Kiusaaminen oli aiemmin syksyllä esillä vahvasti sekä mediassa että somessa, kun tuli ilmi kouluissa tapahtuneet väkivaltatilanteet. Teema nousee säännöllisesti otsikoihin ja silloin usein toivotaan kouluilta kovia otteita ja ”nollatoleranssia”. Ollessani koulukuraattorina 2010-luvulla, kiusaaminen näyttäytyi koulun arjessa varsin erilaisena kuin julkisessa keskustelussa.

Mediassa ja sosiaalisessa mediassa kiusaaminen nähdään usein vain yhdestä näkökulmasta, vaikka todellisuudessa kyse on erittäin laajasta ja moninaisesta ilmiöstä. Ensinnäkin on tärkeää tehdä selkeä ero koulukiusaamisen ja riitelyn tai huonon käytöksen välille. Riitely on tyypillistä ihmissuhteissa. Siinä kaksi tai useampi tasa-arvoinen henkilö on eri mieltä jostain asiasta. Koulussa riidellään paljon ja se on osa normaalia inhimillistä kanssakäymistä. Lapset tarvitsevat paljon apua riitojen selvittelyyn ja hyvään riitelyyn. Huono käytös, kuten toisille tiuskiminen tai yksittäiset ikävät kommentit, eivät ole suotavia ja niihinkin tulee puuttua, mutta ne eivät vielä ole koulukiusaamista. Kiusaamisessa on kyse valtaepätasapainosta, jolloin vähintään yksi on jatkuvasti alisteisessa asemassa ja vähintään yksi käyttää valtaa epäasiallisella tavalla.

Koulukiusaamisessa ja lähisuhdeväkivallassa samoja piirteitä

Koulukiusaamisessa on samoja piirteitä kuin lähisuhdeväkivallassa, joka voi ilmetä fyysisenä, henkisenä, taloudellisena tai seksuaalisena. Niin aikuisten kuin lastenkin kohdalla jokainen yksittäinenkin lyönti tai pilkallinen kommentti on väärin. Pienet lapset kuitenkin vasta opettelevat vuorovaikutusta ilman lyöntejä ja tönimistä. Mitä isompi lapsi, sitä selkeämmin hän tietää, ettei lyöminen ole sallittua. Lasten kasvaessa he ymmärtävät paremmin myös henkisen väkivallan syitä ja seurauksia. Tämän takia aikuiset ovat rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, lapset eivät.

Kaikki paha olo tai riitely ei ole kiusaamista. Kiusaaminen on hyvin arkipäiväinen sana ja sitä käytetään hyvin vaihtelevissa tilanteissa. Aikuisen olisikin tärkeä kysellä lapselta, miten kiusaaminen konkreettisesti ilmenee. Joskus se mikä koetaan kiusaamiseksi, voi olla muista asioista johtuvaa pahaa oloa tai tavallista riitelyä. Tämän esiin nostaminen ja ääneen sanominen on usein vaikeaa siksi, että se tulkitaan kiusaamisen vähättelynä. Joskus sekä lapsen itsensä että hänen vanhempansa on helppo syyttää pahasta olosta koulukiusaajaa perheen ulkopuolisena syntipukkina.

Koulun sosiaaliset suhteet ovat aina monimutkaisia. Oppilaat voivat olla keskenään sisaruksia, serkuksia, ystäviä, luokkalaisia ja myös kiusaajia, kiusattuja sekä ulkopuolisia ja yksinäisiä. Julkisuudessa ja tieteellisissä yhteyksissä kiusaamistapaukset esitetään usein selkeinä rooleina: kiusaaja, kiusattu, sivustakatsojat ja kannustajat. Koulun arjessa kiusaaminen voi kuitenkin olla paljon muutakin. Vaikka esimerkiksi emeritaprofessori Keltikangas-Järvinen (YLE 28.9.) sanoi, ettei kaksoisrooleja juuri ole, oman arkikokemukseni mukaan sellaisiakin lapsia on, jotka sekä kiusaavat että kokevat kiusaamista. Olen nähnyt myös useita tilanteita, joissa ystävyys ja kiusaaminen ovat molemmat samassa ihmissuhteessa. Aikuisen voi olla vaikea nähdä milloin ystävyys on tasapuolista ja milloin siinä on lähisuhdeväkivallan piirteitä. Luokissa on usein myös erilaisia arvohierarkioita, joissa joku on suositumpi kuin toinen. Tämä ei vielä välttämättä ole kiusaamista.

