien toteutumisen kannalta paljonkin. Kansallisvaltion kontekstiin sijoittuvilla internetyrityksillä on paradoksisesti suhteettomasti keskittynyttä moderointivaltaa keskusteluihin ja sisältöihin, jotka ovat maailmanlaajuisia ja levittäytyvät lukuisten eri kulttuurien alueille (Gillespie 2018).

Moderoinnista on tullut lähes kokonaan automatisoitua. Tiedämme, että algoritmit saattavat toistaa syrjiviä rakenteita (O’Neil 2016; Eubanks 2018): esimerkiksi Instagramissa on havaittu vinoutunutta sensuuria lihavia ja rodullistettuja kehoja kohtaan. Kiinalaisen TikTokin on havaittu piilottaneen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien, lihavien ja vammaisten ihmisten tekemää sisältöä. Yhdysvaltalaisessa Facebookissa ja sen omistamassa Instagramissa algoritmit vastaavat yli 90 prosentista seksuaalisen sisällön poistamisesta. Uusien, epämääräisinäkin pidettyjen yhteisösääntöjen (jotka kieltävät mm. tietyt emojit ja “alueellisen seksuaalisen slangin”) sekä automatisoituneen moderoinnin myötä monet seksuaalisuudesta kertovat tilit ovat joutuneet kohtaamaan joko tilin tai yksittäisten julkaisujen ennalta varoittamattoman poiston, tai niin kutsutun varjobännäyksen, jossa seuraajat eivät saa ilmoitusta uudesta sisällöstä tai sisällöt eivät näy hauissa. Automatisoitu, kontekstisokea sisältökontrolli rajoittaa siis myös seksuaalisuudesta käytävää asiapitoista keskustelua.

On ymmärrettävää, että alaikäisille sopimatonta materiaalia siistitään pois sosiaalisen median palveluista. Tämän ohella sosiaalisen median sensuurin kohteeksi on kuitenkin joutunut myös tahoja, jotka jakavat tietoa ja käyvät asiapitoista keskustelua seksuaalisuudesta. Samanaikaisesti sosiaaliset mediat ovat epäonnistuneet kitkemään alustoiltaan esimerkiksi nuorten kohtaamaa vihapuhetta, häirintää tai seksuaalista hyväksikäyttöä. YK:n ihmisoikeusneuvoston heinäkuussa 2016 antamassa päätöslauselmassa todetaan, että ihmisoikeuksien toteutuminen tulisi taata myös verkossa. Näin kuuluisi olla myös ihmisoikeuksiin erottamattomasti kuuluvien seksuaalioikeuksien kohdalla, joihin kuuluu muun muassa oikeus tietoon, näkyvyyteen ja vaikuttamiseen sekä suojeluun ja yksityisyyteen. Seksuaalioikeudet kuuluvat nuorille myös sosiaalisessa mediassa.

Emmi-Sofia Rantanen
Väestöliiton nuorisotyryhmä

Lähteet:

O’Neil, Cathy. 2016. Weapons of Math Destruction: How Big Data Increases Inequality and Threatens Democracy.
Eubanks, Virginia. 2018. Automating Inequality: How High-Tech Tools Profile, Police, and Punish the Poor.
Gillespie, Tarleton. 2018. Custodians of the Internet: Platforms, Content Moderation, and the Hidden Decisions That Shape Social Media.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.