Seksuaalisuus pohdituttaa nuoria pandemiasta huolimatta

Kaksi nuorta tyttöä lukee jotain kännykästä.

Kuten todettu jo lukuisia kertoja aiemmin, vuosi 2020 oli poikkeuksellinen. Covid-19 rantautui kevään mittaan ympäri maapalloa, ja Suomikin ryhtyi järeisiin toimiin viruksen leviämisen estämiseksi. Uudenmaan sulun aikaan kadut hiljenivät, ja koulut laitettiin pitkälti etäopetukseen useaksi viikoksi.  

Covid-19 vaikutti myös Väestöliiton nuorten työn toimintaan, sillä seksuaalineuvontachatin asiakasmäärät kääntyivät laskuun pandemiaan liittyvien rajoitustoimien vaikutuksesta. Kun vuonna 2019 chatissamme toteutui 1545 keskustelua, putosi keskustelujen määrä 1383:een vuonna 2020. 85%:iin yrityksistä pystyttiin vastaamaan. Selkeä asiakasmäärien lasku ajoittuu kevääseen ja alkukesään, jonka jälkeen syksyllä asiakasluvut palasivat odotetulle tasolle, ja ylikin. Seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvät pohdinnat eivät katoa mihinkään, vaikka maailmassa riehuisi pandemia, joka maalaa tavalla tai toisella jokapäiväistä elämää. 

Vuonna 2020 keskustelimme nuorten kanssa chatissa pitkälti samoista seksuaalisuuden teemoista kuin vuonna 2019. Yksi keskustelluimmista aiheista olivat seksitavat, joista itsetyydytys pitää ehdotonta kärkisijaa. Vuonna 2020 pistimme merkille sen, kuinka nuoret harmittelivat esimerkiksi yksityisen ajan puutetta, kun koko perhe oli koko ajan kotona. Toisaalta nuoret ottivat myös puheeksi huolensa itsetyydytyksen määrästä. Etäkoulu on saattanut hankaloittaa joidenkin nuorten tilannetta pornoon tai itsetyydytykseen liittyvien haasteiden kanssa.

Sekä vuonna 2019 että vuonna 2020, keskustelujen kärkiteemoja oli myös penikseen liittyvät pohdinnat. Peniksen muoto ja koko huolettaa nuoria jonkin verran. On selvää, että esimerkiksi pornon luoma harhakuva jättimäisistä meloista housuissa ei kuvasta todellisuutta ja luo nuorille paineita seksuaalikehitykseen liittyen. 

Muita keskeisiä keskustelunaiheita sekä vuonna 2019 että vuonna 2020 on ollut ehkäisyyn, seksitauteihin ja raskauteen liittyvät kysymykset, joista vuonna 2020 keskeisimmäksi nousi ehkäisymenetelmiin liittyvät pohdinnat. Myös seurusteluun liittyvät kysymykset pohdituttivat nuoria molempina vuosina. Tilastojemme perusteella voimme todeta, ettei korona ole peittänyt alleen seksuaalisuuteen liittyviä pohdintoja, joista nuori haluaa keskustella ammattilaisen kanssa. Seksuaalisuus on osa ihmisenä eloa pandemiasta huolimatta.

Viivi Sihvonen
Asiantuntija, Nuorten palvelut


 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.