Joulun iloa ja rauhaa

Joulun ja vuodenvaihteen aika lähestyy. Täällä pääkaupunkiseudulla olemme saaneet kokea pikkupakkasia, mutta maa on vielä tätä kirjoittaessani musta. Pohjoisemmassa Suomessa on lunta, ja Kilpisjärven teräsjäitä on saatu ihailla myös kuvien välityksellä. Järvi-Suomen vesien suurille selille ei vielä parane lähteä luistelemaan. Lumen ja pakkasten odotus on osa meidän suomalaisten joulun ajan puheenaiheita, ja tämä keskustelu jatkuu jokavuotiseen tapaan.

Tänä vuonna moni asia on kuitenkin toisin. Koronapandemia muuttaa radikaalisti joulun ja vuoden vaihteen valmistelua, juhlia ja tapahtumia. Konsertit ja myyjäiset on peruttu. Joululoma etelän lämmössä tai ryhmämatka pohjoisen hangille ei onnistu. Suurista perheiden, sukujen ja ystävien kohtaamisista on luovuttava. Uutta vuottakaan ei päästä perinteisin tavoin yhdessä juhlistamaan.

Meidän pitäisi nyt osata ja jaksaa pitkän eristyskauden jälkeen vielä juhliakin pienessä piirissä. Samalla olisi jaettava joulun iloa niiden kanssa, jotka ovat meille tärkeitä ja joita emme nyt pääse kohtamaan. Vuoden vaihteessa moni on vapaalla, ja se mahdollistaa myös omasta henkisestä hyvinvoinnista huolehtimisen ja omien tulevaisuuden näkymien pohtimisen.

Tänä jouluna on tavallistakin tärkeämpää pysähtyä huomaamaan kaikki se työ, mikä jatkuu epidemiasta ja pyhäpäivistä riippumatta. Terveydenhuollon ammattilaiset vastaavat epidemian hallinnasta ja korona-ajan raskaasta hoitotyöstä. Sosiaalitoimessa hoidetaan monia eri asiakasryhmiä, joiden jokapäiväiset toiminnot ja hyvinvointi riippuvat jatkuvasta huolenpidosta. Arkeamme ja juhlaamme turvaavat palo- ja pelastustoimi ja rajoilla työskentelevät turvallisuusviranomaiset. Myös esimerkiksi ruuan tuotannossa ja valmistuksessa, energiahuollossa ja julkisessa liikenteessä monet tehtävät jatkuvat joulunakin.

Merkittävä osa arjen huolenpitoa rakentuu hyvinvointivaltiossakin omaisten ja läheisten työlle. Pienten lasten vanhemmat sekä sairaiden, vammaisten tai vanhusten omaishoitajat kantavat vastuunsa niin arkena kuin pyhänä. Koronatilanne on jättänyt monen entistä enemmän yksin tässä tehtävässään. Vaikka lapsiperheitä tuetaan yhteiskunnassa monin tavoin, työn ja perheen yhteensovittamisen yhtälö uuvuttaa suomalaisia vanhempia, erityisesti naisia. Tuoreen 42 maata kattaneen tutkimuksen mukaan suomalaiset vanhemmat uupuivat seitsemänneksi pahiten. Pohjoismaista Ruotsi selvisi paljon paremmin ja oli uupumisjärjestyksessä sijalla 21. Vanhemmuutta tukemaan ja muun omais- ja läheishoivan alueella tarvitaan Suomessa enemmän apua sekä lähiyhteisöiltä että yhteiskunnan palvelujen ja tuen muodossa. Meidän kunkin on opeteltava myös tunnistamaan jaksamisemme rajoja ja pyytämään toisiltamme apua entistä rohkeammin – yhteisöllisyys kaipaa vahvistusta.  

Väestöliitto on määritellyt omaksi tehtäväkseen vahvistaa ihmisten hyvinvointia ja yhteyttä toisiinsa. Teemme tätä työtä monin tavoin. Jaamme tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista ja tuemme palveluillamme nuorten kasvua, parisuhteita ja kumppanuuksia sekä vanhemmuutta ja isovanhemmuutta. Suomeen muuttaneita autamme hyvässä kotoutumisessa ja työuran löytymisessä. Olemme tuottaneet työyhteisöille perheystävällisen työpaikan toimintamallin.

Nyt kun henkilökohtaisia kohtaamisia on rajoitettu, tarjoamme yhdessä 44 järjestökumppanin kanssa palveluja digitaalisesti Hyvä kysymys -alustalla. Alustalla on tänä vuonna ollut jo lähes 1,2 miljonaa kävijää, joiden käytössä on noin 2 700 erilaista sisältöä ja palvelua. Lisäksi käytössänne ovat joulukuun alussa uudistuneet nettisivumme vaestoliitto.fi, joilla on tänä vuonna vieraillut jo yli 1,7 miljoonaa kävijää. Sivustomme täyttää myös uudet saavutettavuusvaatimukset. Olet tervetullut tutustumaan verkkoaineistoihimme ja palveluihimme niin arkena kuin pyhäpäivinäkin. Myös ulkosuomalaiset ovat tervetulleita palveluihimme. Työmme tavoite on, että saat vastauksia mieltäsi askarruttaviin elämän ja ihmissuhteiden kysymyksiin ja löydät omaan tilanteeseesi soveltuvia, arjen onnea ja tulevaisuuden toivoa vahvistavia ratkaisuja.

Koko Väestöliiton väki kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia toimintaamme osallistuneita ja palveluitamme käyttäneitä! Tänä vuonna yhden vuoden vaihteen hyvän työn voi tehdä myös lahjoituksena Väestöliiton toimintaan.

Iloista ja rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.