Solidaarisuutta eriarvoistumiskehityksen sijaan

Kriisiajasta on kuluneen vuoden aikana tullut osa kaikkien elämää. Emme osaa sanoa, kuinka kauan poikkeustila tulee kestämään, emmekä tiedä sen jälkiseurauksia. Moneen kertaan on kuitenkin todettu, että seuraukset ovat monimuotoisia ja maailma vallitsevan tilanteen jälkeen tulee olemaan eri näköinen kuin ennen kevättä 2020. Toivottavasti uusi vuosikymmen on alku kehityskululle, joka lisää laaja-alaista hyvinvointia ja tuo yhä uusia sukupolvia korkeamman koulutuksen ja uusien innovaatioiden piiriin.

Vuoden 2020 lähentyessä loppuaan olemme huomanneet, että kriisi osuu vaihtelevasti eri yhteiskuntaryhmien jäsenin. Pääasiassa matalapalkkaisten palvelualojen edustajat ovat joutuneet ennalta-arvaamattomaan taloudelliseen ahdinkoon, kun heidän elinkeinoaan on joko rajoitettu tai se on kielletty määräaikaisesti kokonaan. Työstä on voinut tulla myös aiempaa turvattomampaa, jos lähikontaktit asiakkaiden kanssa ovat välttämättömiä. Samaan aikaan siistiä sisätyötä tekevät ovat saattaneet pärjätä uudessa tilanteessa melko mutkattomasti. Kun toimisto on siirretty kotiin ja pakettilähetti kantaa ostokset näppärästi kotiovelle, voi valkokaulustyöntekijä tyytyväisenä todeta noudattavansa hallituksen suosituksia ja huomata sopeutuvansa suhteellisen mallikkaasti poikkeustilanteeseen. Kun rauhoitumme jouluna läheistemme ympärille, on syytä muistaa, että kaikkien tilanne ei ole näin ruusuinen.

Kaikki eivät kärsi yhteiskunnallisesta sekaannuksesta – joidenkin kohdalle tilanne saattaa olla jopa päinvastainen. Keskuspankkien elvyttävä finanssipolitiikka on nostanut osakekurssit kriisiä edeltävälle tasolle, vaikka poikkeusolosuhteita ei ole vielä selätetty. Kehityskulku on mahdollistanut oikea-aikaisille sijoittajille varallisuuden kerryttämisen varsin matalalla riskillä.

Yhteiskunnallisilla romahduksilla on kauaskantoisia negatiivisia vaikutuksia, joiden suoria kausaliteetteja on monesti vaikea osoittaa, mutta yhteydet ovat nähtävissä[1]. 1990-luvun laman jälkeen leipäjonot yleistyivät ja alettiin puhua pitkäaikaistyöttömyydestä. 2000-luvun toista vuosikymmentä on luonnehdittu ”menetetyksi”, ja etenkin nuorten työllistymisestä on tullut epävarmempaa. Taakse jääneen vuosikymmenen aikana nähty syntyvyyden laskeva trendi on yllättänyt etenkin Suomessa, mutta kehityskulku on ollut kansainvälisesti melko saman suuntainen ja sen alku osuu edellisen finanssikriisin jälkeisiin vuosiin. Tätä ei sopisi luonnehtia silkaksi sattumaksi[2].

Hyvinvointivaltiossa vallitsevan konsensuksen mukaan koetamme tulonsiirtojen avulla kompensoida toisten ahdinkoa ja taata mahdollisuuksia kaikille. Eriarvoisuuden hillitseminen tuntuu kriisiaikaan olevan kuitenkin erityisen hankalaa, sillä kilpailukyvyn ylläpito menee yhteiskunnallisessa ahdingossa herkästi solidaarisuuden periaatteiden edelle[3]. Köyhyydestä voi tulla jopa halveksuttavaa, kun valtion talous laahaa, ja toimeentuloturvaa nostavien määrä on aiempaa korkeammalla tasolla. Sama diskurssi välittyy maahanmuuttoa vastustavien puheenvuoroissa. Toimeentulon turvattomuus ja hankalat tulevaisuudennäkymät kuormittavat ja voivat lamaannuttaa, mitä parempiosaiset eivät aina ymmärrä. Emme voi ymmärtää tai tietää, mitä yksittäisen epäonnisen kohtalon taakse kätkeytyy, ennen kuin olemme istuneet alas keskustelemaan ja osoittamaan ahdinkoon ajautuneelle myötätuntoa.

Joulun alla tulisi muistaa, että tiettyjen alojen työntekijät kärvistelevät lomautusten ja irtisanomisten myötä alentuneiden kuukausiansioiden kanssa. Hoitohenkilökuntaa ja muita yhteiskunnan kannalta välttämättömiksi luokiteltavien alojen edustajia pyydetään pyhien ajaksi töihin, eivätkä he lähtökohtaisesti ole etätyöntekijöitä tai kerrytä ylimääräistä varallisuutta, joka olisi kriisitilanteen iskiessä mahdollista panna kasvamaan korkoa. Joillain ei ole työtä tai sosiaalista turvaverkostoa ollenkaan, jolloin joulun pyhät voivat tuntua arkea ahdistavammilta. Lamat asettavat heikko-osaisimmat aina ahtaimmalle, mikä itsessään on syy talouskriisien välttelemiseen.

Yhteisön kokonaishyvinvointi riippuu pitkälti siitä, kuinka arvokkaaksi tai tavoiteltavaksi määrittelemme heikko-osaisten toimeentulon. Näin joulun alla voimme kukin tehdä hieman enemmän osoittaaksemme myötätuntoa läheisillemme, ja ennen kaikkea kaikille heille, joiden henkilökohtainen elämäntilanne ei aina anna syytä juhlaan.


[1] Anttila, A. (2016). Laman jakama kansakunta. Teoksessa: Kaartinen, M., Salmi, H. & Tuominen, M. Maamme. Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 442–450.

[2] Comolli, C. (2017). The fertility response to the Great Recession in Europe and the United States: Structural economic conditions and perceived economic uncertainty. Demographic Research 36(51). 1549–1600.

[3] Stockhammer, E. (2015). Rising inequality as a cause of the present crisis, Cambridge Journal of Economics 39(3). 935–958.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.