Väestöliitto vahvistaa hyvinvointia ja ihmisten välistä yhteyttä. Tutkimme, vaikutamme ja tarjoamme palveluita. Unelmamme on, että jokaista ihmistä kunnioitetaan ja häntä kohdellaan muiden kanssa samanarvoisesti omassa arjessaan ja koko yhteiskunnassa. Jokaisen tulee saada elää omana itsenään ja rakentaa hyviä, vastavuoroisia ihmissuhteita. Lasten ja nuorten tulee saada kasvaa ja kehittyä turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.
Väestöliiton tarina alkoi vuonna 1941 kiireellisestä tarpeesta jälleenrakentaa sodan vaurioittamaa Suomea. Väestöliitto toimitti tuolloin konkreettista apua, kuten sänkyjä tai kenkiä vähävaraisille lapsiperheille, ja myös apua kodinhoitoon.
Vuosikymmenten mittaan toimintamme on laajentunut käytännön auttamistyöstä yhteiskunnallisten uudistusten innovointiin ja vaikuttamistyöhön ja tieteelliseen väestö- ja perhetutkimukseen. Materiaalisen avun sijaan jaamme nyt tietoa ja annamme matalan kynnyksen tukea ihmissuhde-, kasvatus- ja muiden arjen haasteiden kohtaamiseen. Työmme kohdistuu kaikkiin nuoriin, erikseen myös poikiin ja nuoriin miehiin, pari- ja kumppanisuhteisiin sekä vanhemmuuteen ja isovanhemmuuteen. Pääasiallisiksi avun kanaviksi olemme rakentaneet kaikille avoimen digitaalisen palvelualustan Hyvä kysymys -verkkopalvelun ja oman verkkosivustomme. Lapsiperheille vuosikymmenten ajan suunnattu kotisisartoimintamme on saanut uuden muodon Väestöliiton yhtiömuotoisena kotipalveluna. Myös kasvokkaista tai digivälitteistä yksilö-, pari- ja perheterapiaa tarjoamme yhtiömme kautta.
Kansallisesta alkuperästä ja toiminnasta olemme avautuneet eurooppalaisiin ja globaaleihin järjestöverkostoihin ja saaneet YK-järjestön statuksen väestökehitystä koskevan asiantuntemuksemme perusteella. Rakennamme Suomesta hyvää kotimaata myös tänne ulkomailta muuttaville mm. työuramentoroinnin keinoin. Tärkeitä kumppaneitamme ovat omat jäsenjärjestömme ja myös muuun muasssa kattojärjestöt, joihin itse kuulumme. Teemme yhteistyötä myös yritysten kanssa. Olemme rakentaneet Perheystävällinen työpaikka -ohjelman ja -tunnuksen yritysten ja muiden työnantajaorganisaatioiden käyttöön.
Maailman muuttuessa meistä on kehittynyt monipuolinen hyvinvointialan järjestö ja ihmisoikeustoimija. Perustehtävämme on säilynyt halki vuosikymmenten: työmme on edistää perheiden ja väestön hyvinvointia, terveyttä, turvallisuutta sekä onnellista ja tasapainoista elämää. Ihmisten yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys ovat vaikuttamistyömme ytimet.
Kestävän väestönkehityksen näkökulma nivoo yhteen eri toimintamme: syntyvyys- ja perhetutkimuksen, kansainvälisen toimintamme ja kotimaan vaikuttamistyömme ja palvelumme. Tarkastelemme työssämme koko elämänkaarta: lapsuutta, nuoruutta, aikuisuutta ja ikääntymistä. Elämänkaaren eri vaiheisiin liittyvät olennaisesti hyvät ihmissuhteet, sukupuolet ja seksuaalisuus, perheiden monimuotoisuus, lasten ja nuorten kasvu ja kehitys sekä eri ikäisistä omaisista ja läheisistä huolehtiminen.
Koronakriisi on tuonut myös Väestöliiton jälleen vaikeiden inhimillisten haasteiden aikaan. Monet meistä kärsivät yksinäisyydestä, arjen yksitoikkoisuudesta tai läheisyyden puutteesta. Maailman ja Suomen tulevaisuuteen liittyy monenlaista epävarmuutta. Pääseminen omaan ammattiin ja työelämään ja siinä menestyminen näyttää monesti vaativan ponnistuksia, joiden rinnalla ei ole tilaa parisuhteille tai ainakaan lasten saamiselle.
Unelmamme on maailma, jossa ihmiset voivat hyvin ja jokaisella on ainakin yksi elämää rikastuttava ihmissuhde. Oikeudenmukaisuus, luotettavuus, helppo lähestyttävyys, aktiivisuus ja ennakkoluulottomuus ovat johtotähtiämme. Tämän yhteisen unelman vuoksi järjestömme on olemassa ja sen toteuttamiseksi teemme töitä niin palveluissa, tutkimuksessa kuin vaikuttamistyössä. Olemme koko väestön asialla, rohkeasti omien arvojemme pohjalta. Koronakriisin aikana haluamme suunnata tukeamme erityisesti nuorille, jotka elävät ainutkertaista, tärkeää elämänvaihettaan juuri nyt.
*************************************
Väestöliitto perustettiin 14.2.1941, Ystävänpäivänä Vanhalla Ylioppilastalolla, Helsingissä. Olemme siis kypsässä 80-vuoden iässä, tuoreine ja rohkeine ajatuksinemme ja toimintoinemme!