Suomi tarvitsee nykyistä enemmän osaajia työmarkkinoille. Suomessa jo asuvat kansainväliset osaajat tarvitsevat enemmän mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille. Ei siis vain riitä, että osaajia houkutellaan Suomeen työllä, vaan maahan muuttava pohtii myös, mihin hänen puolisonsa sijoittuu urallaan uudessa asuinmaassaan ja millaiset tulevaisuudenmahdollisuudet hänen lapsillaan olisi. Lisäksi maassamme asuu jo nyt hyvin korkeasti koulutettuja kansainvälisiä osaajia ja potentiaalisia työntekijöitä, joiden on vaikeaa työllistyä täällä asiantuntijatehtäviin työkokemuksestaan huolimatta.
Kansainvälisellä osaajalla tarkoitetaan tässä tapauksessa Suomeen muualta muuttanutta henkilöä, jolla on asiantuntemusta, kokemusta ja yleensä myös korkeakoulututkinto ulkomailta tai Suomesta.
Yllä mainittuja haasteita ratkaisemaan ja kansainvälisten osaajien työmarkkinoille pääsyä edistämään Väestöliitossa perustettiin syksyllä 2020 vaikuttajaryhmä osana Tunnista kansainvälinen osaaja -hanketta. Vaikuttajaryhmä keskittyy vastuulliseen rekrytointiin ja muutokseen. Sen tuloksena halutaan rakentaa Suomeen oikeudenmukaisempaa, kilpailukykyisempää ja yksinkertaisesti parempaa työelämää.
Vaikuttajaryhmän tehtävänä on kehittää toimintamalleja, joiden avulla työnantajan on helpompi tunnistaa ja luottaa ulkomailta tuotuun osaamiseen.
Mukana olevat yritysten edustajat ja kansainväliset osaajat toimivat asiantuntijatiiminä ja osallistuvat tasapuolisesti uusien mallien ja menetelmien kehittämiseen. Syksyn 2020 vaikuttajaryhmässä ovat mukana yrityksinä toimivat Siili Solutions, Efecte, TalentGate sekä Spring Housen Veko-hanke muiden asiantuntijoiden joukossa. Vaikuttajaryhmä on valinnut omaksi päätehtäväkseen tehdä kehittämis- ja vaikuttamistyötä, joka on:
- Pitkäjänteistä
- Luo vastuullisempaa rekrytointia
- Vaikuttaa työnantajien ajatteluun nähdä kansainväliset osaajat mahdollisuutena.
Vaikuttajaryhmään mukaan tulleita yrityksiä ja ammattilaisia yhdistää aito kiinnostus kehittää keinoja, jotka helpottavat työyhteisöjä tunnistamaan paremmin kansainvälisten osaajien potentiaalia ja tukevat suomalaisia työnantajia kohti vastuullisempaa ja monimuotoisempaa rekrytointia.
Puhuttavatko nämä teemat myös teillä?
Seuraavan vuoden vaikuttajaryhmään mahtuu vielä mukaan. Tule sinäkin, yrityksen edustaja!
Paremman työelämän kehittäjät,
Gunta Ahlfors ja Inka Saarela
Blogi on osa Tunnista kansainvälinen osaaja -hanketta, joka rahoitetaan ESR:n ja STEA:n varoilla