Pieni lapseni hihkaisi pyörän kyydistä ”Äiti katso, tuolla pojalla on pyöreä masu”, nähdessään pienen lapsen tiellä. Ensimmäinen reaktioni oli sanoa nopeasti ja painokkaalla äänensävyllä lapselleni, ettei ole kohteliasta huudella tuollaista. Kun aloin pohtia asiaa myöhemmin, mietin annoinko oikean viestin lapselleni? Lapsi teki juuri terävän huomion ihmisten monenlaisuudesta, eikä hänellä ollut minkäänlaista tarkoitusta loukata. Minä tulkitsin sen nopeasti kiusalliseksi tilanteeksi, jossa lapsen suun sammakot pitää vaientaa tai joku pahoittaa mielensä.

Voi olla, että lapseni jäi myös miettimään, että pyöreä maha on jotenkin huono asia. Me aikuiset arvotamme ja annamme mallia lapsille, kuinka kehoja arvioidaan ja arvostetaan. Olisinko voinut sanoa, että ”niin, meillä ihmisillä on monenlaisia masuja?” Tai peppuja tai koko kehoja… Olisi ollut hyvä paikka miettiä lapsen kanssa sitä, miten ihanaa on, ettei kukaan ihminen ole samanlainen, vaan me kaikki olemme ainutlaatuisia, uniikkeja!

Kehoon kohdistuvat arvioinnit jäävät usein mieleen. Itse muistan elävästi sen, kun balettitunnilla jouduin kaikkien muiden katsellessa opettajani sättimäksi: minulla oli liian paksut ”pyöräilijän reidet”. Tuntui myös kurjalta kuunnella vertailua, kun esimerkiksi kaveriani sanottiin ”isoksi ja harteikkaaksi” tytöksi, koska hän oli pitkä ja hoikka ja minua kutsuttiin taas pieneksi ja siroksi. Erästä poikaa vitsailtiin kukkakepiksi sukulaisten kuullen. Ihanteet paistoivat aikuisten puheista läpi ja painoivat maahan niitä, jotka eivät täyttäneet muottia. Nykypäivänä varmasti samalla tavalla, tai jopa raadollisemmin.

Syömishäiriöliitto puhuu vastuullisen painopuheen tärkeydestä oppaassaan: Puhu omasta kehostasi ja lapsesi sekä toisten ihmisten kehoista kauniisti arvostelematta niitä. Puhu lapselle monenlaisista kehoista ja siitä, että jokainen ihminen on arvokas juuri sellaisenaan kuin on.

Ajattelematon, huolimaton tai muulla tavalla vastuuton painopuhe voi laukaista vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestävän syömishäiriöoireilun, tai olla muulla tavalla osaltaan rikkomassa ihmisen suhdetta ruokaan ja omaan kehoon.

Moni vanhempi häpeää lapsensa möläytyksiä. Tuttuni lapsi oli sanonut bussissa suurikokoista valkoisiin pukeutunutta rouvaa Muumiksi. Ja oma lapseni ihmetteli kerran erään herran otsassa olevaa isoa syntymämerkkiä ja aprikoi sen olevan suklaavanukasta aamiaiselta. Voiko kukaan loukkaantua näistä hienoista havainnoista ja päätelmistä, jotka tulevat pienen ihmisen suusta? Ne ovat vilpittömiä ihmettelyjä ja jos näissä kohdassa lapsen hyssyttelee hiljaiseksi, aiheuttaako se tärkeään vuorovaikutukseen esteen?

On toki tarpeellista opettaa kohteliaisuussääntöjä lapselle, jottei loukkaa ketään tarkoituksellisesti ja oppii tärkeitä sosiaalisia- ja yhteisössä toimimisen taitoja. Pieni lapsi ei vaan vielä loukkaa ketään tahallaan! Kyllä hän oppii varmasti sääntöjä vielä moneen kertaan.

Lapset havainnoivat maailmaa eri vinkkelistä kuin aikuiset, ilman arvolatauksia ja asenteita eri ilmiöitä kohtaan. Lapsia ei voi torua samoista asioista, kuin aikuista, jolla on enemmän tietoa asioista. Lapsi saa ihmetellä ja kysyä näkemästään ja kokemastaan, johon aikuisten tulisi opetella vastaamaan ”lapsinäkökulma silmälasit” päässään: lempeästi.

Lapsi näkee pyöreän masun eri tavalla: ”on ihanaa, kun sinulla on pyöreä masu, kun se on minun oma pehmeä tyynyni”.

Henriikka Kangaskoski
asiantuntija, pienten lasten kehotunnekasvatus, Väestöliitto