Uuden ajan alku

Joe Biden ja Kamala Harris, kuva White House

Hallinnon vaihtuminen Yhdysvalloissa on mahdollisuus vahvistaa jatkuvien hyökkäysten kohteeksi joutunutta ihmisoikeusjärjestelmää sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Positiivisia uutisia odotetaan jo kovasti. Vielä jää nähtäväksi, kuinka kauan kestää kääntää kehitys uudelle raiteelle.

Trumpin hallinnon aikana olemme todistaneet lukuisia hyökkäyksiä mm. YK-järjestelmää ja kansainvälistä yhteistyötä vastaan. Äänekkäintä ja järjestäytyneintä on ollut vastustus sukupuolten tasa-arvoa ja seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia koskevissa kysymyksissä.

Nykyisen hallinnon politiikka on tehnyt valtavaa tuhoa sekä Yhdysvalloissa että kansainvälisessä yhteistyössä. Hallinnon rahoitusleikkausten takia mm. YK:n väestörahasto UNFPA joutui keskeyttämään useita humanitaarisia ohjelmiaan. Yhdysvallat veti rahoituksensa pois Maailman terveysjärjestö WHO:lta sekä vetäytyi pois YK:n ihmisoikeusneuvostosta ja YK:n tiede-, kasvatus- ja kulttuurijärjestö UNESCO:sta.

Trumpin uudelleen asettaman Global Gag -asetuksen vaikutukset ovat aiheuttaneet mittaamatonta kärsimystä varsinkin köyhimpien ihmisten elämässä. Global Gag -asetus veti rahoituksen pois kaikilta kansainvälisiltä terveysjärjestöiltä, joiden toiminta sivuutti turvallista aborttia. Asetus on vaikuttanut suoraan 1300 maailmanlaajuiseen terveysohjelmaan. Samaan aikaan konservatiivisten toimijoiden rahoitus ja vaikutusvalta ovat vahvistununeet. Nämä toimijat vastustavat aborttioikeutta, joissakin tapauksissa jopa ehkäisyä, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta.

Terveysjärjestöjen rahoituksen lopettaminen ei ole vaikuttanut vain seksuaali- ja lisääntymisterveyteen vaan myös kokonaisvaltaisten terveyspalveluiden saatavuuteen. Esimerkiksi tuberkuloosin ja malarian hoito ja ennaltaehkäisy, hivin ja aidsin testaus ja hoito, rokotusohjelmat ja terveellistä ravintoa edistävät ohjelmat ovat keskeytyneet Trumpin politiikan seurauksena.

Kohti muutosta

Sekä tuleva presidentti Joe Biden että varapresidentti Kamala Harris ovat ottaneet kantaa seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien puolesta. Joe Biden on esimerkiksi luvannut purkaa tuhoisan, Global Gag -asetuksen sekä palauttaa Yhdysvaltojen rahoituksen Maailman terveysjärjestö WHO:lle mahdollisimman pikaisesti valtaan astumisensa jälkeen.

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet kaoottista aikaa – lukuisia henkiä on menetetty seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluiden puutteen takia. Lukuisat nuoret eivät ole voineet suunnitella elämäänsä ja tehdä oikeaan tietoon perustuvia päätöksiä esimerkiksi lisääntymisestään. YK:n toiminta on ollut osittain täysin jumissa.

Kansainvälinen yhteisö odottaa nyt kasvavan toivon vallassa, että poliittinen ilmapiiri ja sen mukana kehityksen suunta muuttuisivat nopeasti Yhdysvaltojen hallinnon vaihtuessa.

Suomi on edistänyt vahvasti ja rohkeasti seksuaalioikeuksia kehityspolitiikassaan. Nyt siirtymä Trumpin hallinnon jälkeiseen, mutta yhä vahvojen konservatiivisten liikkeiden aikakauteen vaatii Suomelta toimia. Suomi voi osaltaan esimerkiksi olla vaikuttamassa, että Joe Bidenin hallinto tekee Global Gag -asetuksen kaltaisen säädöksen laittomaksi tulevienkaan hallintojen aikana.

Toivon, että Suomi tekee kaikkensa vauhdittaakseen ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa kehitystä. Me olemme sen velkaa kaikille niille, jotka ovat jo kärsineet kohtuuttomasti tuhoisan politiikan seurauksena. Kuten Suomen hallitusohjelma toteaa: Ketään ei saa jättää kehityksestä jälkeen. Nyt on tekojen aika.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.