Koulukiusaamisesta tai -väkivallasta puhuttaessa tulee ilmi myös kaksi erilaista ihmiskäsitystä. Ensimmäisessä ajatellaan ihmisten jakautuvan hyviin ja pahoihin. Toisessa nähdään, että kaikki kykenevät sekä rakentaviin että tuhoisiin tekoihin. Itse olen jälkimmäisen näkemyksen kannalla. Kaikki tekevät sekä hyviä että huonoja tekoja. Välillä teemme huonoja valintoja täysin tietoisesti ja ajatellen, ettei niin pitäisi tehdä. Kukaan ei ole vain kiusaaja tai vain kiusattu. Jokaisessa on useita erilaisia puolia. Siksi olisi tärkeää, ettei ketään leimattaisi yksinomaan kiusaajaksi tai kiusatuksi.

Aikuisten on valvottava, että koulu on hyvä ja turvallinen

Koulu on aikuisten luoma rakenne ja aikuisten kuuluu valvoa, että rakenne on hyvä ja turvallinen kaikille. Siihen ei tarvita rangaistuksia, vaan kasvatuksellisia, kannustavia ja luottamusta luovia keinoja. Lapselle voi opettaa empatiaa ja oman toiminnan seurauksia eri keinoin esimerkiksi tarinoiden ja keskustelujen kautta. Aikuisten on tärkeä muistaa, ettei ole hyödyllistä leimata ketään lasta tai nuorta väkivaltaiseksi. Teko on tuomittava, mutta henkilö ei.

Sinänsä hyvä asia – vaitiolovelvollisuus – vaikeuttaa joskus kiusaamistilanteiden selvittämistä ja molemminpuolista ymmärrystä. Kiusatulle ja hänen vanhemmilleen ei aina voida kertoa kiusaajan mahdollisista diagnooseista tai hänen perheensä kuormittavasta elämäntilanteesta.

Koulukuraattorin työssä huomasin, että myös luokkahengellä ja työrauhalla on merkitystä kiusaamiselle ja kiusaamiskokemuksille. Hälyisässä luokassa jää enemmän tulkinnan varaa sille mitä joku toisella puolella luokka sanoi. Jos luokassa ei saa kuiskutella, silloin viatonta tehtävistä kuiskuttelua ei voi tulkita ikäväksi juoruiluksi.

Väkivalta ja huono käytös ovat valitettavan tyypillisiä myös aikuisten maailmassa. Aivan kuten lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen (A-studio 28.9.) huomautti, suomalaisessa yhteiskunnassa väkivalta on ongelma myös esimerkiksi kodeissa. Sekä aikuiset (usein naiset) että lapset joutuvat sen kohteiksi. Sosiaalisessa mediassa käytetään toisinaan erittäin rumaa kieltä ja esimerkiksi on yleistynyt ilmiö ”mom shaiming”, jossa erityisesti äitejä arvostellaan kärkkäästi. Kun kiusaaminen nähdään vain lapsiin liittyväksi ilmiöksi, aikuisten ei tarvitse pohtia omia toimintatapojaan. Hieno poikkeus omasta toiminnasta vastuunottamisesta oli Pekka Seppäsen kolumni ”Olin koulukiusaaja” (YLE 9.11.2020).

Koulukiusaaminen herättää ymmärrettävästi voimakkaita tunteita. Monet ovat joutuneet kokemaan kiusaamista tai ikävää kohtelua kouluaikoina tai työelämässä. Tunteita herättävissä tilanteissa aikuisen olisi hyvä pohtia, mistä omat voimakkaat reaktiot johtuvat ja miten olisi järkevää käyttäytyä. Yksinkertaiset ratkaisut, kuten kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun, voivat tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Ne eivät kuitenkaan aina ratkaise monimutkaista ilmiötä. Nykyään pidetään yleisesti parhaana kannustavaa kasvatustyyliä. Miksi siis koulussa tapahtuva kasvatus olisi tästä poikkeus. Sosiaaliset suhteet ovat monimutkaisia. Siksi ennaltaehkäisevä työ ja arkisen empaattisen vuorovaikutuksen opettaminen toimivat rangaistuksia tehokkaammin.

