Ja tapahtui niinä päivinä…

Näin alkaa ehkä maailman tunnetuin tarina syntymän ja vanhemmuuden ihmeestä. Uuden elämän edessä jaetaan kaikkialla taianomaisen läsnäolon hetki ja huoli lapsen turvasta.

Vanhemmuuteen sisältyy elämän huippuhetkiä, mutta yhtä lailla se on arjen puurtamista ja huolia. Suomalaisvanhemmat ovat uupuneempia kuin esimerkiksi ruotsalaisvanhemmat, kertoo juuri uutisoitu vertaileva tutkimus (linkki Ylen uutiseen tässä). Suomalaisten vanhempien uupuneisuutta näyttää lisäävän yksin pärjäämisen eetos ja vahvasti koetut odotukset onnistua vanhempana.

Mistä vanhemman uupumisessa oikein on kyse? Puhumme paljon työuupumuksesta, mutta mitä on vanhemmuuden burnout?

Uupumus, väsymys ja masentuneisuus ovat kaikki sukua toisilleen. Näillä kaikilla on tekemistä energiatason ja toimintakyvyn kanssa. Väsynyt ei jaksa, koska jokin tehtävä tai toiminta on kuluttanut voimat loppuun. Väsymys lähtee lepäämällä, nukkumalla ja säätelemällä tekemisen määrää ja tapaa. Uupumuksella tai burnoutilla taas viitataan jatkuvaan, kroonistuneeseen väsymykseen, joka ei enää poistu lepäämällä. Siihen liittyy mielekkyyden häviämistä ja arvottomuuden tunteita. Omien kykyjen ja voimien ei tunne enää riittävän elämäntilanteen tai työn vaatimuksiin.  Kroonistunut väsymys voi johtaa masennukseen tai olla masennuksen oire.

Burnoutin ytimessä on tunne siitä, etten pysty vastaamaan odotuksiin. En riitä. Tämä koskee niin työssä uupumista kuin vanhempana uupumista. Tekemisestä häviää mielekkyys. Työ tai vanhemmuus muuttuu vastenmieliseksi suorittamiseksi ilman arvoa tai iloa.

Jokaisella on väsymyksen hetkiä, vaikkei kyse olisikaan uupumisesta. Vanhemmuuden vaatimukset koetaan toisinaan ylitsepääsemättömiksi. Väsyneen ja turhautuneen on saatava apua. Väsymys pitää saada tunnustaa. Syvempää uupumusta voidaan ehkäistä ennalta, kun huomataan väsymys ajoissa. Siksi mm. Väestöliitto tarjoaa matalan kynnyksen tukea verkossa Perhepulmassa (linkki tässä).

Tarvitsemme armollisuutta vanhempia ja vanhemmuutta kohtaan itsessämme ja muissa. Vanhemmuus on elämää, ei suoritus. Armollinen itseä kohtaan on helpompaa olla, kun armollisia ollaan myös ympärillä. Opetellaan huomaamaan vanhemman tilanne ja myötäelämään. Armo valaisee epätäydellisyytensä tunnustavan ihmisen. Sieltä valo säteilee myös muihin.

Kuullaan, nähdään ja kohdataan vanhemmuuden arjessa elävä läheinen. Nyt korona-jouluna voimme osoittaa lempeyttä ja välittämistä puheluilla ja viesteillä, kertomalla, ettei vanhempi ole yksin. Eivät olleet seimessä uinuvankaan vanhemmat yksin, vaan yhteisö ympärillä.