Miten ehkäistä koulukiusaamista ja -väkivaltaa

Koulukiusaaminen tai -väkivalta ei siis ole yksinkertainen ilmiö, johon olisi helppoja ratkaisuja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kädet pitäisi nostaa ylös ja olla tekemättä mitään. Sen sijaan töitä on tehtävä kaksin verroin enemmän sekä koulussa että muualla yhteiskunnassa.

Tässä alla kootusti omat konkreettiset ehdotukseni koulukiusaamisen ja -väkivallan ehkäisemiseen:

1. Peruskouluun luokka-asteille 1-9 lukujärjestykseen tilaa tunne- ja vuorovaikutustaidoille. Näiden taitojen kehittämisen pitäisi olla arkista kaikissa luokissa, ei vain silloin kun ongelmia ilmenee. Suomen kielellä on mahdollista saada useita tutkimuksissa toimiviksi todettuja valmiita menetelmiä, esim. KiVa-koulu, Askeleittain, Friends, Tunne- ja turvataidot sekä pisarapuuttumisen-malli, jota Väestöliittokin on ollut kehittämässä. Yläasteella teema sopii esimerkiksi terveystiedon yhteyteen. Opiskelin itse sosiaalipsykologiaa pääaineena yliopistossa ja sain opintojen kautta paljon ymmärrystä koulukiusaamisilmiöstä. Olisi syytä miettiä mahdollisuutta tuoda lukioista tutut oppiaineet psykologia ja sosiaalipsykologia peruskoulujen puolelle.
2. Kiusaamisen ehkäisyyn ja puuttumiseen tulisi olla kunnissa ja kouluissa konkreettiset toimintaohjeet. Niiden pitäisi olla kaikkien lasten ja aikuisten tiedossa. Puuttumistoimien olisi tärkeää olla konkreettisia ja asteittain kovenevia. Myös kiusatun tukemisesta tulisi huolehtia. Esim. KiVa-kouluun liittyvien tutkimusten mukaan aikuisten sitoutuminen kiusaamisen ehkäisyyn vähentää tehokkaasti ongelmaa.
3. Oppilaiden ja opettajien hyvinvointia voitaisiin tukea riittävillä resursseilla. Koulun aikuisilla tulisi olisi tarpeeksi aikaa kuunnella oppilaiden harmeja ja myös selvittää niitä tavallisia jokapäiväisiä riitoja. Koululaiset tarvitsevat paljon ohjausta ystävänä olemisessa ja riitojen selvittämisessä. Olinkin iloinen, kun opetusministeri Andersson kertoi, että koulukuraattoreille ja -psykologeille tulee sitova asiakasmitoitus. Erilaisten näkökulmien ymmärtäminen ja vilpitön anteeksipyyntö vaativat aikaa ja rauhaa.
4. Kouluissa tulisi käyttää paljon aikaa ryhmäytymiseen ja hyvän ryhmähengen luomiseen. Toisiin tutustumista pitäisi olla joka vuosi ja vuoden aikanakin tarpeen mukaan. Oman kokemukseni mukaan luottamuksellinen ja myös rauhallinen ilmapiiri luokassa vähentää kiusaamista ja kiusaamiskokemuksia.
5. Opettajat ja koulut tarvitsevat välillä myös ulkopuolista apua kiusaamisen ja -väkivallan selvittelyssä. Lastensuojelu, poliisi, järjestöt ja nuorisotoimi voisivat joskus auttaa kouluja omalta osaltaan kiusaamisen ehkäisyyn ja selvittelyyn

Milla Sinnemäki
VTM / sosiaalipsykologi, perhesuhteiden asiantuntija Väestöliitossa